Sekasoppaa.

En voi muuta kyllä todeta, kuin että mulla on ihan uskomattoman fiksuja kavereita. Eilen meni vähän myöhään kun ei millään malttanu mennä nukkumaan..Tänään se sitten kostautu ja nukuin pommiin. Hupsis. Noo, heräsin siihen kun Hanna huuteli alakerrasta. Ei onneksi ollut maailman vakavin asia.

Nyt Iris on päikkäreillä ja oon ottanu rennosti ja häirinny vaan kavereita, jotka muka on reippaasti koulussa, eli siis mesettävät. Hienoa. On se hyvä, että ne on niin reippaita. Tein äsken äärettömiä oivalluksia, kiitos kavereitteni.

On tää kyllä yhenlaista elämää. Kivvaa ja erikoista ja vaikeaa ja ikävöintiä. Sekotusta.

"Probier´s mit Gemütlichkeit mit Ruhe und Gemütlichkeit,
jagst du den Alltag und die Sorgen weg,
und wenn du stets gemütlich bist und etwas appetitlich isst,
dann nimm es dir egal von welchem Fleck."

Lepposta.

Anna ja Volker on perjantaihin asti kvartettiyhtyeen kanssa matkalla, joten ollaan täällä siis kolmestaan Iriksen ja Hannan kanssa. On kerrassaan kummallista, kun on niin rauhallista ja jotenkin niin lepposta. On jotenkin tosi kivaa.

Sain eilen kirkolta kirkkohallituksen vaalien kutsukirjeen. Yllätyin, en tienny, että mäkin saisin osallistua siihen. Tuli tosi hyvä mieli. Vaikka en ehdokkaita tunnekaan, niin taidan silti äänestää, sillä yksi niistä ehdokkaista laulaa meijän kuorossa, niin se taitaapi saaha sen mun äänen.

Iso asia mitä Suomesta kaipaan, on se mahtava seurakuntayhteys mikä Pattijoella ja koko Raahen alueella on. Täällä ei sellasta oo ja ainut yhteys mikä mulla on kirkkoon, on se mun kirkkokuoro. Se onkin mulle sitten kultaakin kalliimpi täällä. Kirkkokuoro on siis evan.lut.kirkon kuoro. Eilen mulle tosin soitti sen nuortenpiirin vetäjä, että oonko tulossa sinne. En oikeen tiennyt, että mitä pitäisi sanoa. Se on evan.kirkon, mutta se on joku muu suunta, kuin luterilainen. Ei tunnu hyvältä tai en tiiä, että tuntuisko hyvältä mennä sinne, vaikka kaipaankin jotain yhteistä nuorten juttua.

Soitin ja lauloin tänään punasen laulukirjan veisuja. Tuli niin ikävä hetkiä seuriksella kun pojat on soittanu kitaraa ja ollan laulettu niitä lauluja. Puhumattakaan kanttorilan lauluiltoja ja monia monia muita hetkiä. Onneksi muistin ottaa sen laulukirjan tänne. Ollaan Joachimin kanssa onneksi sovittu, että lauletaan yhdessä jotain suomalaisia lauluja. Kunhan saan poksilta muutamat nuotit, päästään me laulamaan Maa on niin kaunis ja ehkäpäs myös punasen laulukirjan lauluja. Pitäis vaan muistella niihin ne toiset äänet tai alkaa kehittelemään..

Tänään mun ei tarvinnu tehä ruokaa eikä siivota. Joten mulla oli vaan omaa aikaa silläaikaa, kun Iris nukkui. Oli ihan kummallinen iltapäivä siis. Mutta ei mulla todellakaan mitään valittamista oo.

Sain kirjotettua tänään kortteja ja muutaman kirjeenkin. Nyt meinaa käsi krampata. Sain myös raahattua itteni ulos tuonne kosteeseen ilmaan ja kävin juoksemassa urheilukentällä. Pitäis kyllä harrastaa sitä useammin, heti on paljon parempi olo ja olo on pirteämpi. Lähtö aina vaan vaikeaa, vaikka lopussa se kiitos vasta seisookin.

Hanna teki lämpimiä voileipiä ja söin leipiä joissa oli tomaattia! Tää oli joku tosi riman ylitys multa! Jotakin ainaski oppinu tän kahen kuukauden aikana. Kateltiin myös Hannan kanssa Iriksen vauvakuvia. Jos jonkun mielestä Iris on nyt "niinkuin eskimo" pulloposkineen, niin oisittepa nähny sen vauvana. :D Yhdessä vaan repeiltiin täällä. Hanna on kyllä kiva. Onpa lepponen olo.

Tällä viikolla ei tullu meijän Hannan tekemästä kirjasta mitään, sillä kesällä vielä luultiin, että tuun syyslomaksi kotiin ja niinpä tämä viikko on tyhjä. Nyt oon aukassu Nooran,Maaritin,Ritun,Tintin,Anskun, Marin&Joonaksen, Iskän ja Papan&Vienon&Aatun sivut. En tiiä miten voisin kyllin niistä kiittää. Ne on ollu jotain ihan uskomattomia! Oon itkeny ja nauranu ja hihitelly ja repeilly täällä yhtäaikaa, kun oon niitä lukenu. Aivan parhaita! Kiitos<3 Seuraavia sivuja odotellessa.. :)

Väsynyt mutta onnellinen.

Mun blogin pitäminen on vähän kärsiny. Tulee ehkä myös vähän kärsimään. Kyllä mää yritän tätä hengissä pitää, mutta monia asioita ei tule tänne kirjotettua, koska tämä on kuitenkin kaikille avoinna. Niistä on kivempi jutella sitten kunnolla ja erikseen. Mutta onhan tämä hyvä itellekkin sitten keväällä, kun on ees jotain kirjottanu ylös. Pienistäkin merkinnöistä muistaa, että mitä on sinä päivänä tehny tai tapahtunu.

Mutta olipas kyllä aivan ihana viikko! Meillä oli niin kivvaa Hannan kans! Sinähetkenä ku Hanna nousi junasta ja näin sen, niin kaikki ikävä purkautu. Tajusin, että kuinka ikävä sitä Suomessa olevia tärkeitä ihmisiä onkaan. Mutta ikävä on hyvä asia. Sillon tietää, että välittää. Niin mää sen aattelen. Ja voi että sitä jälleennäkemisen riemua, sitten kun seuraavan kerran näkee. Niille, jotka ei oo sitä kokenu, niin voisin sanoa, että ne on jääny jostain uskomattomasta tunteesta paitsi. Aina erossaolo ei siis ole vaan huono juttu.

Oli muuten siinäkin mielessä mahtavaa kun Hanna oli täällä, kun onhan se rankkaa olla kaks kuukautta riitelemättä, kiukuttelematta yms. Heii..kyllä sitäkin jokainen joskus tarvii. Onneksi Hanna siis tuli tänne, niin sai sille aina välillä ihan rauhassa kiukutella<3 :P Hanna tais oppia aika kärsivälliseksikin näitten päivien aikana. Ainakin jos sovituskopissa olevasta Reetasta tai vaikka bändin uudesta Reeta-fanista puhutaan. Mutta olihan se hauskaa!

Hanna tapas viikonlopun aikana tosi monta mun uutta kaveria ja Stuttgartissa tavattiin jopa Meike ja sen kavereita ihan sattumalta! Oli melkoinen sattuma! Anastasiiaa ei kyllä nähty ja se harmittaa, kun sen ja Hannan oisin varsinkin halunnu toisilleen esitellä. No, ens kerralla sitten. Mutta muita nähtiin ja oli kyllä melkosta ja melkosia hetkiä.
Puhuttiin Hannan kanssa yhtenä päivänä myös tästä kokoajasta mitä täällä oon Saksassa..sillon iski sellanen tunne, että apua, mähän oon ollu täällä jo neljäsosan. Kolme tällästä ajanjaksoa ja sitten lähen täältä jo pois. Iski paniikki, että kohta on lähtö, vaikka onhan siihen vaikka ja kuinka aikaa. Se oli kyllä ihan omituinen tunne. Toisaalta heti perään tuli tunne, että hui, mä oon täällä vielä 7 kuukautta ja sitten vasta tuun takas kotiin. Sitten tajusin, että oikea koti mulla on Suomessa, mutta myös täällä mulla on koti. Tosin vähän erilainen, mutta mulla on hyvä olla myös täällä, vaikkei Saksa Suomea ihan voitakkaan.

Nukuttiin Hannan kanssa pe-la yönä jopa 3 tuntia, joten oikeen pirteänä shoppailtiin lauantaina Stuttgartissa ja illassa matkustettiin Frankfurtiin. Yövyttiin yhessä hostellissa, jossa ois voinu olla vaikka toisenkin yön. Ihmiset oli siellä tosi kivoja ja muutenkin hostelli oli kiva, eikä kauheen kalliskaan. Järkytyin vaan sydänjuuriani myöten kun tajusin siellä hostellissa yövyttäessä, etten osaa enkkua enää yhtään. En ihan yhtään. Meijän huoneessa nimittäin yöpy yks kanadalainen tyttö ja siinä illalla se sitten tuli sinne huoneeseen ja alko jutteleen..tottakai enkuksi. Mä vastasin sille saksaksi. Se vaan tuli niin automaattisesti. Sitten tajusin mitä sanoin ja toistin saman pienen mietinnän jälkeen enkuksi. Alettiin siinä poriseen, mutta eihän siitä meinannu mitään tulla. Mun jokatoinen sana oli vaan saksaa, vaikka kuinka yritin enkkua puhua. Välillä en huomannu itekään, että puhuin sille tytölle saksaa. Vasta sitten huomasin, kun Hanna huomautti mulle siitä tai kun tajusin, että se tyttö ei ymmärtäny sanakaan mun selityksistä. Hyvin sitä tytön puhetta kyllä ymmärsin, mutta paljoa mitään en osannu sille vaan enkuksi sanoa. Kaikki sanat tuli vaan saksaksi. Ehkä mun pitäis sittenkin vähän vaihtaa enkun puhumisvastaisuutta. Mutta voi sitä riemua, kun meijän dormissa nukkui myös kaksi saksalaista tyttöä. Voi sitä tunnetta, kun sai puhua saksaa, eikä tarvinnu olla hädissään joka sanan kohalla, että onko se oikeaa kieltä vai ei.. Olipa kyllä kummallinen hostelli kerta.

Lauantaina jouduttiin Hannan kanssa silminnäkijöiksi laukkuvarkaudesta. Tosin ei me sitä ite varkautta nähty, mutta nähtiin mies, joka juoksi laukun kanssa ja kuultiin naisen huuto ja itku ja naisen juoksuaskeleet. Mies oli repässy sen laukun naisen kädestä junassa, meijän viereisessä vaunussa, kun juna pysähty yhellä asemalla ja oli sitten lähteny juoksemaan asemalle. Juna myöhästy vähän aikaa, koska nainen lähti miehen perään ja ihmiset hälyytti poliisit varkaan perään. Nainen palasi itkevänä takasin. Ei tainnut laukkua löytyä.. Tähän asti oon ollu ihan tavallisesti laukkujeni kanssa joka paikassa ja nukkunut myös junassa, vaikka oon yksin ollut. Kotimatkalla, kun Frankfurtista yksin kotiinpäin matkustin, en paljoa uskaltanu silmiäni ummistaa, ennenkuin laukku ja reppu oli tiukasti käteeni sidottuna. Ei ollut kyllä mikään kiva kokemus se varkauksen todistaminen..

Tänään Frankfurtissa oli Frankfurt maraton. Koko Frankfurtin keskusta oli suljettu autoilta ja juoksijoita oli tuhansia. Keskusta oli täynnä bändejä ja orkestereita ja löysin monta uutta mahtavaa bändiä! Jokapuolella oli myös erilaisia pisteitä ja markkinapaikkoja. Oli mieletön päivä. Vaikka kaikki kaupat oli kiinni, eikä pilvenpiirtäjiinkään päästy, niin ei kyllä oo valittamista tästä sunnuntai päivästä, oikestaan asia on täysin toisinpäin. Kerrankin oikeesti ihan erilainen kaupunki päivä.

Mahtava viikko takana. Ihanat päivät takana. Huomenna vapaapäivä. Tiedossa nukkumista ja levähtämistä. Ens viikolla Anna ja Volker on poissa ja ollaan Hannan ja Iriksen kanssa kolmestaan kotona. Siistiä!

Kanssasi siskoni, laulaen, matkaa teen...

Hanna on turvallisesti ollu täällä perillä jo kolme kokonaista päivää. Ollu aivanaivanaivan huippua, ihanaa, mahtavaa! <3

Tehty vaikka ja mitä ja edessä on vielä vaikka ja mitä. Ollaan juteltu ja juteltu ja vielä kerran juteltu. Ollaan naurettu, syöty kaikkea ei niin terveellistä, oltu kaikkea muuta kuin hiljaa, kierrelty kaupungin nähtävyydet, shoppailtu, puhuttu suomea! ja saksaa (enkkua ei tueta vieläkään), sotkettu mun huone totaalisesti, oltu kahvilla huipun tyypin kaa, kuunneltu ja fiilistelty kun meille on esitetty kaksi biisiä autossa keskellä kaupunkia, ollaan oltu osallisina sirkus esityksessä, ollaan juostu pitkin puistoja, ollaan laulettu ja luettu, ollaan katottu huimia prison break jaksoja, ollaan oltu "Teeta ja Kisko". Ollaan nautittu. Ollaan ootettu innolla huomista. Huomenna luvassa yhtä-sun-toista. Kavereita ja esittelyjä. Pitsaa ja tanssimista. Viikonloppuna luvassa myös junalla matkustamista ja paljon shoppailua. Unohtamatta yöpaikan ettimistä suuressa kaupungissa ja uuden paikan valloittamista.

HUIPPIS VIIKKO! Mulla on kyllä niin rakas isosisko<3 !

Pikkusiskolle paljon rakkaita terkkuja! Oot rukouksissamme ja mielessämme. Oot tosi rakas Bulbu!<3 Pidä hauskaa äitin ja iskän kans ja pidä mun huone siistinä!! Joohan?! ;)

Kaksi tuntia.

Nyt on kaikki valmista. Imuroitu on. Luututtu on. Syöty on. Nyt enää suihkuun. Hanna on täällä kahen tunnin päästä. Ihan uskomaton fiilis nyt. Hanna tulee... Tänne!

Sain myös aamulla mailia yllättävältä taholta ja ens viikolla mun kuulumisia voi löytyä myös jostain muualta kuin täältä blogista.. Pitää vaan ensin miettiä, että mitä kaikkea voisi kirjuutella. Sen tiimoilta palatkaamme myöhemmin asiaan.

Nyt suihkuun. Ja sitten Hannaa vastaan!<3

Edestakas ja taastakas.

Tänään oli vapaa-aamu, mutta laitoin silti kellon herättämään, koska piti aamulla siivota. Vaikka imuroin ja luutusin ihan vasta, niin pitäähän sitä tehä kunnon suursiivous taas, kun Hanna kerta tulee huomenna! Vitsiläinen, niin älyttömän mahtavaa! Mun siivous tosin ei edennyt kauhean pitkälle sillon aamulla, koska päätin tehä kunnon suursiivouksen ja niinpä kerkesin vasta imuroida ja alottaa pölyjen pyyhkimistä. Päivällä ja nyt illalla sitten siivous jatku ja jatkuu vielä huomenna aamullakin, kun en vihti enää luutuamistarvikkeita alakerrasta hakea.

Nyt on jotenkin tosi levollinen ja hyvä olo. Uskaltauduin laittaan radion päälle, koska sen ei pitäis kuulua alakertaan ja niinpä oon täällä nyt vielä siivoillu ja kuunnellu vaan musiikkia. Tosi kotoinen olo jotenkin.

Punamustakerttus-armeija muuten varmaan pelästy mun hienoja suunnitelmia niitä vastaan, jotenka ne ei oo mun rauhaa häirinny. Syy tähän niitten katoamiseenhan ei todellakaan oo se, että ilma on kylmettyny yhtäkkiä tosi paljon. Eijei. Mun hienoja strategioita ne säikähti. Kyllä.

Iriksen kans käytiin tänään muskarissa ja kaupassa. Päivä meni ihan älyttömän nopeaa ja meillä oli oikeesti tosi hauskaa. Iris on oppinu yhtäkkiä ihan tosi paljon puhumaan. Silloin kun tulin tänne, niin Iris osas sanoa aina vaan muutamia sanoja ja niistäkään ei monesti saanu selvää, mutta nyt se jo juttelee mun kanssa. Meillä oli tänäänkin sen kanssa hienot keskustelut. Nyt se hokee varmaan kokoajan, että "Eetan Itsko tulee kylään. Ten nimi on Hanna." Iris on ihana. :)

Kun Hanna(siis nyt puhun perheen äitistä) tuli kotiin, juoksin mä äkkiä huoneeseen siivoamaan. Oli älytön kiire ja hikihatussa vaan siivosin täällä, kunnes olikin aika lähtä kuoroon. Otin laukun ja juoksin alakertaan. Sitten ei muuta kuin pyörä mukaan ja äkkiä pyöräilemään. Kello oli jo aika paljon ja sain täysillä melkeen pyöräillä. Kun olin jo melkein perillä, siis parin kilometrin päässä täältä, kurkkasin pyörän koriin, joka mulla on tarakalla ja jossa aina pidän mun laukkua. MUN LAUKKU EI OLLU SIINÄ. Pikkasen iski kauhea paniikki. Muistin, että olin pannut sen lähtiessäni siihen koriin, mutta nyt sitä ei näkyny missään. Eihän siinä sitten auttanu muu kuin kääntyä ympäri ja lähtä samaa tietä takasinpäin. Kello oli ihan muutamaa minuuttia vaille kuoron alkamisaikaa ja mä pyöräilen takasinpäin. Oli ihan pimeää ja koska tuo pyörä, mikä mulle on annettu, on aika romu, on sen valokin aika romu ja se pitää älytöntä meteliä, joten ajelin siis pimeässä ja yritin pongata mun valkosen laukun jostain tieltä. Jatkoin matkaa ja jatkoin lisää matkaa ja missään ei laukkua näkyny... Aloin olla jo aika paniikissa. Kaikki mun rahat yms. oli siinä laukussa. Pyöräilin eteenpäin ja lopulta pääsin kotiin asti. Mielessä kävi jo kaikki mahollisuudet, että nyt joku on sen vieny ja ottanu mun rahat ja nyt mun pitää mennä huomenna käymään poliisilaitoksella ja sulkea mun tilit ja kaikki.. Mutta oli vielä yksi mahdollisuus, että mitä jos se laukku ois pudonnut johonki noista 96:sta ulkoportaasta. Eihän siinä sitten auttanu, kun jättää pyörä alas tielle ja juosta portaita ylös. Ja en tiiä, että oisko pitäny itkeä, vaiko nauraa, kun siellähän se mun laukku oli. Ylimmällä tasanteella. Olin niin helpottunut, että se löyty, mutta ei kauheena naurattanut, eikä hymyilyttänyt, kun olin kaks kertaa sen matkan pyöräilly ja juossu vielä nuo ihanat portaatkin kahteen kertaan. Noo..loppu hyvin, kaikki hyvin. Laukku oli nyt takasin turvassa, joten ei muuta kuin täysillä portaat alas ja täysillä pyöräileen kohti kuoroa. Jes. Hienoa.

No. Oli kivat harkat, vaikka ekat minuutit menikin siihen, että yritin koota itteni, kun oli pikkaisen kuuma tässä edestakas menemisessä tullut.

Mutta nyt kotona ja huomenna aamulla edessä vielä luutuaminen. Sitten on kaikki valmista Hannan tuloa varten.

Enää YKSI YÖ ja HANNA on TÄÄLLÄ!<3 Ihanaa.

Vastaus kysymykseesi. Kyllä, olen onnellinen.

Eilen olin tosiaan auttamassa sitä kuoroa, tai oikeestaan orkesteria, joka soitti tänään siellä kuoron konsertissa. Oli kivvaa ja ei mun tarvinnu tehä paljoa mittään. Bretzeleitä voidella ja kuppeja laittaa esille. Herr Rommel opasti mua tän päivän konsertin jutuissa, että mitä mun pitäis tehä. Se on tosi symppis mies. Siitä tulee ihan Urpo Koponen mieleen. Oi niitä ihania yläasteaikoja.

Illalla käytiin Anastasiian kans mäkkärissä. Voi että, olipa kyllä antoisa ilta. Juteltiin sen kanssa paljon. Ja jotenkin tullaan vaan niin hyvin juttuun. Oon niin onnellinen kun sekin on täällä. Se on sellanen, että voisin soittaa vaan sille ja kysyä sitä jonnekki. Ei täällä oikeestaan paljon muita sellasia oo, vaikka oonkin tosi moniin tutustunu ja kavereita saanu. Mutta kuitenkin. Ehkä sen just tekee se, että me ollaan kumpikin au paireina täällä. Meillä on niin samat asiat, mistä halutaan puhua ja toinen ymmärtää. Siten tullaan niin hyvin juttuun.

Tänään oli vapaapäivä, jotenka nukuin pitkään. Heräsin kun sain viestin. Arin pyysi mua puolen tunnin päästä kaupungille. En ois millään kerenny jo puolen tunnin päästä, joten sovittiin, että nähään vähän myöhemmin ja niinpä hirveässä kiireessä söin ja laitoin itteni valmiiksi. Piti oikeen juosta välillä, että kerkesin ajoissa rautatieasemalle. Oli huippu päivä! Käytiin hakeen Arinin kans mulle liittymä ja käveltiin vaan pitkin ja poikin kaupunkia. Käytiin myös kattomassa elokuvateatterissa yks leffa. Oli niin huippua! Haluttiin mennä elokuviin, mutta sillon päivällä tuli vaan yksi leffa ja se oli lapsille suunnattu elokuva :D. Mutta koska mulla oli töitä illalla, ei voitu mennä myöhempiin näytöksiin ja niinpä mentiin kattoon elokuvaa hiirestä ja sen kokkaustaidoista. Se oli vaan vähän koomista, kun paikka oli täynnä lapsia ja niitten vanhempia sekä sitten tietenkin me. Noo..Olihan hauskaa! Leffa oli oikeesti hyvä ja mikä parasta, mä ymmärsin mitä siinä tapahtu, kun ymmärsin mitä siinä sanottiin. Täällä siis kaikki leffat on saksaksi ja mitään tekstityksiä ei oo. Aattelin ensin, että ehkä turha mennä leffaan kun en kuitenkaan mitään tajua, mutta tää oli tosi ilonen yllätys. Pitää mennä siis joku päivä uudestaan. Arin on huippukiva ja tapasin muutaman sen kaverinkin. Vaikutti mahtavilta tyypeiltä nekin. Arin siis on asunu täällä (vasta) 5 vuotta, mutta siis puhuu saksaa kuin äidinkieltään. Onneksi, sillä minähän se enkkua halua puhua. :D Tutustuttiin siis sen kanssa perjantaina diskossa ja nyt on jo kovasti suunnitelmia, että mitä kaikkea voitais tehä yhessä sen kans ja myös sen kavereitten kans yhessä. Se on siis 21 vuotias ja opiskelee täällä tietokonejuttuja (tiiän saksaksi mitä se opiskelee, mutta en osaa kääntää sitä suomeksi :D ) ja on myös töissä pizzeriassa. Päästään Hannan kans siis pitsalle, kun se tänne ylihuomenna tullee! JEE!

Illalla olin siellä konsertissa jakamassa niitä konsertin ohjelmia ja kaikki jotenkin tiesi, että mää oon se suomalainen nuori neiti, joka on tullut auttamaan. Hassua. Siinä sitten porisin ihmisten kanssa saksaksi, kunnes yhtäkkiä siihen mun viereen tulee nainen ja kaksi lasta. Sanoin Guten Abend ja ojensin ohjelmaa niille. Yhtäkkiä nainen sanoikin, että hyvää iltaa! Ja täysin suomeksi! Mulla loksahti suu ammolleen ja aloin jotain änkyttään---mitä ihmettä! Joku puhuu suomea! Samassa tajusin, että se nainen oli sen Herr Rommelin tyttö, joka oli ollu Suomessa au pairina joskus. Siinä sitten jonkunaikaa sen kanna poristiin, tosin saksaksi, koska ei se muistanu enää paljon mitää suomeksi. Mutta olihan mahtavaa. Sen lapset osas laskea kymmeneen suomeksi. Oli oikeesti niin mahtavaa, kun en osannu yhtään oottaa, että siellä tulis vaan joku ja osais sanoa jotain suomeksi. Ilta meni nopeaa ja konsertti oli todella hieno! Kuoro veti tosi hyvin ja orkesteri oli tosi mieletön. Solistit laulo hienosti kans ja kaikki oli niin vallan ensiluokkaista, kuten Volker ehkä sanoisi.

Nyt kotona taas. Huomenna muutama tunti töitä. Ja enää KAKSI YÖTÄ ja HANNA TULEE!<3

Eilinen, tämä päivä, huominen... :)

Totesin eilen, että mulla on täällä paljon aikaa ja se on ihanaa. Kun tulin tänne, niin jotenkin aattelin, ettei siinä ajassa mitä täällä oon, niin kerkeä tutustua tosi hyvin ihmisiin, siis jotka puhuu eri kieltä ku mää ja että kyllä sitä ehkä pärjää ilman niitä ihania ystäviä ympärillä, vaikka 9 kuukautta täällä oonkin. Eilen kuitenkin tajusin, että jo yhdessä illassa kerkeää tutustua ja että sitä ystävien seuraa todellakin tarvii ja kaipaa.

Totesin myös sen, että suomen kieli on jotain aivan ihanaa. Ja en tiiä, että tuunko koskaan tottumaan sitten Suomessa taas siihen, että kaikki ymmärtää suomea. Täällä siitä on joskus niin paljon apua, kun kukaan muu ei osaa suomea. Niin monesta tilanteesta pääsee pakoon, kun puhuu suomea ja osoittaa sillä, ettei osaa muka saksaa. Joskus sellaseenki täytyy turvautua. En tarkota siis sitä, etteikö täällä turvallista ois, mutta joskus sitä suomen kieltä vaan tarvii semmoseenkin tarkotukseen.

Eilinen oli toll-hammer-super- ilta!! Oli tosi kivaa Anastasiian kans ja nyt oon melkoisen väsynyt, kun joskus aamun pikkutunneilla menin nukkumaan. Tutustuin uusiin ihmisiin, sain uusia kavereita..Arin, Voldemar. Edessä kaikkea kivvaa tiedossa. Tänään auttamista kuoron harkoissa, sitten kahvilla käymistä, sitten ehkä elokuvaa, sitten ehkä tanssimista, huomenna ehkä edelleen elokuvaa ja sitten auttamista konsertissa.

Ja niin! Sain eilen saksalaisen liittymän! Tosin mun pitää vielä kattoa sitä Arinin kanssa, että miten se oikeen toimii ja miten voin sitä ladata ja kaikkea. Joten vielä se ei periaatteessa oo mulla käytössä. Saksalaiset on huippuja, sain sim-kortin Arinilta, koska sillä oli ylimääräinen. Saksalaiset liittymät on oikeesti ihan kummallisia. Saksalaiset osaa olla oikeesti tosi monimutkasia.

Nyt Hannan kans skypeen.

Raskas alku, kevyt loppu.

Aamulla oli kyllä niin tuskallista nousta..väsytti ihan mielettömästi. En ois millään jaksanu lähtä töihin ja muutenkaan ei kiinnostanu mikään muu kuin nukkuminen. Olin ihan poikki koko aamun ja Iris ei kyllä saanut musta kauheena kunnon leikkikaveria. Kaiken kruunasi se, kun kysyin Volkerilta, että miten päivä menee ja kuulin ja ymmärsin jotenkin ihan selvästi Volkerin sanovan, että hänellä on sitä ja tätä ja että Hanna tulee vasta joskus puol kaheksan aikaan illalla kotiin, eli ymmärsin, että mulla loppuis sillon vasta työt. Olin niin aatellu, että pääsisin jo päivällä poies ja nyt päivä vaan piteni. Iski uupumus ja ärtymys ja kaikkea..

Onneksi Iris oli suhteellisen kiltti koko päivän, joten ärtymys katosi ja väsymys loittoni. Vielä kun Iris nukkui päikkäreillä niin pitkään, että päätin mennä jopa herättämään sen, niin johan oli hymy taas huulilla.

Tänään oli ruokana spagettia ja jauhelihakastiketta a la Reeta. Tapahtuuko kellekään muuten koskaan niin, että kun on keittäny esim. riisit, niin kohta keittämisen ja veen kaatamisen jälkeen, ne jähmettyy melkeen ku muusiksi ja spaghetteja tehdessä spaghetit liimautuu yhteen. Mutta ei kuulkaas hätiämitiä..Kokki Buckhart on vähän opastanu mua. ( Se on kuulemma kattonu jotain kokkiohjelmaa, koska ei se muuten oikeesti osais..) Minähän oon tottunu keittään riisit niin, että ensin keitetään vesi ja kun se kiehuu, pistetään riisit sekaan, sekoitetaan ja keitetään niitä siellä niin kauan kuin tarvii.
Mutta. Tämä on ihan väärä tapa kuulemma.
Ensin pitää laittaa vaikka 2 kupillista vettä ja sitten 1 kupillinen riisiä ja pistää ne KERRALLA kattilaan. Sitten levy päälle. Kun vesi kiehuu, laitetaan levy kiinni ja annetaan riisien vaan olla siellä kattilassa siinä levyllä. Ja siis EI SAA kertaakaan sekoittaa. Sitten kun vesi on hävinnyt, on riisit valmiit, eikä varmasti muuten liiskaannu toisiaan vasten. En todellakaan uskonu, että se toimis, mutta pisteet Volkerille..se ties aika mainion niksin. Kerrassaan kummallista. Kannatan.

Päivällä päivä parani entisestään, sillä koska mulle oli jääny päivän kulku vielä aika epäselväksi, kyselin sitä Volkerilta kun se tuli käymään kotona. Ja mitä sillon selvisikään..Hanna tulis jo viiden aikaan kotiin! Mikä helpotuksenhelpotus. Mulla oli sillon siis enää pari tuntia pestiä jäljellä. Kylläpä viiletti loppuaika nopeeta kun vapaa-aika häämötti jo niin lähellä.

Äsken kun olin syömässä, löysi Volker yhen Annan Disney kirjan. Siinä se sitten jotakin voivotteli, että kuinka huono kirja se on. Mä olin vaan, että mitä ihmettä, Disneyn saduthan on jotain aivan ihania. Sillon alko tulla sellasta juttua, että huhhuh. Meinasin välillä sanoa Volkerille, että hengitä hyvä mies, hengitä..kun tuntu, että ei se siltä puhumiselta muista sitäkään tehä. Sieltä tuli niin juttua kulttuureista, kuinka ne nykyään sekoittuu keskenään ja kuinka kaupallinen Disney on yms. Oli sillä kyllä siinä hyvä pointti siinä sen selityksessä, mutta silti..mää ainaski rakastan Disneyn satuja. Ei se kaikki kaupallisuus ja kulttuurien sekoitus vaikuta siihen mitenkään. No..Volker on taas...Volker. Huoh.

Tänään muuten soitti yks mies, joka yritti kerran saaha mua sen kuoroon laulamaan. Se kysy sillon multa, että voisinko tulla auttamaan niitten konserttiin lippujenmyynnissä. Lupasin tulla, mutta koska siitä ei nyt oo kuulunu mitään, niin aattelin, että oonkohan menossa sinne ollenkaan, koska en yhtään tienny, että minne mun ois pitäny mennä ja millon tai että mitä mun pitäis oikeestaan tehä. En ees muistanu sen miehen nimeä, että oisin voinu soittaa sille.
Mutta tänään se sitten soitti mulle ja se oli eka kerta kun mä oikeesti oikeesti puhuin jonku saksalaisen kans puhelimessa. Oonhan mä vastannu vaikka ja kuinka monta kertaa puhelimeen täällä, mutta nyt se puhelu oli mulle ja se kesti ainaski 10 min. Sai se mies kyllä aika hitaasti ja selkeesti selittää, että ymmärsin kaiken mitä se sano. Oli se onneksi kuitenkin sen verran ymmärrettävä, että vaan muutaman kerran jouduin sitä pyytään toistaan asiansa ja lopulta lupasin mennä auttaan niitä huomenna illalla, kun niillä on kenraaliharkoissa ruokatauko ja sitten sunnuntaina ite sinne konserttiin. Aika siistiä kyllä mennä! Saapa nähä miten mun saksan taidot riittää siellä...noo..ehkä kaikesta kuitenkin selvitään :D Sen miehen tyttö on ollu Suomessa vaihdossa ja se tulee sinne myös. Pikkasen ois mahtavaa jos se puhuis suomea. Oijoi. Sitä odotellessa!

Kohta nään Anastacian ja mennään iltaa yhdessä viettämään. Kivvaa. Vähän vaihtelua ja piristystä tähän työntäyteiseen viikkoon. Huomenna vapaapäivä. Ihanaa. Taidanpa sanoa muulle väelle, että mua on turha ootella lounaalle yhtäaikaa..syön sitten kun syön. Voipi olla että myöhäsen nukkumaanmenon ja viikon univelkojen takia, nukun huomenna melekosen pitkään. Ihanaa.

Kummalliseen viikkoon taas yksi päivä lisää.

Tänään ollu ihan erikoinen päivä. Nukuin 5 min liian myöhään. Heräsin yhtäkkiä vaan ja tajusin, että oon 5 min myöhässä. Puin vaatteet ja ryntäsin huoneesta ulos. Anna oli tullu mun oven taakse ja oli siinä kyykyllään, mun sydän pomppas ehkä kurkkuun. No, olipahan jyty herätys. Melekosesti kyllä säikähin.

Volker ja Anna lähti aamulla tosi aikasin kumpikin ja mulle jäi keittiön siivous ja kaikki..meinas tympästä, mutta oikeestaan oli vaan kiva. Olipahan aamullakin tekemistä. Monesti meinaan tylsistyä, kun kyllähän Iris aina jotain tekemistä keksii, tai sille on helppo sitä keksiä, mutta entä ite sitten...joskus voi vaan katella vierestä, kun toinen rakentaa jotain tai hoitaa nukkevauvaa. Eipä siinä kauheena mitään tehä. Mutta nyt otettiin nukkevauva keittiöön ja kumpikin meistä oli tyytyväisiä kun kummallakin oli tekemistä.

Käytiin myös ostelemassa bretzelisämpylöitä, jota aina rohmuan tänne, kun mä saan päättää, mitä kaappiin ostetaan. Se on jotain niin hyvää, että namnam. Harmi kun sitä ei Suomesta saa. Käytiin myös kattomassa yhessä lelukaupassa pikku-Kallelle lahjaa, mutta en löytäny. Pongasin myös siinä kaupan pihalla sen miehen, joka oli mun kans viimeksi yhtäaikaa junassa! Kirjoitinkohan siitä tänne. Tämä samainen mies tuli siis mun lähelle istuun junassa, kun tulin Meiken luota viikonloppuna kotiin ja tämä samainen mies tunnisti mun ulkonäön perusteella, että en oo saksalainen. Sillon tajusin, että kaikki tosiaan tajuaa sen jo mun ulkonäöstä etten oo saksalainen. En siis koskaan voi vaan sulautua joukkoon..tai ehkä pitää harkita hiusten värjäystä ja jotain solariumia..öö..niin ja pitää alkaa käyttään korkokenkiä leikkipuistossa!

Päivällä Volker oli ihan vaan vähän aikaa kotona ja se on aina kivvaa. Koska sillon me voidaan olla vapaasti, eikä tarvi aatella, että siellä se isä nyt kattoo, että miten au pair hänen lastaan hoitaa. Tosin Volker ei sitä tee, koska se on niin taiteilija, mutta kuitenkin. Sillon voidaan tehä mitä vaan ja olla missä huoneessa halutaan. Iris on rakastunut mun vaatekaappiin ja leikkii siellä aina innossaan piilosta yksinään. Mikäs siinä. Ei oo mulla valittamista, mä voin tehä omia hommiani samaan aikaan. Anna teki kauan läksyjä ja oli muutenkin kauan vaan omassa huoneessa, jotenka mikäs sen parempaa. Se ei tullu kiusaamaan Iristä, eikä muutenkaan vaan ollu panemassa kaikessa vastaan. Hienoa. Annoin tytöille myös jätskiä, kun Hanna oli jättäny sitä meille niin paljon, ettei eilen sitä kaikkea syöty ja niinpä kaikilla oli entistä parempi mieli.

Kun lähettiin viemään Annaa sen soittotunneille, rippasi taivaalta muutama vesipisara. Nappasin siis Irikselle varalta sadekamppeet mukaan, mutta aattelin, että tuskin me niitä tarvitaan. Mutta mitä vielä. Matkalla sade vaan ylty ja ylty. Viimeseen asti sinniteltiin, mutta lopulta oli pakko pysähtyä ja alkaa laittaan Irikselle sadevaatteet päälle. Olihan se operaatio, kun Iris piti pitää kokoajan vaunuissa kuitenkin, ettei se kastuis. Se oli siis hien ja tuskan takana, että siinä onnistuttiin, mutta lopulta päästiin jatkaan matkaa. Iloisina matkaa jatkettiin, mutta kyllä hymy vähän hyyty, kun ehkä viiden metrin kävelyn jälkeen sade yhtäkkiä loppu ja aurinko paisto taas täydeltä terältä. Ai että joskus inhoan tätä Saksan säätä.

Iris oli loppuillan tosi väsynyt, mutta onneksi ranskalaiset piristi. Tämä viikko on ollu ihmeellinen herkutteluviikko. Täällä ei oikeesti paljon koskaan syödä mitään herkkuja, mutta nyt Hanna oli ostanu kaappiin vaikka ja mitä, että saadaan herkutella vastapainoksi, kun se on poissa tms. Iris oli tänään niin väsyny ja vein sen nukkumaan jo ennenku muut tuli kottiin.

Tänään oli myös kuoro! Nautin niin siitä. Saatiin uusia lauluja ja oli kivvaa. Joackhim toi mut kottiin ja meillä on muutes Hanna sitten sovittuna treffit ens viikoksi kun tuut! :DD Sovittiin, että mennään joku ilta sen töiden jälkeen kahville, niin että saan esitellä sut sille ja toisinpäin.

Jeps. Kiva päivä ollunna. Huomenna Hanna tulee jo kotiin. Viikko oli ihan kummallinen. Ehkä oli hyvä, että varauduin johonkin totaaliseen väsymys viikkoon..nyt tuntuu, että viikko oli tosi kiva, eikä töitä ollut edes kauheena. Kummallista..

Leppäkerttujen hyökkäys.

Oon miettiny pienensuuren pääni jo puhki, enkä keksi, mitä tekisin noille pienille ja sieville, mutta niin äärettömän rumille ja ärsyttäville leppäkertuille, jotka yrittää vallata mun huoneen. Viimeksi kun siivosin täällä kunnolla ja aukasin myös huoneeni toisen ikkunan, jota ei siis yleensä pidetä auki, niin löysin sieltä kuhisevan nurkkauksen täynnä leppäkerttuja! Olinkin ihmetellyt, että mistä niitä aina sikisee. Joka päivä, ihan joka päivä, mun huoneen ikkunassa vilisee sisäpuolella ainaskin viisi kerttusta ja kun ikkunaa vähän raottaa, niin eiköhän löydy toiset vielä lisää. Täällä nuo ikkunat ei tosiaan oo mitään tiivistätekoa ja kerttuset tulee tuolta ikkunalastojen välistä ja yrittää vallata mun rauhaisan tilani, kivaa. Tein tyttötempun ja otin pumpulilappusen, ruiskutin sen täyteen hiuslakkaa ja puskin sen niitten pesään. Johan katos kerttuset. Mutta eipä menny montaa päivää, kun sain taas huomata sen punasen kirjon, joka vipelsi ikkunassa. Olin just sillon imuroimassa, joten ei muuta kuin imuri kohti ikkunaa. Mahto siinä olla naapureilla hauskaa..Reeta vastaan kerttuset. Voitin sen erän, mutta kyllä ne ei sitten millään anna periksi. Taas kuhina alkaa ja kerttuset yrittää tunkeutua seudulleni. Taistelu siis jatkuu. Strategisia ratkaisuja otetaan innolla vastaan..! Kohta pitää siirtyä jo vissiin järeämpiin keinoihin..kunhan sellaiset vaan ensin keksis.

Nyt on jo keskiviikko ja oon vieläkin hengissä! Väsy ei tunnu luissa ja ytimissä ja on ollu hyvä päivä. En ois osannu oottaa tältä viikolta mitään tälläistä..olin varautunu erittäin raskaaseen viikkoon, joka yrittää lannistaa mut jo maanantaina. Mutta tässä sitä vielä ollaan, hyvinvoivana ja pirteänä. Tänään mulle tuli aamulla joku piristysruiske ja siitä lähtien päivä on kulkenut kuin siivillä. Asenne. Siitä se kaikki on oikeesti kiinni. Eilen ei ollu asenne niin hyvä ja tunnit tuntu matelevan. Päivällä olin menettää hermot Annan kanssa, kun se yritti taas olla tottelematta, mutta onneksi siitäkin selvittiin. Iriksen kanssa meinasin nuupahtaa tylsyyteen, koska jouduttiin olemaan vaan sisällä. Niinpä eilen illalla en jaksanu tehä mitään muuta, kuin olla koneella, kattoa elokuvan ja mennä nukkumaan.

Mutta tänään se aamuinen piristysruiske anto voimaa koko päivälle. Aamulla lähettiin Iriksen kanssa kävelylle ja käytiin kaupassa. Käytiin ostamassa leivinjauhetta, koska päätin leipoa tänään. Iris nukku pitkät päikkärit ja mulla oli aikaa jopa niin paljon, että mietin jo, että millonkohan se Iris herää..tää on jotain ihan uutta. Tein tänään myös lihakeittoa, joka oli tosiaan aikamoinen sovellus. Hanna oli vaan sanonu, että tee lihakeittoa, pakastimessa on lihaa ja sitten siellä on liemi. Hae ne ja pistä jotain lisukkeeksi ja tee keitto. Yleensä mulla on tarkat ohjeet ruoanlaittoon ja nyt piti ite soveltaa. Löysin (ehkä) oikeat lihat ja liemet ja puskin sinne joukkoon kaikkea mitä kaapista löysin ja hyväksi katsoin. Oli aika ylpeä olo sen jälkeen kun olin saanut keiton tehtyä ja kun se vielä maistuki ihan lihakeitolle. Jes.

Volker ja Anna oli kumpikin tosi hyvällä tuulella ja Volker ehti lähtä takas töihin, ennenku Anna ees tuli koulusta kottiin. Se oli hyvä, koska aina Volker keksii jotain valittamista Annalle ja sitä on monesti ikävä kuunnella. Mulla oli vaan päivällä "kiva homma" tiedossa, kun Volker oli antanu mulle tehtäväksi käskeä Annan soittaa tunti viululäksyjä. Voi hyvänen aika. En mä ainakaan tuntia jaksais soittaa muutamaa kappaletta..Mulla ehkä vähän eri tavotteet kuin näillä..mmh. Onneksi olin pongannut pakastimesta jätskiä ja sanoin Annalle, että sitten kun on syönyt ruoan reippaasti ja soittanu soittoläksyt, niin sitten saa jätskiä. Kyllähän se meinas urputtaa ja urputtikin vastaan, että haluaa jätskiä jo heti, ja että ei soita jos ei saa. Mutta sanoin nätisti, että sitten saa kun on soittanu ja jos ei soita niin me syödään sitä Iriksen kanssa kahestaan. Nätisti sanominen ja jätski puri ja Anna soitti aika kiltisti soittoläksyt. Vähän joutui vaan patistaan.

Kun Anna lähti yhteen koulujuttuun iltapäivällä, alko meillä Iriksen kanssa leipomispuuhat. Tosin mää jumiuduin meseen hetkeksi, kun Iris leikki onnessaan mun vaatekaapissa piilosta. Huvinsa kullakin. Olipas huippua.

Sitten alko sellanen puurtaminen että huhhuh. Olin päättäny aamuisen piristysruiskeen ansiosta, leipoa kinkkusarvia iltapalaksi. Otin randomilla netistä jonku ohjeen ja sen mukaan aloin värkkäämään..Iriksellä oli iltavilli ja kaikki, mihin saatto koskea tai mitä saatto syödä, se koski ja yritti syödä. Ja kaikki mitä ei saisi tehä, se yritti tehä. Hienoa. Oli siinä kiva aina juosta jauhot käsissä pikkuneidin perään. Sarvien ohje oli muutenkin ihan outo ja taikinasta tuli ihan outoa. Tai sitten saksalaiset tarvikkeet ei vastaa sitä, mitä suomessa on, tai sitten en vaan osannu tehä oikeen sitä taikinaa...vaikka ei siinä tarvinu ku tyyliin nakata kaikki ainekset yhteen ja sekottaa. Jouduin siis tässäkin tekeen vähän omia sovelluksia ja kun ne oli uunissa, pesin äkkiä kaikki astiat poies, että jos ne epäonnistuis, niin kukaan ei tietäisi, että oisin yrittänyt jotain leipoa. :D Onneksi ne kuitenkin onnistu ja nyt on maha ihan täysi, kun niitä vaan pisteltiin suihimme.

Volkerkin tuli kottiin, tosin vähän myöhässä siitä, mitä ois pitäny, mutta tuli kuitenkin. Niinpä ollu vapaailta.

Äsken lähti kotiin pitkä tarvikelista, eli siis mitä kaikkea meijän Hannan pitää tuoda mulle tänne, kun tulee tänne kylään. Taitaa sisko tarvita melkosen ison laukun..

Mutta nyt tuli kyllä taas senpitunen kirjotus että huhhuijakkaa. Tähän on hyvä lopettaa. Se on moro se!

Hellurei ja hellät tunteet.

Aamu oli aika ei-niin-lepponen, vaikka olikin. Heräsin siihen kun Iris itkee alhaalla ja kuuli heti, että mikään ei oo sillä hyvin, että kokoajan vaan kiukuttelee. Olin siis tosi innoissani menossa töihin..öö..

Kun lampsin alakertaan, oli siellä ihan hiljaista. Kohta Hanna kuitenkin tulee makuuhuoneesta ja pyytää mua menemään Iriksen viereen, kun se on menossa nukkumaan niitten sänkyyn. Iris oli ollu ihan vaikeana koko aamun ja Hanna epäili, että se on tulossa sairaaksi..Hienoa. Se kaikesta vielä uupuisi, että Iris olisi kuumeessa tulevan viikon. Hanna lähti työmatkalle ja onneksi Iriskin nukahti ihan suhtkoht pian. Se oli nukkunu tosi huonosti eilen, joten tuntu, että piti olla ihan hiljaa koko sen ajan kun se nukku, ettei se vaan heräis..Mutta mitä vielä. Se nukku lähemmäs kaks tuntia! Tämä on jotain tosi harvinaista! Mä sain rauhassa tehä omia hommia, tehä ruoan ja vielä syödäkin ite rauhassa.

Muutenkin päivä meni aika lepposasti. Mitattiin Irikseltä kuume, mutta ei onneksi ollut. Tais olla vaan niin väsynyt, kun oli eilen niin huonosti nukkunut. Päivän pelastus. Käytiin Iriksen kanssa myös rautatieasemalla kyselemässä juna-aikatauluja meijän Hannalle, kun se VIIKON PÄÄSTÄ tiistaina tulee<3. Koitappas siis Hanna tulla joskus meseen!
Muskarikin oli ja meni ja ekaa kertaa juttelin sen muskarinvetäjän kanssa oikeesti jotain. Se on jännä, miten joillekin ihmisillle on niin helppoa mennä vaan puhumaan saksaa mutta toisille ei..tuolle muskaritätille en oo sanonu koskaan kuin ihan vaan tarpeelliset, kun monille muille ihmisille oon puhunu ja kertonu vaikka ja mitä. Mutta nyt on sekin muuri purettu ja ehkäpä tästä alkaa uskallus myös puhua sille enemmän.

Iltakin meni ihan lepposesti ja lapset meni ihan kivasti nukkumaan, ei siis onneksi ollu tänään vielä rankkaa. Enää kolme kokonaista päivää ja sitten varaäidin pesti loppuu.. :D En siis mitenkään odota innolla perjantaita tai mitään..en tokkiinsa, en. Mutta on tässä kyllä se hyvä puoli, että Hanna on jättäny mulle rahaa ja mä pidän siitä huolen, että jääkaapista löytyy ruokaa. Niinpä aika menee monesti nopsaan, kun ainahan sitä jotakin keksii, että mitä kaupasta tarttee. Ja kaupassa on aina kiva käydä. Tunti vähintään menee siinäkin hommassa..keinot on monet, millä muuten niin hitaat iltapäivät ja illat kuluu.

Mutta nyt vois lopetella, kun ei tässä nyt oikeen mitään asiaa ollut missään vaiheessa. Volkerilla oli tänään ylimääräset harkat, jotenka oon siis vieläkin töissä. Lapset tosin nukkuu ja siksi voin olla koneella, mutta vastuu on vielä mulla. Tunti ehkäpä vielä ja Volker tulee kottiin..ehkä, toivottavasti.

Aurinko paistaa jälleen.

Perjantainen sairas olo alkaa olla ohitse ja tosiaan, aurinko tuntuu taas paistavan. Tosin nyt mielessä pyörii ens viikko, koska tulee olemaan paljon töitä. Perheen äiti on perjantaihin asti poissa, jotenka mulla on paljon töitä tiedossa. Mutta suomalaisella sisulla selviää mistä vain ja sitten tuleekin jo viikonloppu ja sitten muutaman päivän päästä tuleekin jo meijän Hanna tänne. En malta oottaa.

Nyt ei oo enää kurkkukaan niin kipeänä ja nuhakin on parempi. Ääni tosin on aika matala, mutta ehkä sekin siitä päivä kerrallaan.

Oli aivan mahtava viikonloppu! Piristi paljon ja siinä unohtu niin kurkkukivut kuin äänenkäheydet!
Olin siis Stuttgartin lähellä olevassa pikkuisessa kylässä, jonka nimeä en osaa kirjottaa, niin Meiken luona yötä. Meike on aivan mahtava persoona! Ei ehkä sen enempää paljoa viikonlopusta, mutta oli aivan mahtavaa! Meiken perhekin oli aivan mahottoman ystävällinen ja en varmaan vois kehua niitä tarpeeksi vaikka yrittäisinkin. Sinne meen kyllä joskus uudestaan ja Meike tulee joskus tänne ja toivottavasti joskus onnistuis myös se, että Meike tulis mun luo Suomeen. Ois kyllä niin hienoa!

Käytiin lauantaina sen kanssa yhessä paikallisessa juhlassa, jossa oli 2000 ihmistä. Jos siitä jotain kertoisin, niin sen, että saksalaiset on tosi kummallista sakkia :D Halli oli täynnä pöytiä joita ympäröi penkit. Kun bändi tuli lavalle, nousi jokainen siellä oleva penkille seisomaan, oli se sitten 16 vuotias tai 50 vuotias ja tanssi! En oo koskaan kokenu mitään vastaavaa. Se oli jotain tosi koomista. Ja musiikki oli kyllä niin sitä perinteistä..saksalaisten omia sävellyksiä. Uusia tuotoksia tai puoleksi kopioituja erittäin kuuluisista ulkomaalaisista biiseistä ja niistä sitten saksalaisia versioita. Jos saksalaisilla on jotakin monta, niin omia biisejä, joissa on tosi yksinkertaset sanat, tosi yksinkertanen melodia ja koreografia, että miten se biisi tanssitaan! Mun mielestä ne tosin oli aivan huippuja ja olin ihan täysillä niissä mukana, mutta tiiän, että muutama raskaamman musiikin ystäväni, ois varmaan hajonnu siihen paikkaan, kun ois kaksi ensimmäistä biisejä läpi kuunnellu. :D On se vähän erilaista täällä, kuin Suomessa kaikki juhlat ja niitten musiikit. :D
Tämäkin tosin oli joku viinijuhla, joita täällä on roimasti ja joita ei niin Suomessa oo, mutta mä tyydyin kyllä pelkkään omenamehuun, saksalainen viini...hyi.
Oli sellanen olo, kuin oisin tuntenu Meiken aina. Oli tosi jännä. Puhuttiin sen kanssa vaikka ja mistä ja aika vaan viiletti eteenpäin. Oli tosi harmi lähtä sieltä pois..mutta joskus takas! Meiken kaveritkin oli niin huippuja, että kova ikävä tulee niitä kyllä. Mutta onpahan taas joku uusi asia mitä oottaa, että näkee ne kaikki uudestaan.

Nyt siis kotona jälleen. Kävin Anastasiian kanssa syömässä nyt illalla ja oli kivvaa. Harmi kun Anastasiiaan perhe täällä on kaikkea muuta kuin kiva, jotenka se harmittaa aika paljon ja mietityttää. Mutta ehkä kaikki selviää..onneksi Hanna on niin huippu, että on sanonu mulle, että Anastasiia voi millon vain tulla tänne meille, jos sillä ei mee siellä kotonaan hyvin. Kädet ristiin Anastasiian puolesta, että sillekin tulisi jotain iloa arkeen täällä ja perhe ymmärtäisi, ettei ne voi Anastasiiaa käskettää kuin orjaa.

Kotona Hanna kertoili mulle ens viikosta ja selvisi, että mulla on huomenna töitä aamu kymmenestä ilta kymmeneen. Joten ainakaan kovin helpolla alulla en pääse. Mutta perjantaina Hanna tulee takaisin. Sisua sisua. Mutta nyt kyllä nukkumaan pikkuhiljaa, jotta jaksan olla ens viikon reippaana. Unia hyviä!

Pikipiki sänkyyn.

Aamulla kun heräsin, oli armoton kiire. Melkeen nukuin pommiin, en onneksi ihan. Silti juoksemalla vaatteet niskaan ja alakertaan. Väsytti ihan sairaasti ja nenä vuoti ja kurkku oli kipiä. Hanna huuteli hyvät huomenet vessasta ja kun aloin vastaamaan, ei mulla tullut ääntä. Hienoa. Koko päivä on mennyt sitten vähän yrittäessä jaksaa selviytyä. Kuumetta en oo mitannu, eikä sitä varmaan oo, mutta muuten on kyllä ihan sairas olo. Onneksi kaikki oli tosi avuliaita ja Volker laittoi aamulla kaikki kuntoon, että mulla ei ollut niin paljon töitä.

Käytiin Iriksen kanssa aamulla torilla ostamassa perunoita. Mulla oli pipo ja käsineet, jonka seurauksena sain hymyjä ja nauruja osakseni. Voivoi. Saksalaiset ei tunne käsitettä talvi/syksy=käsineet käsineet ja pipo päässä. Voin kuvitella minkänäkönen olin kun katuja Iriksen kanssa siellä astelin. Silmät ihan sairaan näköiset ja ääni ei ees kulkenut, kun yritin niitä perunoita ostaa. Onneksi myyjä oli ihana ja palveli mua tosi ystävällisesti ja lahjotti jopa pussin, johon perunat laittoi. Se pussihan siis ois pitäny olla itellä mukana, mutta eihän se käynyt mulla mielenvieressäkään kun pihalle Iriksen kanssa lähettiin. Se oli siinä vaiheessa huolista pienin.
Voi Iris pieni, kun jouduttiin olemaan hiljaa melkeen koko aamupäivä, kun mulla ei vaan tullu ääntä. Torireissua piristi kummasti poika, joka pyöräili ohitsemme ja lauloi isoon ääneen. Nyt ei siis näkynyt enää steppaavia naisia, vaan laulavia poikia. Kyllä ne jotkut uskaltaa.

Loppupäivä meni ihan kivuttomasti ja pikkuhiljaa mun äänikin palasi. Hanna tuli vähän aikasemmin jopa kotiin ja mulla oli reilusti aikaa, ennenkuin orkesteri alkoi. Tänään ei ollut yhteissoittoa ollenkaan, vaan me soitettiin pelkästään jousisoittimien kanssa. Kaiken kruunasi se, että toinen alttoviulistimme Kathi oli murtanu sormensa ja ei ollut siis tietenkään harkoissa. Niinpä olin yksin. Soitin yksin alttoviulua siellä. Kiva siinä yrittää pysyä kärryillä, kun ei meinannut silmät pysyä oikealla rivillä. Mutta oli kyllä aika kivat harkat silti. Ei Axel, vaan siis se toinen mies jonka nimeä en muista, oli oikeen kiva ja neuvoi aina mulle oikeen selkeästi mitä piti tehdä, että varmasti ymmärtäisin senkin saksaa :D

Kotimatkalla tuli armoton nälkä ja mietin, että onkohan täällä kotona mitään syötävää muuta kuin leipää. Mutta mikä ihana yllätys täällä olikaan. Lättyjä. Nam. Ensin pistelin naamaan ruisleipää, jonka päällä oli raakaa sipulia ja sitten lättyjä. Kyllä siinä sairaankin suu hymyyn vääntyy.

Huomenna Meiken luo yöksi. Siistiä! Tosin vähän jänskättää, että millanen olo aamulla on. Toivottavasti hyvät yöunet auttais ja ois huomenna hyvä olo taas. Eli ei muuta kuin pikkuhiljaa jo nukkumaan. En millään nimittäin haluais perua sitä reissua. Liputkin oon jo ostanu ja kaikki.

Heikunkeikun eteenpäin, välillä sivulle, välillä taakse.

Eilen..en tainnut eilen päivittää. Eilen oli kuitenkin niin tavallinen keskiviikko kuin vaan voi olla. Mun analyysi on pysynyt kohillaan ja oli vaikea tottua siihen pitkään päivään, mikä eilen oli. Kummasti se kuitenkin meni ja päästiin iltaan.

Illalla kävin Volkerin kanssa yhessä konsertissa. Se oli sellainen tarinakonsertti, joka kertoi pienestä tytöstä. Nainen kertoi tarinaa ja mies aina soitti eri soittimia kuljettaen musiikin avulla tarinaa eteenpäin. Volker oli antanu mulle muutama päivä sitten kirjan, jossa oli se tarina, mutta enhän mä ollu sitä kerenny lukea. Niinpä oli tylsä ja hieno se konsertti. Hienon siitä teki se, että mies joka siellä soitti eri soittimia, oli tosi hyvä soittaan. Mutta tylsän siitä teki se, että en tajunnu siitä tarinasta mitään, jota se nainen siellä kertoi ja johon se koko konsertti perustu. Että semmosta tälläkertaa.

On se muuten jännä, miten eri tilanteissa voi kiinnittää erinäisiin asioihin huomiota. Varsinkin täällä oon huomannu sen niin monta kertaa. Mulla on ollut niin monta tilannetta, jossa ihmiset on puhunu ympärillä saksaa, tai vaikka eilen siellä konsertissa sen naisen puhe oli niin vaikeaa, että en tajunnu siitä yhtään mitään. Silloin kiinnitän kaikkeen muuhun huomiota. Kun en ymmärrä jonkun ihmisen puhetta, kiinnitän huomiota sen ihmisen ilmeisiin, eleisiin, katsekontaktiin, hymyyn, nauruun, sen ystävällisyyteen, sen aitouteen..kaikkeen. Sen vaatteisiin, pieneen yksityiskohtaan sen kengissä. Siihen, miten se nostaa kädellään lasejaan ylöspäin. Se on aika hassua. Jotenkin sen ihmisen oppii tuntemaan sillä tavalla myös. Niin monet asiat kertovat ihmisistä niin paljon. Joskus sanat valehtelee, mutta mikään muu ei valehtele.

Tämä mulla tuli tosiaan mieleen siitä, kun se soittaja mies siellä konsertissa, oli ihan Prison Breakin yhden näyttelijän näkönen. Jos en tietäis, että se ei ole saksalainen se näyttelijä, niin oisin sanonu, että juuri se, ois siellä lavalla saksofonia yms. soittanut.
Niin,voihan se olla kyllä niinkin, että oon vaan nyt kattonut sitä sarjaa ihan liikaa. Kenpä tietää.

Tänään aamu meni tosi vikkelää. Vietiin Iriksen kanssa Anna kouluun ja käytiin kaupassa. Kotimatkalla näin ensimmäisen naisen, joka oli kaikkea muuta kuin tyypilliset saksalaiset naiset korkokengissään nokka pystyssä. Tämä nainen tanssi kadulla. Näytti kahdelle muulle naiselle tanssiaskeleita. Steppausta. Olin taas kuin hangon keksi, vaihdettiin naisten kanssa muutama sananen. Kylläpäs piristi. Joku sentään saksalaisistakin uskaltaa olla kadulla oma ittensä. Kotona tein ruoaksi täytettyjä paprikoita. Jos joku ruoka on hyvää, niin se. Nam.

Päivällä olikin sitten ihan erilaista kuin aamulla. Silloin oisin tullu varmaan ensimmäisellä maitojunalla kotiin jos oisin voinu. Oon ollu jotenkin tosi väsynyt nyt tän viikon, koska nuha painaa päälle ja kurkku on kipeä. En tiiä onko kuumetta, ei varmaan, mutta kauheena ylimäärästäkään energiaa tai kärsivällisyyttä ei ole, jota tänään ois tarvittu. Anna oli päivällä jotain kaikkea muuta kuin reipas ja ihana kolmosluokkalainen. Jos lapsi voi olla joskus vaikea, niin sitä Anna oli tänään ja moninkerroin. Mikään ei ollu hyvin, mikään ei toiminu, mitään ei halunnu, mitään ei totellu. Vei Iriksen leluja, sotki huoneensa, ei syöny, ei totellu...huoh. Ja loppujen lopuksi meijän piti suorastaan juosta koululle, jossa sillä soittotunti alko. Siinä ei ollu itku kaukana kellään ja itkuja tulikin. Matkalla koululle Anna oli häpeissään miten oli käyttäytynyt ja kyseli, että mitä kerron Hannalle. Mä sanoin, että kaiken. Anna yritti kovasti selitellä, että miksi kaikki oli ollu sen mielestä pielessä. Ja ymmärrän kyllä, mun mielestä sen ikäisen lapsen pitäisi saada vielä leikkiä ja paljon. Ei olla aina menossa. Kukaan ei voi jaksaa sellaista, ei ainakaan 9-vuotias. Mutta minkähän au pair sille asialle mahtaa..pitää tehä vaan se, mikä mulle on tehtäväksi annettu. Eli käskeä Annan tehä ne asiat, mitä sen pitää tehä ja viedä se sen harrastuksiin.

No, Anna pääsi koululle, mä lähin vielä kotona käymään, kun Hanna tuli koululle meitä vastaan ja otti Iriksen. Kotimatkalla olin vaan tosi väsynyt ja kuuntelin vaan suomalaisia biisejä. Oli niin haluan kotiin- olo. Onneksi matkan pelasti naapurin mies, joka oli pihallaan, niin ja kun hain kotoa takin, niin Hanna ja Iris tuli portaissa vastaan ja Hanna anto mulle sämpylän matkaevääksi kun meen kaupunkiin. Hymy tuli takas huulille. Pienikin asia voi pelastaa ikävänä hetken. Niin ja meille rakennetaan tuonne alas kadunvarteen katos, johon voijaan aina jättää pyöriä ja lastenrattaita. Ette uskokaan kuinka se helpottaa elämää, kun ei tarvikaan joka ainoa kerta raahata sekä Iristä että rattaita 96 porrasta ylös. No, olihan se tieten hyvvää kuntoilua.

Kaupungilla menin vaan ja nautin olostani. Istuin ja söin jotain ihanaa makeaa rinkeliä, jonka ostin ja katselin kuinka ihmiset kiirehti kaupungilla, että joutaisivat ennen pimeän tuloa kotiin. Kävin myös vähän ostoksilla, jonka jälkeen Anastasiia tuli sinne. Oltiin sovittu että nähtäis tänään. Mentiin kahville, tosin mä söin, kun oli niin kova nälkä. Aika vierähti tosi nopeaa ja meillä oli tosi kivaa! Tajusin, siinä taas kuinka ihanassa perheessä mä täällä au pairina oon, kaikilla ei oo sattunu asiat niin hyvin. Mutta siitä joskus lisää. Nyt tulee taas muuten niin pitkää romaania. Mutta oli tosi kivvaa! Anastasiia on tosi mukana!

Sieltä kiiruhdin sitten kirkkokuoron kuoroharkkoihin. Voi että. Tykkään niistä ihmisistä niin valtavasti. Susanne tuli heti mun luo ja sanoi, ettei pääse kuoron jälkeen kahville, johon oltiin kaikki menossa, jotenka, että se hommaa mulle jonkin muun kyydin kotiin. ( se aina huolehtii, että mulla on kyyti kotiin, vaikken oo koskaan mitään ees sanonu tai pyytäny ) Se on niin ihana! Ja niin on kyllä Joachimkin. Se oli heti sanomassa, että hän vie mut kottiin. Niinpä oli taas kyyti, eikä tarvinnu huolehtia siitä, että kuinka pimeä ulkona on tai kuinka kylmä. Harkat oli huiput ja kuunneltiin muutama laulu, mitkä oli nauhotettu meijän konsertissa. Mutta mikä parasta, saatiin uusia lauluja, joista tykkäsin heti! Ja kaikista mahtavinta kaikessa oli se, että saatiin nuotti yhteen afrikkalaiseen lauluun, jota me ollaan laulettu Raahessa nuorisokuoron kanssa. Mun lempibiisi! Aivan mahtavaa! Vihjasin myös kuoronjohtajalle suomalaisista lauluista ja se aikoi ottaa ens kerralla joitain nuotteja mukaan. Hienoa!

Kuorosta mentiin ravintolaan kahville ja mulle oltiin niin herrasmiehiä, että tuli oikeen oikeen hyvä mieli. Istuin Joachimin ja muutaman muun laulajan kanssa, joiden nimiä en tiiä. Oli oikeen mukava ilta ja tutustuin myös hyvin meijän orkesterissa soittavan Mirjamin äitiin. Kohta tunnen niitten koko perheen ja jokaisen perheenjäsenenen ihan eri paikasta. Hauskaa. Illaan päätteksi sain kyydin kottiin ja Hanna sattui tulemaan just samaan aikaan omasta kuorostaan. Oli huippu päätös illalla purkaa Hannan kanssa asioita ja pitää ns. marttakerhoa. Niitä hetkiä sais olla lissää.

Nyt väsyttää ja kovasti. Jotenka nyt ei muuta kuin untenmaille.

Gute Nacht!

Hakuunamatata!

Oijoi, ette arvaa mikä täällä huoneessa oli mua vastassa kun tulin kotiin. Sellanen ihana vähän niinku tunkkanen haju. Mutta sepä sai mut niiiiiiin iloseksi, että oisin kyllä alkanu tanssiin sambaa ja rumbaa ja vaikka niitä sekasi, jos muita ei ois ollu kotona.
LÄMMITYS ON PANTU PÄÄLLE!
Mun rukoukset on kuultu ja sitä ihanaa päivää, kun lämmitys saadaan uudestaan päälle, ei tarvinnu kauaa oottaa. Vissiin mun huivi kaulassa oli hyvä merkki ja juttutuokio Annan kanssa siitä, että mulla on kurkku vähän kipiänä. En tiiä mistä Hanna ja Volker saivat idean panna lämmityksen päälle, mutta ilonen jokatapauksessa oon!

Olin myös Mirjamin kanssa äsken kaupungilla. Ja ihan niinku Hanna mulle oli kertonu, niin Mirjami on kyllä ihan tosi kiva! Meillä oli kivvaa. Mentiin yhteen kebab paikkaan ja mässättiin kebabia ekaa kertaa kun oon täällä ja juteltiin vaan. Käytiin sitten vähän kävelemässä ympäri kaupunkia ja sitten käytiin vielä Mirjamilla kotona. Puhuttiin saksaa ja kerran jouduin turvautuun enkkuun, mutta onneksi vaan kerran. Mirjami on ollu vaihdossa USA:ssa vuoden, joten se puhuu tosi hyvvää enkkua, toisinkuin monet saksalaiset.

Oli kivaa. Jotenkin Mirjami on niin samanlainen kuin mää..tai siis en mää sitä nyt niin kauhean hyvin vielä tunne, mutta kyllä toisesta aika nopeasti tietää, että millanen se toinen on. Ja Miikan sanoin..Mirjamista tulee hyviä vipoja :D Eli sain siitä heti hyvän kuvan ja viihdyn sen seurassa. Se on yks sellanen ehkä-toivottavasti-uusi-Oikea-Kaveri täältä. Sellanen jota vois nähä useasti ja tehä jotain muutakin kuin vain käydä diskossa tms. Se on vaan harmi, kun se ei monesti oo viikonloppuja täällä ja sillon mulla just ois vapaata. Mutta eiköhän me aikaa löydetä..:)

Hanna kysyi multa just ennenkuin Mirjami tuli mua hakemaan, että oonko mä aatellu mennä sillon kans sen orkesterin kanssa Suomeen, jos se matka onnistuu. No tottahan toki haluaisin! Mutta siis. Hannalla ei oo silloin lomaa ja periaatteessa Volkerilla on, jotenka se ois kotona. Mutta viime vuonna kun ne oli tehny sen reissun, oli ne halunnu Volkerin mukaan sille reissulle.. Ja nyt me ei voida olla Volkerin kanssa kumpikin poissa, koska sitten kukaan ei ois Annan ja Iriksen kanssa kotona. Sitten siitä reissusta menis kyllä kaikki hohto, jos mä en sinne ite pääsis. :( Se ois just niin hienoa päästä näyttämään mun orkesteri kavereille missä mä asun ja mun perheen ja mun kaverit siellä...mutta...en tiiä. Hanna kyllä sanoi kerran, että jos mä haluan mennä Suomeen silloin, jos se reissu siis onnistuu, niin sitten Volker ei mee. Eli..niin. En tiiä. Toivoisin, että käsiä olisi ristissä asian puolesta. Että reissu onnistuisi ja että se onnistuisi niin, että mää pääsisin silloin Suomeen. Se ois mulle tosi tärkeetä!

Asiat etenee ehkä sittenkin.

Tänään heräsin siihen, kun mun kännykkä soi. Kesti hetken tajuta, että se tosiaan soi. Mulla ei oo saksalaista liittymää ja harvoin kukaan mulle soittaa Suomesta, koska se on niin kallista. Mutta äitihän siellä oli. :) Oli menny kuulemma paketti perille. Puhuin Ellankin kanssa puhelimessa, voi että, onpas mulla niin ikävä sitä pikku höppänää.

Täällä on muuten taas lämmitys pois päältä ja sen huomaa kyllä heti. Yöllä on aina ihan tosi kylmä ja sängystä ei meinaa millään päästä aamusin ylös, kun siellä peiton alla ois niin lämmin. Kurkku on vähän kipiänä ja muutenkin tuntuu, että nuhaa pukkaa. On siis kivaa kun ulkona on lämmin, mutta toivoisin kovasti, että ilma vähän kylmettyisi, jotta lämmitys pantaisiin taas uudestaan päälle. Sitä päivää odotan ja kovasti.

Mulla on yleensä tiistait vapaapäiviä, mutta lupasin Hannalle, että katon Iristä tänään vähän reilun tunnin, kun Hanna on laulutunnilla. Yleensä Volker on siis tiistaisin sen ajan Iriksen kanssa, mutta tänään se on Frankfurtissa, eikä siksi voinu kattoa. No, ehkä ihan hyvä vaan. Tuli munkin oltua reipas ja noustua reippaasti. Ja eipähän me keretty paljoa mitään tekemään, kun Hanna jo tuli ja kohta lähettiin kaupungille kaikki yhdessä. Annalla on nimittäin tänään synttärit, se täyttää 9 vuotta, mentiin siis synttärijätskeille. Ostin Annalle mm. palapelin, josta tulee pallo. Se oli ihan innossaan ja on ollu koko päivän ihan Reeta-tyttöä, koska sellaisen lahjan sai. Mutta nyt toiset lähtee pihalle, jotenka mulla on myös vähän omaakin aikaa ja rauhaa. Ihanaa :D

Niin ja lisää iloisia uutisia! Oon siis yrittäny tavotella Välimäen Jaria, että joskos se meijän orkesterin reissu Raaheen onnistuisi...mutta mitä vielä. Ei sitä oo saanu mistään numerosta kiinni, eikä se vastannu ees mun tekstariinkaan. Huoh. Marjomaakin on ollut niin huonomuistinen, eikä oo hoitanu mitään asioita, joten päätin unohtaa sen musiikkiopisto homman ja soitin äsken Poksille. Ja voitte kuvitella kuinka hymy levis mun kasvoille, kun Poksi sanoo, että joo, täähän kuulostaa tosi hyvältä! Nyt siis Poksi juttelee asiasta torstaina kuoron puheenjohtajan kanssa ja perjantaina kuorolaisten kanssa ja lähettää mulle sitten sähköpostia. Ihanaa! Ehkä tämä asia sittenkin etenee johonkin suuntaan. Ja jos tämä ei onnistu, niin sitten saa Axel miettiä jotain muuta tai yrittää itse olla yhteydessä joihinkin. En kehtaa enää soittaa täältä, kun alkaa pikkuhiljaa tuntumaan, että vois pitää vähän taukoa tuossa soittelussa..vaikka se on silleen halpaa, niin rajansa siinäkin.

Puolen tunnin päästä Mirjami tulee..jänskää! Se on kuulemma tosi kiva tyttö. Kohta pääsen itekin siihen tutustuun. Pääsee puhumaan saksaa. Huippua!

Uusi viikko alkaa jälleen!

Tänään sain nukkua taas pitkään ja pitkästä aikaa nukuinkin oikeesti siihen asti kunnes kello soi. Yleensä herään aamulla monta kertaa, mutta jään vielä vaan makoileen sänkyyn, kun ei ole mikään kiire nousta ylöskään.

Päivällä Hanna sitten lähti töihin ja suunnattiin Iriksen kanssa kulkumme kohti muskaria. Meni aika taas nopeaa ja kerrankin oli niin helppoja ja yksinkertasia lauluja sanotukseltaan, että tajusin jo tällä kertaa mitä ne tarkotti ja osasin laulaa mukana. Yleensä ne on niin vaikeita, että tajuan ne vasta muutaman kerran jälkeen kun niitä on hoilattu. Iris oli ihan innoissaan muskarista ja oli ihan vauhti päällä kotonakin. Hanna tuli tänään vähän myöhemmin kotiin ja niinpä pääsin töistä kun Volker ja Anna tulivat. Tehtiin Iriksen kanssa maisseja iltapalaksi. Nam!

Niin ja käytiin Iriksen kanssa ostamassa tänään mulle junaliput Stuttgartiin ja takas. Meen sinne viikonloppuna yhdeksi yöksi. Huippua!

Illalla oli sitten kamarikuoron harkat ja nyt oli taas helpompi ja kivempi osa vuorossa.

Eli siis oikeen tavallinen päivä. Nyt sitten vois kattoa yhen prison breakin tai kaksi..ja mennä sitten nukkumaan. Kyllä, näin voisi tehdä.

On niin hyvä olla.

Eilen oli kertakaikkisen mahtava ilta! Oltiin siis sovittu, että nähään Anastacian kanssa keskustassa ja kävellään sieltä sitten sen kanssa sinne diskoon. Marjukka kuitenkin tekstas mulle aikasemmin illalla, että hekin ovat tulossa ja voivat tulla hakeen meijän kyytiin. Olipas huippua!

Kävelin keskustaan ja siellä heti pongasin Anastacian. Tuntui kivalta tytöltä heti. Oltiin sovittu, että Marjukka tulee poikakaverinsa Sandron kanssa hakeen meijät postin luota vartin päästä. Niinpä käveltiin sinne ja kerettiin jonkinaikaa jutella Anastacian kanssa kahestaan ja tutustua. Tuli sellanen olo, että tätä tyttöä vois nähä uudestaankin. Anastacia on siis 21-vuotias ja se tulee Ukrainasta. Se opiskelee yliopistossa enkkua ja nyt oli vaan kaverinsa kans päättäny tulla saksaan, oppimaan saksaa. Sen kaveri on siis kans au pairina Saksassa, tosin jossain kauempana.
Tultiin heti hyvin juttuun sen kanssa.

Eipäs mennyt aikaakaan, kun auto porhalsi siihen viereen ja Marjukka kurkkas ikkunasta. Ahtauduttiin Anastacian kanssa takapenkille, jossa istui jo myös Sandron kaveri Fabian. Oli huippua, kun nyt oon ollut täällä jo sen viis viikkoa niin uskaltaa jo puhua saksaa. Sandron seurassakin oli tosi kivaa, kun uskalsi myös sanoa jotain. Fabian ei ollu viimeksi, mutta oli tosi rennon ja kivan olonen tyyppi kyllä sekin!

Ilta oli aivan mahtava! Välillä innostuttiin ihan hulluna vaan selittään suomeksi kaikkea Marjukan kanssa, mutta onneksi välillä vaihettiin saksaan tai englantiin, niin Anastacia ei ollu ihan ulkopuolinen. Kovasti tanssittiin ja oli tosi kivvaa! Joskus kyllä uudestaan! Sandron kaverit oli rentoja tyyppejä ja käytiin nitten kanssa vielä mäkkärissä sillon yöllä syömässä ja saatiin niiltä kyyti takas kotiin. Oijoi. Oli niin mahtavaa. Ei ois millään halunnu että se ilta loppuu!

Tänään otin taas rennosti ja nukuin pitkään. Syönnin jälkeen olikin kuoroharkat, kenraaliharkat ja niinpä kävelin kirkolle. Sinne on aina niin ihana mennä kun ne ihmiset on niin ihania. Se lämpö, se ystävällisyys, ei sitä pysty sanoin kuvailemaan. Siinä kun sitte ooteltiin, että kaikki saapuis paikalle, niin Joachim, se basso, tuli yhtäkkiä mun luo ja sanoi, että "katoppas..toin jotain sulle mukanani" ja kaivoi laukkuaan. Siinä sitten mietin, että mitähän se on oikein nyt tuonut mukanaan ja sitten se yhtäkkiä sanoo, että tässä sulle ja antaa mulle suklaata! Vitsit! Ihana Joachim!

Harjotukset meni hyvin ja mulle annettiin erikoistehtävä. Mun oli määrä antaa solistimiehille konsertin lopussa kukat. "Kun eihän niitten vanhojen naisten sitä pidä tehä..nuoret naiset kehiin".. Sain uuden nimityksenkin..kukkaistyttö :DD

Harkkojen jälkeen oli muutama tunti väliä, ennenkuin konsertti alkoi. Niinpä tulin kotiin, söin ja siivoilin vähän. Soitin myös Annille, koska se oli kotona nyt viikonloppuna<3 Olipas niin ihanaa puhua sen kanssa puhelimessa. Soitin myös yhelle Mirjamille, joka asuu tässä ihan lähellä. Marjukka oli tutustunu siihen silloin, kun se oli täällä au pairina ja nyt oon ollu siihen Mirjamiin yhteydessä yhen lastenhoitojutun takia. Tänään oli siis tarkotus soitella sen kanssa. Lastenhoitojuttu ei kyllä välttis onnistukaan, mutta se puhelu sai mut silti tosi iloseksi. Mirjami kysyi nimittäin, että haluaisinko joskus mennä sen kanssa vaikka kahville tms. No tottahan toki halusin! Uudet kaverit on aina tervetulleita! Ja ois niin ihanaa tutustua lisää saksalaisiin! Niinpä sovittiin, että se tulee tiistaina soittamaan ovikelloa viiden aikoihin ja mennään kahville tms. Oi että. Siistiä.

Illalla sitten siis sinne konserttiin. Kaikki meni hyvin. Tai no viimesessä laulussa sopraanot tippui kyydistä ja tempo oli vähän miten sattuu..mutta muuten kaikki meni hyvin ja oli kivaa laulaa. Ei jännittäny ja ihmisiäkin oli kivasti kattomassa! Sain hoidettua myös kukkaistytön tehtävät kunnialla. Konsertin jälkeen mentiin yhdessä yhteen ravintolaan syömään. Yks nainen, Susanne, sanoi mulle kirkossa, kun kuuli, että tuun myös syömään, että hän vie mut sitten kotiin. :)) Sinne siis mentiin ja istuin muitten alttojen kanssa samassa pöydässä. Aika meni taas kuin siivillä ja juteltiin tosi paljon kaikkea. Varsinkin se Susanne on tosi puhelias ja niinpä ei montaa hiljasta hetkeä pöydässä ollu. Ne otti mut taas niin ihanasti siihen porukkaan ja olin yksi heistä. Kyselivät kaikkea ja olivat tosi innostuneita kuulemaan mun elämästä ja perheestä ja kaikesta. Ja todellakin mielellään kerroin! Innostuivat ihan älyttömästi porukoitten työstä..varmaan niitten pittää tulla joskus tännekin siis esiintyyn :P Ravintola oli tosi kiva ja ruoka oli hyvvää. Susanne ei antanut mun maksaa, vaan tarjosi mulle ruoan. Se on sellanen tomera, rikas, puhelias ja tosi kiva täti! Niinkuin ne kaikki muutkin. On jotenkin siistiä olla niitten kanssa, kun ne puhuu niin paljon ja vähän vaikeampia juttuja, tulee siis kunnolla opittua saksaa. Sitä niin kovasti haluan.

Ravintolassa vierähti aikaa ja kerkesin mä jutella muittenkin laulajien kanssa ennenkuin kotiinpäin lähettiin. Oon todennu että vanhempien miesten, siis pappojen saksasta ei saa mitään selvää. Ja mua hävettää, kun jouduin aina pyytään toistamaan. Mutta onneksi Susanne ja kumppanit oli mun vieressä tänään, kun yhen papan kanssa juttelin, jotenka ne aina autto mua :D

Oli kyllä huippua. Susanne toi mut kotiin ja nyt tässä mietin, että jokos sitä menis nukkumattia moikkaamaan vai vieläkö kattois vaikka yhen jakson prison breakia. Huomenna töitä vasta kahden aikaan. Ainaski syön ne Joachimin antamat suklaat. Ehkä katon myös yhen jakson prison breakia ja sitten nukkumaan.

Olipas sekava päivitys. Sitä sattuu.

Oijoi oijoi.

Rohkaisin mieleni ja Hannan kannustuksesta soitin sille Anastacialle, joka on siis myös täällä au pairina ja oon nähny sen vaan kerran vilaukselta puistolla. Oli kivan tuntunen tyttö ja sovittiin, että nähään keskustassa puol kymmenen aikaan ja mennään diskoon sen kanssa, jonne Marjukka ja sen poikakaverikin kavereineen varmaankin tulee. Elenalle lähetin päivällä viestiä, mutta en vissiin osannu laittaa sitä numeron alkujuttua oikeen, koska siltä ei oo tullu vastausta. Mutta kiva kyllä päästä tapaamaan se Anastacia!

Ainut miinuspuoli tässä on se, että Anastacialla ei oo pyörää käytössä, jotenka meijän pitää kävellä. Ei se nyt silleen kaukana oo, mutta muutamia kilometrejä kuitenkin. Mä tykkään kävellä, joten se ei mua haittaa..mutta toivottavasti Anastaciakin tykkää kävelemisestä. :D Anastacia on ollu täällä siis vasta viikon, joten ei tiiä kauheena paikkoja täältä. Ja mä oon ollut vaan kerran siellä diskossa ja sillonkin menin auton kyydillä, että saapa nähä kuinka nopeeta ja helposti me oikeaan paikkaan löydetään. Reetan suunnistustaidot voi olla vähän kyllä ruosteessa..noo..vähän seikkailua.

Kohta siis Anastaciaa näkemään. Huhuhuippua! :)

Valinnanvaikeus.

Oli eilen niin paljon tekemistä ja menemistä, että ei millään kerenny päivittää blogia. Mutta nyt Hanna tulee eilisinkin eestä :P Aamu ja aamupäivä meni eilen työn merkeissä. Hannalla ei ollu laulujuttuja eilen, jotenka pääsin töistä joskus kahen aikaan. Olipas ihanaa kun sai rauhassa laittaa ittensä valmiiksi, kun orkesteri alko puol neljältä. Oli vaan luppoaikaa keskellä kirkasta päivää.

Ai niin! Helpotus uutinen! Mun ei tarvi laulaa sitä sooloa huomenna kirkossa! Ei oo harjoteltu sitä ku kerran ja sillonkaan ei ollu ees se tenori paikalla, jotenka joku ammattilainen tulee laulaan sen. Oishan se ollu tosi hienoa kyllä, mutta tulin siihen tulokseen, että voin laulaa niitten kanssa myöhemmin sitten jotain. Sitten kun keretään kunnolla harjotella. Jotenkin kivempi mennä sitten jonnekkin konserttiin laulamaan kun on kaikki varmalla pohjalla. Oli torstaina taas kivat kuoroharkat. Joachim oli vähän pettyny kun en laulanukkaan sitä niitten kanssa..mutta ens kerralla ehkäpäs sitten. Kaks muuta alttoa tarjos mulle kyydin kotiin, jotenka ei taaskaan tarvinnu kävellä illalla yksin pimeässä kotiin. Olipas kivaa. On ne niin ihania ihmisiä.

Eilen oli siis orkesteriharkat. Se on niin huono, kun ne on perjantaisin ja sillon oon monesti aika väsynyt, kun on pitkä viikko ollu takana. Mutta eilen ei oikeestaan ees väsyttäny ja me saatiin kaks uutta kappaletta, joita soitettiin ja ne oli tosi kivoja. Alan pikkuhiljaa ymmärtään, mitä ne johtajat meille aina sanoo. Axel Bähr on siis ison orkesterin johtaja ja yks toinen mies aina opettaa meitä jousisoittimia, kun harjotellaan aina harkkojen aluksi soitinryhmissä.
Se on semmonen vitsiniekka ja välillä saa aina nauraa vedet silmissä, ymmärsi sen puhetta tai ei. Muutenkin kaikki ottaa sen välillä ihan vitsinä..mutta taitava se on soittaan, mutta ei se mikään kapellimestari oo. Sitten se aina hajoilee, kun jotkut ei kuuntele ja jotkut soittaa jotain jossain väärin. Se on kyllä mahtava tyyppi mutta vähän..miten sen sanois..vitsi soittajien keskuudessa, vaikka kaikki tykkääkin siitä. En vielä ennen eilistä oikeen tienny, että mitä mieltä siitä tyypistä loppujenlopuksi oon, mutta illanmittaan se osottautu tosi lepposeksi. Oon aina välillä miettiny, että tietääköhän se, että oon täällä au pairina ja että en ymmärrä aina mitä se sanoo. Koska monesti Kathi näyttää mulle, että mistä aletaan milloinkin soittaan kun en sitä miestä ymmärrä. Sitten oon miettiny, että kuinkahan tyhmänä se mies mua pitää, kun varmasti se on sen tajunnu että Kathi aina "suomentaa" mulle. Enkä oo koskaan sille miehelle suoraan mitään sanonu.

Mutta eilen harkkojen jälkeen meillä oli orkesterin juhlat. Grillibileet. Osa porukasta ei jääny sinne, mutta tosi monet jäi. Oli kyllä aluksi maailman ulkopuolisin olo. Koska melkeen kaikki mun tuntemat tyypit on siinä orkesteri hallituksessa, jotenka ne hääräs ympäriämpäri ja pisti kaikkea kuntoon. Ja ne loputkin jotka tunsin, olivat siellä auttamassa. Mutta koska mulla ei ollut mitään hajua, että mitä me tehtäis, eikä mistään muustakaan asiasta, niin en voinut oikeen auttaa. Niinpä vaan seisoskelin siellä ja yritin näyttää pätevältä. Siinä tuskin onnistumatta.

Menihän siinä siis jonkinaikaa, ennenkuin kaikki saatiin paikoilleen, mutta lopulta oli pöytiä ja tuolia ulkona, grilli oli valmiina ja musiikkivehkeet laitettuna pihalle. Juhlat saattoi alkaa. Pojat grillas ja tytöt istui, kuunteli musiikkia ja haki syötävää. Oli tosi siistiä kun oli ne juhlat. Nyt pääsi vähän enemmän kärryille, että minkälaisia ne tyypit on. Sieltä erottu selvästi eri porukat..oli tekniikkapojat, jotka hoiti musiikin ja hääräs tietokoneitten kansa. Sitten oli vanhemmat ns. pahispojat ja muutama tyttö, jotka oli siellä sen kaljan ja ruoan takia, sitten oli kiltit tytöt ja uudet orkesterilaiset, sitten oli kiltit kaikkienkaverit pojat. Sitten oli abi- tytöt ja yks Thomas, joka on vanhempi soittajapoika. Ja sitten oli johtajat ja viimeinen ryhmä oli ehkä sekotus niistä kaikista ja siinä ryhmässä olin mä ja melkeen kaikki ne mun tutut. Mä en kyllä tykkää luokitella ihmisiä, mutta tälläisen käsityksen siitä sai siitä ryhmästä. Huomas, että jokaisella oli oma porukkansa jossa viihty. Näin me siellä siis enimmäkseen oltiin ja syötiin ja juteltiin. Mua harmittaa kun en muista kaikkien niitten uusien tuttujeni nimiä..enkä todellakaan kehtaa kysyä uudestaan. On siis joskus vähän hankalaa kohdistaa jotakin kysymystä, kun ei muista sen toisen nimeä, vaikka onkin sen kanssa monta kertaa jutellu.

Välillä mulla meni ihan ohi, että mitä muut puhu, kun ne puhu niin nopeaa toisilleen, enkä kehannu kokoajan olla sanomassa, että anteeksi, voisitteko puhua vähän hitaampaa. Mutta välillä puhuttin hitaampaa ja suoraan mun kanssa, jotenka oli tosi kivaa.

Siinä kesken illan Axel tuli sitten mulle, että voisinko tulla selittään nyt, että miten sen Raahe jutun kanssa on käynyt. Oli rento meininki päällä ja niinpä oli tosi rentoa myös niitten johtajien kanssa. Olin ihan innoissaan kun pääsin jutteleen niitten kanssa. Nyt saisin näyttää sille toisellekin miehelle, että siksi joskus niin tietämättömänä oon, kun en vaan ymmärrä mitä se sanoo, kun en osaa saksaa vielä niin hyvin. Aattelin kyllä, että mitenhän ne ottaa mun uutiset vastaan, mutta mitävielä, oli niin hauskaa! Vitsiä heitettiin minkä kerettiin ja välillä ei ees muistanu, että saksaa puhuttiin. Näillä ihmisillä on täällä myös oikeesti tosi ihmeellinen paritusvimma ja yks nainen, joka oli siellä kans, yritti saaha mua sen miehen kanssa lähtemään ulos...ööö... Onneksi naurettiin vaan asialle.

Illalla Elena ja Nicole kysy, että lähenkö niitten kanssa yhtämatkaa kotiin ja lopulta Laura liittyi myös joukkoon mukaan. Tulipa hyvä mieli. Nicole saatettiin kotiin ja kun Elena lähti erisuuntaan, kysy se multa, että haluaisinko lähtä sen kanssa tänään Nürnbergiin! Harmi kun ne oli lähdössä jo kuudelta aamulla ja koska oltiin suunniteltu Marjukan kanssa, että mennään viettään iltaa, niin ei passanu sopia. En ois jaksanu sillon vielä nousta mitenkään. Mutta sitten Elena kerto vielä yhistä messeistä, jotka järjestetään tänään tuossa vähän matkan päässä. Siellä on opiskelijoille kaikkia informaatio juttuja ja sitten vissiin jotain illanviettoa. Sinne kuulemma menee varmaan aika paljon meijän orkesterilaisia. Kysy että jos se menee, niin haluanko lähtä mukaan! No tokkiinsa! Nyt siis ootan sitä, että onko se menossa sinne vai ei.

Lauran kanssa sitten käveltiin vielä jonkinmatkaa yhdessä ja kuljettiin kaupungin läpi. Puhuttiin sen kanssa ekaa kertaa vähän syvällisemmin ja puhuttiin sen ja mun ajatuksista juomisesta ja illanvietosta muutenkin. Oli ihanaa löytää joku erilainenkin ihminen täältä kun ne kaikki bilehemmot. Kaikille se juominen ei ookkaan se tärkein juttu. Tosin Laura ei tykkää tanssimisesta, jotenka ainaskaan se ei oo sitten innokas disko kaveri. Harmi.

Matkalla Marjukka lähetti viestin, että sen poikakaveri ja sen kaverit haluaakin mennä diskoon vasta tänään. Niinpä se ei pääsekään tulemaan vielä eilen tänne, vaikka oli siellä ollu jo valmiina. No. Ei siitä auttanu ku hylätä iltasuunnitelmat, kun en mää yksinkään vihtiny sinne diskoon lähtä. Ne siis tulee ehkä tänään..nyt en sitten tiiä, että menisinkö Elenan vai Marjukan kanssa. jos siis kumpikin aikoo lähtä sinne minne on aikonu. Mutta ehkäpäs se selviää tässä päivän ja illanmittaan.

Nyt voisin tehä jotain muutakin, kuin istua vain tässä koneella. Paljon ois suunnitelmia, saapas nähä mitä kaikkea saan aikaseksi. Se on moro se.

"Cedern müssen von den Winden..."

On ollu jotenkin ihan kummallinen päivä. Hanna sano aamulla, että se tulee jo puol 3 aikaan, joten mun työaika suppeni huomattavasti. Siis oikeesti mulla on torstaisin aina johonkin kuuteen asti. Tuntu siis siltä, että päivä suorastaan hurahti, vaikka 8 tuntia töitä olikin. Oli kyllä huipun ihanan lyhyt päivä! :DD

Oon tullu siihen tulokseen, että saksalaiset ei osaa tehä lasten vaatteita. Tokihan lapsille tehään niin minihameita kuin napapaitoja yms. mutta mistä tulee kurahousut ja verkkapuvut? No Suomesta. Tänään aamulla sato vettä ja mikäs sen mukavempaa kuin panna sadekamppeet päälle ja mennä hyppiin lätäkköön. Varmaan taas ovat naapurit ikkunasta kattoneet ja päivitelleet, kuinka hulluja ne suomalaiset oikeen onkaan. Mutta voi niitä Iriksen riemunkiljahduksia kun sai juosta lujaa lätäkköön ja kun vesi pärskähti oikeen korkealle. Kyllä jää saksalaiset lapset paljosta paitsi..äiteistä ja isistä ja lastenhoitajista puhumatikaan.

Olin vähän laiska ja kävin oikeen hitaasti suihkussa ja muuta kaikkea, kun Iris oli päiväunilla. Melkein ruokakin myöhästyi aikataulustani, minkä olin itelleni mielessäni laatinu, mutta onneksi Anna oli taas jälleen kerran yllättäen hidas kotimatkallaan ja Volker tuli tosi myöhään kotiin, joten ruoka oli hyvin valmis ennen niitten tuloa. Iris sai äitiltään tuliaiseksi palapelikirjan, jota värkättiin siihen asti, kunnes Hanna tuli päivällä kotiin. Oli siis oikeen lepponen päivä.

Oon soittanu tänään myös monta puhelua..saksaksi. Siitä oon hyvilläni, että en panikoinut niitä puheluita etukäteen tai miettiny "vuorosanojani" etukäteen saksaksi vaan soitin vaan. Tein mahdottoman paljon virheitä ja sellaista, mutta pääasia olikin siinä, että menin vaan ja soitin. Yritin siis kysellä meille tänne lastenvahtia yhelle perjantaille, mutta ainaskaan vielä ei oo onnistunu.

Päivällä kävin pikaseltaan kaupungilla. Annalla on nimittäin tiistaina synttärit, jotenka kävin ostamassa sille lahjan. Nyt ei tarvi siitäkään asiasta onneksi enää stressata.

Kun tulin kaupungilta kotiin, oli talo ihan tyhjä. Ah sitä unelmaista hiljaisuutta. Olin reipas ja harjottelin soittoläksyt ja lauloin jopa kuorolauluja. Näitä talon hiljaisia hetkiä sais vissiin olla siis vähän enemmänkin.

Marjukkakin soitti ja raatattiin sen kanssa melkosen kauan puhelimessa. Olipas kivaa. Nähään varmaan viikonloppuna, tai no riippuu Marjukan poikakaverista, että kumpana päivänä, perjantaina vaikko lauantaina ne aikoo liikkeelle lähtä. Mä oon aatellu, että perjantaina orkesteri festin jälkeen vois jotain suunnitella, lauantaina ei ehkä vihti, kun seuraavana päivänä on se konsertti. Pitää nukkua hyvät yöunet silloin.

Oli jotenkin huippua kun oltiin nyt Hannan ja Iriksen kanssa kolmestaan kotona. Tullaan niin hyvin juttuun Hannan kanssa. Raatattiin kyllä vaikka ja mitä..ja tajusin, että kuinka mahtavan au pair perheen mä oonkaan saanu. Ei käy kateeksi sitä Anastaciaa..sen perhe on kuulemma aika kauhia ja Anastacialle jää vissiin kaikki työt. Että kiva. Koitin soittaa tänään sille, mutta siellä ei kukaan vastannu. Oispa kyllä kiva jos tutustuttais sen kans..ois sillekin varmaan kivaa päästä välillä ees tuulettuun jonnekkin. Siis niitten entisellä au pairilla ei ollu ollu tyyliin edes yhtäkään vapaapäivää. Mä en kestäis kyllä semmosta. Toivottavasti Anastacialla ei oo niin tiukkaa ja rankkaa kuin sen edeltäjällä..vaikka pahoin pelkään.

Tunnin päästä alkaa kuoroharkat! Ihanaa!

"...oft viel Ungemach empfinden, oftmals werden sie verkehrt..."

a-p:na eli aapeena eli aupparina eli au pairina.

Oijoi, olipas ihanaa nukkua tänään pitkään. Tosin se ehkä tarkottaa sitä, että tänään ei tuu uni niin nopeaa ja aikasin. Vaikka meinaa kyllä jo vähän väsyttää, mutta aattelen, että ei uni kuitenkaan vielä tulis, jotenka en mee vielä nukkuun. On jännät keskustelut nyt menossa ja sellasta kaikkea kivaa, joten ei malta.

Nukuin siis pitkään ja syötiin kaikki yhdessä. Volker oli laittanu ruokaa! Pihvejä, jotka oli ite tehny! Oho. En ois uskonu, että se ossaa laittaa ruokaa :D Aika kauheesti aateltu..mutta kun Volker on vaan niin Volker. Harjottelin sitten niitä kuoronlauluja ja muutenkin vaan tsiipailin ja tein omia juttuja. Volker keitti kahvit ja päivämässäilykakkujen jälkeen lähettiin Iriksen kanssa pihalle.

Kerrankin oli aikaa kunnolla olla Iriksen kanssa päivällä ulkona. Kun aamulla on niin märkää ja kylmää yleensä, että käydään aina vaan vähän pihalla ja päivällä Annalla on aina niitä harrastuksia, että se pihalla olo aina typistyy. Mutta nyt oltiin kerrankin kahestaan ja oli aikaa paljon, niin lähettiin kunnon päiväkävelylle. Tai siis Iris istu melkeen kokoajan rattaissa. Kierrettiin niitä lukuisia puistoja mitä täällä on ja siellä Iris sai kunnolla purkaa energiaa ja juoksi kyllä sydämensä kyllyydestä ja ihmiset sai taas nauraa, kun mä yritän siellä rattaiden kanssa pysyä perässä. No vähän elämää niitten mummojen ja pappojen sekaan. Tosin se hiljaisuus rikkoontui aikalailla ainakin silloin, kun me Iriksen kanssa pelmahdettiin paikalle.
Mutta olihan kiva retki. Vallotettiin uusia alueita ja välillä mulla ei ollu hajuakaan, että missä me tarkalleen oltiin. Mutta aina jonnekin tutulle paikalle löydettiin.

Kun oltiin Kurparkissa, niin yhtäkkiä meijän vierelle käveli joku nainen pienen tytön ja suunnilleen mun ikäsen tytön kanssa. Nainen katto meitä aluksi pitkään ja sitten sanoi, että "Iris?". Siinä sitten päädyttiin jutteleen sen naisen kanssa ja selvisi, että sen entinen au pair oli tutustunu Marjukan kanssa, siis tän mun perheen entisen aupparin kanssa ja niinpä se nainen tunsi myös Marjukan ja sitäkautta myös Iriksen. Sitten selvisi myös, että se tyttö joka oli sen mukana oli niitten uus au pair, Anastacia! Siinä sitten se nainen anto mulle lopulta niitten puhelinnumeron, että voisin joskus vaikkaa soittaa ja kysyä Anastaciaa kahville tms. Vitsit! No tottahan toki aijon soittaa! Aivan mieletöntä! Eka au pair, jonka oon täällä tavannu, vaikka en sille Anastacialla mitään sanonukkan, kun se juoksi siellä sen pikkutyön perässä. En siis tiiä että millanen se on.
Mutta niin siis täällä ei siis järjestetäkkään nyt syksyllä kielikursseja:/, jotenka en sitten vissiin pääse sellaselle. Pikkasen kyllä tympiää. Siellä ois just nähny muita au paireja ja oppinu saksaa. Mutta ei voi mitään..Hanna lupas maksaa mulle jonkun muun kurssin tms. mitä haluaisin. En oo vielä päättäny, mitä haluan.
Se Anastacia on siis ollu täällä vasta sunnuntaista asti, jotenka ois ihan uusi tilanne, kun nyt mä pääsisin näyttään jollekkin tätä kaupunkia tms. :) Ootan kyllä innolla, että ois senverran aikaa, että vois soittaa sille ja kysyä sitä jonnekki.

Jatkettiin sitten Iriksen kanssa matkaa ja löydettiin yleisurheilu stadion! Olinpas mielissäni! Siellä sitten käytiin juoksemassa ja hyppimässä Iriksen kanssa pituutta. Teki niin mieli mennä hyppään korkeutta, mutta siellä oli aidat edessä, ettei päässy. Ois tehny kauheesti mieli myös mennä juokseen, kun siellä joku mies juoksi. No, ehkä joku päivä. Jos niinkin reipas jaksais joskus olla :D

Aika meni tosi nopeaa ja yhtäkkiä olikin kotiinlähdön aika. Kotona Volker oli soittamassa vielä viulua, joten annoin Irikselle välipalaa ja kohta Volker tuli ja mun työt vähäksi aikaa loppui. Volker lähti seittemältä hakemaan Hannaa ja teki mun iltatyöt tosi helpoksi, nimittäin se laittoi jo Iriksen nukkumaan ennenku lähti ja Annakin oli melkeen valmis. Oon todennu, että jos haluaa, että Annakinon illalla reipas, niin sanoo sille, että jos se on reippaasti vähän ennen kaheksaa sängyssä, niin luen sille vähän jotain kirjaa. Se näyttää aina toimivan. Kaikki meni siis tosi ihanasti ja kivasti ja Anna oli tosi reipas.

On siis hyvä mieli. Hanna tuli jo kotiin. Nyt siis vapaata taas. :)

Mulla on joku perhonen mun huoneessa. Niin ja leppäkerttu. Toivottavasti ei hämähäkkiä. Se on kyllä yks asia mistä en Saksasta tykkää. Täällä on nimittäin hulluna hämähäkkejä, niin sisällä kuin ulkona. Eikä oo ketään joka tulis pelastaan mut niiltä. Tälläinen pieni tietoisku siis. Ei muuta. Heihei.

Pieniä ideoita ja suuria hetkiä.

Oijoi. Mikä Olo ja Mikä Fiilis!

Hanna lähti tänään aamulla reissuun ja tulee vasta huomenna illalla. Kaikki tämä siis tiesi sitä, että mulla olis enemmän töitä. Onneksi tiesin tästä jo paljon aikasemmin, joten osasin varautua tähän kaikkeen henkisesti. Mietin kaikkia pikkujuttuja, että millä päivä helpottuisi ja miten työsarka vähenisi. Tosi harvoin niitä mun pieniä ideoita voi kyllä toteuttaa, koska harvoin lapsiperheen arki menis niin kuin on etukäteen suunnitellu. Mutta se autto mua päivällä ja anto voimia. Positiivinen ajattelu kunniaan, ilman sitä ei monestakaan asiasta ois tullu mitään.

Tänään on äitin synttärit<3 ONNEA ÄITI!
Aamulla kun muut oli lähteny töihin ja kouluun ja oltiin Iriksen kanssa kahestaan kotona, niin soitin äitille Suomeen ja lauloin onnittelulaulun. Siinä vaiheessa kun äiti vastas puhelimeen, tuntu että nyt tulee pala kurkkuun. Laulun sain laulettua ja onniteltuakin, mutta siinä sitä tajus, että kuinka ikävä sitä sinne Suomeenkin on. Kotia, perhettä, ystäviä. Tää oli mun toinen kerta kun soitin tänäaikana kotiin, kun oon täällä ollu. Oli niin ihana puhua äitin kanssa puhelimessa, ees hetkisen. Iris oli ihana ja tuli mun luo kun olin vielä puhelimessa.. silitti mua ja pyyhki mun silmiä sekä poskia kämmenellään ja totesi, että "märkä". Hymy ja ilo kuivaa kyyneleet.

Aamupäivä meni lepposasti ja sain tehtyä hommia niin, että kun Iris oli nukkumassa, oli mulla vähänaikaa aikaa tehä vaan omiakin juttuja. Muutenkin olin ovelana ja Iriksen kanssa pyyhittiin pölyjä mun huoneesta ja siivottiin muutenkin. Eihän se aina oikeen tulosta tuottanu, mutta ees jotain. Hyvä se vähänenkin silti oli, mitä yhdessä aikaseksi saatiin. Annalla ei ollu tänään mitään harrastuksia ja koska ulkona satoi, oltiin me kolmestaan iltapäivä sisällä. Voi sitä melua ja riehumista, kun lapset ei päässy purkamaan sitä kaikkea energiaa ulos. Onneksi kaikesta selvittiin ja pakenin äkkiä omaan huoneeseen rauhaan ja hiljaisuuteen kun Volker tuli kotiin.

Päivällä tänne soitti joku ja Anna vastas puhelimeen. Kuuntelen aina kun puhelin soi ja Anna vastaa, että mitä kieltä se puhuu ja tällähertaa se puhui Saksaa ja selvästikkin jollekin aikuiselle. Ajattelin siis, että ei huolta, ei ole mulle. Mutta sitten yhtäkkiä Anna törkkääkin sen puhelimen mun kouraan. Kysyin, että kuka siellä on, mutta Anna vaan puisti päätään tietämättömänä. No. Joku mies sieltä soitti ja esitteli ittensä. Sitten kysyi, että tiiänkö kuka hän on. Pikkasen hävetti sanoa, että en. Noo..lopulta muutaman selvennöksen jälkeen selvisi, että se oli meijän kirkkokuoron kuoronjohtaja "hermanni". Sehän se sieltä soitteli ja kyseli, että oonko tulossa kuoroharkkoihin. Muisti toki, että en päässy töitten takia viimeksi, olin siis sen sille kertonu, mutta soitti nyt silti, koska tänäänkin illalla oli kuoroharkat ja kysyi, että oonko valmis laulamaan sitä sooloa( hui!!) kahen miehen kanssa... Sanoin, että tuun tänään jos pääsen ja että joo..voidaan me ainaski yrittää sitä laulua. Olin harjotellu sitä vähän kotona, mutta ei oltu kertaakaan kokeiltu sitä yhdessä. Ja kaikista "kamalinta" tässä asiassa tekee se, että tänään vasta kuulin, että konsertti jossa se esitettäis, on jo sunnuntaina! Mutta silti hymy oli aikalailla korvasta korvaan, jos ei ylikin, kun puhelu loppui.

Illalla kun Volker tuli kotiin, niin ei muuta kuin suihkuun ja ruokaa nassuun ja menoksi. Pois siitä hälinästä. Lähin jo tosi hyvissäajoin ennen kuoroharkkojen alkamista käveleen linnankirkolle ja poikkesin kaupan kautta. Kun sittenkin jäi vielä aikaa, menin keskustaan yhelle penkille vaan istumaan ja lukemaan saksan kirjaa :D Kyllä sain taas hymyjä osakseni. Mutta mitäpä siitä. Siinä oli oikeen hyvä istua ja "opiskella" ja seurata sitä meininkiä siellä. Ja ennenkaikkea rauhottua ja rentoutua.

Vähän aikaa siinä istuttuani, tuttu basso mies meijän kuorosta ajoi autolla ohitseni ja vaikka kello ei vielä puol 9 ollutkaan, niin uskaltauduin lähtemään jo kirkollepäin. Sisältä kuului orkesterin soittoa. Samantien tajusin, että orkesterilla oli harkat siellä ja että se soittaa samassa konsertissa kuin missä me lauletaan. Sisällä kirkossa oli vasta muutama kuorolainen ja vähän orpona kattelin, että minne voisin mennä istuun. Onnekseni se tuttu basso mies huomas mut ja viittas tulemaan luokseen. Se on niin huippu, kun se taas piti musta huolta ja neuvoi ja opasti ja kaikkea. Se tuli laulamaan vieläpä mun taaksekkin. Ah. Nautin niin, kun siinä kuorossa on miesäänetkin. Kun se matala basso kajahtaa sieltä takaa, niin kylmätväreet vaan kulkee selässä.
Hermanni oli ihan innossaan kun tulin laulamaan ja muutkin toivotti mut niin ystävällisesti ja innokkaasti tervetulleeksi, että tuli tosi hyvä mieli. Laulut on onneksi suhtkoht helppoja vaikka ei kuitenkaan. Mutta onneksi mun vieressä laulaa yks nainen joka on aika hyvä, niin kohdat mitä en vielä osaa, kuulin siltä. Tää oli siis mun toinen kerta kun niitä lauloin. Pittää kattoa niitä kyllä kotona, koska ens sunnuntaina meillä on konsertti ja mä laulan mukana! Siinä harjotellessa selvisi tosiaan, että se orkesteri säestää meitä yhdessä urkujen kanssa. Siistiä.

Välihuomautus. Soitin tänään Jarmolle Raaheen ja se meijän matka Raaheen ei varmaankaan onnistu. Tai no..Jarmo ei oikeen oo hoitanu asioita, kröhöm, eikä oo kysyny vieläkään Jarilta, mutta se ite vaan luuli, että ei ehkä välttis tuu onnistuun, koska niillä on keväällä iso ooppera juttu Raahessa, jotenka luultavasti siihen menee sitten se aika. En oo vielä soittanu Axelille..taijan laittaa mailia. Jotenkin kivempaa..

Mutta takas kuoroharkkoihin. Siinä sitten hoilattiin niitä lauluja ja kun päästiin loppuun, ilmotti Hermanni, että muut saa lähtä, mutta että jos katottais sitä soolojuttua vielä. Siinä vaiheessa sydän pomppas ehkä kurkusta ulos ja kädet hikosi niin että ois saanu olla ämpärit alla. Onneksi ihana basso mies tuli siihen mun viereen rauhottaan mua ja se neuvo mua joidenkin sanojen ääntämisessä. Hyvä kun en osaa ees ääntää niitä sanoja, niin ei mitään hajua, että mitä se tarkottaa se laulu :D Tenori ei ollu nyt paikalla, mutta jotakin Mathiasta ne vissiin aiko kysyä. Meille saattaa tulla myös parit siihen, jos meijän äänet ei kanna tarpeeksi kauas yli muiden, mutta se selviää torstaina.
Ihmisiä jäi sinne vielä kuunteleen ja mua ei oo pitkään aikaan jännittäny niin paljon. Onneksi ne miehet oli huippuja ja mitä enemmän harjoteltiin, sitä vähemmän mua jännitti. Lopulta ei jännittäny enää yhtään ja sai vaan vetää kunnolla. Oli ihan mahtavaa! Vitsit. Sillä bassolla on vaan niin ihana ääni ja se on niin hyvä. Vitsit kun ootan sitä, että päästään harjottelemaan sen tenorinkin kanssa! Nyt kuoronjohtaja säesti meitä uruilla ja laulo välillä tenorin osaa. Se kappale on tosi kiva, mutta yhessä kohdassa se on tosi vaikea, kun kaikilla on ihan ihmetempo siinä ja ne menee niin ristiin, että se on vaikea kun se on niin nopea siinä kohtaa. Niin ja se on myös aika korkea mulle. Mutta se on jännä. Ennen en ois mistään hinnasta suostunu laulamaan ylä c:tä tai d:tä, ainakaan yksin, kun se menee sellaseksi pihinäksi, mutta täällä..täällä kun kaikki laulut on aina korkeampia kuin Suomessa, niin äänialakin on vähän muuttunu. Se on jännä. Mutta nyt ei enää niin pelota laulaa sieltä ylhäältä, eikä se oo pihinää. Kivaa. Mutta..vähän kurkussa tuntuu, että kaikki ei oo ihan kohillaan. Kädet ristiin siis, että ääni ois täysin kunnossa myös sunnuntaihin asti ja silloin sunnuntaina siis ainaski.

Bassomies kysyi multa ennen sooloharkkoja, että oonko millä liikenteessä..kun kuuli, että oon kävellen, kysyi hän herrasmiesmäisesti, että saisiko tarjota mulle kyydin. No tottahan toki! Ihanaa. Ei tarvitsisikaan siis kävellä yksin pimeässä, vaan pääsisi turvallisesti auton kyydillä.. huom! turvallisen miehen kyydissä. Oli kyllä aivan ihanaa, matkakin oli vaan yksi hujaus kun auton kyydissä pääsin. Autossa tajuttiin sitten esitellä ittemme uudelleen ja kunnolla ja miehen nimeksi selvisi Joachim. Pienen harjotuksen jälkeen oppi se sanomaan myös mun nimen. Se on nimittäin saksalaisille usein tosi vaikea sanottava. Perille kotona kiitin nätisti kyydistä ja kipitin sataviiskyttuhatta porrasta taas kotiin.

Kotona oli ihan hiljaista, mutta kohta Volker tuli keittiöön. Aloin sille selittään illan tapahtumia, (sain puhekohtauksen SAKSAKSI, oli Volkerkin varmaan ihmeissään), mutta samantien Iris heräs. Volker oli jo ihan kärsimys pisteessä, Iris oli vissiin heränny vähänväliä.
Noo..sai se sen lopulta nukkumaan ja selitin Volkerille illan tapahtumat. Olipas jotenkin rentouttavaa puhua saksaa. Nyt en aatellu kyllä yhtään niitä sataaviittäkymmentäseittemää virhettä, jotka siinäkin keskustelussa tein. Kun monesti tuntuu, että Volkerin seurassa mietin niin tarkkaan, että varmasti sanon oikein jotain, ennen kuin sanon sen asian. Mutta nyt en miettiny kyllä yhtään. Sovittiin myös Volkerin kanssa, että mä voin aamulla nukkua pitkään ja sitten joskus iltapäivällä voin viedä lapset pihalle, jotta Volker saa soittaa viulua täällä rauhassa. Oli ihan mielissään, kun sanoin sille siitä iltapäivästä. Se oli vissiin luullu, että pidän koko päivän vapaata. Oho. Noo..kyllä mää sen muutaman tunnin voin olla lasten kanssa, kun ei huomenna oo ees kaupatkaan auki, että vois mennä kaupungille päivällä.
Ens keskiviikkona ois kuulemma joku tosi hieno konsertti taas täällä. Volker ihan innossaan selitti siitä ja kysyi, että haluanko mukaan. Kun kysyin lippujen hintaa, niin se viittas vaan kädellään ja sano, että höps, hän maksais tottakai. Heh..taijanpa mennä konserttiin :D

Mutta nyt on kyllä taas tullu kunnon romaani kirjotettua. Vissiin ollu ikävä kirjottamista, kun tuntuu, että aikamoiset rivit tulee aina kirjotettua. Eli nyt on hyvä ainaski tältä päivältä lopettaa. :D

Nukkumatti nukkumatti lasten..

Tänään olin reipas ja heräsin aikasin..tai no, aikasin on aika laaja käsite, ainakin mulle, mutta erittäin reipas silti olin. Olisin voinut nukkua paljon pitempääkin. Kävin suihkussa ja kun olin syönyt, lähin käymään postissa. Sain todeta kuinka hitsin paljon paketin lähettäminen maksaa. Se on tosi kallista. Mutta joskus siitäkin kantsii maksaa.

Päivällä oltiinkin sitten Iriksen kanssa muskarissa. Olipa niin ihana kerta kun Iris oli niin rauhassa ja niin tarkasti aina kuunteli ja totteli kaikkea, mitä piti tehä. Äititkin (eli minä myös) päästiin välillä myös juoksemaan ja leikkimään ja lasten kuului vaan katsoa. Joo, on se lasten musiikkiryhmä, on. Kyllä nyt on taas leikitty tänäpäivänä ihan kunnolla.

Muutenkin Iris oli tosi rauhallinen kokopäivän. Se jopa halus, että mä soitan pianoa, anteeksi flyygeliä ja se halus kuunnella. Soitti se välillä ite marakassia mukana. Se oli aika väsyny siis kokopäivän. Mutta ei todellakaan mitään valittamista. Oli kivaa kun oli rauhallista. Hanna tuli tänään taas myöhään, joten mä pääsin sitten töistä, kun Volker tuli kotiin. Iris oli niin väsynyt, että se nukahti jo ennenkuin Volker tuli.

Volker oli ihan innossaan siitä eilisestä konsertista joten se osti niiltä eilen illalla neljä levyä. Eilen sille tuli myös postissa kaksi levyä. Että siinä taas yks asia, mihin Volker on hulluna ja mitä se aina itelleen haalii. Ja mitä Hanna aina voivottelee ja minkätakia se pyörittelee päätään epäuskosena. On ne hauska pari kyllä, ei voi muuta sanoa. :D
Volker pisti tänään siis yhen niistä levyistä soimaan ja haki nuotit ja haki mut kuuntelemaan sitä sen kanssa. Olihan se tosi hienon kuulosta, mutta mä kuulin sen jo eilen..ja vielä livenä. Mutta onneksi Anna "pelasti tilanteen" kun sillä oli nälkä. Lähin antaa sille iltapalaa ja pakenin sitten huomaamattomasti paikalta tänne ylös.

Oon myös alottanu vihdoin ja viimein kattoon prison break- jaksoja, joita mulla on koneella! Voi vitsit. Niitten ääressä on ihana rentoutua. Varsinkaan kun niitä ei todellakaan siis oo dubattu saksaksi ja niissä on suomenkieliset tekstit. Ihanaa.

Huomenna Hanna lähtee reissuun ja tulee takas vasta keskiviikkoiltana. Jotenka se tietää mulle lisää hommia. Mutta onneksi keskiviikko on Saksassa vapaapäivä, jotenka Volkerkin on kotona kokopäivän. Mun työaika vähän vähenee..jee!

Nukkumatti koputtaa jo ovella. Pitänee mennä päästään se sisään.

Kermaa konsertissa. Ilman mansikoita.

Olin sitten konsertissa kera Volkerin ja kaupungin kerman. Oli vähän niinku hienoa. Oli aluksi pikkaisen kyllä en-ehkä-kuulu-tänne-olo. Ei muuten, mutta kun ne tätit oli niin hienoissa kostyymeissa ja hajuvedet tuoksui viiden metrin päähän. Onneksi olin ottanu Hannan hameen lainaan. Mutta iltani pelasti kaks meijän orkesteri tyttöä, jotka oli myymässä siellä sen kvartetin levyjä tauolla ja niillä oli farkut jalassa. Oli siellä jotkut muutkin vähän tavallisimmissa vaatteissa, onneksi. Mutta kylläpä erottu se kerma sieltä ja kyllähän se Volker tunsi ne kaikki. Kättelin ehkä sataihmistä ja en oikeen tiiä, että miten mun ois pitäny olla. Istua vai seistä ja sanoa iltaa, vai hei, vai mitä. Mutta selvisin. Selvisin niistä seurapiirimuodollisuuksista kunnialla, kai.

Mutta olihan siellä yks tosi nolo tilanne. Jotkut naiset aina välillä vilkuili meitä, siis mua ja Volkeria ja kuiskivat jotain. Mieti,n että mitähän se tämä..sitten kohta tulee sellanen vähän vanhempi herra kättelemään Volkerin kanssa ja alkaa selittään Volkerille, että "kun sinä ja tämä sinun rouvasi tässä plaplapla". SE LUULI MUA VOLKERIN ROUVAKSI. Voi vitsit mua hävetti. Volker lehahti punaseksi, mää repesin. Sitten repes Volker ja selitti miehelle, etten toki Volkerin rouva oo, vaan uusi au pair tyttö. Voi elämän kevät. Eihän Volkerilla ja mulla ookkaan kuin 40 vuotta ikäeroa. No, olihan se herra myös aika nolona ja myöhemmin selitti yhelle toiselle miehelle, kuinka oli luullut mua Volkerin rouvaksi. Hanna sanoi eilen, että katotaan vaan niin siellä alkaa juorut heti kiertää, että jaahas, Volkerilla on uusi vieläkin nuorempi nainen ja näinhän siinä meinas käydä. Onneksi saatiin selvitettyä asia. :DD

Näin myös yhtä meijän kamarikuoron laulajaa ja selvisi, että meillä ei oo huomenna harkkoja. Oho. Mulla oli menny se tieto viimekerralla ihan ohi korvien. Onneksi oli se nainen tuolla, niin en turhaan sinne harkkoihin huomenna pyöräile.

Mutta olihan mahtava konsertti! Yks lippu makso 15 euroa. Se kertoo vähän ehkä, että tasokasta porukkaa oli esiintymässä. Taputettiin ne joka osan jälkeen aina 3-4 kertaa uudestaan sisään. Yleisö oli ihan haltioissaan. Ne soittajat tosiaan eli sitä musiikkia. Eikä varmasti yhtään väärää nuottia tullu ja kaikki oli niin virheetöntä. Toki en voi sitä varmuudella sanoa, mutta Volker-herra-viulisti istui vieressäni ja kuunteli ihan haltioissaan niitä soittajia ja huusi, että bravo bravo! Joten oli ne hyviä. Tosi hyviä. Vitsit. Kaikkien kyllä pitäis kuulla niitä. En mä osaa siitä sen enempää sanoa. Siis se oli kvartetin konsertti. Viulu, toinen viulu, alttoviulu ja sello. Mahtavaa. Aivan mahtavaa.

Käytiin essolla konsertin jälkeen, kun joku ääliö oli tehny jotain meijän auton renkaalle ja siitä oli ilmat lähteny :/ ja mentiin sitten restauranteen, johon koko kerma kokoontui yhdessä soittajien kanssa syömään. Istuin orkesterintyttöjen ja konsertin järjestäjän välissä, soittajat edessäni. Jotenka oisko parempaa paikkaa voinu toivoa. Tyttöjen kanssa raatattiin tulevasta orkesterin festista, pikkasen ootan sitä hulluna. Se on perjantaina.

Alttoviulisti taas innostu ihan älyttömästi, kun kuuli, että soitan kans samaa soitinta sen kanssa. Olipa pikkasen pieni ja mitätön olo sen seurassa. Mäkin kun oon niin innokas harjottelemaan kappaleitani ja silleen..kröhöm.
Mutta kaikista eniten juttelin konsertin järjestäjän kanssa. Volkerin sanoin, "loin uusia kontakteja", koska se miekkonen yritti kovasti saaha mua sen kuoroonsa laulamaan. Mutta tuota..pitää ehkä harkita kolme kertaa ensin. Se ois nimittäin jo neljäs kuoro täällä :DD
Mutta se miekkonen oli rento tyyppi ja se puhu niin ihanaa saksaa, että sitä vaan ymmärsi niin hyvin. Oli hupasta vaan porista kaikkea.

Siinä sitten juotiin ja syötiin ja kutsuin soittajat Suomeenkin soittamaan. Hoh.

Mutta nyt kotona jälleen. Huomenna työt alkaa joskus kahen aikaan, mutta pitää herätä aikasin silti huomenna, koska pitää käydä kaupungilla ennenkuin työt alkaa. Nyt vois harkita nukkumaan menemistä, että jaksaa herätäkkin aamulla aikasin.
Kauniita unia, oman kullan kuvia.