Pieniä ideoita ja suuria hetkiä.

Oijoi. Mikä Olo ja Mikä Fiilis!

Hanna lähti tänään aamulla reissuun ja tulee vasta huomenna illalla. Kaikki tämä siis tiesi sitä, että mulla olis enemmän töitä. Onneksi tiesin tästä jo paljon aikasemmin, joten osasin varautua tähän kaikkeen henkisesti. Mietin kaikkia pikkujuttuja, että millä päivä helpottuisi ja miten työsarka vähenisi. Tosi harvoin niitä mun pieniä ideoita voi kyllä toteuttaa, koska harvoin lapsiperheen arki menis niin kuin on etukäteen suunnitellu. Mutta se autto mua päivällä ja anto voimia. Positiivinen ajattelu kunniaan, ilman sitä ei monestakaan asiasta ois tullu mitään.

Tänään on äitin synttärit<3 ONNEA ÄITI!
Aamulla kun muut oli lähteny töihin ja kouluun ja oltiin Iriksen kanssa kahestaan kotona, niin soitin äitille Suomeen ja lauloin onnittelulaulun. Siinä vaiheessa kun äiti vastas puhelimeen, tuntu että nyt tulee pala kurkkuun. Laulun sain laulettua ja onniteltuakin, mutta siinä sitä tajus, että kuinka ikävä sitä sinne Suomeenkin on. Kotia, perhettä, ystäviä. Tää oli mun toinen kerta kun soitin tänäaikana kotiin, kun oon täällä ollu. Oli niin ihana puhua äitin kanssa puhelimessa, ees hetkisen. Iris oli ihana ja tuli mun luo kun olin vielä puhelimessa.. silitti mua ja pyyhki mun silmiä sekä poskia kämmenellään ja totesi, että "märkä". Hymy ja ilo kuivaa kyyneleet.

Aamupäivä meni lepposasti ja sain tehtyä hommia niin, että kun Iris oli nukkumassa, oli mulla vähänaikaa aikaa tehä vaan omiakin juttuja. Muutenkin olin ovelana ja Iriksen kanssa pyyhittiin pölyjä mun huoneesta ja siivottiin muutenkin. Eihän se aina oikeen tulosta tuottanu, mutta ees jotain. Hyvä se vähänenkin silti oli, mitä yhdessä aikaseksi saatiin. Annalla ei ollu tänään mitään harrastuksia ja koska ulkona satoi, oltiin me kolmestaan iltapäivä sisällä. Voi sitä melua ja riehumista, kun lapset ei päässy purkamaan sitä kaikkea energiaa ulos. Onneksi kaikesta selvittiin ja pakenin äkkiä omaan huoneeseen rauhaan ja hiljaisuuteen kun Volker tuli kotiin.

Päivällä tänne soitti joku ja Anna vastas puhelimeen. Kuuntelen aina kun puhelin soi ja Anna vastaa, että mitä kieltä se puhuu ja tällähertaa se puhui Saksaa ja selvästikkin jollekin aikuiselle. Ajattelin siis, että ei huolta, ei ole mulle. Mutta sitten yhtäkkiä Anna törkkääkin sen puhelimen mun kouraan. Kysyin, että kuka siellä on, mutta Anna vaan puisti päätään tietämättömänä. No. Joku mies sieltä soitti ja esitteli ittensä. Sitten kysyi, että tiiänkö kuka hän on. Pikkasen hävetti sanoa, että en. Noo..lopulta muutaman selvennöksen jälkeen selvisi, että se oli meijän kirkkokuoron kuoronjohtaja "hermanni". Sehän se sieltä soitteli ja kyseli, että oonko tulossa kuoroharkkoihin. Muisti toki, että en päässy töitten takia viimeksi, olin siis sen sille kertonu, mutta soitti nyt silti, koska tänäänkin illalla oli kuoroharkat ja kysyi, että oonko valmis laulamaan sitä sooloa( hui!!) kahen miehen kanssa... Sanoin, että tuun tänään jos pääsen ja että joo..voidaan me ainaski yrittää sitä laulua. Olin harjotellu sitä vähän kotona, mutta ei oltu kertaakaan kokeiltu sitä yhdessä. Ja kaikista "kamalinta" tässä asiassa tekee se, että tänään vasta kuulin, että konsertti jossa se esitettäis, on jo sunnuntaina! Mutta silti hymy oli aikalailla korvasta korvaan, jos ei ylikin, kun puhelu loppui.

Illalla kun Volker tuli kotiin, niin ei muuta kuin suihkuun ja ruokaa nassuun ja menoksi. Pois siitä hälinästä. Lähin jo tosi hyvissäajoin ennen kuoroharkkojen alkamista käveleen linnankirkolle ja poikkesin kaupan kautta. Kun sittenkin jäi vielä aikaa, menin keskustaan yhelle penkille vaan istumaan ja lukemaan saksan kirjaa :D Kyllä sain taas hymyjä osakseni. Mutta mitäpä siitä. Siinä oli oikeen hyvä istua ja "opiskella" ja seurata sitä meininkiä siellä. Ja ennenkaikkea rauhottua ja rentoutua.

Vähän aikaa siinä istuttuani, tuttu basso mies meijän kuorosta ajoi autolla ohitseni ja vaikka kello ei vielä puol 9 ollutkaan, niin uskaltauduin lähtemään jo kirkollepäin. Sisältä kuului orkesterin soittoa. Samantien tajusin, että orkesterilla oli harkat siellä ja että se soittaa samassa konsertissa kuin missä me lauletaan. Sisällä kirkossa oli vasta muutama kuorolainen ja vähän orpona kattelin, että minne voisin mennä istuun. Onnekseni se tuttu basso mies huomas mut ja viittas tulemaan luokseen. Se on niin huippu, kun se taas piti musta huolta ja neuvoi ja opasti ja kaikkea. Se tuli laulamaan vieläpä mun taaksekkin. Ah. Nautin niin, kun siinä kuorossa on miesäänetkin. Kun se matala basso kajahtaa sieltä takaa, niin kylmätväreet vaan kulkee selässä.
Hermanni oli ihan innossaan kun tulin laulamaan ja muutkin toivotti mut niin ystävällisesti ja innokkaasti tervetulleeksi, että tuli tosi hyvä mieli. Laulut on onneksi suhtkoht helppoja vaikka ei kuitenkaan. Mutta onneksi mun vieressä laulaa yks nainen joka on aika hyvä, niin kohdat mitä en vielä osaa, kuulin siltä. Tää oli siis mun toinen kerta kun niitä lauloin. Pittää kattoa niitä kyllä kotona, koska ens sunnuntaina meillä on konsertti ja mä laulan mukana! Siinä harjotellessa selvisi tosiaan, että se orkesteri säestää meitä yhdessä urkujen kanssa. Siistiä.

Välihuomautus. Soitin tänään Jarmolle Raaheen ja se meijän matka Raaheen ei varmaankaan onnistu. Tai no..Jarmo ei oikeen oo hoitanu asioita, kröhöm, eikä oo kysyny vieläkään Jarilta, mutta se ite vaan luuli, että ei ehkä välttis tuu onnistuun, koska niillä on keväällä iso ooppera juttu Raahessa, jotenka luultavasti siihen menee sitten se aika. En oo vielä soittanu Axelille..taijan laittaa mailia. Jotenkin kivempaa..

Mutta takas kuoroharkkoihin. Siinä sitten hoilattiin niitä lauluja ja kun päästiin loppuun, ilmotti Hermanni, että muut saa lähtä, mutta että jos katottais sitä soolojuttua vielä. Siinä vaiheessa sydän pomppas ehkä kurkusta ulos ja kädet hikosi niin että ois saanu olla ämpärit alla. Onneksi ihana basso mies tuli siihen mun viereen rauhottaan mua ja se neuvo mua joidenkin sanojen ääntämisessä. Hyvä kun en osaa ees ääntää niitä sanoja, niin ei mitään hajua, että mitä se tarkottaa se laulu :D Tenori ei ollu nyt paikalla, mutta jotakin Mathiasta ne vissiin aiko kysyä. Meille saattaa tulla myös parit siihen, jos meijän äänet ei kanna tarpeeksi kauas yli muiden, mutta se selviää torstaina.
Ihmisiä jäi sinne vielä kuunteleen ja mua ei oo pitkään aikaan jännittäny niin paljon. Onneksi ne miehet oli huippuja ja mitä enemmän harjoteltiin, sitä vähemmän mua jännitti. Lopulta ei jännittäny enää yhtään ja sai vaan vetää kunnolla. Oli ihan mahtavaa! Vitsit. Sillä bassolla on vaan niin ihana ääni ja se on niin hyvä. Vitsit kun ootan sitä, että päästään harjottelemaan sen tenorinkin kanssa! Nyt kuoronjohtaja säesti meitä uruilla ja laulo välillä tenorin osaa. Se kappale on tosi kiva, mutta yhessä kohdassa se on tosi vaikea, kun kaikilla on ihan ihmetempo siinä ja ne menee niin ristiin, että se on vaikea kun se on niin nopea siinä kohtaa. Niin ja se on myös aika korkea mulle. Mutta se on jännä. Ennen en ois mistään hinnasta suostunu laulamaan ylä c:tä tai d:tä, ainakaan yksin, kun se menee sellaseksi pihinäksi, mutta täällä..täällä kun kaikki laulut on aina korkeampia kuin Suomessa, niin äänialakin on vähän muuttunu. Se on jännä. Mutta nyt ei enää niin pelota laulaa sieltä ylhäältä, eikä se oo pihinää. Kivaa. Mutta..vähän kurkussa tuntuu, että kaikki ei oo ihan kohillaan. Kädet ristiin siis, että ääni ois täysin kunnossa myös sunnuntaihin asti ja silloin sunnuntaina siis ainaski.

Bassomies kysyi multa ennen sooloharkkoja, että oonko millä liikenteessä..kun kuuli, että oon kävellen, kysyi hän herrasmiesmäisesti, että saisiko tarjota mulle kyydin. No tottahan toki! Ihanaa. Ei tarvitsisikaan siis kävellä yksin pimeässä, vaan pääsisi turvallisesti auton kyydillä.. huom! turvallisen miehen kyydissä. Oli kyllä aivan ihanaa, matkakin oli vaan yksi hujaus kun auton kyydissä pääsin. Autossa tajuttiin sitten esitellä ittemme uudelleen ja kunnolla ja miehen nimeksi selvisi Joachim. Pienen harjotuksen jälkeen oppi se sanomaan myös mun nimen. Se on nimittäin saksalaisille usein tosi vaikea sanottava. Perille kotona kiitin nätisti kyydistä ja kipitin sataviiskyttuhatta porrasta taas kotiin.

Kotona oli ihan hiljaista, mutta kohta Volker tuli keittiöön. Aloin sille selittään illan tapahtumia, (sain puhekohtauksen SAKSAKSI, oli Volkerkin varmaan ihmeissään), mutta samantien Iris heräs. Volker oli jo ihan kärsimys pisteessä, Iris oli vissiin heränny vähänväliä.
Noo..sai se sen lopulta nukkumaan ja selitin Volkerille illan tapahtumat. Olipas jotenkin rentouttavaa puhua saksaa. Nyt en aatellu kyllä yhtään niitä sataaviittäkymmentäseittemää virhettä, jotka siinäkin keskustelussa tein. Kun monesti tuntuu, että Volkerin seurassa mietin niin tarkkaan, että varmasti sanon oikein jotain, ennen kuin sanon sen asian. Mutta nyt en miettiny kyllä yhtään. Sovittiin myös Volkerin kanssa, että mä voin aamulla nukkua pitkään ja sitten joskus iltapäivällä voin viedä lapset pihalle, jotta Volker saa soittaa viulua täällä rauhassa. Oli ihan mielissään, kun sanoin sille siitä iltapäivästä. Se oli vissiin luullu, että pidän koko päivän vapaata. Oho. Noo..kyllä mää sen muutaman tunnin voin olla lasten kanssa, kun ei huomenna oo ees kaupatkaan auki, että vois mennä kaupungille päivällä.
Ens keskiviikkona ois kuulemma joku tosi hieno konsertti taas täällä. Volker ihan innossaan selitti siitä ja kysyi, että haluanko mukaan. Kun kysyin lippujen hintaa, niin se viittas vaan kädellään ja sano, että höps, hän maksais tottakai. Heh..taijanpa mennä konserttiin :D

Mutta nyt on kyllä taas tullu kunnon romaani kirjotettua. Vissiin ollu ikävä kirjottamista, kun tuntuu, että aikamoiset rivit tulee aina kirjotettua. Eli nyt on hyvä ainaski tältä päivältä lopettaa. :D