Kohta kukko jo kiekuu.

Viikonloppu oli kerrassaan loistava! Tuntu, että aika juoksi eteenpäin armotonta kyytiä, vaikka kerettiin kyllä tehä vaikka ja mitä.

Perjantaina käytiin Kräsän illassa ja täytyy sanoa, että ei oo sitä paikkaa turhaan mulle yritetty kehua. Ilta oli kaikinpuolin onnistunut. Oli hengellistä antia, oli lyhytelokuvia, oli rukousta, oli pelailua, oli musiikkia ja uusia lauluja, oli kerrassaan hyviä soittajia ja oli paljon uusia kivoja ihmisiä! Sinne oon kyllä takuuvarmasti menossa uudestaankin :)

Illalla käytiin ehkä mielenkiintosimmat keskustelut ja löysin elämäni kohtalotoverin. On se jännä, miten asioita osaa kattoa toisesta näkökulmasta, kun niitä voi oikeesti jakaa jonkun kanssa ja pohtia yhdessä niitä asioita eteenpäin. Muutenkin ilta ja yö sujui niin vallottomasti, että jäätiin Hannan kanssa varaisosiskollemme yötä tuonne Kalevan suunnalle.

Lauantainakin kerettiin niin hillua kotoa, kaupungilla kuin kiipeillä seinillekkin! Tanssimaankin oltais päästy, mutta siihen oltiin liian väsyneitä. Leffakin vuokrattiin, mutta koska olivat antaneet viallisen levyn, sain tänään sen uudestaan vuokraksi.

Tänään oon sitten vaan syöny extrasipulista pottumuussia ja istunu löhöten kotona. Annikin kävi kylässä ja vaikka oon väsyny, en oo vieläkään nukkumassa.

Huomenna ei oo yhtään kurssia, vapaapäivä siis! (jos ei lasketa yleisen kielitieteen kurssia. mutta ei lasketa, koska se on vap.eht. joten en mee)

Joku laulaa ulkona, kello on 2:21. Taitaa olla Aikuinen nainen-biisi kyseessä. Upeaa.

Perhosia ja päivänkakkaroita.

Hanna ja Tytti on kylässä.

Joulukuussa lähen Saksaan.

Voi että. Oon onnellinen. Hymyilyttää.

<3

Pelattiin eilen sählyä <3

Vivahteikas päivä.

Und so weiter und sofort.

Marmor, Stein und Eisen bricht, aber unsere Liebe nicht.

Französisch. Eiku Franschözis. Eiku frsch sch sch sch s.
Paradiesische Zustände. Eiku Paradiesssssse Tsustände. Eiku.
Das Dschungelbuch. Eiku Zssungelbuch. Eiku. Wo ist meine Zunge?

Life is life.

Warum?

Wwwwwwas?

Darauf.

Halausta vailla.

Mua itkettää. En tiiä, millon tää helpottaa. Ikävä ottaa ja vie ja pysyy. En pysty vieläkään kattomaan Saksan kuvia. En vaan pysty siihen, on liian ikävä. Oon vihanen itelleni, koska en osaa pitää kunnolla yhteyttä. Kun kaipaan liikaa, en osaa pitää yhteyttä. Taustalla soi levy, jonka Maarit teki mulle Saksasta tullessani. Se levy auttoi mua käsittelemään sitä surua, minkä luulin pystyväni hetkessä käsittelemään. Toisin kävi.

Istuin äsken vain pimeässä. Millon tää helpottaa? Sinne jäi mun toinen perhe, sinne jäi varsinkin ne kolme ihmistä, jotka tekivät mun vuodesta unohtumattoman. Mun ystävät muodosti siellä mun perheen, rakkaan perheen. Sinne jäi ihmisiä, joiden seurassa rakastin olla.

Millon tää helpottaa, voi milloin?

Lepposta.

Junassa jälleen kerran. Tämä elämä on nyt ollu aikalailla junalla matkustamista tai muuten vain reppuelämää.

On hyväkiva mieli! Oli melekosen outo viikonloppu. Mahottoman kiva, mutta outo.
On kyllä jotenkin vieläkin sekasi koko viikonlopusta, mutta vaan hyvällä tavalla. Asiat mennee omalla painollaan ja niitä on turha streissailla. Onneksi asiat ei mee niin, niinkuin me haluttais ja luullaan parhaimmaksi, vaan niin, niin kuin on tarkotuskin mennä. Mitäpä sitä sitten turhia stressaileen, kun voi luottaa siihen, että jokaiseen asiaan joku päätös löytyy.

Mua vastapäätä istuu yks tuoreista suomenmestareista. Huvittavaa. Eihän me ees tunneta toisiamme, mutta siltikin muka tunnetaan ja ollaan tässä poristu niinku vanhatkin tuttavat. Niin se pattijokisuus ja Tunnen sun siskon-veljen -suhteet yhdistää. :D

Nyt onkin edessä pisin aika, mitä oon tähän mennessä Tampereella ollu. Nyt pittää kuulemma sitte syödä muutakin kuin hapankorppuja, pittää kuulemma olla vieraskoria. Viikonloppuna kun onkin edessä illanviettoa ja kattohengailua! Sitä odotellessa.

Nyt Pauschalreise-tehtävän kimppuun ja suunnittelemaan kahen viikon päästä olevia äitin juhlia.

Kyllä Jumala on hyvä.

Sydämen asialla.

Istun junassa ja toivon, että tietokoneen akku kestäis vähän enemmän kuin sen 45 min enää. En halunnut mennä pöytäpaikalle (tietokoneliitäntäpaikalle) istumaan, koska pöytäpaikoilla on vaikea jotenkin nukkua.

Elton John- Candle in the Wind

Ihana biisi. Se jotenkin antaa sellasta levollisuutta ja rauhallisuutta, muuten tähän sekavaan oloon. En uskalla hymyillä, ettei hymy vaihdu alakuloon. Toisaalta pienikin hymy on kivasta. Niinpä on kiva katsoa ulos ohikiitäviä maisemia ja hymyillä pienesti. Ihmiset on iloisia ja aurinko paistaa osittain pilvien takaa. Laukussa mulla on porkkanoita, joita voi nälän tullessa popsia. Pienet asiat saa hymyn aikaan.

Amöben für Exil!

Eilinen ja tämä päivä on ollu kyllä tosi kivoja. Eilen viimeisen kurssin loputtua lähtiin meijän kaupunkisuunnistusryhmän kanssa vähän ostoksille. Oli tarkotus etsiä jotain yhtenäistä ja jotain hauskaa päällepantavaa ja toki jotain, millä voitaisiin rastin pitäjiä sitten lahjoa. Laukut täynnä tavaraa porhallettiin sitten tänne mun kämpille ja laitettiin ittemme valmiiksi. Olihan täällä melskettä, kun 7 ihmistä yritti yhdessä huoneessa saada kaiken nopeaa tehtyä, että jouduttais taas jatkaan matkaa. Kun vielä kerran piti kaupan kautta kiertää, niin saatiin suunnistuksen alkurastille jo juosta, että kerettäisiin.

Oli kyllä äärettömän hauskaa! Me käytiin yhteensä seittemällä rastilla, vaikka oikeesti meijän ois pitäny käydä vaan viidessä. Oltais menty kyllä useammallekkin, mutta aika meinas loppua kesken. Kerettiinhän me siinä illan aikana heitellä frisbeetä, syödä hunajaa, tehä jänishyppelyjä, juosta sukkahousujen kanssa, maalata yhden jäsenemme kasvoja, näytellä rrrrrranskalaisia, harjotella huonoja iskuyrityksiä annettujen sanojen perusteella ("röh röh, röh röh..oot yhtä komea kuin röh röh steiger." =schweinsteiger) ja kaikkea muuta. Meijän ryhmä pelas kyllä niin hyvin yhteen ja ilta hitsas meitä entistä tiiviimmäksi porukaksi. Yhteishenki oli kyllä melekosta, tykkäsin kyllä niin mielettömästi! Aivan tosi mahtavia tyyppejä kaikkityynni! :)))) Naurua ei puuttunu ja se jos mikä piristi ihan äärettömästi.

Illalla oli vielä palkintojenjako ja loppubileet Yo-talolla. Käytiinhän sitä mekin siellä vähän aikaa joraamassa. Tulihan sieltä meillekin yksi palkinto (onnistuneista huonoista iskuyrityksistä :D ) ja saatiin palkinnoksi nutellaa, bratwurstia, lehmäjogurttia ja suklaakakkua. Niinpä aijotaan pitää ens viikolla sitten Saksailtamat, johon kuuluu näiden herkkujen lisäksi teemaan sopivaa musiikkia, pelejä, ruoanlaittoa ja kaikkea muuta.

Alhaalta on tie vain ylöspäin.

Kysymyksiä ja vastauksia.

Multa kysyttiin viikonloppuna, että tykkäänkö Tampereesta ja oonko tyytyväinen valintaan, että tulin tänne. Myöntävän vastauksen saatuaan kysyjä kysyi vielä, että oonko mä vaan sellanen ihminen, että vaikka olisin valinnut vaihtoehto b:n ja muuttanut Ouluun, niin olisinko siitäkin tosi tyytyväinen, että teinpä oikean valinnan.

Siihenkin vastaus oli, pitkän harkinnan jälkeen, kyllä. Kyllähän mä löytäisin tästä Tampereesta ja täälläolosta sata ja yksi epäkohtaa. Voisin listata monta huonoa puolta ja monta puolta mitkä ei oo hyvin. Mutta mitä siitä seuraisi. Siitä seurais vain ahdistus, että miksi ihmeessä oon täällä ja siitä seuraus taas ahdistus, että miten voisin muuttaa asiaa ja siitä seurais ahdistus, koska en pystyisi muuttamaan asiaa mitenkään. Niinpä on enemmän mielekästä miettiä niitä kivoja juttuja ja niitä juttuja, miksi musta on esimerkiksi tosi kiva olla täällä.

Eilen itkin itseni uneen, en tosin siksi, että asun Tampereella vaan ihan muista syistä. Elämä on ollu vähän sirpaleista, mutta niiden korjaaminen ei kuulu tänne blogin sivuille, eikä moneenkaan muuhunkaan paikkaan. Ne kuuluu niiden ihmisten joukkoon, joiden kanssa tunnen, että he oikeesti välittää. Harva pääsee tarkastelemaan tuota mun sydäntä, mutta tosi monella on siellä paikka.

Vaikka eilinen olikin sirpaleista ja nenäliinoja, niin tänäpäivänä on paistanut aurinko. Yliopistolla oli mukavaa ja esseen tuloksesta olin tosi iloinen. Päivän kruunasi se, kun näin Tytin kirjastolla. Tänään oli Atalpalla niska-hartia-jumppa ja niinpä päätettiin yhdessä mennä sinne. Mulla oli päänsärkyä ja kun vähän jumpattiin niin johan lähti säryt poikkeen. Vaikka meinas tulla kiire, niin ehdin kuin ehdinkin vielä Pilkkeenkin iltaan, joka on siis yhteiskristillinen yliopiston yhteisö. Illan anti teki tosi hyvää ja oli ihanaa taas hiljentyä. Käytiin mielenkiintosia keskusteluja, sain paljon uusia tuttuja ja jopa yhden uuden kaverin ja vaikeat asiat jätettiin rukousten turvin suurempiin käsiin.

On levollinen olo. Kaikella on tarkotuksensa.

Oo lee o lee o lee o leeeeeee!

Poika tuli kottiin! Jymy kaatu, voisi jopa sanoa, että yllättävän helposti. Ääni meinas lähtä ja henkeä ei kovan huutamisen keskellä enää saanu ja kuten Sipe osuvasti mainitsi, oli lähellä, ettei taju lähteny. Kova oli vääntö, mutta niin oli kova kannatuskin. Oo lee o lee o lee o leee, Pattijoki voiton vei!

Rukouksiin vastataan. Oli tullu sähköpostiin viesti, jossa kiva TietoPinnin poika kyseli, joskos olisin hukannut muistitikkuni! Tiistaina viimeistään saan muistitikkuni takaisin. Kyllä Jumala on hyvä.

Kyllä nyt on hymy herkässä. Todellakin!

Väsyneenä hereillä.

Hukkasin tänään muistitikun. Muistan, että se oli mulla tietokoneluokassa kun kiireessä ennen kurssin alkua vielä yhden esseen sieltä tulostin. Sitten tapahtui PUFF ja se on poissa. Muuten tikku ei varmaan kauhean kallis ollut, mutta sen sisältö sitäkin tärkeempi. Tikulla oli sen yhen esseen lisäksi paljon paljon Saksan kuvia. Rukous pieni Taivaaseen, jospas tikku löytyisi.

Viisas Reeta olisi jo nukkumassa. Tyhmä Reeta ei.

Was werde ich machen, wenn ich nicht weiss, was ich machen sollte?

Tänään on ollut kivakiva päivä. Aamulla oli tosi vaikeaa nousta sängystä ylös, kun väsytti ihan älyttömästi. Jostakin sitä puhtia kuitenkin löytyi ja löysin tieni yliopistolle ihan ajoissakin. Päivä oli kokonaisuudessaan tosi rento. Kielioppiasiatkin alkaa palautua pikkuhiljaa päähän ja tuntui hyvältä, kun osasi jopa vastata oikein opettajien kysymyksiin. Oli yksi kivoimmista ruokatunneista ja tutustuin uusin kavereihin entistä paremmin. Joku ilta pidetään vielä saksailtamat mun luona ja valmistetaan sitä kuuluisaa jauhomunamaitojuttua-spetzleä, näin suomalaisittan sanottuna.

Myös viimeisillä luennoilla oltiin ahkeria ja siinä ahkeran tunnin seuraamisen tiimoilla organisoitiin ryhmiä kaupunkisuunnistukseen. Vähän oon ollu kahenvaiheilla, että meenkö siihen vaiko en, mutta tänään muut mut puhuttua niin ympäri, että aloin jopa järjestämään meijän ilmottautumista sinne. Saanko esitellä ryhmämme: Amöben für Exil! Ei kannata kysyä mitä se suomeksi tarkoittaa. Mutta nyt on ryhmä koossa ja nimi ja tunnuslause valmiina. :D

Päätettiin myös Sarkun kanssa hakea yliopiston kuoroon! Tosin en oo koskaan kuullutkaan kyseistä kuoroa, mutta ihan hyvää palautetta on siitä ainaski tullu. Maanantaina ois sitten varmaan tarkotus mennä koelauluihin, saapa nähä miten käy.

Ensimmäinen illan kohokohta oli se, kun päätin lähteä Opkon iltaan! Kysyin Sarkkuakin mukaan, mutta pahainen pyykkipäivä oli esteenä ja niinpä päätin jokatapauksessa polkea paikalla yksin. Kun sinne saavuin, ei siellä ollut vielä ketään. Olin jotenkin aatellu, että kyseinen paikka olis paljonkin kauempana, joten olin varannut pyöräilemiseen, no ainakin 20 min liian paljon aikaa. Mutta kun aikaa kului ja kello läheni kuutta, ilmestyi paikalla muitakin ja ilta pääsi alkamaan. Oli kyllä tosi kivvaa! Mahtavia tyyppejä kaikkityynni ja vaikka yksin meni, ei ollu yhtään orpo-olo. Ja tänään mulle vasta selvis, että Jannehan se siinä Opkon esitteen kuvassa palloilee. En ollu ennen ees tunnistanu! :D Koko ilta oli enimmäkseen tutustumista toisiimme ja lopuksi hiljennyttiin hartaukseen. Oli jotenkin tosi rauhoittavaa ja mieltä virkistävää. Koko illasta jäi niin levollinen olo. Vielä kun laulettiinkin monta ennestään tuttua laulua, tuli tunne, ettei ois halunnu millään sen illan päättyvän. Kyllä se rauhottuminen keskellä viikkoa kaiken kiireen keskellä, tekee fyysisesti ja henkisesti kyllä tosi hyvää.

Kun Opkon tiloista kotiinpäin polkasin, muistin, että tänäänhän tulee Suomi-Saksa jalkapallon karsinta! Mun melkeen "naapuri"Sohossa oli kunnon jalkapallotunnelmat käynnissä. Paikalla oli myös opiskelijakavereita ja niinpä liityin joukkoon suloiseen. Kaikki ihmiset ei kyllä ollu ihan niin suloisia, mutta oikeestaan se oli vaan huvittavaa kun isot miehet eli peliä täällä telkkariruudun takanakin ihan täysillä ja antautuivat kyllä kunnolla tunteidensa valtaa. Siinä ei sanoja säästelty kun Saksa pääsi tasoittamaan tai kun Suomi muuten kämmäsi. Mutta oli kyllä tosi viihdyttävää, tuli ihan Saksanajat mieleen. Vielä kun Benjamin lähetti Saksasta samaan aikaan viestiä, oli tunnelma ihan kuin oisin vieläkin keskellä Bad Mergentheimia ja Euroopan maailmanmestaruuskisoja(lue:jalkapallon Euroopan mestaruuskisoja :D).

Kello lähentelee jo kahtatoista ja mä jurrutan koneella. Jos oisin viisas, menisin nyt nukkumaan, ettei tartteis huomenna valitella, kun väsyttää. Mutta ei-niin-viisas minäni taitaa voittaa, niin siinä yleensä käy ja yöunet sen kuin vähenee. Mutta perjantaina on sitten päivällä aikaa nukkua. Tämä on suunnitelma nyt. Nyt ei malta ja huomenna ei kerkeä. Perjantaina sitten.

Danke Joachim.

Gott gebe dir für jeden Sturm einen Regenbogen,
für jede Träne ein Lächeln,
für jede Sorge eine Aussicht
und eine Hilfe in jeder Schwierigkeit.
Für jedes Problem, das das Leben schickt,
einen Freund, es zu teilen,
für jeden Seufzer ein schönes Lied
und eine Antwort auf jedes Gebet.

Irischer Segenswunsch

Jumala antaa sinulle jokaiseen myrskyyn sateenkaaren,

jokaiselle kyyneleelle naurun,

jokaiseen huoleen näkymän/toiveen

ja avun jokaiseen vaikeaan asiaan.

Jokaiseen ongelmaan, jonka elämä lähettää,

antaa Hän meille ystävän, jonka kanssa sen voi jakaa,

jokaiseen huokaukseen kauniin laulun

ja vastauksen jokaiseen rukoukseen.

Laiskapaiska.

Tänään on ollu kyllä laiska päivä, ei voi kyllä muuta sanoa. En oo tehny mitään hyödyllistä. Tai oon oikeestaan. Kävin kaupassa, mutta ylläriylläri senkin vaivasen matkan kävin autolla. Kävin kyllä myös Raahessa, mutta se mitä menin tekemään Raaheen jäikin väliin, kun en vaan jaksanukkaan tehä sitä. Ajelin siis vaan ja tulin takas kottiin. Oli tosi järkevää sitten sekin.

Koko talo on ollu ihan autio tämän päivän. Oli kyllä tosi ihanaa, mutta kyllä huomas, että muutaman ei mitään tekemistä-tunnin jälkeen iski tylsyys. Ei oikein tienny, että mitä tekis ja toisaalta ois ollu paljon tekemistä, mutta ei jaksanu tehä mitään. Illan onneksi pelasti kaksi ahkeraa työmiestä, jotka kävivät hakeen mut kahville ja ajelulle ja syömään ja konserttiin. Oli kyllä kivvaa ja oli kiva pitkästä aikaa nähä työmiestä, jota ei ookkaan nähny pitkiin aikoihin. Auton käynnistysongelmiakin oli, mutta niistäkin selvittiin, kun miehet auttoivat lähimmäisiään. Hyvähyvä.

Nyt on jotenkin tosi kiva lähtä huomenna takas Tampereelle. Inhoan pakkaamista, mutta ehkä selviän, kun oikeestaan kaikki tavarat on kokoajan ollu pakattuna. Sain myös ikkunapaikan junasta, joten tällä matkalla saattaa jopa nukkuminen onnistua. Peukut siis pystyyn. Viime viikko oli melekosta juoksemista, mutta tämän päivän jälkeen oikeen ootan, että ois taas sitä juoksemista. Kyllä se yks hiljanen päivä kuukaudessa riittää mulle :D Ylihuomenna saahaan ensimmäiset esseet takas ja innolla ja kauhulla ootan, että mikä tuomio sieltä on tuleva. Se oli ensimmäinen kunnon essee sitten kirjotusten, joten pikkasen hakusessa meinas olla.

Ootan sitä, että päästään taas seikkaileen kavereitten kaa yliopistolle. Ootan myös sitä, että pääsen viettään katto-pirskeitä mun katolla, sen suoranaisessa merkityksessään. Ootan sitä, että pääsen opkon iltaan keskiviikkona ja sählyä pellaileen torstaina. Ootan sitä, että pääsen pitään teehetkiä ihanien ihmisten kanssa ja keskustelemaan pitkälle yöhön. Ootan myös sitä, että pääsen tsillaileen seinänaapurin kanssa parveekkeellemme ja ootan sitä, että pääsen päämäärättömästi kulkemaan kaupungilla tietämättä minne mennä ja missä olla. Ootan sitä, että pääsen katsahtamaan serkkuni kämpän ja ootan sitä, että pääsen puhumaan germannien kieltä. Oottaminen on kivaa, kun tietää, että ne odotettavat asiat tulevat tapahtumaan.

Haijai Mamba!

Vastaukseni olisi kyllä.

Tänään sain pitkästä aikaa nukkua pitkään, tätä tarvitsinkin ja kovasti. Sai ladata akkuja ja sai vähennettyä univelkoja. Hannan taivutuksien ansiosta jaksoin myös lähtä peliin ja onneksi meninkin. Oli pitkästä aikaa kyllä sellanen peli että oksat alta vaan. Älytön mekkala ja älytön fiilinki! Johan oli kyllä hienoa.

Illalla päästiin näyttään näyttelemistaitojamme ja illan keskustelut oli kyllä tosi antoisia! Tykkään olla Raahessa taas. Kun olin täältä vuoden pois, niin nyt tänne on ikävä jo viikon poissaolon jälkeen, on se vaan jännä.

Eilen oltiin paterin ja pro fiden konsertissa ja kyllähän ne pojjaat hienosti soitti. Siellä sitä oikeen eturivissä fiilisteltiin ja nautittiin hyvästä musiikista ja lavashowsta. Koko ilta meni tosi nopeaa, vaikka nukkumaan pääsikin vasta aamutuntien aikaan. Tänään todettiinkin, että tää mun rytmi on sitä, että nukun pitkään aamulla. Ja kun muut sanoo, että jos nukkuu pitkään, niin tuntuu, että on menettäny puolet päivästä. Mutta se on ihan väärin, sillon sitä päivää vaan jatketaan yön puolelle :D

On kyllä monia asioita päässä tällähetkellä ja monet asiat sekoittaa päätä ja ajatuksia. Ei oikeen tiiä, että mitä niille ajatuksille pitäis tehä.
On niin vaikeaa kun pitää olla niin vaikeaa vaikkei ookkaan oikeesti vaikeaa vaikka onkin vaikeaa kun ei osaa tai uskalla tehä vaikemmasta helpompaa. On se jännä homma.

Tampere isolla teellä.

Nyt se on sitten totista totta. Reetasta on tullut tamperelainen. Pattijokinen kyllä oon aina, mutta mä oon ehkä nyt Tampererin, niinku armas saksan lehtorimme muotoili.

Alkupäivät meni ihmeellisessä mylläkässä ja kun kämppään aina saapui, odotti täällä vaan laatikoita ja paha siivo. Mutta nyt on jokapaikka kuurattu ja puunattu ja tavarat alkaa olla paikoillaan. Tää tuntuu jo tosissaankin omalta huoneelta, omalta kämpältä. Rakastan järjestellä paikkoja ja oon jo päällystänyt keittiönkin kaappeja ja vaihtanut vähän järjestystä. Verhot uupuu vielä ikkunoista, mutta jospas nekin sais joskus valmiiksi.

Tamperelaiset puhuu jännästi, ihan niinku niillä ois joku pyyhe siinä suun edessä kun ne puhuu. Ne puhuu silleen sisäänpäin vähän niinku. Mulle tarttuu tosi herkästi murteet ja nyt jo uupuu konsonanttejaa tullee- sanasta ja vokaaleita maitua-sanasta. Mutta vielä ei oo peliä menetetty, onneksi sentään sarkku ja anni on täällä kans!

Tää tuntuu tosissaan mun paikalta, tarkoitan siis yliopistoa ja saksan kieltä ja kulttuurin opiskelua. Se tuntuu hyvältä ja se on kiinnostavaa. Alkujärkytyksestä selviydyttyäni petyin kun tänään yks tunti oli suomeksi. Muuten mennään saksalla, sillä ei meillä oikeestaan oo kuin yks suomalainen lehtori, joka meitä opettaa. Muut ovatkin niitä tyypillisiä harmaapäisiä saksalaismiehiä. Ne on kyllä tosi taitavia ja rakastan heidän tapaa puhua saksaa. Tänään oli myös ääntämisharjoitus-kurssi ja saatiin äänittää omaa saksan ääntämistä. Ekaa kertaa kuuli kun ite puhu saksaa. Tuntui tyhmältä. Tavoite kuulemma on, että jouluun mennessä jokaisella olisi ääntäminen 100 prosentissa, eli siis sanojen ääntämisen osaaminen. Suhteellinen korkealle tavoitteet. Joulun jälkeen ei pitäisi kenenkään kuulla, että me ei puhuta saksaa äidinkielenämme. Ei voi ainakaan tavoitteitten puutteesta lehtoreitamme syyttää.

Meijän saksan kielen ja kulttuurin ryhmässä on tosi mukavia tyyppejä kyllä ja tänään mennäänkin kaikki yhdessä viettämään iltaa. Se on jännä miten sitä tutustuu juuri tiettyihin ihmisiin. Sattumalta tutustuin ekana päivänä muutamaan ihmiseen ja nyt huomaa, että niitten kanssa sitä on melkeen aina. Vaikka on tutustunu välillä muihinkin, niin ne keihin tutustu ekana, onkin kuitenkin eniten niitä samanhenkisiä tyyppejä. Enhän mää montakaan niistä vielä tosi hyvin tunne, mutta on kyllä ollu hurjan kivvaa! Ens viikolla alkaa sitten myös sähly ja niinpä meinataan suunnata yhdessä myös sinne!

Muuten elämä on vielä vähän sekasi, kun juuri kun kerkes tottua suomen elämään ja siihen, että on kotona, niin onkin yhtäkkiä sitten täällä. Tottakai tämäkin on täysin suomen elämää mutta tarkoitan sitä, että mun elämä on muuttunu tässä vähän reilu kuukauden sisällä niin paljon, että oikeen heikottaa, jos sitä alkaa enemmän ajattelemaan.

Ikävöin Saksaan ja ikävöin Raaheen. Kun meen jonnekin muualle, niin ikävöinköhän sitten myös Tampereelle, luultavasti. Ikävään auttaa vaan aika, mutta eikö se voisi auttaa ees vähän nopeempaa?

Mulla on ihana serkku. Onneksi me ollaan samassa kaupungissa, nyt ei ainakaan kaikkiin oo niin pitkä matka kuin viime vuonna. Nyt mulla on jo kaksi varasiskoa samassa kaupungissa, se tuntuu hyvältä.