Kummallista.

Ollu ihan kummallinen päivä. Siis mulla on ollu vapaa päivä. Oli ihan kummallista kun sai nukkua pitkään, ei ollu mitään kiirettä mihinkään, eikä ollu mitään suunnitelmissa tälle päivälle. Ja kaikista kummallisinta oli se, että oisin saanu nukkua vaikka kolmeen päivällä jos oisin halunnu, mutta vaikka mulla ei ollu todellakaan kello herättämässä, heräsin jo puol 11 aikaan. Tosi kummallista. En sitten enää saanu nukuttua, enkä kyllä jaksanutkaan enää nukkua. Vielä kummallisempaa.

Päivä meni tosi nopeesti ja nyt on taas ilta. Kävin vähän shoppailemassa kaupungilla ja kyllähän sieltä lähti jos mitä mukaan. Kun torstaina lähetään Fasching- juhlaa viettämään, niin mut voi pongata sieltä merirosvo asusteissa. Hohoo. Kiersin ehkä sata kauppaa ja vietin sata vuotta pukukopeissa aikaa ja lopulta löysin halvat ja hyvät vaatteet ja asusteet. Jees. Nyt pitää vaan jostain jotain koruja saaha. Tämähän on siis oikeen hyvällämallilla. Just tuossa Mirin kanssa puhuttiin ja ollaan menossa ensin Leolle ja sieltä sitten matkustetaan yhdessä Laudaan, jossa ne Lumpenball- juhlat on. Oijoi. Ootan niin kovasti! Tänään oli vähän aamulla kurkku kipiänä, pitää toivoa ja rukoilla, että se ois ohimenevää, ettei Annan tauti tai mikään muukaan ois tarttunu..

Hannalle tiedoksi, että on mulla niitä kuvia. Laita tikku mukaan, niin laitan siihen niin paljon kuin mahtuu :) Ja muuten! Jos sulla sattus oleen jotain hyviä leffoja tms. koneella, niin saa laittaa sillä tikulla tulemaan :P

Mutta nyt siis vapaaillan viettoa ja rentoutumista. Jei!

Oho, taas sunnuntai-ilta.

Tähän viikkoon on kuulunu paljon kiirettä ja vielä enemmän tekemistä ja vähän nukuttuja tunteja. Mutta olo on mitä mainioin vaikka vähän meinaa taas silmiä painaa. Koko viikonlopun oon ollu orkesterin harkoissa ja jos en täällä tuu kesää olemaan, niin sinne meijän orkesterin tulevaan konserttiin kyllä tuun soittamaan. Oi että, oli yks parhaista valinnoista kyllä mennä soittaan tuohon orkesteriin. Ihan huippua kyllä ollu! Ja kun niitä kappaleita on nyt jauhettu, osaa niitä jo sen verran, että niitä on tosi kiva soittaa.

Tänään oli Volkerin konsertti ja kyllähän se hienosti soitti. Mulla tosin keskittyminen keskitty myös Iriksen vahtimiseen, mutta tosi hienosti se jakso koko konsertin ajan olla siellä salissa. Vähän kirjoja ja rusinoita kun varattiin mukaan, niin johan Iris energiapakkauskin istuu vähän aikaa nätisti. Jeah!

Anna on sairaana, sillä ei lähe ääntä ja kuumetta on ollu yli 39. Se siis tietää vähän lisää töitä ja toivottavasti ei tartu se muihin. Ja toivottavasti Anna paranee pian!

Ens torstaina on Lumpenball, eli naamiaiset johon meen orkesterilaisten kanssa. Sinne tulee tosi paljon väkeä ja meillä on jo paljon suunnitelmia illan ja yön ajaksi. Voin olla tosi reipasta tyttöä perjantaina, kun pitää taas seittemän aikaan olla ylhäällä töissä ja sinä viikonloppuna mulla on vielä töitäkin pitkät päivät, koska Hanna ei oo kotona. Niinpä ootan innolla sitä sen viikonlopun jälkeistä aikaa. Sillon saa ehkä nukkua :D Tai no sitten tulee porukat.. saa nähä miten malttaa :D
Nyt pitäis vaan keksiä joku naamiaisasu. On mulla jo vähän mielessä mikä voisin olla, mutta saa nyt nähä löydänkö kaikki tarvikkeet siihen. Nooo..pitää käydä vähän shoppailemassa.

Mutta nyt elokuvan pariin ja sitten soittoa Suomeen ja sitten nukkumaan!

Saattuu ja tapahtuu.

Päivän saldo:

- Aamulla väsytti nousta, mutta jo heti aamupalalla oli ihan tosi virkee olo. Päätin lähtä Iriksen kanssa oikeen kunnon kävelylle heti aamutuimaan.
-Puin Irikselle ja itelleni ulkovaatteet päälle ja avattiin ovi.
Siellä SATOI.
-Takaisin sisälle ja sadekamppeet päälle.
-Yritettiin selvitä hengissä rautatieasemalle asti kun sade yritti lannistaa meidät. Asemalla kohtasin ihmisen, jota en välttis ois halunnu kohdata ihan yltäpäältä märkänä ja hikisenä. Hyvä tuuri, aina. Mutta oli silti kivaa.
-Tein makaroonilaatikkoa ja kerkesin käydä Iriksen ollessa päikkäreillä jopa suihkussakin.
-Mentiin Hannaa vastaan rautatieasemalle 14:15. Hanna otti Iriksen, mä jäin odottaan junaa kohti Würzburgia.
-Asemalla mun viereen tuli joku outo poika ja kun tunsin tuijotuksen, käänsin päätäni ja säikähin melkoisesti. Pojan pää oli ehkä 30 cm mun päästä.
-Saavuin perille Würzburgiin.
-Kävelin keskustaan, jossa tavattiin Marjukan kanssa. Mentiin syömään.
-Oli tosi kivaa ja juttua riitti kuten aina.
-Kierreltiin kaupoissa ja Marjukka esitteli mulle kaupunkia. Käytiin myös sen koululla.
-Marjukka kertoi mulle ihmisistä, jotka puhuvat yksikseen siellä kaupungilla. Naureskelin sille jutulle, että onko sellaisia muka oikeasti.
-Käveltiin eteenpäin ja juteltiin ja naurettiin. Yhtäkkiä yhen kaupan edessä oleva nainen alkoi rääkkymään ja huutamaan siansaksaa tosi isoon ääneen. Katottiin sitä vähän ihmeissään ja oltiin hiljaa, sekin oli hiljaa. Kun jatkettiin juttelua ja naureskelua, jatkoi nainen rääkkymään taas. Tais olla kova Suomifani. Hrrrr.
-Kierreltiin ja kateltiin ja lopulta mentiin kirjakauppakirjastoon istumaan.
-Kuudelta tavattiin kaks muuta suomalaista, Matti ja Johanna. Mentiin niitten vakioillanvietto paikkaan. Joku pubi mikä lie.
-Istuttiin ja juteltiin. Paikan omistaja laittoi suomalaista musiikkia soimaan.
-Yhtäkkiä huomasin, että mun juna lähtee kohta. Matti tarjosi illan ja maksoi ja lähdettiin.
-Käveltiin kohti juna-asemaa ja tajuttiin, että meillähän on jo kiire. Pistettiin töpinäksi. Matille sanotiin heipat puolijuoksussa, Johannaa hyvästellessä piti jo juosta.
-Tultiin asemalle. Tajuttiin, että mulla ei oo lippua.
-Ostin lipun (8 euroa) ja juoksin laiturille.
-Oltiin 2 min liian myöhässä.
-Soitto siis Matille ja Matti lähtee kotoaan uudestaan matkaan ja hakee mut kyytiin.
-Mitä meni sanomaan, että nakkaa mut kotiin, jos en junaan kerkeä. Juuri kun pääsin sanomasta, etten oo vielä koskaan myöhästyny täällä junasta enkä bussista. Ei ois vissiin passanu sanoa.
-No, Matti kuskas mut navigointilaitteen avulla kotiin. Enhän mä ois tänne osannu.
-Loppu hyvin, kaikki hyvin. Turvallisesti kotona, vähän aikasemmin kuin oisin junalla ollu, mutta 20 euroa köyhempänä. Pitihän sitä bensarahaa maksaa. Tuli sitten parin tunnin ajomatka Matille. No mutta oli kiva matka, joku päivä otetaan ehkä uusiksi.

Älyttömän täyteläinen päivä. Nyt on väsymys suuri. Huomenna 11 tuntia töitä. Ai että ootan innolla huomista ylösnousua.. Hiphip! Nyt nukkumaan!

Piruetteja ja perhosia.

Ja taas tulee tekstiä :D

Oli aivan uskomattoman ihana päivä! Lähettiin aamulla 9 hengen porukalla kohti Heilbronnia. Aivan ihania ihmisiä! Oli jotain niin kivvaa! Kun oon tutustunu täällä yleensä vaan aika paljon muihin ulkomaalaisiin, niin aivan huippua olla välillä ihan vaan saksalaisten kanssa.

Ja en ois koskaan uskonu tätä sanovani, mutta rakastin luistelua. Yleensä en tykkää siitä yhtään, se ei vaan jotenkin nappaa. Mutta tänään ei ois millään malttanu lopettaa. Ehkä sen joo teki se porukka, jonka kanssa siellä oltiin... Innolla ootan Leon videota, jos se sitä sais joskus koneelle ja lähetettyä mulle asti. Luisteltiin siis hallissa, jossa "sai vaan luistella ympyrää" hallin ympäri. Hanna varotteli mua aamulla, että se ainainen yhteensuuntaan pyöriminen saattaa käydä aika tylsäksi, mutta ei kyllä tylsiä hetkiä ollu.

Ajatukset on taas vaihteeksi ihan sekasi. Juuri kun olin kallistumassa sille kannalle, että tuun kesäksi kotiin, kaikki muuttuu taas.

Kahen viikon päästä karnevaalit ja sitten juhlimaan noiden samojen ihmisten kanssa. Nyt pitäis vaan hommata itelle se karnevaaliasu. Saapa nähä mitä sitä keksis.

Huomenna tavallista päivää, tiistaina Würzburgiin Marjukan ja muitten suomalaisten luo ja ehkäpä myös oopperaan orkesterilaisten ja niitten luokan kanssa. Keskiviikkona ja torstaina tavallista päivää ja viikonloppuna orkesteriviikonloppu.

Tuplaläjäys päivityksiä.

Nyt tulee taas näitä Reeta-tupla-päivityksiä. Alkaa vissiin muodostuun sellanen aikataulutus tähän, että viikko väliä päivityksistä ja sitten samaan syssyyn tulee koko liuta. Ei koskaan viikolla jaksa, eikä kerkeä päivittää. Nyt on viikonloppuna kuitenkin vapaata, tai siis tänään on.

Tämä päivä on tosiaan ollu yks laiskuus päivä. Tai siis siinä mielessä laiskuus päivä, että nukuin johonkin kahteen asti ja oon ollu koko päivän vaan sisällä. Ulkona tuulee ihan älyttömästi ja ei oo mitään intoa lähtä sinne. Tosin ois ihan hyvä saaha vähän raikasta ilmaa, mutta pitää sitä joskus laiskakin olla.

Tänään oli siistiä, kun facebookissa yhtäkkiä joku outo tyyppi kirjotti mulle ja kyseli, että oonko Pattijoelta ja muuta. Vastailin sille sitten ja lopulta selvis, että se on mun pikkuserkku! Oho. En oo ees tienny. Siis en oo tienny koko ihmistä, ollaan me pienenä jossain juhlissa vissiin nähty, mutta ei sitä enää voi muistaa. Äitit on siis serkkuja keskenään. Tajusin kuinka vähän tunnen äitin ja iskän serkkuja. Ois siistiä alkaa vähän tutkimaan enemmän noita sukulaissuhteita. Kyllähän sitä serkut tuntee jne. mutta pikkuserkuista kun menee kauemmaksi, niin alkaa tunteminen loppua kesken. Oispa hienoa järjestää taas sukukokous.

Tänään oon ollu siinä mielessä reipas, että oon opiskellu saksaa! Ekaa kertaa täällä olon aikana :D Nyt pitäis saaha vaan joku tarkistaan mun hienot tuotokset tuohon saksan kirjaan.

Mun kotitehtävä Thomakselta numperi ykönen:
Fischer fischt frische Fische.

Huomenna aamusta siis kohti Heilbronnia. Sinne on nyt lähössä kymmenisen tyyppiä Elenan luokalta ja sitten tietenkin mää. Siellä on sellanen jäähalli jonne mennään. Junalla sitten aamulla sinne ja sitten illalla takas. Huiiiiiiippua! Harmi vaan kun Nastia on sairas, kysyttiin sitäkin mukaan, mutta niille tulee huomenna vieraita sinne perheeseen ja sen täytyy olla apuna ja yrittää parantua siitä flunnasta. Mutta jospas se menis pian ohi niin näkis taas sitäkin.

Ella, äiti ja iskä tulee jo kahen viikon päästä!

Alamäkeä seuraa aina ylämäki.

Nyt on ihan uskomaton fiilis! Enpä ois eilen aamulla uskonu, että kuinka hieno päivä on edessä.

Aamulla oli ensinnäkin tosi vaikea nousta ylös. Väsytti koko aamupäivän. Anna kiukutteli, kun tuli kotiin. Keitin Couscousseja vähän liikaa ja koska lopulta Volker ei ees tully syömään, meni ruokaa hukkaan tosi paljon. Soitin Nastialle, että millon tavataan illalla, mutta se olikin tullu kuumeeseen, joten meijän illan suunnitelmat meni nurin. Soitin Hopelle ja sekin oli sairaana. Melkein siis hylkäsin ajatuksen lähtä illalla jonnekin. Hanna soitti, että tulee töistä aika myöhään, joten jos puen Iriksen ja meen sen kanssa päivällä pihalle, pääsen lähteen heti orkesteriin, kun Hanna tulee kotiin. Oltiin Iriksen kanssa nopeita ja jouduttiin oottaa ulkona yli 20 min. Onneksi naapurin rankkis mies tuli pihalle ja oli kivaa sen kanssa ekaa kertaa porista muuta kuin tervehdykset, heh. Mulla oli 15 min aikaa kävellä puolen tunnin matka orkesteriin. Orkesterissa ei huvittanu soittaa, koska uudet kappaleet oli niin vaikeen nopeita, enkä ollu kerenny ja jaksanu harjotella. Lopulta oli kyllä onneksi tosi kiva soittaa, kun kappaleet alko vähän jo sujumaan ja tunnelma oli tosi lepponen. Orkesterin jälkeen oli niin kova nälkä ja koska Nastia oli sairas, eikä voitu mennä Arinin pitseriaan yhdessä syömään, menin sitten yksin keskustaan yhteen kahvilaan. Onneksi sattu kirja Ps.Ich liebe dich- mukaan, niin aika kului kivasti. Juuri kun aattelin, että taitaa mennä ilta elokuvia katellessa, soittaa Marjukka. Ja niinpä lopulta menin myöhemmin sen ja Sadron kyydissä tanssimaan ja iltaa viettämään. Kun mietin, että mitähän sitä sunnuntaina tekis, lähettää Elena viestiä ja kysyy mua luistelemaan. Yhtäkkiä kaikki ongelmat oli ratkaistu ja kun mietti päivää taaksepäin, niin jokaisesta tympäsevästä asiasta oli seurannu jotain hyvää.

Lopulta oli niin mahtava ilta että! Marjukan kanssa kyllä riittää juttua ja aika ei kyllä käyny yhessäkään vaiheessa liian pitkäksi. Harmi vaan kun ne lähti jo kahen aikoihin pois. Oli just menossa nii hyvät biisit, etten millään malttanu lähtä vielä ja päätin kävellä sitten vähän myöhemmin kotiin. Siihen päätökseen oon kyllä niin tyytyväinen. Siinä sitten tanssin ja kävin moikkailemassa tuttuja. Tapasin myös Eevan ja mun symppis pojan, jonka seurassa ei vaan voi olla muutakuin hymy korvasta korvaan.

Myöhemmin sitten istuin siellä ja katselin muitten tanssia. Yhtäkkiä siihen viereen tuli joku mies, joka alko vaan poriseen. Olin aluksi ihan hukassa, koska en vaan kuullu mitään ja en vaan ymmärtäny mitään. Jouduin ehkä satakertaa aina pyytään sitä toistaan, että mitä se oli sanonu. Mietin jo mielessäni, että se tylsistyy mun kaa juttelemiseen varmaan tosi nopeaa, kun tuntu etten tajua mitään, mitä se sanoo. Mutta mitä vielä. Juteltiin sen kanssa koko loppuilta tai yö ja vaikka sanoin, että uskallan kyllä mennä yksin kotiin, niin se saatto mut meijän tielle asti. Oltiin siis nähty aikasemmin kotimatkalla kaks poikaa, jotka oli ollu vähän liian vauhdikkaalla tuulella ja se aatteli paremmaksi saattaa mut niin pitkälle, ettei mitään vaaraa varmasti olisi. Kun mulla ei kerta sähköistä pistintäkään ollu :D Opin siltä mieheltä, siis Thomakselta saksaa varmaan eniten, mitä oon täällä oppinu. Ihan niin mahtava persoona että! Tuli kyllä ihan tosi mahtavat keskustelut sen kanssa! Niinpä mää maltoinkin tulla kotiin jo peräti kuudelta aamulla. Muut nousi ylös just kun mä pääsin omaan huoneeseeni. Eipä siis oo muuttunu mun loma-unirytmi vielä mitenkään. Oho.

Huomenna luistelemaan Heilbroniin Nicolen, Elenan ja vissiin sen perheen kans. Voi vitsiläinen, että on hyvä olla.

Päätöksiä vailla.

1. Pääsykokeet
2. Kesätyöpaikka
3. Mistä jään paitsi jos jään Saksaan?
4. Mistä jään paitsi jos meen Suomeen?

Täällä alkaa kesäloma 23.7 ja nämä haluaisivat, että oisin täällä sinne asti. En tiiä, että mitä haluan. Kun nyt pohtii vaihtoehtoja, niin haluan tulla Suomeen. Niinku Eevis mulle sano, on kivaa olla vielä kesä kotona, ennenkuin sitten lähtee jonneki suuntaan toivottavasti opiskelemaan. Ja kun mietin, että mitä kaikkea kesällä Suomessa olisi..niin tottakai haluan sinne!

Mutta sitten kun mietin, että mitä kaikkea täällä olisi, niin taas mieli on kahen vaiheilla. Kaikki siistit tapahtumat on täällä kesällä. Nastia on täällä syyskuuhun asti ja meillä on orkesterin konsertti heinäkuussa ja vissiin orkesterin juhlatkin. Tuunko näkemään näitä ihmisiä enää sen jälkeen? Mutta toisaalta. Jos pääsen opiskeleen sinne, minne nyt ehkä haluaisin, eli eteläänpäin, niin ei ois kauhean kallista sieltä joskus aina Saksaan matkustella. Ukrainaan pitää joka tapauksessa kuitenkin joskus mennä!

Vähän on ristiriitaista. Ois niin kiva kun jollakin ois mulle valmiit vastaukset ja että ne ois juuri ne oikeat. Välillä oon näistä niin varma ja nyt en taaskaan yhtään. Kyllä mää tavallaan tiiän, mitä tuun tekemään, mutta se päätös on silti tosi vaikea. Tosi vaikea..

Täällä alkaa muuten helmikuussa kielikurssi, jei! Ja se on keskiviikko iltaisin, joten pääsen sinne! Jes! Ja Nastiakin aika varmasti tulee! Jes! Vihdoin pääsee oikeesti myös harjotteleen tätä kieltä. Jospas se kielioppipuolikin alkais taas vähän avautuun :D

"Oot ihan hövelillä tuulella Reeta"

No niiin!

Nyt alkaa se oikea elämä täälläkin jälleen. Tai siis meni nämä ekat päivät sellasessa epäuskosessa tohinassa, kun ei millään meinannut tajuta, että on täällä taas. Nyt tuntuu, että on taas ollu täällä pitkänkin ajan, vaikka tää viikko vierähtikin aika nopeaa.

Ehkä sen teki tuo orkesteri, joka oli eilen. Maanantain kuoroon en vielä tällä viikolla menny, koska olin silloin ekana päivänä ihan poikki ja kirkkokuoron ekat harkat on vasta ens viikolla. Niinpä tuo perjantai on ollu ainoa sellanen "tavallinen päivä". Aamulla vaikee ylösnouseminen, aamupalalle, Iriksen kanssa pihalle, Iris nukkumaan, mä laitan ruokaa, Iris herää, syödään, Anna ja Volker käyvät syömässä ja lähtevät taas ja me jäähään Iriksen kanssa oottamaan Hannan tuloa. Hanna käy töitten jälkeen kaupassa ja soittaa mulle, että millon mun kantsii olla valmiina. Ja kun Hanna tulee talon ovesta sisään, meen mä ulos ja kipitän niin pian kuin mahdollista orkesteriin. Sitten ei muuta kuin soittamaan ja joskus myöhemmin sitten kotiin. Illalla sitten illanviettoa Nastian ja muiden kanssa. Kiireinen perjantai, mutta kiva, tosi kiva.

Eilen tuli taas sellanen olo, että täällähän tuntee jo kaikki paikat ja kaikki ihmiset. Eihän se tietenkään ihan paikkansa pidä, mutta oli taas vaan niin tuttua mennä orkesteriin ja nähä taas pitkästä aikaa ne kaikki ihmiset. Siistiä!
Harmi vaan, kun meijän orkesterinreissusta Raaheen ei nyt tule mitään..Siihen on monta syytä ja siihen liittyy myös paljon surullisia tapahtumiakin, että miksi se ei onnistu. Mutta rukous auttaa suruun ja niin varmasti myös niissä tapauksissa. On mullakin aikaa sitten reissata jonnekkin muuallekin.

Muutenkin eilen näin monia kavereita, joita en oo nähny yli kuukauteen. Oli kyllä ollu ikävä.. :)

On sellanen olo, että vois vaan hymyillä kokoajan. Hymyä siis huuleen.

Palapelin palaset loksahtelevat paikoilleen.

Se, että täällä on paljon aikaa olla myös yksin, antaa oikeesti niin hyvän mahdollisuuden miettiä kaikkia asioita. Mun päivät menee yleensä Suomessa niin nopeaa, kun on niin paljon tehtävää ja haluaa nähdä niin montaa ihmistä. Mutta täällä on muutama oikeen hyvä kaveri, joiden kanssa viettää aikaa ja kavereita, joita näkee juuri enemmän harrastuksissa ja silleen. Niinpä on aikaa myös olla kotona. Mun ajatukset on päässy vähän selkeytyyn Suomessa vierailun jälkeen, vaikka vielä onkin sellanen älytön sekamelska tuolla sisällä. Mutta päällisinpuolin oon alkanu taas tottumaan tähän arkeen ja siihen, että oon täällä. Monet muutkin asiat on jotenkin tuntuneet ratkeavan ja on jotenkin paljon helpompi olla, sellanen rauhallinen olo. Mm..toistan itseäni näissä lauseissa vissiin aika paljon. Näköjään aika sekaisin siis vielä.

Yksi asia mikä myös on antanu vähän selkoa tähän elämään, on se, että tuo Raamattu tuossa mun hyllyllä on auennut ihanan ja yllättävän usein. Se on jännä, miten sieltä löytyy vastaus jokaiseen asiaan. Joululomalla sai ihanaa sana-antia ja heti tuntu paremmalta, vaikka täällä ei niitä raamiksia tai nuorteniltoja ookkaan. Ei sitä kaikkialla oo niin hyvin asiat, kuin Pattijoella tai yleensä Raahen seudulla. Siitä kaikesta, mitä siellä nuorillekin järjestetään, pitäis kyllä tosissaan muistaa olla kiitollinen.

Eilen oli huippua! Nähtiin Nastian kans pitkästä aikaa ja olihan meillä taas hauskaa. Voin kuvitella, että myös Müllersin "hei olen 40 vuotias mies, mutta haluan näyttää 20 vuotiaalta rokkarilta"-myyjällä oli oikeen hauskaa, kun innostuttiin Nastian kanssa kaupan pilailu- ja naamiaisasustuksista. Muutenkin huomas, että eipä olla nähty pitkään aikaan, kun aika meni niin nopeaa ja kumpikin vaan selitti yhteenääneen kokoajan jotain. Perjantaina mun pitäis saaha myös siltä kuvia ja videoita, joita se otti, kun Eeva oli täällä käymässä. Mahtaa olla melekosta settiä tulossa..

Kävin myös eilen Lady Sportissa aerobicissa. Ensimmäinen kerta on ilmanen, joten pitihän sitä kokeilla, vaikkei ollu hajuakaan, että mitä tuleman piti. Kassaneiti kysyi multa, että oonko ollu aerobicissa ennen ja sanoi, että juuri se aerobic olisi tosi nopea. No mutta, kun kerran sinne asti olin menny, niin enhän mää enää halunnu poispäin kääntyä. Siinä siis mietin, että tuskin se niin nopeaa voisi olla, etten perässä pysyis..mutta yhtä seikkaa en hoksannu aatella yhtään. Nimittäin kielipuolta. Kyllähän ne liikkeet ja kaikenmaailman kuviot ois tehny, jos siitä sen ohjaajan saksasta ois saanu jotain selvää! Alku meni hyvin, välillä olin ihan hukassa, kun tuli tiesmitä hienoja sanoja niille kuvioille ja kun en ymmärtäny niitä sanoja, niin ei voinu tietää, että mikä vitsin kuvio tuli seuraavaksi. No mutta, lopussa kiitos seisoo ja kun olin sen puol tuntia vahannu muitten tekemisiä, samalla hyppien ite miten sattuu, alkoi oikeat kuviot tulla multakin oikeaan aikaan. Hiki tuli, mutta johan mietin kaks kertaa meenkö toistakertaa Saksassa aerobic- lajia harrastelemaan.

Puhuttiin Hannan kans, että päätän helmikuuhun mennessä, että kuinka kauan oon täällä. Eli kohta ois päätöksen aika. Ehroituksia? Nää haluais, että oisin kesänkin... mutta... ois kiva olla täällä, mutta ois kiva saaha myös joku kesätyö Raahesta, että ois vielä ens kesän siellä, ennenku lähtee ettiin sitä omaa paikkaa opiskelujen ohessa jonnekin päin Suomea, tai maailmaa. Kunhan tää asia vielä selviäis ja se opiskelupaikka, niin sitten ois ihan kivasti pullat uunissa. No, asia kerrallaan.

Juttelin myös Manun kans pitkästä aikaa mesessä. Olipas kivaa oikeen kirjottaa saksaa! Paljon enemmän tulee vaan puhuttua, joten aikamoista vaihtelua oli välillä myös kirjuutella. Se kävi meillä siis kylässä joululomalla, kun oli Suomessa lomailemassa. Oi että. Suunnitelmissa ois käydä tässä joku viikonloppu siis Manun luona Heidenheimissa. Huippua! En niin malttais oottaa!

Mun täysi laukku kyhjöttää vieläkin tuolla huoneen perällä. En oo vaan jaksanu vieläkään purkaa sitä. Ehkä ois kohta jo senkin aika. Ehkäpä nyt, tai myöhemmin illalla. Tai no kerkeäähän sitä vielä vaikka huomennakin..

Uusi vuosi, uudet kujeet.

Oli ihan uskomaton fiilis kun astuin tänään Iriksen kanssa kahen aikoihin pihamaalle. Aurinko porotti täydeltä terältä ja mittari näytti +9 C. Ulkona tuoksui sellanen vihreä nurmikko. On tässä siis taas vähän totuttelua yli 18 astetta lämpimämpään säähän.

Koko päivä on menny jotenkin tosi lepposasti. Nyt alkaa taas tajuamaan, että se arki alkaa taas. Kotona Suomessa päivät oli ns. juhlaa ja lomaa ja nyt työt jatkuu. Ei sillä, että tämä mun työ ois jotenkin inhottavaa. Tykkään tästä kovasti, mutta vaikean tästä tekee nuo aikaiset herätykset ja työ on kuitenkin aina työ. Mutta toisaalta, saapahan sitten paljon tehtyä kun on aikasin noussut. Jospas sitä taas joskus saiskin kunnolla siitä uudesta rytmistä kiinni.

Mun laukku tuli noin 15 min sitten! Ihan kotiovelle asti joku riski mies sen raahasi. Teki niin mieli juosta sen kaulaan ja hihkua onnesta, kun laukku tuli perille. Mutta jostainsyystä jätin sen kuitenkin tekemättä. Olin kerennyt jo keksiä kaiken maailman ajatuksia, että missä sen mun laukku nyt on ja kuinka joudun lähteen ostaan kaikki tavarat ja vaatteet entisten tilalle. Kieltämättä hatun nostamisen arvoinen suoritus siltä mieheltä, kun ihan yksin kantoi sen mun laukun nuo sata porrasta ylös. Kivaakivaa.

Iriksestä on tullu jo iso tyttö. Tuntu että se on vanhentunut kovasti siitä, kun viimeksi nähtiin. Tänne oli jotenkin kyllä niin ihana tulla. Tiesi, että oli odotettu ja ikävöity. Tuntu hyvältä. Täällä ollessa taas tajus, että kuinka sitä on tännekin ikävä ollu. Sain joululahjaksi näiltä lippuja Solymariin, siis kylpylään, joka sijaitsee tuossa jonkinmatkan päässä. Jes, nyt tulee ainaski mentyä. Kun niin monesti oon aikonu, mutten vieläkään oo vaan saanu lähettyä.

Ristiriitainen olo senkuin jatkuu. Oli niin ihana loma Suomessa, kotona. Paras loma pitkiin aikoihin, koska kaikesta osas vaan niin nauttia erinlailla. Aika jännää oikeestaan.. Paljon jäi kyllä tekemättä ja sanomatta ja näkemättä, mutta ens kerralla sitten. Kevät menee nopeaa ja kohta oon taas kotona. Mutta nyt oli paljon helpompi lähtä tänne kuin syksyllä. Sillon lentokoneessa iski se tajuntaan, että nyt se on menoa se ja ikävä iski. Mutta nyt tietää, että aika kuluu nopeaa ja kohta oon taas takas.

On kyllä ajatukset melekosen sekavia vielä. Saapa nähä, että millon ne selviää. Ehkä sitten kun tuun taas takas Suomeen.

Huomenna aamusta iltapäivään töitä, sitten päivällä Nastiaa näkemään. Jei!

Löysin uuden ihanan biisin.

Stratovarius- Dream with me

Now it is thome for you to close your eyes
They've seen much pain it's slowly filling your mind
Pretty as they are but now so pale
You better leave all your worries far behind

Not long ago when you had the Fire
Burning inside of you brighter than any flame
You were the one that I believed in
Keeping our hopes up high where are you now?
Where do you aim?

kertosäe:
Let me take you there
To the place you know
Why don't you Dream With Me
The answers will be found

No it is time to open your eyes again
See how the sorrows have disappeared faded away
I am right here waiting for your pace
Through the day

kertosäe

Ajatuksia paljon, sanoja vähän.

Saksassa jälleen!

Laukku on jossakin välillä Oulu-Helsinki-Frankfurt. Toivottavasti sekin löytää tiensä joskus perille. Ei nämä mun epäonnisuudet lentojen kanssa vissiin lopu koskaan. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin yleensä...jospas siis myös tälläkin kertaa.

On oudon ristiriitaisen ihana ja kummallinen fiilis.

Joskus myöhemmin lisää. Nyt on liian kummallinen olo. Ja väsymyskin painaa jo kovasti.