"On apu lähellä, siis älä pelkää.."

Jostakin on löytyny kauheeta intoa blogin päivitykseen. Toivottavasti sitä myös kestäis jonkin aikaa ees.

Eilen oli kamalin ja ihanin lenkki mitä oon tehny vähään aikaan. Eilen oli tosiaan aivan ihana päivä. Oli tosi lämmintä ja koska kelloakin oltiin siirretty tunnilla eteenpäin, oli valoisaa pitkälle iltaan. Niinpä päätin lähtä illalla käymään vielä kävelyllä. Täälä on ihan tosi paljon mäkiä ja tämä kaupunki on niissä mäkien välissä. Meijän talo on mäen rinteellä ja eilen päätin kiertää tätä mäkeä ja kattoa, että mihin pääsen noita pikkumetsäpolkuja pitkin menemään. Oli tosi kaunista ja rauhallista. Metsäpolkuja ja niittyjä. Tuli ihan kukkaistyttö-olo, vai miten sen asian nyt ilmaisisikaan. Olin kunnon metsäretkeilijä ja menin pitkin polkuja ja niittyjen laitoja, kiipeilin mäkiä pitkin, hyppelin vähän suontapaisen niityn poikki ja suunnistin metsässä. Just kun aattelin, että tuun kyllä aina sinne kävelylle, kokeilin taskuani, jossa mulla oli ollu kodin avaimet. Ja olikohan ne siellä enää? No ei todellakaan. Viimesin muistikuvani niistä oli jostain ensimmäiseltä polulta, mitä pitkin olin kävelly. Tuli melkoinen paniikki. Eihän siinä auttanu muu kuin juosta takaisin, tähyilemällä tarkasti jokaista paikkaa ja yrittää muistella, mistä oli tarkalleen kulkenu. Onneksi niittyjen ja mäkien jälkeen tulin sille suomaiselle niitylle, jossa olin joutunu hyppelemään märkien paikkojen ylitse ja onneksi satuin löytämään sen kohdan, mistä olin ekalla kerralla menny. Siellähän ne avaimet makas. Nätisti maassa. Oli kyllä niin suuri helpotus että. En tiiä, mitä oisin tehny, jos en ois niitä löytäny..mutta onneksi ne löyty, niin muuta ei tartte sitten miettiäkkään.

Tänään sitten alkoi työt. Nyt on menossa taas tämä tavallinen maanantaipäivä. Anna on koulussa ja Iris nukkuu. Hanna tulee käymään kotona ennen iltapäivää, joten mun ei tarvi ees ruokaa laittaa. Nyt ois hyvä sauma vähän opiskella...niin...ois.

Mua vähän häirittee, kun tuolla ulkona on menossa remonttihommat. Tämän talon katto korjataan ja ympäri talon on pystytetty tollasia hökkeleitä, mitä pitkin työmiehet kulkee. Tuntuu, että paikka kuhisee noita työmiehiä. Aamulla vielä sisälläkin oli niistä yks, koska se korjas lämmityksiä. Muutenkin tässä on vähän totuttelua, koska tämä mun huone on kolmannessa kerroksessa ja voin aina ihan huoletta pitää ikkunaverhoa auki, koska ei tänne kuitenkaan kukaan nää. Tai jos joku ei kiikarointia viereisistä taloista ja metsästä harrasta. Mutta nyt on rauha kaukana. Säikähdin äsken ehkä eniten, kun istahdin tähän koneelle omassa huoneessa, niin samassa yhen työmiehen pää kurkkaa ikkunasta. HUI. Remontti kestää vissiin noin kaksi viikkoa. Ehkä sitä loppuvaiheessa osaa jo varautua.

Tänään on sitten illalla kuoro, mutta kielikurssi ja toinen kuoro on tältä viikolta peruttu. Tulee pehmeä lasku taas elämään täällä, kun kaikki harrastukset ei ala kerralla. Onneksi nähään Nastian ja Fabricen kanssa ainaski tiistaina, niin ei tekemisen puute iltaisin vaivaa.

Nyt työmiehiä karkuun johonkin muuhun huoneeseen.

Ich habe viele Fragen...

Kello 16.00 aukaisin tänään parvekkeen oven. Ulkona paistoi aurinko ja vastaan syöksähti lämmin tuulenpyyhkäys. Kurkkasin astemittaria. Se näytti 29,6 C. Eipä menny siis aikaakaan, kun kesävaatteet löyty kaapin perältä päälle. Siinäpä sitten oli mukava lokoilla ulkona ja toivoa, että edes albiinoväritykseni häviäis ja muuttuisi edes tavallisen valkoiseksi.

Miksi kaikki ihmiset ei rusketu?

Eilen oli yks mahtavimmista illoista mitä muistan. Nyt vähän kurkussa tuntuu, kun tuli laulettua eilen niin paljon. Nastia teki hienoja elokuvia ja oon varma, että joskus siitä tulee vielä valokuvaaja. Fabrice näytti piilotetut puolensa ja voisin millon vain suositella sille tanssijan uraa. Benjamin jaksaa kyllä aina yllättää ja näyttelijä-stand up-koomikon ura häämöttää.

Miksen tiiä, että mikä ammatti ois mulle hyvä?

Ajoin melkeen autoa täällä eilen, mutta en sitten kuitenkaan ajanut. Pitäisköhän mun alkaa rekkakuskiksi. Siinä sais ajaa paljon autolla.
Oiskohan se mun tuleva ammatti?

..Hast du die Antworte?

Wovon träumst du Nachts?

Se on jännä miten aika ja paikka ja ihmiset muuttuu. Mulla meni jouluna jotenkin tosi kauan tajuta, että olin Suomessa. Meni jotenkin paljon aikaa vaan siihen, että oikeasti tajus sen. Sama homma oli myös tänne palaamisen kanssa. Meni viikko tai yli, että oikeesti käsitti olevansa täällä ja elämä jatkui normaalina. Mutta nyt pääsiäisenä kun kävin kotona, olin heti kotona. Mikään ei tuntunu niin oudolta ja tuntui, että ihan vastahan mä siellä kotona olin ollutkin. Vaikka jotkut ihmiset ja asiat olikin muuttuneet, mutta silti.. Sama homma nyt täällä. En oo ollu täällä edes yhtä päivää, mutta ei tunnu siltä. Saksan koti odotti täällä ja nyt tässä omassa huoneessa istuskelen ja mietin mennyttä lomaa Suomessa.

Oli aivan ihana loma. Oli onnellisia hetkiä paljon. Toki oli myös muutama surullinenkin hetki, mutta se kuuluu elämään. On huomannut sen,kuinka huono oon pitämään yhteyttä. Vaikka kuinka päätin syksyllä kirjottaa Suomeen kauheesti kirjeitä ja mesettää joka päivä, niin ei se vaan niin oo mennytkään. Tämä elämä täällä vaatii veronsa ja mesessä olemiseen ja kirjeiden kirjottamiseen ei oo aikaa, eikä aina niin halua. Mutta koskaan se ei tarkota sitä, ettenkö haluais olla Suomeen yhteydessä. Mun elämä on nyt todella jakautunutta. Osa musta elää Suomessa, osa täällä Saksassa. Kahden maan kansalainen. Eikä näitä voi millään verrata keskenään. Eikä se, että oon saanu täällä ystäviä, tarkota sitä, että oisin hylännyt mun ystävät Raahessa tai muualla. Aika on lomallakin rajallinen, eikä millään kerkeä olla kaikkien kanssa niin paljon kuin haluais. Joskus elämä on vähän vaikeaa.

Lomaan mahtui synttäreitä, kihlajaisia, syvällisiä keskusteluja, singstar-sarpoloita, öisiä hiiviskelijöitä, apsin tunnelmaa, valvottuja öitä, uusia löytöjä, uusia ihmisiä, guitar hero-herätyksiä, piilaritaisteluja, häiden suunnittelua, tanssia, yllättäviä käänteitä, lauluja, salamyhkäisiä viestejä, "ihmisiä ja minä", Raamattua, pohdiskeluja, luistavia kenkiä, päätöksiä, pääsykokeita ja paljon ihania hetkiä perheen ja ystävien kanssa.

Tänään käytiin katsomassa näitten tulevaa taloa. Oli tosin kivan näkönen! Onneksi ja harmiksi, nämä muuttaa vasta elokuussa, joten mä en siinä talossa tuu asumaan. Onhan se paljon parempi talo kuin tämä nykyinen, mutta toisaalta ei tuu mulle sitä muuttotyötä ja toisaalta, mun muistot täältä on sitten yhdessä talossa. Se on kivaa.

Kohta lähen tapaamaan Nastiaa, Benjaminia ja Fabricea. Oi että oon oottanukki tätä jo. Nyt suihkuun!

Unirytmi sekaisin.

Menin nukkumaan eilen reippaasti tämän päivän puolella. Muut alkoi jo pikkusen heräilemään alakerrassa, kun mä vasta painoin pään tyynyyn. Oli taas niin kivasti kertynyt muutenkin univelkaa, että ei tarvinnu kuin sulkea silmät, niin olin täydessä unessa. Laitoin kännykän herättämään kahentoista jälkeen, etten ihan koko päivää nukkuis. Mutta kun kello soi, olin niin väsynyt, että laitoin sen vaan pois päältä. Aattelin, että mun toinen herätys soi kohta, että nukun siihen asti. (pitää aina olla monta herätystä, että varmasti herää) No niinpä nukahin ja nukuin tosi rattoisasti. Yhtäkkiä heräsin, en kellon herätykseen, en mihinkään ääneen vaan juuri siihen, että joka puolella oli ihan hiljaista. Katoin kelloa, se näytti 14.30. OHO. Koko talo oli ihan hiljainen. Se mun eka herätys siinä kännykässä oli jotenkin jääny päälle, että toinen herätys ei enää soinutkaan. Ja koska muut oli lähteny pihalle, en ees heränny mihinkään ääniinkään, niinku yleensä viikonloppuisin tapahtuu. Onneksi ketään ei ollu kotona, kun mää siinä kolmen aikoihin kömmin alakertaan syömään aamupala-lounas-päivällistä.

Äsken olin sitten alakerrassa syömässä iltapalaa ja Hanna kertoi, että olivat ostaneet juna-lippuja mulle ja Annalle. Tosin en oikeen tiiä, että mitä lippuja ne on ostanu ku sen piti lähtä viemään Iristä nukkumaan, eikä sitten kerenny sitä kunnolla selittää. Mutta siis pointti tässä jutussa oli se, että Hanna sanoi, että ei vihtin herättää mua kun ne lähti ostaan niitä lippuja, koska Volker oli kuullu kun oli viiden aikoihin kotiin tullu. Aamulla Volker oli vain ihmetelly, että missä ihmeessä voi olla viiteen asti yöllä. Ne oli ihan ihmeissään :D Eli mä oon uskomattoman hyvällätuulella. Ne ei oo vissiin sitten koskaan kuullu kun tuun kotiin. En sitten tiiä, että mitä ne luulee, että monelta aina viikonloppuisin oon kotiin tullu. Mutta mä tosiaan oon melko valvojaihminen ja harvemmassa on ne kerrat, että oisin viikonloppuisin ennen neljää kotiin tullu. Oli kyllä koomista, oon niin monta kertaa ollu ihan varma, että nyt ne kuulee..nyt ne herää siihen kun mää täällä kolluutan. Mutta onneksi vissiin eivät.

Just kun tällä viikolla kirjotin tänne, että ei oo enää sellasta aikaa, että ei tietäis mitä tekis, niin johan sitäkin tuli. Tää päivä on ollu sellanen. Tai siis on ollu ihan kummallinen päivä, kun ei oo mitään menoa, eikä oo sopinu kenenkään kanssa mitään. Osaltaan vähän tylsää, kun ei ollutkaan mitään. Mutta sitten muistin, kuinka oon oottanu jotain tällästä päivää, niin tuli jotenkin hyvä olla. Sai vaan rentoutua eikä ollu mihinkään kiire. Tosin enpä mää tässä vielä kauhean kauaa ees oo hereille ollu, joten eipä tässä mitään kauhean ihmeellisiä juttuja oiskaan kerenny tehä..

Fabrice lähetti mailia ja Nastia lähetti eilisestä kuvia. Meillä oli kyllä ihan uskomattoman mahtava porukka eilen liikenteessä. Taas tuli vaan sellanen olo, että kuin ois tuntenu ne kaikki jo monia vuosia. Ollaan niin erilaisia mutta niin samanlaisia. Suunniteltiin, että lähetään joku päivä yhessä Fabricen autolla jonnekin kaupunkiin esim. Rottenburgiin. Mennään siis vähän matkustelemaan. Toivottavasti löydetään äkkiä aika, joka käy kaikille, jotta saahaan meijän reissu pian järjestymään. Meine Freunde. Hymyilyttää.

"Country roads, take me home. To the place, I belong..."

Enää muutama yö ja koti Suomessa häämöttää. Tuntuu hassulta.

Mitenhän mää maltan lähtä täältä sitten kesällä pois. On niin monia eri asioita, jotka vetävät mua tiesminne. Miksei vois olla kahessa paikassa yhtäaikaa. Se ois kivaa. Oikeen kivaa.

Huomenna voi olla ääni aika käheä ja nuhaa pukkaa. Laulaminen ja tanssiminen on rankkaa puuhaa.

Vois ehkä mennä nukkumaankin.Täällä on vaan niin rauhallista, ettei millään malttais. On ihana nauttia hiljaisuudesta.

Sain eilen Sing Afrika-levyn. Oli aika mieletöntä.

En voi käsittää, että ollaan jo puolessavälissä maaliskuuta. En ymmärrä miten se on mahdollista.

Spakoinaanootsi. Ei hajuakaan, miten se oikeesti kirjotetaan, mutta ei sillä niin väliä. Hyvää yötä.

Irgendwann ist es vorbei
Und im Himmel wird Platz für uns zwei
Doch Dein Stern bleibt oben für immer und ewig stehen
Und auch noch in 1000 Jahren wird er Deinen Namen tragen
Und immer noch der schönste von allen sein

Einen Stern der Deinen Namen trägt
Hoch am Himmelszelt
Den schenk ich Dir heut Nacht
Einen Stern der Deinen Namen trägt
Alle Zeiten überlebt
Und über unsere Liebe wacht.

"Mä ajassa oudosti liidän.."

Mä oon jo ihan sekaisin päivistä, koska aika menee niin nopeaa. Tuntuu tosi hassulta mennä iltaisin nukkumaan, koska on sellainen olo, että justhan mää heräsin. Toisaalta yöt nukkuu niin sikiästi, että kun aamulla herätyskello soi, tuntuu että justhan mää silmät vasta suljin. Joku naureskeli mulle, että eihän sulla nyt kokoajan voi olla tekemistä, kun sanoin, että kiirettä pittää. Mutta nyt vasta itekkin tajusin, että vähän mulla on pitäny ihan tosi tosi kiirettä viimeset muutamat viikot. En ees tiiä miksi, mutta jostain syystä sellasta hengailua, että mitähän nyt tekisin, ei ole.

Eilen oli kyllä paras kielikurssi-ilta ikinä. Vaikkakin yks neiti-kaikkitietävä aus Georgien oli siellä myös ja muut eivät taaskaan päässet niin paljon puhumaan ja oppimaan..mutta..ehkä sekin vielä joskus tajuaa. Siinä meijän ryhmässä on kaks ranskalaista poikaa, tai pitäiskö sanoa että miehiä. No kuitenkin. Tutustuin Benjaminiin paremmin viikonloppuna, koska menin sen kanssa yhessä Würzburgiin junalla. Eilen sitten jäätiin porisemaan kurssin jälkeen sen ja Fabricen kanssa. Lopulta sovittiin, että nähään perjantaina ja mennä yhdessä syömään ja sitten diskoon. Aivan niin hienoa! Fabiricella on myös käytettävissä auto, joten kerrankin päästään auton kyydissä, ettei kävellä tartte. Niitten kanssa on niin rentoa aina ja ah kuinka rakastan niitten tapaa puhua saksaa. Tosin joskus siitä ei saa oikeen selvää, kun ranskalainen korostus painaa niin päälle,heh.

Anastasiia soitti just äsken ja silläkin on huomenna vapaata! Jei! Mennään siis kaikki neljä yhdessä. Nastiallakin menee nyt taas vähän paremmin. Vaikka sen pitääkin vielä tosi paljon työskennellä, on perhe luvannu sille oikeetakin lomaa. Nastian setä asuu Münchenissa ja menee sen luo kylään ens kuussa. Ja jos vaan mulla on vapaata sillon, meen mä sen mukaan! Huippua! Mä toivon, että mulla ei ois sillon mitään. Ois niin hienoa päästä yhessä matkustaan ja tapaamaan sen sukulaisia. Ei ole siis vielä varmaa, että mikä viikonloppu me oltais sinne menossa, koska Nastian täti tulee Ukrainasta myös sinne Müncheniin ja halutaan mennä sen kanssa samana viikonloppuna.

Kohta pitäis alkaa tekemään ruokaa. Huomenna vielä puolipäivää töitä ja alkaa viikonloppu ja sitämyötä pääsiäisloma! Jei! Kaks viikkoa lomaa, Suomessa. Jotain tosi luksusta!

Hiihtäjiä, signaaleja ja uusia ystäviä.

Oli ihan hurjan piristävän ihana viikonloppu!
Lauantai-sunnuntai välisenä yönä nukuttiin jopa 4 tuntia, joten univelkaa on ja paljon. Pauliina on aivan mahtava tyyppi ja ystävä. "Taijatte olla sellasia samanlaisia hiihtäjiä"- sanoi Hanna. Melekosen oikeessa oli! Tai siis tosi oikeessa. Oli kyllä hurjan ihanaa!

Nyt on pakko kipittää nukkumaan, mutta lyhyesti ja ytimekkäästi viikonloppu:

Lauantaiaamuna junalla Würzburgiin Benjaminin ja Lauran kanssa. Sieltä Pauliinan kans Müncheniin. Münchenissa yövyttiin CouchSurfing-sivun kautta Jakobin luona, joka osottautui tosi rennoksi kaveriksi, puhumattakaan sen kaverista Floriamista. Lauantaina kerettiin kierrellä kaupungilla, shoppailla, pongata nähtävyyksiä, ajella metrolla, ajella taksilla, istua paikallisessa LoungeKneipessa(joka on kyllä kaikkea muuta kuin suomalaista kulttuuria), tutustua sattumalta Efaan, Johannekseen ja Benjaminiin(joka oli ruotsalainen). Opittiin paljon uusia siGnaaleja, kuunneltiin myös pari konsertin pätkää, tutustuttiin aaaaaaaaaaa-tyyppiin ja päästiin Backstagelle, jossa viihdyttiinkin koko ilta ja yö. Päästiin nukkumaan kuudelta aamulla ja sunnuntaina oli pakko karsiä vähän nähtävyyksien kattelemisia, koska väsytti aamulla niin paljon. Niinpä Dachau ja Deutsch Museum jäivät tälläkertaa pois listalta, mutta Olympia Stadion nähtiin ja johan se oli hieno ja iso.

Huomenna taas maanantai. Mihin viikot katoavat?

Aikakäsityksiä ja suunnitelmia.

Aika menee ihan liian lujaa. Mulla on ollu tänään vapaapäivä ja mulla oli vaikka ja mitä, mitä mun ois pitäny tehä, mutta en oo saanu paljon mitään aikaseksi. Pauliina soitti ja suunniteltiin sen kanssa meijän Münchenin matkaa yli kaks tuntia puhelimessa. Aikamoista säätämistä junien kanssa, kun asutaan niin eri puolilla Saksaa ja aijotaan ettiä Couchsurfingin kautta yöpaikka. Mutta sehän tässä just onkin hauskaa..vähän haastetta. Tällänen matkustelu on just luksusta!

Huomenna mulla onkin kielikurssi ja nään aika varmasti myös Hopen siellä. Saapas nähä, mitä selitystä sieltä tulee. En siis nähny sitä viikonloppuna, en ymmärrä sitä tyttöä. Hanna sanoi, että Keniassa on aika erilaiset nuo sopimukset ajoista, että niihin ei kannata todellakaan luottaa. Että kun täällä sovitaan, että tavataan jossain tunnin päästä, niis se myös tarkottaa sitä, että sillon ollaan siellä paikalla. Mutta kenialaiset aattelevat asian niin, että siitä on vaan puhuttu, mitään ei olla päätetty. Mutta jos soitan seuraavana päivänä samaan aikaan, pitäisi kaiken onnistua myös silloin. Ei ihan natsaa siis yhteen..ei ollenkaan.

Huomenna pääsee näkemään onneksi muitakin kielikurssilaisia. Aikamoisen innolla ootan, jospas huomenna ois aikaa lähtä kurssin jälkeen istumaan iltaa jonnekkin!

Mutta nyt reissusuunnittelun pariin taas.

Saapas nähä.

Soitin äsken Hopelle ja se vastas! Oho. Kysyin missä se oli eilen, se vaan sanoi, että sillä ois mulle paljon kerrottavaa. Hmm..en sitten tiiä mitä se meinaa. Mutta se on nyt tulossa tänne keskustaan ja lupasin nähä sitä. Tosin nyt en halunnu enää sopia, että menisin sitä rautatieasemalle vastaan. Annoin sille osotteen, että nähään mäkkärin eessä jonne mennään jätskille. Ihan mielenkiinnolla odotan mitä tuleman pitää.

Ärsytyksen ärsytys.

Jos jotakin inhoan, niin ihmisiä joihin ei voi luottaa. Ja kun ihmiseen menee luottamus kerran, on se paha korjata. Vaikka anteeksi pyydettäis ja annettais, niin kuitenkin liian monesti tulee mieleen se hetki, kun meni luottamus siihen ihmiseen. Ja yks tärkeimmistä asioista ihmisissä on mun mielestä just luottamus. Aika pahapa on olla kaveria tai mitään, jos siihen toiseen ei voi luottaa.

Tänään sovittiin Hopen kanssa, että mennään yhdessä tänään sen kanssa tanssimaan. Soitin sille ja katoin sille oikeen juna-aikataulutkin, että miten se pääsee tänne keskustaan. Se siis asuu n.5 min päästä täällä pikkukylässä. Sovittiin, että se tulee puol yheksän junalla. Sitten oikeen sovittiin, että mä meen sitä vastaan sinne rautatieasemalle sitten kun se tulee. Niin sen ei tarvi kävellä yhtään yksin. Mulle tulis pitempi matka, mutta kuitenkin.

Noh, mä sitten menin ja odotin, että millonkohan se juna tulee. Juna oli vähän myöhässä, mutta tuli kuitenkin. Ovet avautu ja ihmiset astu ulos. Meni hetki ja juna oli poissa. Hopea ei näkyny missään. Yritin soittaa sille, ei vastausta. Yritin soittaa toisen ja kolmannen ja neljännenkin kerran, ei vastausta. Täällä kulkee myös sellanen yöbussi ja aattelin, että no jospas se ei oo kerenny siihen junaan, vaan tuleekin sitten bussilla. Se bussi tuli vähän myöhemmin ja ärsytti, koska Hope ei ees ilmottanu mulle mitään, että se tulis bussilla..jos siis tulis.
Noh, bussi saapui ja Hopea ei näkyny vieläkään missään. Lähetin sille viestiä ja yritin soittaa ainakin kymmenen kertaa. Ei vastausta.

Eipä siinä huvittanu sitten yksin lähtä mihinkään, vaan tulin kotiin. Onneksi Hanna oli vielä hereillä täällä, niin sain purkaa ärsymystäni. Se on kyllä niin kiva.

Nyt siitä on kulunu jo puoltoista tuntia kun Hopen ois pitäny olla täällä, eikä vieläkään mitään ilmotusta ees. Sillä saa kyllä oikeesti olla tosi hyvä selitys, että miksi se ei tullu. Muuten ei tee kyllä yhtään mieli tehä tai yleesäkään sopia sen kanssa yhtään mitään.

Muuten tää on ollu aivan ihana päivä! Heräsin aamulla maailman ihanimpaan juttuun, mutta siitä joskus myöhemmin. Sitten kun on sen aika. Mulla ois myös pitäny olla tänään töitä, mutta ei ollutkaan, joten on ollu vapaata. Käytiin sitten Iriksen ja Hannan kans kahvilla ja kävin shoppailemassa. Nyt sitten rauhallinen ilta tiedossa, jos tässä ei sitten jaksais lähtä yksin kattomaan menoa P2:ssa. Ois siellä kyllä varmasti paljon tuttuja, mutta taitaa olla, että ei yksin jaksa lähtä kuitenkaan..Siispä elokuvan pariin!