Musta tuli vanhus ja....

Saksa pelaa sunnuntaina FINAALISSA!


Oli aika toooooosi hurja meno kaupungilla. Huomenna kuvia ja videoita! Oih.

Tästä kaikesta.

Aina en voi tietää, kun kulkua teen. Minne tieni vie tää, mut silti mä meen. Luotan lupaukseen vielä tää kirkastuu ja alkaa uus.

Joskus matka painaa, kauas nää en. Levottomuus hiipii, etsiytyy sydämeen. Mut levottomuudessa mielin levollisin saan, hengittää ilmaa.

Tästä kaikesta mä Sinua voin ylistää, oot kaikki se riittää. Ja kaikki mikä painaa se pois pyyhitään, teit kaiken se riittää.

Tällä kalliolla, siihen juurtuen. Haluni on olla, pois päästä en. Tältä alustalta myrskyt vaikka riepottaa, ei voi irrottaa.

Tästä kaikesta mä Sinua voin ylistää, oot kaikki se riittää. Ja kaikki mikä painaa se pois pyyhitään, teit kaiken se riittää.

Elämä...on.

...

Kohti seuraavaa viikkoa.

Ollu kyllä aika mielettömän kiva viikonloppu!

Juhannus oli ja meni elokuvien parissa ja oli kyllä melko ei-elämää se. Mutta eilen oli sitten sitäkin enemmän. Laulettiin kuoron kanssa iltajumalanpalveluksessa ja oli tosi piristävää. En oo oikeen kokenut täkäläisiä jumalanpalveluksia oikeen omakseni, koska .. en oikeestaan tiiä. Aluksi ei ymmärtänyt papin puheesta mitään ja muutenkin kaikki on jotenkin vähän erilailla. Ja toisaalta oon niin huono heräämään kirkkoon, kun sunnuntai on monesti niitä ainoita päiviä viikossa, jollon on oikeesti mahollisuus nukkua sinne kahteentoista tai vähän yli. Ja sitähän mä kyllä tarvin!

Mutta nuo iltajumalanpalvelukset on jotenkin niin mua varten. Ja tässä ajanmittaan on myös tuo hengellinen sanavarasto täyttyny, eikä tarvi ihan tyhmänä siellä penkissä istua. Tosin Isä Meidän- rukousta en varmaan koskaan tuu oppiin saksaksi. Ja kun yritän sanoa yhteen ääneen muiden kanssa saman suomeksi, sekoaa sanat aina. Saksan sanajärjestykset on niin tyhmiä välillä ja muutenkin asiat ilmastaan niin erilailla, niin ei mitenkään onnistu sanoa yhteen ääneen niitä, etteikö pitäis kokoajan tarkkailla että missä toiset ovat jo menossa. Okei, ei sillä, että tällä asialla olisi niin väliä, mutta mulle se rukous on vaan niin iso ja tärkeä osa jumalanpalvelusta, että oikeen harmittaa, kun saksaksi en muista sitä ja suomeksi ei onnistu, kun menee sekasin niitten saksalaisten rukoillessa vieressä.

Oon vaan niin kiitollinen tuosta meijän kirkkokuorosta. Rakastan vaan sitä ilmapiiriä joka harkoissa ja esityksissä aina vallitsee. Rakastan sitä niitten aitoa välittämistä. Siellä on niin erilaisia persoonia, mutta kuitenkin kaikki on niin samanlaisia. Oon löytäny sieltä myös sielunkumppanini, jonka kanssa ei yksinkertasesti vaan voi olla naama peruslukemilla. Voi että kun tykkään niistä niin kovasti.

Illalla mentiin sitten Bennyn ja Faffin kanssa Igersheimin linnalle Vanhanajan juhliin. Laura ja Elenakin oli siellä ja niinpä vietettiin iltaa yhdessä. Oli hienoja esityksiä ja paljon nähtävää. Myöhemmin matka jatkui sitten p2:een, jonne päästiin siis ilmaiseksi. Tapasin myös vanhoja tuttuja, joita ootinkin näkeväni. Oli kyllä melekosta!

Saatiin eilen päähänpisto, että lähetäänpä tänään Nürnbergiin. Niinpä 4 tunnin yöunilla lähettiin aamulla ajelemaan kohti Nürnbergia. Kierreltiin ja nähtiin paljon kaikkea. En muuten ymmärrä, miten aina täällä Saksassa päädyn tutustuun vanhoihin rouviin. Taas jostain se porina alkoi ja tälläkertaa tutustuin sellaseen maalarirouvaan, joka näytti lopulta mulle sen maalauksiakin. Pyöritettiin myös yhden patsaan rengasta, josta kuulemma saa hyvää onnea. Kaupunki oli täynnä ulkomaalaisia ja vaikka oli kivaa kuulla englantia, oikeen iski kaipuu jo saksan kieleen välillä.

Huomenna uusi viikko ja uudet kujeet. Aamulla pitäis herätä imuroimaan ja luutuamaan. Pitäis mennä nukkumaan, mutta en vaan millään sitten malttais. Enää 5 päivää lääkekuuria jäljellä, jos uutta ei tarvitse ottaa. Ihanaa.

Teiniydestä aikuisuuteen.

P2 lähetti mulle mukavan yllätyksen muutama päivä sitten ja pääsen tänään ilmaseksi 2-3 kaverini kanssa sisään ja muutakin yllätystä on tulossa. Harmi kun Nastia on Münchenissa, niin se ei pääse nauttimaan luksuksesta, mutta Bennyn ja Faffin kanssa mennään etukäteisjuhlimaan mun tulevaa vanhuutta.

Muutaman päivän päästä musta tulee kuulemma sitten aikuinen. Ja muutaman päivän päästä teinielämät jää kuulemma lopullisesti taakse. On se kyllä jännä, miten ne aina siirtyy vuosi vuodelta. Ennen se 18 oli se ikä, nyt 20. Ehkä ens vuonna aletaan puhumaan, että kyllä 25 on se ikä, jolloin aikuisuus alkaa ja teiniys on kaukana. Täällä kyllä monet ovat luulleet, että Iris ja jopa 9-vuotias Annakin ois mun lapsia. En sitten tiiä, että kuinka vastuuttomalta mä sitten näytän. Oisinhan mä ollu jopa 10 vuotta, kun oisin Annan saanu. Mutta nykyaika, nykyajan ihmiset. Kaikkihan on melkeen mahollista nykyään.

Tänään on tulossa myös laulamista jumalanpalveluksessa ja Vanhanajan juhlia Igersheimin linnassa. Ulkona on 25 astetta ja aurinko paistaa. Tuntuu hyvälle!

Menevää juhannusta!

Ei jotenkin osaa uskoa, että nyt on juhannus. Saksassa juhannusta ei juhlita milläänlailla, joten vasta kun puhelin piippas juhannustoivotuksista, tajus, että kappas, juhannushan se nyt!

Mulla on kyllä tulossa tai siis menossa pirtein juhannus miesmuistiin. Istun omassa huoneessa, verhot kiinni ja katoin tuossa yhden elokuvan. Oli aika hyvä kieltämättä ja nyt alan kattoon seuraavaa. Oon tosi väsynyt viikon työrupeaman ja vähän nukuttujen yöunien jälkeen, joten tämä ei-tekeminen on parasta, mitä nyt vois olla. Mutta tuntuuhan tuo vähän oudolta, kun Suomessa kaikki juhlii juhannusta. Jotenkin tuntuu, että joku jää puuttumaan. Mutta eipä kyllä jaksais mitään tehäkään. Tai jos tekisin, nukahtaisin varmaan seisaallenikin.

Juhlikaa te siellä Suomessa munkin puolesta! Mää voin muistella viime juhannusta, sen kutkuttavia muistoja, niin hyvässä kuin pahassa ja vaivun takaisin omaan kolooni elokuvien pariin.

Jotenkin tuntuu kyllä säälittävältä tämä mun meno nyt :D Mutta ei sitä aina jaksa juhlia. Eilen oli jo jalkapallohumua, se riittäköön juhannukseksi. Ja ai niin, tuleehan tänään turkki-krotia pelikin. Ehkäpä siis myös jalkapalloa.

Nyt on Reeta seonnu, toteais Antti, jos blogin nyt lukis. Koska jalkapalloahan ei saa kattoa, jos sitä ei osaa pelata. Mutta mitä sitä turhia sellasista murehtimaan. Nyt kuuluuuuuu HUMBAAA ja peli alkakoon!

Välierät edessä!

Sag H - Haa
Sag U - Uuu
Sag M - Em
Sag B - Bee
Sag A - Aa

HUMBA, HUMBA, HUMBA, HUMBA...

Deutschland,
Deutschland,
Deutschland Deutschland Deutschland...

Tittidiii tittidii tittidii dii dii dii diiiiiiii!

Joskus on pakko, joskus ei.

Nämä mun päivitykset alkaa uhkaavasti muistuttaa jalkapalloa ja jalkapalloa ja vielä kerran jalkapalloa. Mutta jos Saksassa asuu EM-kisojen aikaan ja jos vähääkään on ennästään ollu kiinnostunut jalkapallosta, niin tältä huumalta ei voi välttyä.

Eilen oltiin kattomassa Frankie´ssa Venäjä-Ruotsi peliä. Kyllähän tuo itänaapuri oli selvästi parempi ja melkeen kävi sääliksi Ruotsia. Pelin jälkeen oli taas kunnon hulivili päällänsä kaupungissa ja siltäkään me ei vältytty, mutta johan oli lystiä.

Äsken yksi nainen soitti kirkkokuorosta ja sanoi, että meijän tämän päivän kirkkokuoron harjoituksia on aikastettua tunnilla jalkapallon takia. Tämä on siis henki ja elämä tämä jalkapallo. Jos harjotuksia ei ois siirretty, ois paikalla ehkä.. no ei ehkä kuoronjohtajakaan.

Kävin tiistaina kerrankin pyöräileen tuolla mäkien päällä. Niin kauan oon sen aikonu tehä, siitä asti kun tänne tulin, mutta nyt vasta sain aikaseksi. Alkaa tajuamaan, että en oo täällä enää kauan ja yritän tehä nyt kaikkea sitä, mitä oon joskus halunnu tehä, mutta en oo saanu jostain syystä aikaseksi. Sattumalta tapasin siellä retkelläni myös yhen naisen ja siinähän sitä sitten jäätiin porisemaan. Lopulta mulla on tuolla paperilla sen naisen osote ja puhelinnumero. Ainakin kortin lupasin Suomesta lähettää, jos ei muuten tulla enää törmäämään. Aika nopeaa sitä kyllä voi ihmisiin tutustuakkin.

Jälleen kerran kävin tänään lääkärissä. Lääkäri oli laskenu jotenkin väärin ja oli antanu mulle liian vähän lääkkeitä. Noh, nyt on asia kunnossa, mutta nyt sitten onkin eessä vielä viikon 3*3 pilleriä päivässä. Mutta joskus sitä on vaan pakko.

Maaritilla oli eilen synttärit! <3 ONNEA! Yritän tulla joku päivä meseen kunnolla, niin kerkeää jutella enemmän kuin vain mun pikasen soiton aikana.

Ootan ens viikkoa niin paljon. Oih.

Jalkapallohumua.

Saksa voitti eilen Itävallan 1-0!!

Saapa nähä miten käy tänään Ranskan ja Italian pelissä. Pitäähän sitä poikien mieliksi Ranskaakin vähäsen kannustaa.

Mutta oli mahtavaa eilen kun peli loppui, niin tyypit ajeli ympäriinsä autoillaan ja oli kunnon suurkaupunki meininki. Poliisit valvoi liikenneympyröissä järjestystä, kun kymmenet autot kaahailivat peräkkäin toitottaen torviaan ja ihmiset oli puoliksi pois autoistaan liehuttaen Saksan lippuaan ja huutaen hurraa huutojaan.

Tykkään, kun nää on niin jalkapallofaneja. Se on hauskaa.

Taisteluja ja voittoja.

Turkki voitti Tshekin 3-2 jalkapallossa ja Bad Mergentheim juhlii. Tai no ei kaupunki juhli, vaan ne lukuisat turkkilaiset. Täällähän on siis tosi paljon venäläisiä ja turkkilaisia ja oikeastaan niitä tapaakin joskus useammin kuin oikeita saksalaisia. Kuitenkin nyt täällä on niillä juhlinnan aika ja autot ajaa ympäri kaupunkia voiton merkiksi ja tyyttäilevät ja huutavat päämäärättömästi.

Tää perhe ei perusta jalkapallosta, eikä liioin muustakaan urheilusta. Melkeen loukkaannuin, kun ne puhui jalkapallosta kuin se ei ois mitään. Joillekin se juttu on musiikki, joillekin kirjat, joillekin urheilu. Jokainen saa tykätä siitä mistä tykkää ja kenenkään ei pidä mennä sitä arvostelemaan. Piste.

Alan olla kurkkuani myöten täynnä kaikenmaailman pillereitä, mutta ei kait se auta. Lääkekuuri ei oo vielä ees puolessavälissä. Taistelu jatkuu.

Juttelin tänään Manuelin kanssa ja pian nähään. Ihanaa.

Yksin kotona, musiikkia, ystäviä.

On jotenkin niin tuttu ja turvallinen olo. On aikaa pitkästä aikaa jutella mesessä ja kunnolla. Tulee niin ajat mieleen, joillon olin vielä Suomessa.

En tiiä mitä teen ens vuoden. En oikeen ookkaan varma, että pyrinkö oikeaan kouluun. Tai sitten mulla on vaan monta asiaa, mitkä mua kiinnostaa.

Eilen oli aivan huippuihana ilta! Tutustuin myös yhteen mieheen, joka oli tosi innostunut, kun kuuli että tuun Suomesta. Sen ensimmäinen kysymys kyllä oli, että eikö täällä Saksassa oo mulle vähän liian kuuma. On se niin ihanaa kun ne tietääkin Suomesta niin paljon :D

On kyllä jotenkin tosi hyvä olla.

"Kellon seisahtuvan tahdon, hiljentyvän lyöntien.."

Ulkona kaupunkia ympäröivien mäkien päällä lentää kuumailmapallo. Mäkin haluaisin joskus päästä sitä kokemaan. Kerran oon siellä sisällä ollut, kun se on noussut ylös, mutta se oli vain sellainen kokeilu. Oisi joskus ihanaa päästä kunnolla pallon kyytiin ja korkeuksiin.

Nyt on kyllä sellanen olo, kuin olisin tuolla pallon kyydissä. Sellanen huoleton ja vapaa. Oon tehnyt päätöksiä, jotka oon saanut todeta olleen mun kannalta oikein tehtyjä. Oon ollut välillä tosi syvällä kuilun pohjalla, koska kun saavuin tänne uudestaan viikon loman jälkeen, iski naaman eteen niin monta asiaa, joista oli vaikea välillä yksin selvitä. Mutta onneksi tajusin, etten oo yksin ja tajusin pyytää apua. Onneksi rukouksella on niin mahtavia voimia.

Eilen täällä oli joku juhla jossain ja illalla säikähdin kun ulkoa kuului kauheaa pauketta. Ensin luulin sen olevan ukkonen, siiten luulin se olevan kanuunoita, mutta kun ikkunan aukasin, huomasin, että ilotulitushan siellä oli menossa. Oli jotenkin niin hienoa. Olin tosi väsynyt viikon työrupeaman jälkeen ja kaiken tapahtuneen jälkeen, olin vaan omassa huoneessani tekemättä yksinkertaisesti mitään. Ulkona oli ihan pimeää ja oli hienoa katsoa iltotulitusta aitiopaikalta, mun huoneen ikkunasta. Oli sellanen olo kuin huoli toisensa jälkeen sinkoutui taivaalle ja hävisi näkyvistä.

Mulle on iskenyt kunnolla se karu totuus, että oon täällä enää vähän yli kuukauden. Huomaan asioita, joita en oo vielä tehnyt tai paikkoja, joissa en oo vielä käynyt, koska aina oon aatellut, että onhan mulla vielä aikaa. Volker yritti puhua mua toissapäivänä ympäri, että jäisin vielä toiseksikkin vuodeksi. Tuntui tosi kivalta. Toisaalta ajatus oli tosi houkutteleva, mutta toisaalta tämä yks vuosi tätä oli ja on mulle ihan riittävästi. Mutta se lupaus mun piti kuitenkin tehä, että kylään ainakin tuun ja monesti.

Mietin nyt jo jäähyväisiä ja mietin mitä kaikkea haluan jokaiselle tutuksitulleelle ihmiselle sanoa. Tuntuu, että pitää jo nyt alkaa miettiä kaikkea niitä asioita, ettei sitten vaan unohda sanoa jotain. Kyllähän tänne pääsee aina takaisin, mutta edellisistä ulkomaanreissuista opiksi ottaen, tiiän, että siihen voi kuitenkin mennä vuosi tai kaksikin, ennenkuin uudestaan näkee.

Ootan iltaa innolla, niin innolla. Ja huomista päivää..niin ja ens viikkoa..ja kuukauden loppua ja niin ja ens kuun alkua..

Hymyä. Kutkutusta. Hymyä.

Lasten suusta se totuus pitäis kuulua.

Reeta ja Iris (2v.) katselevat kuvia tietokoneelta.
Yhdessä kuvassa on Reetan kavereita, mutta ei Reetaa. Iris katsoo vähän aikaa kuvaa ja toteaa:

"Ei oo Reetaa kuvassa, siinä on vain ihmisiä."

Kymmenes kuukausi Saksassa jo meneillään.

Tänään taas oli käynti lääkärissä, mutta tälläkerralla katottiin oikeestaan vaan kättä. Oli se jo vähän parempi mitä viimeksi, mutta side laitettiin vielä ja perjantaina pitäis mennä taas uudestaan. Tuntuu kivalta, että se lääkäri otti sen hoidettavakseen, ettei ite tarvi ihan kaikesta huolehtia.

Tällä viikolla on ihan kivasti ylimääräisiä töitä, mutta onneksi Hanna laittoi tänään jo ruoan siihen malliin valmiiksi, ettei mun tarvi oikeestaan muuta tehä kun panna hella päälle. Eipä tuolla mun kädellä oikeen muuta voi tehäkään.

Mulla on tunne, että ainakaan Oulusta ei mulle opiskelupaikkaa irtoa. Saatiin omat pisteet tietoomme, mutta eipä niillä kauhean paljon tee, kun ei muitten pisteitä tiiä. Jotkut oli saanu lähemmäs täydet pisteet, mutta monilla oli samoilla linjoilla kun mulla. Että eipä niistä tiedoista kauheena irtoa mitään, koska yo-paperitkin vaikuttaa. Saapa nähä miten Tampereen käy. Jos ei opiskelua niin sitten toivottavasti jotain töitä ees. Into ois kyllä jo kova päästä opiskelemaan..mutta eihän sitä kaikkea voi tietenkään saaha mitä haluaa.

Jos jotkut on jalkapallofaneja, niin saksalaiset. Nythän on siis menossa Euroopan mestaruuskisat ja niin naiset kuin miehetkin, vauvasta vaariin seuraa kisoja. Joka puolella voi nähä saksan lippuja, niin autoissa, jopa monikappalein viireinä, tai talojen seunustalla suurena kylttinä. Kun joku peli on menossa, ei ketään näy juuri ulkona ja kaikki baarit on täynnä ihmisiä. Monessa Biergartenissa on telkkari tai iso ruutu pihalla ja siellä ne hurraa ja huutaa ja juhlii ja buuaa. Kun meillä oli sunnuntaina konsertti, ensimmäinen asia minkä kuoromme varmaan vanhin rouvashenkilö sanoi, oli että " mikä on tilanne pelissä?". Muhun alkaa pikkuhiljaa tarttua tuo pelihumu, harmi vaan kun tää perhe ei oo jalkapallosta, eikä muutenkaan urheilusta kiinnostunut ja kun telkkarikin on rikki, niin ei pysty täällä seuraamaan. Mutta onneksi täällä on noita paikkoja mihin mennä kattomaan..jos vaan jalkapallosta on kiinnostunut, niin kaikki kyllä onnistuu :D

Mä oon täällä enää 47 päivää. En ymmärrä, miten aika on voinutkin mennä niin nopeaa. En tiiä oonko ilonen vai surullinen. Ehkä ei passaa miettiä sitä vielä.

Zeit zu schweigen und auf Gott zu hören.

On ollu aika rankkaa lähipäivinä. Oon juossu eri lääkäreillä ja tänään vasta sain tuomion: 3 viikkoa pillereitä 3 kertaa 6 pilleriä päivässä. Nyt ei auta kuin napsia pillereitä ja rukoilla, että ne auttaisivat.

Muutenkin sain kohlittua itteäni ja kaaduin lahjakkaasti perjantaina peukalo edellä. Siitä on nyt muisto side kädessä, oikeassa kädessä, ja mitäänhän sillä ei oikeen pysty tekemään. Onneksi Hanna lupas miettiä sellasia ruokia, joita pystyn laittaan vain yhtä kättä käyttäen.

Mutta kaikella on tarkotuksensa ja jos en ois loukannu kättäni, en ois koskaan menny välttis lääkärille ja en ois saanu lääkekuuria. Kyllä Jumalan suunnitelmat on sitten ihmeelliset.

Jokaisesta päivästä voi silti löytää jotain kivaa ja niin oon löytäny tästäkin päivästä, montakin kivaa asiaa. Iris on ollu kokopäivän mun tyttö ja se sanoi mulle "Palas Leeta". Tykkään siitä tytöstä niin. Olin niin ylpeä siitä, kun se näytti muskarissa isoimmille lapsille, että kyllä sekin osaa ja pääsee lauantaina esiintymään muskarin kevätjuhlaan.

Mulla on aina ollut myös iso ongelma saaha buranaa tai aspiriinia tai mitä tahansa tablettia alas.Se ei yksinkertasesti onnistu. Aina täytyy ottaa juotavaa lääkettä tai pilkkoa. Mutta tämänhetkisiä lääkkeitä en saakkaan pilkkoa. Oli kyllä työn ja tuskan takana ja monen vesilasin ja monen hedelmän avulla, että sain aluksi ees puolikkaan alas. Mutta kun se ei riitä, että ottaa yhen päivässä, niin tulihan siinä iltaa kohden sitten harjottelua. Ja nyt voin iloisena ja tyytyväisenä sanoa, että sain kokonaiset pillerit alas. Jes!

Pienestä se ihminen voi iloita, varsinkin silloin, kun vakavemmat asiat painaa mieltä, eikä pelkkä ajatteleminen paranna asiaa.

Pilvistä pohjamutiin ja takaisin.

Oon kokenut kyllä niin monenlaisia tunneryöppyjä tässä muutamien päivien aikana, että ihan oikeen ihmetyttää. Välillä on menny tosi kovaa, välillä on taas tuntunut, että ei ees maanpäälle pysty nousemaan.

Joskus myös on pakko tehä jotain sellasta, mitä ei välttis haluais. Joskus on velvollisuuksia. Joskus se tuntuu tosi pahalta ja ei tahtois tehä sitä, mutta ei voi mitään. Joskus on pakko. Mutta se on ihanaa, että asioilla on tapana järjestyä. Nyt on niin hyvä mieli, niin hyvä mieli. Vaikka monet asiat onki vielä ihan epäselvää, niin toiset asiat on selvinneet. Oon tehny päätöksiä ja tuntuu hyvältä. On paljon helpompaa, kun on voinu ratkaista asioita suuntaan tai toiseen ja on vähän hajua, että mitä se elämältään oikeen tahtookaan.

Ulkona sataa vettä taas kuin saavista kaatamalla. Jos joku luulee, että nuo meijän 96 ulkoporrasta on kiva juosta sateella ylös ja jos joku aattelee, että kyllähän ne kerkeää niin lujaa ylös juosta, ettei kastu, saa se joku tulla ite kokeilemaan. Ihan märkä oon. Ois kantsinu vissiin tajuta niinkin lyhyelle matkalle ottaa sateenvarjo mukaan. Mutta aina ei voi voittaa.

Mutta elämä hymyilee silti, hymyilee oikeen kauniisti.

Lähdön vaikeutta ja tulevaisuuden odottelua.

Ollu aivan ihanaakin ihanampi loma Suomessa. Viikko on vaan liian lyhyt aika.

Nyt kaikki on sekaisin, ihan sekasin. En tiiä miten pääsen Tampereelle, en tiiä missä yövyn, en tiiä mistään mitään, eikä nyt kiinnostakaan oikeen mikään. Sais vaan jäähä tähän hetkeen, eikä ois kiire mihinkään. En tiiä tulevaisuudesta mitään, en tiiä mihin suuntaan se mun tie vie. Tasapainottelen huteralla sillalla, enkä osaa päättää mihin suuntaan lähen ja toivon vaan, että onnistun päätöksen teossa, ennenkuin se on liian myöhästä. Hyvä, että seuraava kerta kun tuun kotiin, on se viimenen kerta. Sitten ei oo enää näitä välivaiheita, jolloin saksan elämä pitää jättää vähäksi aikaa taakse ja tulla Suomeen ja toisinpäin. Miksi se lähteminen on aina niin vaikeaa. Kyllähän mää tiiän, että miksi se vaikeaa on, mutta silti..Heinäkuussa se on vaan entistä vaikeampaa, kun pitää jättää se toinen elämä, se saksan elämä kokonaan taakse. Sitten on yks aika elämästä ohi. Mutta sitten ei tarvi enää lähteä Suomen kotona pois sillon kuin ei haluais. Sitten ees toinen säilyy kokonaan, vaikka toinen loppuukin. Voi että nää mun ajatukset kyllä taas liitelee. Mutta vaikka tästä ei mitään ymmärtäiskään, niin on tää ainaski terapeuttista mulle. Joskus kyllä pitää saaha kaikki nää kirjotukset kansien väliin itelle. Kasvun paikka, kasvun vuosi, niin monessa asiassa.

Nytkin murehdin ihan turhista asioista, mutta tällä hetkellä ne vaan tuntuu musta tosi suurilta.

Odotan sitä, että ois jo viikonloppu. Pääsykokeet ois ohi, oisin Saksassa. Enää ei tarvis murehtia matkoja eikä lähtöjä, vaan sais nauttia siitä, että viimeset kaheksan viikkoa lähtee siellä käyntiin ja pääsee ottamaan siitä kaiken irti. Sitä odotellessa.