Haikeutta.

Mun pitäis pakata. Pitäisi siis, mutta silti vaan istua nökötän tässä tietokoneen ääressä. Jotenkin on vaikeaa mennä tuonne huoneen mylläkkään ja pakata tavaroita laatikkoon. Se tuntuu niin lopulliselta. Ootan toisaalta kuin kuuta nousevaa, että pääsen muuttamaan ja aloittamaan opiskelun, mutta toisaalta en ois vielä valmis lähtemään Raahesta.

Saavuin just kotiin Raahen seurikselta. Laulettiin siellä kitaran säestyksellä muutama laulu yhden ystäväni tytön ristiäisissä. Nimeksi tuli Siiri Vilhelmiina, miten herttaista :] Tilaisuus oli tosi kaunis ja laulutkin meni kivasti. Oli tosi kivaa ja nyt hymyilyttää. Harmi, että lähen jo huomenna, ei oo enää aikaa mennä käymään Siirinkään luona kylässä. Mutta onneksi tänne pääsee aina takaisin ja sitä tuunkin tässä syksyn mittaan varmaan aika paljon harrastamaankin.

Mulla soi joululaulu päässä. Kova on meininki!

Fuksi vuonna 2008

Muutama tunti sitten viiletin kotiin etelänreissulta. Tällä kertaa en ollu Helsinkiä kauempana, mutta mulle maalaiselle se oli aika etelää. Nyt oli taas ihanaa päästä hiljaiseen Raaheen. Helsinki ei oo kyllä mun kaupunki. Sinne on kiva mennä ja siellä on kiva käydä, mutta sitäkin kivempi on tulla takas kotiin.

Oltiin siskojen kanssa reissussa ja oli kyllä kivvaa! Kerettiin kiertää huvipuistoa ja korkeasaarta ja kauppoja ja vaikka ja mitä. Rahaakin meni kyllä vaikka ja millämitalla, mutta oli se sen arvosta. Meijän traditio :]

Oon rakastunut Tampereeseen ja yliopistoon! Muutama vuosi sitten olin ihan varma, että mitään kieltä mä en ainakaan lähe koskaan opiskelemaan. Mutta mitenkäs kävikään, siellä se mäkin tänään luentosalissa törötin, kun lehtorit esitteli meille ittensä ja ihmettelin, että miten olin sinne päätynyt. Monet on Jumalan suunnitelmat, eikä todellakaan ennalta arvattavat. Suurinosa meijän lehtoreista on saksalaisia ja niinpä jo tänään tuli infoa välillä vaan saksaksi. Pahin pelko meni ohi, sillä ymmärsin sittenkin mitä se lehtori puhui. Oli hieno tunne. Meijän ryhmä vaikutti ihan tosi kivalta ja tutustuinkin jo muutamaan tosi kivaan tyyppiin. Infon jälkeen meillä oli Hugo-suunnistus ja sepä se vasta hauskaa olikin! Saatiin ite jakaantua pieniin ryhmiin joilla kierrettiin kampusalueella eri rasteilla. Johan oli kyllä lystiä! Tutustuttiin lisää mahtaviin tyyppeihin ja oli meijän piirrustukset ja Lederhosen-tarinat kyllä melekosia ja vailla vertaa :D

Ootan niin sitä, että pääsen opiskelemaan.

TAM TAM TAMPERE, täältä tullaan!

Se on sydämen muotoinen, laulu ystävyyden.

Tykkään niin paljon mun ystävistä. Tykkään siitä, kun vaikka ei olla nähty välttämättä pitkään aikaan niin kaikki jatkuu kuitenkin aina siitä, mihin on viimekerralla jääty. Oli eroaika ollut sitten yhden päivän tai viisi kuukautta.

Tänään on ollut tosi kiva päivä ja oon saanu koko päivän nauttia ihanien ihmisten seurasta. Toisaalta oon kyllä sairas ja olo ei oo fyysisesti niin hyvä. Mutta ystävät saa piristymään, vaikka kyllähän harmittaa kun ääntä ei oo oikeen lähteny ja ei voinu oikeen laulaa.

Pitäis joutua nukkumaan mutta monta asiaa pyörii päässä. Inhoan kiertelyä ja sitten ite aina kiertelen, on se jännä homma. Mutta liian suora on taas liian suoraa ja mietiskelen, missä se raja sitten kulkee. Olihan varmasti nyt selkeää, kyllä.

Tykkään siitä, että saan nauttia niitten ihmisten seurasta joiden kanssa viihdyn, eikä tarvi olla mitään muuta kuin se mitä on. Oikeen alkaa vihaksi pistämään, kun liian monet ihmiset muuttuvat eri seuroissa. Jokaisen pitäisi riittää sellaisena kuin on. Ja jokaisen pitäisi myös oppia se, että ei muita voi muuttaa. Rukoilen, että jokainen osaisi itse tehä ne omat valintansa, ilman että valinta ois tehty vaan sen puitteissa, kun joku toinen sitä haluaa.

Ei muuta kuin kantrit Herralle soimaan ja baanalle!

Jänniä aikoja ystävä hyvä.

"Haaveilin" tänään aikasesta nukkumaanmenosta, mutta tässä sitä vielä ollaan. Kovasti yritin jo illan aikana tehdä lähtöä nukkumaan, mutta onhan se ihanaa valvoa! Ja kun on hyvää seuraa niin mikäs sen parempaa!
Ehkäpäs sitä sitten ens yönä..

Tänään ollu kyllä hurjan mukava vaikkakin rankka päivä. Kunnioitan porukoitten työtä kyllä entistä enemmän, kun nyt siihen sai oikeen lähikosketuksen omasta takaa. On se vaan kerrassaan niin antoisaa ja palkitsevaa työtä, mutta myös niin raskasta hommaa. Nostan hattua kyllä. Mutta kun tietää, että sillä saa jotain hyvää aikaan niin sitä jaksaa. Porukat vaan pelleilee, mutta pelleilykään ei saa mennä ihan pelleilyksi ja siinähän se jutun juju piileekin. Vitsit kun Hymy on vaan kyllä niin ihana palkinto.

Illalla tutustuin tavallaan sattumalta yhteen täällä asuvaan saksalaiseen vaihtariin ja johan olin innossani. Ihan mahottoman mukava tyttö ja kuinka mahottoman mukavaa olikaan puhua saksaa! Jopas kyllä nautin. Innolla ootan huomista kun nähään sen kanssa taas ja on edessä paljon muitakin juttuja mitä suunniteltiin, mitä voitais sen kanssa yhessä tehä. Huippua.

Mulla on sellanen jännä tunne ja se on tosi kiva tunne. En tiiä miten sitä kaikkea tulkitsis, mutta se on kivaa ja jännää. Tykkään jännästä ja tykkään kivasta. Sekaset on tunteet ja sekaset on ajatukset, mutta mikäs sen jännempää!

Naulan kantaan.

Viele Menschen wissen, dass sie unglücklich sind.
Aber noch mehr Menschen wissen nicht, dass sie glücklich sind.

Monet ihmiset tietävät, että he ovat onnettomia.
Mutta vielä useammat ihmiset eivät tiedä, että he ovat onnellisia.

-Albert Schweitzer

Mikä on näkki? -No Paavo.

Kesä on tullut ja mennyt ja syksy kolkuttelee jo kovasti ovella. Oon vihdoin saanu ajatukseni ja tunteeni jotenkin kasaan ja on ollu helpompaa olla yhteydessä Saksaan ja siellä oleviin tärkeisiin ihmisiin. Oon vaan niin huono pitämään yhteyttä ja yleensäkkin kertomaan ihmisille kuinka paljon niistä välitän. Toisaalta osaan sen, toisaalta en. En myöskään osaa näyttää pahaa oloani ja itken sisälläni. Hymy tulee naamalle mutta sydän on palasina. Nyt oon kuitenkin löytänyt sopivia laastareita ja sopivia lääkäreitä. Palaset alkaa menemään paikoilleen ja suru ja murhe alkaa hellittään. Jos liikaa pitää sisällään, se kupla jossa asuu, hajoaa joskus. Niin kävi taas, mutta siinä kävi hyvin. Äitin kainalossa sai nyyhkyttää ja siskolta sai auttavia sanoja. Kyllä tästä selvitäään.

Mökkireissulla olin Maaritin kanssa Kemijärvellä viikonlopun ja oli kyllä yksi parhaista lomista tänä kesänä! Oikeastaan se oli mun ainoa loma tänä kesänä, mutta johan olikin sitten hyvä ja rentouttava loma. Aikaa ei ollut paljon, mutta kerettiin tehä paljon. Oli ihanaa seuraa, hyvää musiikkia, kaunista maisemaa, hulvattomia juttuja, syvällisiä juttuja, maukasta ruokaa, kekseliästä onkimista, innokasta mustikoitten poimimista, huoletonta veneilyä, jännittävää kuutamouintia, ahkeraa mökkeilyurakointia, aikamoista valvomista, makoisaa leipomista ja paljon paljon rentoutumista ja olemista.

Nyt oon taas sitten päässyt työnmakuun ja on ollut kyllä kiva olla taas töissä ja ihanat tekstiviestit piristivät päivää niin, että illantullessa hymy oli teeskentelemättä korvasta korvaan:)

Puolentoista viikon päästä alkais opiskelu. Tänään Olli lähetti ikkunan ja verhotangon ja ja yms. mittoja, että saan ommeltua/ostettua uudet verhot. Oli mitannut oikeen jokaisen nurkan, että varmasti osaan tehdä oikeenkokoset, vaikken tiedäkään mihin se aattelee mun ikkunan reunuksen mittoja tarvitsevan:D Mulla on kiva vuokranantaja.

Elämä on..no se on aika jännää.

Kaikella on tarkotuksensa.

Saksan elämä on taakse jäänyttä. On ikävä, iso ikävä. Mutta täällä on kaikkea ihanaa ja ne ihanat asiat ja ihmiset ovat auttaneet mua selviytymään, vaikka ikävä on ollu suuri. Heti Suomeen päästyäni, oli paljon tekemistä ja näkemistä ja työtkin alkoivat muutaman päivän päästä. Niinpä ei oo ollu aikaa istua paikoillaan ja vaan miettiä, että mitä sinne taakse jäikään. Ehkä se on ihan hyvä näin, oon osannu iloita oikeesti siitä, mitä täällä on. Mutta saapa nähä mitä sitten tapahtuu kun sellanen aika tulee, että istuu oikeesti alas ja miettii kulunutta vuotta..Mutta vielä jätetään ne ajatukset taakse. Juoksen niitä karkuun, en halua miettiä niitä liikaa, koska tiiän, että sitten satuttais. Mutta tiiän, että se aika on joskus edessä, tiiän, että joskus mun on se asia ja se fakta tajuttava ja sisäistetttävä, että monet tärkeät ihmiset ja asiat jäi Saksaan. Mutta vielä en oo siihen valmis. En oo vielä vaan tarpeeksi vahva.

Kun siirrytään Suomen elämän puolelle, mulle kuuluu tosi kivaa! Oon saanut viettää todellista laatuaikaa ystävien ja perheen kanssa. Oon saanut huhkia töitä, joista nautin suunnattomasti. Oon saanut Antin vedon takia kuntoiltua oikeen urakalla ja se tuntuu hyvältä. Saksan vuoden jälkeen oon katellu täällä kaikkea ihan eri silmin. On se jännä, miten jotkut asiat on ollu ennen niin itestäänselviä ja nyt niistä osaa olla niin kiitollinen, koska aina ja kaikkialle ja kaikille ne ei todellakaan itestäänselviä asioita oo.

Pääsin Ouluun ja Tampereelle lopulta opiskelemaan ja pitkän pitkän harkinnan jälkeen päätin lähteä Tampereelle. Oon päätökseen ainakin vielä tosi tyytyväinen. Varaisosiskoni avulla myös kämppäasiat järjesty ja yks Olli soitti mulle Tampereelta ja kysyi, että oonko kämppää vailla. Mikä onni! Oon antanu tulevalle kämpälleni jo lempinimen: kommuuni. Iskä nimitti sitä keskitysleiriksi, äiti oli vähän kauhussaan sekä siitä että jo toinen lapsista muuttaa pois(vaikka oli vuoden saksassakin) ja tulevasta kämpästäni, serkku kuunteli mun selityksiä vähän epäuskosena, Hanna ja Tytti nauro ja mä olin ihan innossaan! Jos tekis pienen esittelyn tulevasta kommuunistani, ydinsanat olis: 2 tyttöä, 1 armeijapoika, parvekkeelle sisäänkäynti ikkunasta, kampaamo ludmila, solarium ja hämeenkatu. Siinä on mun tuleva kämppä ja koska vuokranantaja on ite lähössä vaihtoon (otan siis sen huoneen), ei ota tavaroitaan mukaan, saan siltä kaiken minkä haluan. On pöytää, tuolia, hyllyä, lamppua, siivousvälineitä, silitysrautaa, jopa tietokonekin ja kaikkea kaikkea muuta. Kun parin viikon päästä meen kirjottaan sopimuksen, päätän, että mitä haluan ja mikä viedään varastoon oottaan Ollin paluuta. Mun kommuuni<3 :D

On se Jumala vaan ihmeellinen. Näin ne asiat järjestyy.