Oon aika sanaton viikonlopusta. Tai siis kerrottavaa ois niin paljon, että en tiiä, että mistä alottaa.
Meijän nelikko matkasi Salzburgiin ja ei ois kyllä voinu paljon parempaa matkaseuraa silloin olla. Matka oli aika hikinen kun piti seittemän tuntia istua junassa, jossa ei aina ollut mitään tietoakaan tuuletuksesta. Mutta lopussa kiitos seisoo ja pitkän matkustuksen jälkeen ja asemalla juoksujen jälkeen saavuttiin viimein Salzburgiin.
Meillä oli tarkotus yöpyä Gasthaus Christinessa ja koska se on pieni majatalo, olin ollut ihan vain sähköpostilla rennosti yhteydessä majapaikan pitäjään ja niinpä meillä oli yhtä rennosti paperilla ohjeet, että miten me sinne majapaikkaan yleesäkään päästäis. Onneksi saksalaiset kuin itävaltalaisetkin on auttavaista kansaa ja muutamien uusien tuttavuuksien avulla päästiin oikealle asemalle. Siinä vaiheessa iski kyllä epätoivo, kun kaikki oli ihan väsyneitä päivän jälkeen ja asemalla meijän edessä avautui iso mäki, jonka päällä se majatalo jossain oli. Pimeässä, pikku katuvalojen loisteessa taivallettiin isojen matkalaukkujen kanssa eteenpäin ja lopulta vihdoin ja viimein saavuttiin perille. Itse majatalon emäntä ei ollut silloin paikalla, vaan ovessa oli lappu osoitettuna meille ja avain nätisti etukäteen sovitussa paikassa.
Talo oli tosi kaunis ja huone oli tosi tosi kiva. Oltiin päätetty, ettei nukuta sinä viikonloppuna yhtään, mutta niinpä se tuhina alkoi vaan vuorotellen jokaisen suunnasta kuulua.
Vasta seuraavana aamuna tajuttiin sen paikan mahtavuus. Näkymä oli ihan henkeäsalpaavan kaunis. Kuulostipa jotenkin hohdokkaalta, mutta sitä se kyllä oli. Majatalo sijaitsi korkean mäen päällä josta avautui näkymä koko Salzburgiin ja sen takana siintäviin vuoriin. Ihan uskomattoman hienoa! Herättiin siis aikasin ja heti aamupalan jälkeen lähettiin kohti keskustaa. Päivä meni kierrellessä niin uudessa kaupungissa kuin vanhassakin. Nähtiin linnaa ja kirkkoja ja torneja ja aukioita ja puistoja ja Mozartin kotitaloja ja edelleen aivan ihania maisemia. En voi siis muuta kuin suositella ja suositella Salzburgia, menkää ihmeessä sinne. Aivan tosi kaunista.
Illalla oli suunnitelmia suuntaan jos toiseen, mutta lopulta päätettiin viettää iltaa majatalolla. Oli ihan pimeää ja leiriydyttiin eväinemme majatalon takapihalle. Ainoa valo mikä tuli, oli se valomeri, joka heijastui keskustan valomerestä. Oli kaunista ja aika meininkiä. Kun tuli kylmä, siirryttiin sisälle ja toivon hartaasti, ettei meijän viereisessä huoneessa nukkunut ketään. Tai siis toivon, ettei siellä ollut ketään, koska ne ei kyllä ihan varmasti saaneet sinä yönä nukuttua..oli ota tai jätä- viimenen Salzburg ilta ja sellasta menoa se kyllä sitte olikin! Yep.
Sunnuntaina suunnattiin monien mutkien kautta Salzburgin suolakaivoksille. Saatiin kauniit suojavarusteet ja sukellettiin yli sadan metrin syvyyteen, niin lautalla, liukumäillä kuin junillakin. Jälleen kerran jotain sellasta, mitä ei voi sanoin kuvailla.
Sunnuntai päivällä matka jatkui sitten kohti Münchenia ja sieltä muut jatko kotiin ja mä jäin sinne. Manu oli yhdessä sen kahen kaverin kans mua hakemaan asemalta ja siitä alkoikin sitten sellanen seikkailu että. Käytiin kattomassa Saksa-Espanja peli Münchenin stadionilla yhdessä 50 000 ihmisen kanssa, käytiin vesihiihtämässä, kiertelemässä Heidenheimia ja loppuaika otettiin rennosti nauttien siitä, että pitkästä aikaa taas nähtiin. Ah, niin ihanaa.
Kotimatka sitten ei ollutkaan sitten niin yksiselitteinen. Ensin nousin vahingossa väärään junaan ja tajusin sen vasta kaukana lähtöpaikasta. No ei siinä auttanu kuin jäädä Ulmissa pois ja kysyä sieltä neuvoa. Katselin ensin ite aikatauluja, mutta kun mistään ei ottanu mitään selvää, päätin kysyä. Oli aika murskaavaa..ei mennyt enää yhtään RE junaa, jolla oisin päässy kotiin. (siis hitaampaa junaa, joihin mulla oli lippu) Iski vähän kauhistus.. No sitten päätin, että ihan sama..tämän kerran maksan enemmän ja kysyin nopeimpien junien aikatauluja..niitä oli menossa vielä yksi. No äkkiä sitten vaan lippua ostamaan ja odottelemaan junan saapumista. No, sitä odottelua sitten kestikin, juna oli nimittäin 15 min liian myöhässä. Lopulta se kuitenkin tuli, mutta kun saavuttiin mun junanvaihtoasemalle, huomasin kauhukseni, että seuraava junani, johon mun ois pitäny jo vaihtaa, oli jo menny! Olin yksin jossain hitsin Aalen- kaupungissa ja mun juna kotiin oli menny. No yritin vielä aatella positiivisesti ja yritin selvitellä juna-aikatauluja. Mutta kauhukseni sieltäkään ei mennyt enää yhtään, ei ees nopeannopeaa junaa Bad Mergentheimiin. Sillon iski kauhu. En tienny missä olin, tai siis tiesin missä kaupungissa olin, mutta en yhtään tienny, että missäpäin Saksaa se sijaitsi, että mihin suuntaan mun pitäis mennä tai mitä tehä. Kaiken kruunasi se, että mulla ei ollut enää lantinlanttia mun saksalaisessa liittymässä jäljellä.
Onneksi oli kuitenkin vielä suomalainen liittymä ja niinpä tein pikapika puhelun perheen äitille ja onneksi se otti tilanteen vähän haltuun ja käski mun mennä Stuttgartiin menevään junaan. Tosin ei meillä ollut hajuakaan, että miten mää sieltä taas jatkaisin matkaa, mutta hyppäsinpä kuitenkin siihen junaan, tietämättä yhtään, mitä tuleman pitäisi. No lukuisten puhelujen ja kysymyksien jälkeen, Hanna ilmotti mulle, että mun pitää jatkaa Heilbroniin ja sieltä mut tulee hakemaan yks niitten perhetuttu, jota en ollu koskaan nähny ja että meen niille yötä. :D Okei, eipäs siinä. Seikkailua siis kerrassaan.
Vähän hävetti ja vähän eka tympäski mennä joillekin ihan oudoille ensin yötä, kun ois ollu jo ihana palata kotiin nukkumaan viikonlopun univelat pois. Mutta kun pääsin tulevaan yöpaikkaani, oli se kyllä huippua. Niin ne Jumalan suunnitelmat on vaan ihmeelliset. Perheen äiti on suunnilleen Hannan ikäinen ja me innostuttiin sen kanssa jaarittelemaan keittiön pöydän ääressä pitkälle yöhön ja pelailtiin samalla suomalaista lautapeliä. Siis perheen äiti oli suomalainen. Ei ois millään malttanu mennä nukkumaan, mutta pakkohan se oli, koska aamulla mulla lähti juna kotiin jo ennen seittemää. Olin Marjan luona(perheen äiti) kuin hotellissa ja aamulla se kyyditsi vielä mut asemalle ja tuntui, kuin se kaikki olis alunperin suunniteltukkin niin tapahtuvan, että meen sinne yötä jne..
Nyt oon kotona ja pitkän työpäivän jälkeen oon ihan lopenuupunut. Nyt äkkiä pikapikaa käymään kaupassa ja sitten pikkuhiljaa jo rauhoittumaan nukkumaan. Uni tulis kyllä jo heti, jos sille antais vaan mahollisuuden.
<3
