KOTONA!<3

Oi että rakastan olla kotona. Rakastan Pattijokea. Rakastan Suomea. Toisaalta on ikävä myös Saksaan, mutta tällähetkellä nautin vaan täysinsiemauksin siitä, että saan olla täällä.

Tosin Suomi ei vissiin niin innolla ottanu mua vastaan. Kurkku mulla oli vähän kipeä jo Saksassa ja nuhaa pukkas, mutta eilen päätti flussanketku lannistaa mut ja niinpä kurkku on nyt tosi kipeä, ääni on hemaisevan karhea ja matala, välillä sitä ei jopa lähe ollenkaan. Nuhaa on ja eilen päätti silmätki antaa pienen osansa tähän hyvään oloon ja niinpä piti käydä päivystyksessä, josta käteen jäi lappu, joka tylysti kertoo mulla olevan silmätulehus. Kivaa. Tänään aamulla silmät oli niin muurautuneet yhteen, että hyvä kun näki sängystä ylös nousta. Mutta lääkkeen silmiin saan vasta päivällä ja vaikka tänään en oo mitään lääkettä silmiin laittanu, on ne onneksi ollu ihan kunnossa. Jospa se kaikki johtu vaan väsymyksestä ja stressin purkautumisesta. Kenpä tietää. Mutta aika kurja olo kyllä meinaa fyysisesti olla ja se vaikuttaa niin ikävästi kaikkeen..

Muuten on aivan ihanaa. Kukaan muu kuin Hanna ja Antti ei tienny, että tuun eilen, joten oli siinä varsinkin porukoille ja Ellalle yllätys. Oi että kun on ollu niin ikävä. Kun illalla kävelin seurikselle, niin mun kädet vaan tärisi siitä onnellisuudesta mikä siinä hetkessä oli. Ihan uskomaton tunne, kun näki sielläkin niin monia tärkeitä ihmisiä. Kun näkee pitkän ajan päästä, niin sillon sitä vasta oikeesti tajuaa, että kuinka sitä onkaan ollut ikävä.

Oli kyllä tosi ihana ilta. Vaikka mun silmät ja "muut pienet ja sievät vaivat" yritti lannistaa mut kasaan. Mutta nyt oon Suomessa! Nyt ei passaa sairastella. Ei malta. Ei malttais. Ei sitten millään.

Lyhyttää ja ytimekästä.

Kuuluu hyvväähyvää, on kivvaa kivvaa!!

Ollaan parannettu Eevan kanssa maailmaa oikeen urakalla ja onhan nää ollu sellasia mahtipäiviä että! Ja lisää tulossa! :D

Sairastelut on jätetty taakse(nyt koputetaan äkkiä puuta) ja valoisaa huomista odotetaan. Tosin silmät on huomenna varmaan ihan muurautunu umpeen, koska yöt on jääny niin lyhyeksi, että on ihanihan poikkiväsynyt. Mutta kyllähän tuota kerkeää sitten taas nukkua. Jospas sitä huomenillalla malttais mennä ihan ajoissa nukkumaan! :D

Voi että kun on hyvä olla. Kivvaa.!

Parempi mieli.

Nyt on jo parempi olo ja parempi mieli. Nukuin melkeen koko eilisen päivän ja tänään pääsin jopa jo jalkeille. Epäillään Eevan kans, että olin syöny homeista leipää ja että kaikki johtu siitä. Voipi olla, että tänään ei vielä ruoka oikeen maistu, mutta olo on jo moninverroin parempi. Aika näyttää siis.

Nyt Iris nukkuu ja Hanna tulee tänään aikasemmin töistä, koska mä oon ollu sairaana. Ihan hassua aatella, että tällä viikolla oon jo kotona. Ihan tosi hassua. Jotenkin tosi ihanaa.

Paha olla.

Nyt on paha olla, tosi paha. Oksensin äsken melkoisen kiitettävästi suoraan olohuoneen lattialle. Musiikkiryhmä jäi välistä ja mun pitäis olla nyt Iriksen kanssa. Onneksi Eeva on täällä. Eeva lähti käymään Iriksen kanssa vähän pihalla leikkipuistossa.

On niin paha olla sen takia, koska on niin paha olo ja on niin paha olla sen takia, koska nyt au pair on tällänen taakka. Isälle kiitos ylös, että Eeva on täällä. En tiiä nyt, että mitä tekisin jos se ei täällä ois. Hävettää vaan niin paljon, kun Eeva joutu täällä töihin. Mun pitäis olla töissä ja Eevan pitäis saaha vaan nauttia, kun se on täällä kylässä.

Nyt tuuletan täällä huoneessa ja kohta kun alkaa olla liian kylmä, niin meen nukkumaan. Oisi ihana jos käsiä olisi ristissä, että tämä menis ohitse. Että oisin syöny vaan jotain sopimatonta, ettei tää ois mikään virus. Siinäpä sitä sitten oltais..voiei. Nyt ei kauheena positiivisia ajatuksia irtoa. Tai no irtoaa senverran, että Eeva on ihana ystävä ja kohta pääsen kotiin sairastaan. Vaikka todellakin toivon, että tää kaikki menis tässä päivässä jo ohitse..Aika näyttää.

Itkettää.

Koukeroisen unisia mietteitä.

Eeva jo melkeen koisii, pitäis itekki. Väsyttäis kovin. Viikonlopun nukkumissaldo ei ole kauheen suuri. Mutta mitenpäs sitä malttaiskaan nukkua, no ei mitenkään.

Kovasti on laulettu ja kovasti on otettu kuvia ja kovasti on otettu videoita ja kovasti on tanssittu ja kovasti on naurettu ja kovasti on tutustuttu uusiin ihmisiin ja paremmin jo vanhoihin tuttuihin ja kovasti on käyty mukavanihania keskusteluja. Töitäkin on tehty oikeen kovasti ja kun on nukuttu, niin sillon on nukuttu kyllä tositosi kovasti ja sikeästi.

Tänään oli kuoron konsertti ja nautin kyllä niin paljon. Laulut meni hyvin, mitä nyt nuotit meinas lennellä kädestä ja kanssalaulajat meinas puheen aikana naurattaa niin, ettei meinannut pystyä olemaan hiljaa. On ne niin hauskoja veikkoja ne meijän kuorolaiset<3!

Nyt Eeva taitaa koisia tosissaan. Mun pittää mennä käymään vielä alakerrassa, kun jäi hiustenkuivaaja tänne. Volker varmaan tarvitsee sitä taas huomenaamulla, joten ei muuta kuin uudestaan narisevat portaat alas ja nariseva kylppärin ovi auki, jotta hiustenkuivaaja löytää oman paikkansa ja että jokainen varmasti herää täällä talossa. Ei siis muuta kuin toimintaa!

On kivvaa. On kiva tulla käymään kotonakin. On haikea mieli lähtä täältä pois, vaikkakin vaan vähäksi aikaa. Mutta on myös haikea mieli, koska oon vaan niin vähän aikaa kotona. Ristiriitaista. Sellaista se elämä on.

Nyt alakertaan ja sitten nukkumaan ja suunnittelemaan tulevaisuuden koukeroisia, joista pitäisi päättää pikkuhiljaa. Mitä mää aijon tehä ens vuoden? Ja missä? Siinäpä vasta pulma.

Aina ei juttu luista.

Sain eilen ekan joululahjan. Tuli ihan sellanen olo, että onko joulu sittenkin oikeesti tulossa. Tavallaan mulla on tosi joulumieli ja silleen, mutta siltikään en usko, että joulu on oikeesti jo vähän reilun viikon päästä. Outoa.

Käytiin myös lasten kans eilen joulumarkkinoilla tuossa kaupungilla. Keskustassa on myös iso joulukalenteri, josta pienet tontut aukaisee jokaisena päivänä jouluun asti aina yhen luukun. Tämä tapahtuu siis joka päivä klo 16 ja sillon ei paljon kävelykadulla kävellä, kun namuja hinkuvat lapset hyppivät innoissaan kalenterin luona. Tontut siis aukasevat aina yhen luukun ja heittelevät karkkeja, palloja ja pehmoleluja lapsille aikamoisen annoksen. Se on siis monen lapsen päivän kohokohta. Kieltämättä siinä ois ideaa jollekin suomalaisellekin kaupungille tollanen järjestää ja tehä..raaheraaheraahe.

Eeva tulee tänään. JEI! Tosin sitä ennen edessä on vielä ruoanlaittoa, Iriksen kanssa olemista ja orkesteri ja sitten jos junat ovat aikataulussa, on Eeva täällä puol kasin aikoihin.

Mun blogin pitäminen on kärsinyt totaalisesti. Niin paljon on jääny kirjottamatta, mutta oon vähän kyllästynyt tähän touhuun :D Ehkä mää joulun jälkeen sitten taas ryhdistäydyn. Nyt kotiintulokin on niin lähellä, että sitten on kiva kertoa kaikki kasvoikkain. Ja kaikki mitä jaksan kirjottaa, on sellasta perusmeininkiä :D Muttamutta. Kerron kaiken sitten kun oon kotona. Sovitaan niin.

Käytiin Nastian kans keskiviikkona Frankiessa. Se on sellanen kahvilaravintolabaari täällä Bad Mergentheimissa. Oon kuullu siitä ennen, mutta ei oo koskaan vaan tullu mentyä sinne. Tutustuttiin sen paikan johtajaan(?) viime viikonloppuna ja se sitten kutsu meijät siellä käymään. Olihan se kiva paikka! Voipi olla, että siitä tulee yks kantapaikoista, kun illalla haluaa jonnekin istumaan ja olemaan. Tänään varmaan mennäänkin sinne uudestaan kun Eeva tulee. Ja puhuttiin myös Svenin kans, että tänään varmaan nähdään sitten siellä. Aiko tulla kans sitten sieltä jatkamaan iltaa diskoon. Tänään mennään siis diskoon ja tanssitaan ja kunnolla, kun Eevakin kerta tulee!

Joo. Ei nyt oikeen juttuluista. Lähen laittaan ruokaa. Vähän reilun viikon päästä nähään!

Tuloksia.

Tämän päivän tuloksena:

* Älyttömän hyvä mieli
* Vauvakuume (Lasten kanssa touhuaminen päivät pitkät ja moniin pieniin lapsiin ja odottaviin äiteihin tutustuminen alkaa tehä tehtävänsä...Okeiokei. En mää ihan vielä kuitenkaan...muttamutta...:D )
* Himo päästä ajaan autolla. (Näin siis melkeen ku meijän auton tänään koululla, missä mulla on kuoro ja jos ois ollu avaimet, niin ai että kun oisin lähteny ajeleen. Yli 3 kuukautta ilman autolla ajamista! Auts!)
* Puoliksitehty päätös, että oon ainaki vielä 8.kesäkuuta täällä. Silloin meillä on orkesterin konsertti, jota en vaan halua yksinkertasesti missata. Nyt on niin hienoja ja kivoja kappaleita myös kamarikuoron kanssa, että naminami.
*Auton näkemisen myötä ikävä meijän autoa ja perhettä ja kavereita ja kaikkia teitä.


Ja paljonpaljon muuta, jota en jaksa nyt kirjottaa. Nyt tästä poies. Alkaa taas liikaa asumaan tämä tyttö tässä blogin ääressä. Nyt vähän etäisyyttä. Än yy tee nyt.Heippa.

Hölle hölle hölle!

Oon rakastunut saksalaisiin schlagereihin ja kuuntelen niitä vaan kokoajan. Ah.

Tänään joku täti räyhäs mulle yhtäkkiä, kun pyöräilin kotiin. Mulla ei siis toimi valo mun pyörässä, jotenka se ei tietenkään ollu päällä. Se nainen tuli mua vastaan ja kun oltiin vielä kaukana, niin siinä "vekslattiin, että kumpi menee kumpaa reunaa." Musta se oli huvittava tilanne, just niinku Suomessa. Jo 10 m ennen vastaantulijaa, valitaan oma reuna. Kun siis oltiin valittu omat reunamme ja tultiin vastakkain, niin hymyilin sille tätille nätisti. Ja mitä siitä sai..tuli urputusta, ettei valo oo ees päällä. Hmhm. No, huikkasin sille, ettei se valo toimi ja jatkoin matkaa. Täti ja tätin paha päivä.

Mulla on ollu kyllä äärettömän hyvä päivä tänään. Työt alko aamulla yheksän aikoihin ja olin jopa hereillä, ennen ku ois ees tarvinnu. Hanna ja Iris oli vielä aamukävelyllä, joten mulla oli oikeen luppoaikaa aamulla. Oho. Muutenkin päivä meni vaan jotenkin tosi nopeaa. Hannalla oli aamusta töitä pari tuntia ja sitten tuli käymään äkkiä kotona ja sitten se lähti lääkäriin. Sen piti tulla sieltä jo puolen tunnin päästä takas, mutta tulikin vasta sitten, kun me oltiin Iriksen kanssa jo lähössä päivällä muskariin.Se oli joutunu jonottaan siis tosi kauan siellä..Mutta mua ei haitannu yhtään, vaikka olinkin kauemmin töissä. Kun ei sitä Iriksen kanssa olemista niin kauhean työksi voi sanoa. Tai siis toki se on mulle työtä, mutta se on myös kivaa.

Muskarissa lapset oli niin omatoimisia ja aika meni niin nopeaa, että hupsis vaan ja oltiin taas kotona ja mun työt loppu.

Kävin tänään myös hakemassa pyörän pois tuolta kaupungilta, koska se oli jääny sinne, koska pääsin lauantaina tulemaankin kotiin autonkyydissä. Oli siis hyvä sauma taas käydä jouluostoksilla, mutta en mää paljon mitään ostanu. Löyty sieltä jotain pientä joululahjoihin..Vielä pitää siis päästä shoppailemaan.

Nyt on siis taas vapaata. Tunnin päästä alkaa kuoro ja huomenna on vapaapäivä. Ja keskiviikkona vaan pari tuntia töitä ja sitten siivousta ja sitten loppupäivä vapaata. Torstaina varmaan koko päivä töitä ja sitten perjantaina tulee Eeva. Sitten onkin jo viikonloppu ja sitten viimenen viikko täällä ennen joulua ja sitten kotiin. Oho. Aika menee lujaa. Tosi lujaa.

Se on jännä. Mitä lähemmäs se aika tulee, että tuun kotona käymään, niin sitä enemmän on ikävä kotiin. Hassua.

Sinisilmistä eroon.

Mun usko ihmisiin vähän horjuu. Oonkohan liian sinisilmäinen? Tottakai tiiän, ettei kaikki ihmiset oikeesti oo niin ihania, mutta jokaisessa on myös niitä ihania puolia. Ja niitä ihania puolia ois vaan niin paljon kivempi huomata, kuin niitä huonompia..

Perjantaina nähtiinkin Anastasiian kans kahestaan, Hopesta ei oo vieläkään kuulunu mitään. Me luultiin Nastian kanssa, että oltiin sovittu, että myös Hope tulee. Joko se oli unohtanu, joko se ei ollu ollu niin tosissaan ajatuksesta tulla, kuin me, tai joko se ei tahtonut tulla. Jotenkin kaikkia niitä on niin vaikea uskoa, mutta eipähän oo kuulunu siitä silti mitään. Mulla ei oo niille kotiin puhelinnumeroa, johon olis siis helppo soittaa ja mulla on vaan sen kännykän numero, minkä pitäis ainaski olla oikea. Mutta ei voi tietää, kun ei mistään muustakaan voi olla enää varma. Nastia piti kyllä suurimpana mahdollisena totuutena sitä, että viimeksi kun me nähtiin, me laitettiin se väärään junaan, kun se lähti kotiin. Ja nyt se on jossain keskellä ei mitään, eikä tiiä miten pääsis kotiin...hmm...
Ei toki sais yleistää, mutta Hopea tulee Keniasta. Onkohan niillä Eeva joku oharijippo sielläpäin? Tokihan kaikelle voi löytyä selitys, mutta eipä tuota oo ainaskaan vielä kuulunu. Ja Hopella sentään on meijän kotinumerokin.

Muutenkin oon huomannu, että katson maailmaa välillä liian lempeästi. Ihmisissä on myös piirteitä, joita ei pitäis löytyä.

Tänään sitten oli tarkotus mennä Lauran kanssa Heilbroniin joulumarkkinoille, mutta Laura sairastu und ich hatte keine Lust alleine nach Heilbronn fahren. Lustia siis, eli siis lystiä. No äh. Ei tuolle löydy tarpeeksi kuvailemaa suomenkielistä sanaa.

Tästä viikonlopusta jäi siis käteen maailman isoimmat naurut Nastian kanssa ja muutama ihana uusi tuttavuus, mutta myös ajatuksia, että liian sinisilmäinen tai luottavainen ei tosiaan saa olla.

Huomenna alkaa toiseksi viimenen viikko, ennenku tuun sitten kotiin. Jännää. Voipi olla, että tänään meen tositosi aikasin nukkumaan. Pakko ois saaha taas vähän univelkoja nukuttua pois.

Rauhallinen hetki.

Mun, Iriksen ja Edelfinger Str. hostellin rakennustyömaan duunareitten tutustuminen on noussut uudelle, seuraavalle tasolle. Nykyään sieltä nousee jo käsi korkealle huiskuttamaan, kun me Iriksen kanssa ollaan aamukävelyllä. On se kiva, että on näitä uusia tuttavuuksia ja tervehditään oikein iloisesti, vaikka kuinka kaukana käveltäis. Duunareille pisteet kotiin!

Tänään perjantai. Viikko meni ja hurahti. Olokin on nyt jo vähän parempi. Toki on kovasti nuhaa, mutta nyt ei enää oo sellanen sairas olo. Sain ihan kivasti onneksi nukuttuakin.

Eilen oli tosiaan Nikolaus päivä täällä. Meillä ei tosin lahjoja annettu, koska täällä tulee joulupukki sitten aattona. Tosin Anna toimii näillä tonttuna vaan, mutta kuitenkin. Lahjat tulevat sitten. Anastasiia oli kertonu perhelleen, että mää olin ollu täällä yhissä pikkujouluissa joulupukkina. Olivat kuulemma kysyneet, että voisinko mää mennä niillekin joulupukiksi. Oijoijoi..pitäis saksaksi(!) sopertaa hyvän joulun toivotukset ja kaikki, tai opetella äkkiä venäjää.. Tästä voi tulla vielä mielenkiintosta, jos siihen hommaan ryhtyy.

Pitäis lähtä suihkuun ja sitten tekemään ruokaa..Kunhan vaan sais jostain vähän puhtia. Vaikka sainkin nukuttua ihan hyvin viimeyönä, niin tiiän, että jos menisin pitkälleen tuohon sängylle, niin muutaman minuutin päästä olisin täydessä unessa. Ei ehkä passaa siis kokeilla.. Iris nukkuu alakerrassa päikkäreitään, pitkästä aikaa tällänen hetki, että mitähän sitä tekis. Jännää.

Mutta nyt kyllä suihkuun.

Vähän aikaa, paljon tehtävää.

Alan olla aika tosi sairas..kuumetta ei oo, kai, mutta kaikki paikat on ihan tukossa. Saapa nähä tuleeko uni tänäkään yönä, kun ei pysty hengittämään. Painaa silmiä paljon, mutta uni ei vaan tuu, koska jotenkin on vaan niin tukkonen olo. Mutta tajusin kyllä tänään, että on mulla stressiäkin. Oon enää kaks viikkoa täällä ja sitten kotiin. Niin paljon ois vielä tehtävää, ennenku kotiin meen. On tulossa vielä kaks konserttiakin ja joululahjoja on ostamatta ja kaikkea. Mutta kaikki ajallaan. Se mikä jää, niin jää.

Oon huomannu, että löydän täältä ihmisille kaksoisolentoja. Monesti kun tapaan täällä uuden ihmisen, niin mietin kauan, että miten hitsissä se ihminen on niin tutunnäkönen. Ja kohta tajuan, että se näyttää ihan naapurilta tai kumminkaiman serkulta. Meijänkin kuorossa laulaa mun äitin tätin mies, sassalin arja, iskän isä nuorempana ja viiru&pesonen kertomuksesta tuttu Pesonen. Oon kyllä tavannut täällä paljon mun kavereitakin. Monesti on ollu vähällä, että meen moikkaan, kunnes tajuan, että hyvänen aika. Mähän oon Saksassa. Ei joku seuristyyppi voi oikeesti mua tulla täällä vaan vastaan. Joskus joku viisas sano, että niitä ihmisiä joita kaipaa, niin niitä näkee sitten jokapuolella..Mutta..Mistä ihmeestä se Pesonen sitten tulee?

Rakastan leikkiä Iriksen kanssa piilosta. Ensin vien sen yhteen leikkitelttataloon, joka meillä on täällä sisällä ja sitten lähen ettiin, että missähän se Iris on. Ja koko tämän ajan, Iris hihittelee siellä teltassa, kun Reeta ei löydä Iristä. Iris on oppinu myös laulamaan! Nyt ei tarvii enää yksinään Pienen pientä veturia hoilata. Jei!

Mun eka kirja alkaa lähetä loppuaan. Se on merkki siitä, että mun täällä oloaika on melkeen puolessavälissä. Jotenkin hassu ajatus.

Mutta nyt nukkumaan.

"Jäi Mombasaan vain päivä elämää..."

Älytön väsymys, mutta koska tää kone nyt oikeesti vähän toimii ja menee nettiin, niin pakko oli tulla tähän takas ja jotain kirjottaa. Taputuksia siis tekniikalle!

Iskä soitti tänään ja puhuin myös Ellan kans puhelimessa. Oli jotenkin niin outoa mutta niin ihanaa kuulla niitten äänet. Hui, siitä on tosi kauan kun oon niitten kans puhunu. Saati sitten paljoa yhteyttä pitäny. Netti on vaan niin kätevä yhteydenpitoväline..kunhan se vaan siis toimii.

Tavattiin tänään Anastasiian uusi au pair Hope. Se tulee Keniasta(asuu Mombasassa!!) ja se on ollut täällä nyt kuukauden. Käytiin Nastian ja Hopen kans kaupungilla tsiipailemassa ja sitten kahvilassa. On niin hienoa vaan, kun on kavereita eri maista. Oli meilläkin siinä kolmikko..yks täys blondi tosi vaalealla iholla, yks tummaihoinen mustine hiuksineen ja yks siltä väliltä. Ja kun kaikki puhuu saksaa niin nopeaa kuin osaa ja yrittää samalla kuunnella toista, niin johan on soppa kasassa. Oli kyllä niin koomista mutta niin siistiä! Tosi kiva se Hope. Nähään perjantaina taas, kunhan se saa sen juna-aikataulut selville ja pääsee tänne. Se siis asuu Igersheimissa, joka on 5min junamatkan päästä täältä..

Tänään "järkytyin" yhdestä "kulttuurierosta". Nastia on aina sanonu mulle, että se ei voi ajaa pyörällä. Mää oon sitten aatellu, että se ei vaan tykkää ajaa sillä, mutta tänään selvisi, että se ei oikeesti osaa ajaa pyörällä, niinkuin ei osaa Hopekaan. Se tuli jotenkin niin yllätyksenä..tai siis..Suomessa kolmivuotias viipottaa jo kovasti omalla kolmipyörällään. Keniassa ja Ukrainassa vaan jotkut ajaa pyörällä ja silloinkin ne ajajat on poikia tai miehiä. Naiset ajavat tosi tosi harvoin. Hope osaa ajaa suoralla tiellä pyörällä, koska niillä on kotona yksi pyörä, mutta täällä on niin paljon mäkiä, ettei se pysty siihen. Jotenkin kaikenlaiset eri maiden erot vaan tajuaa paremmin, kun ne kohtaa täällä. Kaikkialla ei tosissaankaan oo samanlaista kuin Suomessa. Tää vuosi tekee kyllä tosissaan hyvää.

Huomenna joulukalenterista aukeaa jo 6.päivä. Voi älytön kun aika juoksee nopeaa.

Kiireen jälkeen levähdetään.

Jälleen kerran tää kone ja nettiyhteys täällä on ollut kaikkea muuta kuin kunnossa, joten sen takia tämä bloginkin päivittäminen on ollut aika hiljaista. Mutta välillä on ollut valoisiakin hetkiä! Eilen pääsin jopa käymään yhen matkatoimiston sivuilla, jei! Sitä ei oo tapahtunu sitten pitkään aikaan. Joo, eli siis tosi surkeesti on nyt netti kunnossa. Saa nähä, että kuinka kauan tätä jatkuu. No, pari viikkoa ja sitten oo kotona ja voin kertoa kaiken tapahtuneen sitten kasvokkain.

Tuntuu jotenkin ihan hassulta aatella, että muutaman viikon päästä oon jo kotona. Ei sitä oikeen usko silleen. Ja vielä hassummalta tuntuu se, että oon tulossa "käymään vaan vierailulla" kotona ja sitten tuun tänne takas. Koko ajatus tuntuu ihan hullulta. Ei kotiin tulla käymään vierailulla, muualla käydään vierailulla ja sitten tullaan aina kotiin. Mutta nyt tuunkin takaisin mun Saksan kotiin. Hassu ajatus.

Viimesen päivityksen jälkeen on kerennyt tapahtua niin paljon, että muistankohan ees kaikkea. Työpäivät oli ja meni, mutta perjantaina olin ihan paniikissa. Mun piti nimittäin kertoa Axelille (orkesterin johtajalle) että meijän orkesterin reissu ei ehkä onnistukkaan Raaheen. Onneksi sillä oli tosi kiire ja sovittiin vaan nopeaa, että se soittaa poksille ja varmistaa asian. Huh, selvisin ehjin nahoin. Axel on siis tosi kiva, mutta se on tottunut saamaan kaiken mitä haluaa ja tosi nopeaa..se ei oo kauheen hyvä juttu..

Illalla Mirjam ja sen poikakaveri Alex hakivat mut kyytiin ja mentiin viettään iltaa Mirjamin luokse. Sinne tuli muutamia niitten kavereita ja Marjukka ja Sandrokin oli siellä. Oli tosi kivaa tavata Mirjamin kavereita ja pitää vaan hauskaa. Sieltä sitten jatkoille ja oli kyllä kiva ilta! Mutta se on jännä, vaikka ne kaikki oli tosi kivoja ja on tosi kivoja, niin jotenkin oli ulkopuolinen olo. Jokainen niistä tunsi toisensa ja nyt ei ollu esim. että oisin ollu vaan Mirjamin ja Marjukan kanssa, vaan siellä oli myös muita joiden kanssa ne oli. Ens viikonloppuna Anastasiia on onneksi taas täällä, jei! Se on kyllä niin samanhenkinen tyyppi kuin mää, jei!

Lauantaina lähettiin sitten suomalaisiin pikkujouluihin Heilbroniin. Kun oltiin sinne lähössä, Hanna kerto mulle ilouutisen, mä saisin kunnian olla joulupukkina. jei? Ööö. Olin ehkä eniten paniikissa mitä koskaan aikasemmin. Tokihan mä voisin sen tehä, koska olin luvannut ja oli se musta tosi siistiä..mutta. Joulupukkina olo ei oo vaan näyttelemistä. Voin mää olla joulupukki jossain näytelmässä, silloin lapsetkin tietää, että "tuo täti vaan esittää tässä joulupukkia". Mutta että ihan oikeesti, livenä. Silloin pitäis oikeesti olla niin uskottava, että lapset uskoo joulupukkiin vielä sen jälkeenkin kun joulupukki on lähtenyt. Täytyy myöntää, että kun perjantaina yöllä tulin kottiin, lauloin ennen sisääntuloa joulupukkia laulua ulkoportaissa. Ainut mahollisuus harjotella laulaan sitä "joulupukin äänellä" ettei kukaan kuulisi. Okei, tiiän. Aika säälittävää, mutta olin tosi paniikissa.

Pikkujouluissa oli kivvaa ja Iris ei onneksi oksentanu matkalla autossa, niinku yleensä tekee. Talo oli täynnä ja mitä enemmän väkeä tuli, sitä enemmän mä olin hermona. Lopulta talossa kävi älytön melske ja lapsia oli melkoisesti. Oli jotenkin niin hassua, kun ympärillä puhuttiin tosi paljon suomea. Se oli jotenkin tosi hämmentävää, onneksi joku puhu välillä saksaa, rentouttavaa. Oli jotenkin surullista kuunnella joidenkin suomalaisten suomea, koska se oli saanu niin saksalaisen korostuksen. Vaikka musta onkin hienoa, että suomalaisia asuu saksassa ja ne osaa saksaa sitten kuin äidinkieltään, niin musta on tosi surullista, kun ne "menettää otteen siitä oikeasta äidinkielestään". Ei niistä kaikista uskois, että ne on suomalaisia. Ja välillä kesken puheen kieli vaihtu saksaksi, koska ei osattu sanoa kaikkea enää suomeksi. Jotenkin surullista.

No, välillä laulettiin muutama suomalainen joululaulu, mutta oli tosi sääli kun vain muutamat otti osaa laulamiseen. Monet vakituiset kävijät ei tullu tälläkertaa ja siellä oli paljon uusia kasvoja. Paikalla olevat jääkiekkoilijat täytti aika paljon huonetilaa ja kun laulo alkoi, tyhjeni tila melkoisen nopeasti. Harmi. Just Hannan kans puhuttiin, että kuinka joululaulut vaan kuuluu siihen omaan kuvaan tollasista koko perheen pikkujouluista.

Eipä kulunu siis kauaakaan, kun paikan emäntä Leena tuli kertomaan mulle, että nyt ois pukin aika. Jotenkin siitä aisti sen, että se ei oikeen oo varma, että mää handlaisin homman oikeesti, koska olin nuori au pair- TYTTÖ. Mutta päätin, että näytän sille!
Oli ehkä kivoimmat pikkujoulut ikinä, koska rakastin pukkina olemista! :D Käytin iskän kikkoja, siis kaikkea niitä mitä se tekee kun se on pukkina ja ne toimi! Aikuisiin upposi vitsit ja lapsiin joulupukki meni täydestä. Tuli kysymyksiä pukin poroista ja Iris jopa etti koko loppuillan joulupukin lähdön jälkeen, että mihinhän se pukki oikeen meni! Kiitti iskä siis vinkeistä! :P

Tutustuin myös Leenan tyttöön Lauraan (ymmärtää suomea, mutta ei oikeen puhu sitä) ja se kutsu mut ens viikonlopuksi kylään Heilbroniin sen luo. Ois kyllä tosi hienoa! Illalla pikkujoulujen jälkeen käytiin tän perheen kanssa pikaisesti Heilbronin joulumarkkinoilla ja jestas, sinne pitäis kyllä jokaisen joskus päästä. Oli niin tunnelmallista ja ihanaa. Hannan kehotuksesta päätin pyytää muita au paireja ens viikonloppuna mun mukaan, että tehtäis matka sinne joulumarkkinoille! Ehkä vois samalla sitten käydä myös Lauran luona! Oi että, ois hienoa!

Tämä päivä on ollu sitten ihan laiskottelupäivä. Joskus vaan tarvii sitä, että on vaan kotona ja tekee..no..ei mitään niin erityistä. Tänään oon siis vaan kattonu frendejä, soittanu alttoviulua, soittanu pianoa ja ollu..no..ollu vaan. Virkeetä, mutta tosi virkistävää. Niin ja puhuin tänään meijän Hannan kans varmaan 40 min puhelimessa! Toivottavasti näille ei tuu ihan kauheet laskut..hupsis. Mutta en mää ookkaan soittanu pitkään aikaan kotiin ja nyt kun ei oo päässyt koneellekaan, niin ikävähän sitä yllättää. Pääsi taas vähän selittään kunnolla asioita Hannalle. jei!

Äsken tuli ihan jäärettömän hyvä mieli. Me ollaan siis Annan ja Iriksen kanssa harjoteltu niitä esityksiä ja tarkotuksena on ollu, että me esitetään Hannalle ja Volkerille yksi esitys jokaisena adventtina. No, tänään oli tarkotus esittää sirkusesitys, mutta yksi asia johti toiseen jne. ja lopulta ei keretty esittää sitä missään vaiheessa.
Kun mää siis tänään heräsin, me syötiin ja sitten Annan piti soittaa soittoläksyt ja siivota huone. Ja koska Anna on aina "niin nopea", ei meillä ollut yhtään aikaa, ennenkuin sen piti lähtä kuoronsa konserttiin. Noh, mulle se passas, sillä mulla oli sitten omaa aikaa ja sainkin olla yksinkin kotona. Mutta nyt illalla kun ne tuli, halus Anna esittää sen sirkusesityksen. Mutta. Iris oli tosi väsynyt ja Hanna lähti viemään sitä nukkumaan. Ja se siis tarkotti sitä, että me ei esitettäis sitä esitystä tänään. Anna suuttu Hannalle niin paljon. Se huusi, kirku, paisko ovia, mitä ikinä keksikään. Mää olin omassa huoneessa- ei halua mennä taistelukentälle. Kohta Anna kuitenkin tuli itkusena ja vihasena äitilleen tänne ylös mun luo. No, me juteltiin ja juteltiin ja lopulta lähettiin yhessä hyvällätuulella syömään iltapalaa. Myöhemmin Anna pyysi äitiltään anteeksi.

Tämä kaikki johti siis siihen, että äsken Hanna koputti tuohon oveen ja tuli kiittämään mua, kun "olin saanut" Annan niin hyvälletuulelle! En siis oikeesti tehny mitään muuta ku juttelin sen kans. Älytön kun tuli niin hyvä mieli! On vähän niinkun sellanen isosisko fiilis, jonka luokse Anna juoksee ja jota vanhemmat ei siis kato silleen kuin katotaan naapurin tätiä, joka tarkotuksella on lapsille kiltimpi, jotta lapset tykkäis siitä enemmän ja miettis kuinka ilkeitä omat vanhemmat on. Joskus oon nimittäin miettiny, että enhän tee väärin, kun oon jutellut Annan kans sen riidoista sen vanhempien kanssa. Mutta sitten tulin siihen tulokseen Hannan avustuksella, että se on vaan hyvä asia. Me nimenomaan nimittäin puhutaan Annan kanssa siitä, kuinka ne vanhemmat oikeesti rakastaa Annaa ja haluaa olla sen kanssa ( siitä siis yleensä niist'ä riidoista on kyse) ja kuinka Annankin pitää miettiä, että miten se käyttäytyy. Tuli kyllä hyvä mieli, kun Hanna kävi tuossa.

Huomenna on 3.joulukuuta. Ihan uskomatonta. 21 päivää jouluaattoon ja sillon oon jo kotona. Uskomatonta.

Mutta nyt takaisin jatkamaan mun virkeetä päivää. Monica ja Chandler taitaa olla pian yhdessä! (en silti ole koukuissa frendeihin, en en)

Uuu uuu u dänsing kwiiiiiiin!

Tää mun kone on tosi pirullinen, en ymmärrä ees, että miten tää voi olla "niin fiksu". Kun sata kertaa yrittää kirjautua blogiin niin sadannella kerralla se ehkä onnistuu, mutta maileja en pääse kattoon en sitten millään. Nyt vielä ois oikeesti yks tositositosi tärkeä maili kirjotettavana ja hoh..mitä vielä. Mä en pääse ees kirjautuun sisään. Pitää oikeesti keksiä nyt joku tosi naseva hätäratkasu. Kohta pitää vissiin juosta naapuriin koneelle, jos mikään muu ei enää tehoa..

Tänään oli ihan luksuspäivä, kun oltiin Iriksen kanssa koko päivä kahestaan kotona. Anna meni suoraan koulusta kaverilleen ja oli siellä koko päivän. Volker meni vissiin vähän liian myöhässä aamulla töihin, joten se ei kerenny tulla päivällä syömään. Oli jotenkin niin autuaallisen ihana päivä. Sain kerrankin paljon aikaseksi ja sain luututtua talon, pestyä pyykkiä ja laitettua sitä kuivumaan ja kaikkea muita yhtä niin ihania kotihommia. Mutta tänään kaikki jotenkin luisti kivasti ja välillä oli jopa sellanen tunne, että älä aika kulje niin nopeaa!

Mää viihdyn täällä, tosi hyvin. Ja välillä aika vaan tuntuu juoksevan liian nopeaa eteenpäin..Oon alkanu siis miettiin vähän tätä ajanjaksoa mitä tuun olemaan täällä..Mutta kaikki on vielä täysin mietintä ja suunnitteluasteella. Ei siis paniikkia äiti. Tuun kyllä jouluksi kottiin.

Jos päivä oli rauhallinen, niin ilta oli kyllä kaikkea muuta. Näin Anastasiiaa kaupungilla ja joo, oli pikkasen niinku energiaa meillä. Oli aika hulvatonta ja luulen, että muilla on ollu kans, kun kaks tyttöä kailottaa toisilleen hoonooo saksaaa hoonolla aksentilla ja välillä ees ite ei saa mitään selvää, että mitä olikaan puhumassa. Nähtiin myös odottamattomia tuttuja ja oli mieli melkoisen korkealla kun illalla kotiinpäin astelin! Eipä kylmyys haitannu yhtään. Täälläkin on muuten päästy minus asteiden puolelle! Tosin lumesta ei ole tietoakaan..mutta hyvä suunta silti on.

Sain myös Anastasiialta tänään liudan levyjä, joissa on kuvia siitä ja sen perheestä ja ystävistä. Huippua nähä kuvia ja oppia sitäkautta tunteen sitä vähän enemmän. Levyillä on myös paljon venäläistä ja ukrainalaista musiikkia. Kaikille en oo oikeen vielä lämmenny..mutta ehkä vaan siksi, koska en oo tottunu kuunteleen sellasta musiikkia. Eihän sitä koskaan passaa heti ekan kuuntelukerran jälkeen jotakin kappaletta mollata, eihän..

Mutta nyt koitan julkaista tämän tekstin. Saapa nähä miten käy.

Das Spiel beginnt

Oli pikkaisen niinku meinaan vaikeaa nousta aamulla puol kaheksalta ylös. Oli aikamoiset tsemppaukset päällä, että jaksoin kangeta itteni sängystä ylös ja kävellä portaat alas ja vähän ajan päästä Iriksen kanssa ulos. Kun mulla päivällä oli muutama tunti vapaata, niin eihän siinä auttanu muu kuin ottaa pikku päikkärit. Schlagerit antoivat makoiset unet.

Mä vs. tekniikka- taistelu on menossa edelleen ja oon vähän niinku luovuttamassa. Mese ei toimi. Kyllä mää tänään siellä päivällä vähän aikaa jopa pystyin olemaan, mutta nyt illalla kun koetin, niin 5 sekunnin päästä se heitti mut taas ulos. Erävoitto tekniikalle- tai siis sen puutteelle.

Lauantaina me mennään tämän perheen kanssa yhdessä suomalaisiin pikkujouluihin. Tuntuu jotenkin niin..suomalaiselta! pitkästä aikaa. No eilenpä se pikkujoulun järjestäjä soitti Hannalle ja mietti, että mistä ihmeestä ne saisivat sinne joulupukin. No, Hannahan oli sitten sanonu, että kyllähän tuo meijän au pair on ollu vaikka ja missä mukana, joten varmaan se on joskus ollu joulupukkinakin. Eilen keskustelu "aikuisten iltapalalla" alkoi siis kysymyksellä, että oonko mää ollu joskus joulupukkina ja kun Hanna sai myöntävän vastauksen, niin meillä taitaa olla pikkujouluissa joulupukki. Saapa nähä mitä siitäkin tulee. :D Pitää kehitellä äkkiä joku varasuunnitelma. No ei. Kyllähän mä voin tehä sen, luulenpa vaan, että Iris huutaa puolen minuutin jälkeen, että "EETAAA". Toisaalta ootan kyllä ihan innolla. Kaikkea sitä tuleekin eteen, jos siis tulee. Mutta kiitos iskän, on mulla paljon kokemusta ainaski siitä, että millanen sen pukin tulis olla. Saapa nähä kuinka kauaksi siitä lopulta jään, jos siihen tilanteeseen tosissaan joudun :D

Täällä Bad Mergentheimissa on muuten ainaskin kolmaskin au pair! Se tulee Keniasta! Hanna oli käyny matkatoimistossa ja oli saanu selville, että sen toimiston omistajalla on au pair. Niinpä Hanna oli jättäny sinne meijän numeron, että se voi halutessaan soittaa mulle. Ootin ja ootan niin innolla sen au pairin näkemistä, että kävin tänään itekkin siellä matkatoimistossa kyselemässä sitä asiaa, mutta ei ollu omistaja taaskaan paikalla. Voi että, kunpa se sais sen numeron pian ja kunpa se soittais mulle.

Tällä meijän tiellä on paljon hostelleja ja yhdessä niissä tehdään pihalla jotain laajennusremonttia. Joka aamu kun me käydään Iriksen kanssa pihalla, me kävellään melkeimpä aina siitä ohi. Mua alkaa jo niin hävettään, kun ne miehet muistaa ja tuntee meijät ja siellä on aina se yks sama mies, joka aina niin tervehtii jo, koska me ollaan niin monesti vaan tuijoteltu niitten työntekoa! Iris vois tuijotella niitten työntekoa vaikka koko päivän ja ei millään suostu ikinä jatkaan matkaa. Mua niin hävettää aina, kun me saavutaan sinne ja se yks mies kattoo meitä niin ilkikurisen iloisesti ja moikkaa päälle. Voi Iris pieni.

Tein tänään valaistuksen ja tajusin yhdessä muskarilaulussa laulettavan "das spiel beginnt" eikä "das liebe kind". Olen silti edistynyt hyvin saksankielentaidoissani. Tottakai.

Häppeninkiä ja meininkiä.

On ollu jos minkälaista häppeninkiä ja on ollu kyllä melekosia päiviä. Mun kone on ollu vähän hajalla ja ensin luulin, että se johtuu vaan mun koneesta. Mutta nyt selvisikin, että nettiyhteydessä olikin jotain vikaa. Volker oli kans ihan hajalla, kun ei ollu päässy sähköpostejaan kattoon, kun koko viikonlopun oli silläkin kuulemma yhteys pätkiny. Mutta nyt pelittää taas paremmin, joten ehkä se tästä.

Mulla hajos täällä myös patteri ja yks ilta kun Eevan kanssa tultiin kotiin, tai siis yks yö, niin täällä oli melekosen kylmä. Tänään siitä sitten sanoin Volkerille niin sehän tuli ja korjas sen. Hupsis vaan ja patterikin pelittää taas. Siistiä. Näin se homma etenee!

Meni viikonloppu ihan tosi nopeaa, hurahti vaan. Eeva oli täällä siis kylässä! Nyt on jalat rakoilla ja ääni painuksissa. Meillä oli eilen kamarikuoron konsertti ja muutenkin kun tuli tanssittua ja laulettua viikonloppuna melkoisen paljon, on niillä aina seurauksensa. Mutta laastaria jalkaan ja lämmintä päälle, niin kyllä on sitten taas parempi.

Mulla ja Eevalla oikeesti aina käy jotain kämmejä kun me matkustetaan, nyt se on vaan fakta. Eeva tuli tänne ja lähin sitä vastaan. Mentiin ristiin, eikä löydetty toisiamme. Puheaika oli lopussa, ei voitu soittaa. Tulipa sitten risteiltyä vähän siellä sun täällä. Mutta aina me ollaan perille päästy! Niin nytkin :D

Tuli sitten viikonloppuna laulettua saksalaisia schlagereita, housebiisejä ja jammailtua jalat rakoille. Kotiin lähtiessä hiuksista löyty hedelmäistä hajua, taskusta viestiä ja tulihan siinä kotimatkalla pelastettua ihmishenki ja toivotettua hyvät illanjatkot ja heipat autokyydille.
Lauantaina nukuttiin pitkään, vaikka olihan meillä kellokin herättämässä. Oikeastaan kolmekin kelloa, mutta kun ei jaksanu noust,a niin ei jaksanu. Päivällä oltiin muutama tunti pikkutyttöjen kanssa ja lähettiin yhdessä majan rakennuspuuhiin metsään. Taisipa olla niin, että välillä minä ja Eeva oltiin ne innokkaimmat. Millon Eeva uudestaan? :D Kyllä tuli metsään hieno maja ja kaakaon ja eväiden voimalla jaksettiin kävellä kotiin takaisinkin. Törmättiin myös yllättäviin tuttuihin metsäretkellämme.

Laulettiin Eevan ja Hannan kans viikonloppuna myös yhdessä. Olihan mahtavaa! Maa on niin kaunis, se on vaan ihana laulu. Ehkäpäs lauletaan se myös mun kirkkokuorolaisille kun meillä joulukuussa on ns. pikkujoulut.

Lauantaina oli sama meno kuin perjantaina ja kyllä me vähän ennen nukkumaan mentiin, ennenkuin Iris heräs.. Sunnuntaina oli taas vilskettä, mutta vaikka oltiin vähän myöhässä, niin kyllä Eeva kerkesi onneksi ihan ajoissa omaan junaansakin.

Nyt taustalla soi Fiesta Mexicana! Kyllä saksalaiset schagerit rulaa! Nyt vois ottaa vaikka päikkärit. jepujepu.

Niin ja se meijän orkesterireissu Raaheen ei vissiin onnistu. On löytyny vaan 21 soittajalle yöpaikka ja meitä on n.50. Ja arvatkaapa kenen pitää kertoa se meijän orkesterijohtajalle..jeejee..ootan innolla :/ Nyt menee kaikki suunnitelmat uusiksi...

Muutto hylätty.

Tänään on ollu kyllä kaikkea muuta, kuin sellanen päivä, kuin eilen oli. Jos eilen oli reipas päivä, niin tänään oli...antireipas tai jotain vastaavaa. Onneksi tuli luututtua eilen, tänään siitä ei ois varmasti tullu mitään. Oon ollu tänään vaan ihan poikki. En ymmärrä miten nukkumaanmeno jää aina niin myöhäselle vaikka konekaan ei ees toimi enää, että vois mesettää tms.

Mun kone ei siis mene enää meseen, eikä hotmailiin, eikä facebookiin. Jotenka, siinäpä ne mun yhteydepitomahdollisuuksista suurimmat sinne Suomeen menikin. Aika hiljaista siis tämä elo nyt sen asian kannalta. Vastaan siis kyllä maileihin ja tuun kyllä meseen, heti kun vaan tämä kone pelittäis.. Mutta jos muutaman kymmenen kertaa yrittää peräkkäin kirjautua meseen, siinä onnistumatta, menee siitä maku aikalailla. :/ Onneksi tulee joulu!. Jospas tää mun kone kestäis sinne asti, niin saisin sen sitten taas kuntoon.

Me ei muuten muutetakkaan(tai siis nämä ei muuta uuteen taloon)! Nämä oli laskenu kustannuksia ja loppujenlopuksi siinä talossa tulisi kalliimmaksi asua, kuin tässä. Pelon ja jännityksen sekaisin tuntein odotan seuraavaa "taloehdokasta.."Kiitos Eevis muuten neuvoista! Meilläkin on tosin kyllä ollut jo sellanen sääntö, etteivät lapset saa tulla mun huoneen ilman mun lupaa ja eikä ne tuukkaan. Mutta jos meillä ois huoneet näitten kans tosiaan samassa kerroksessa, niin ääni kulkeutuis sinne munkin huoneeseen sillon puol kuus aamulla aika hyvin. Mä kun en tosiaan kauheen aamuihminen ole..kröhöm..Nyt tämä huone on niin eristyksissä, että tänne kuuluu tuskin mitään. Ja se on hyvä se! :D

Meillä on Annan ja Iriksen kanssa salaisuuksia ja ollaan päätetty pitää Hannalle ja Volkerille jonkinlainen esitys aina joka adventti. Ja se jos mikä saa Annan aina hyvälle tuulelle! Ei ole ollut huolta Annan kiukutteluista tai vitkutteluista, kun riittää, että sanoo.."Heti kun oot tehnyt läksyt ja syönyt reippaasti, niin sitten voidaan harjotella sitä esitystä." Anna on ihan haltioissaan. Päästään siis esittämään sirkusta ja näytelmää ja lauluja. Hienoahienoa. Mutta se on semmonen meijän kolmen juttu, jonka parissa aika kuluu tosi nopeasti. Lapset on innoissaan ja au pairillakin on hauskaa. Hienoa.

Tänään oli kyllä ihan levottomat kirkkokuoroharkat. Laulajista suurinosa on siis +60 ja mun lisäksi siellä on kaks muuta nuorta. Tai no nuorta ja nuorta, mutta niihin muihin verrattuna todella nuoria.. minä, sabine ja matthias. Matthias ei oo ollu nyt pariin kertaan, koska se on ollu sairaana. En oo koskaan jutellu sille mitään, koska aina se on laulanu jossain tosi kaukana musta. Mutta nyt meillä on uusi järjestys ja se laulaa mun vieressä. Tänään siis tutustuttiin ja puolessavälissä harkkoja oli sellanen tunne, kuin oisin tuntenu sen siitä asti kun tulin tänne. Jos jotakin on kaivannut täällä, niin sellasta "läpänheittoa". :D Ikävä kavereita Suomessa kun vedet silmissä on vaan saanu monesti nauraa. Mutta tänään kuoroharkkoissa ei ollu kyllä naurusta puutetta. Ihan älytön tyyppi se Matthias! Oli ihan uskomattoman hauskaa! Veikkaukseni on, että se on 25-30 vuotias. Vois osua aika lähelle, mutta voin olla tosi väärässäkin. En osaa veikata ihmisten ikiä enää, ainakaan täällä. Voi vitsiläinen, Rrrrrrrrrreedta aus Finnland und Mattttthhhhiassss. Tulispa jo ens torstai ja seuraavat harkat! Haha :D

No en kyllä haluais aja menevän niin nopeaa, koska huomenna tulee Eeva! Ihan niiiiiin mahtavaa. Voi että. Enää yksi yö ja lyhyt päivä töitä ja sitten orkesteri ja kuoro ja sitte Eeva on täällä! Parasta! Eikö Eeva ollukki muutes se juna 19.25 täällä? Voidaan kyllä vaikka soitella vielä huomenna, mutta kolmen jälkeen en oo enää kotona. Sen jälkeen mulla on orkesteri ja kuoro. On mulla kännykkä mukana, mutta siis en tiiä, että mihin aikaan pystyn vastaamaan. Mutta tuun sillon sua vastaan!

Muutto häämöttää. Ehkä.

Päätin tänään aamulla, että tämäpäivä on reipas päivä, jotta huomenna ja perjantaina voisin ottaa rennommin. Niinpä ees Iriksen ollessa päikkäreillä, en käyny laittamassa tätä konetta päälle(niinku yleensä teen), enkä istunu siinä sen ääressä seuraavaa puoltatuntia. Päätin pistää hihat heilumaan ja nyt on talo luututtu, pyykkiä on pesty, pistetty kuivumaan ja laskostettu ja tavarat on oikeilla paikoillaan. Ruokakin tuli siinä samaan vetoon tehtyä ja kyllä jaksoi sitten koko päivän touhuta lasten kanssa, kun oli pihviä ja perunamuusia masussa. Olipa niin suomalaista ruokaa tänään, kerrankin.

Mun kone on edelleen mäsä. Tai siis ei kone, vaan netti. Tai jokumikälie. Tympäsee. No hyvä puoli siinä on se, että eipähän tuu oltua niin paljon koneella. Mutta huonoja puolia löytyy kyllä kans. Mutta aatellaan nyt vaan tuota hyvää puolta, niin on hyvä mieli. Kaikesta löytyy jotain positiivista.

Hanna sanoi tänään, että ne alkaa nyt Volkerin kanssa tosissaan miettiin, että muuttavatko(muutetaanko me) uuteen taloon. Se asia on nyt vissiin vähän niinku sillämallilla, että jos nämä haluaa muuttaa, niin se talo myydään näille. Vaikka ne ei oo mitään päätöstä vielä tehny, niin jotenkin siitä Hannasta aisti sen, että kyllä se ois sinne kovasti muuttamassa. Se neuvo mulle, että missä se talo on, jotenka voin käydä sitä joku päivä kurkkaamassa. Kuulosti kyllä ihan kivalta. Mutta mun puolelta siinä on se miinus puoli, että kaikki huoneet on samassa kerroksessa. Tässä on ollu niin ihana, kun on saanu aina juosta omaan huoneeseen rauhaan ja täällä on tosissaan saanuki olla rauhassa.(Mun huone on siis kolmannessa kerroksessa ja tän huoneen lisäksi tässä kerroksessa on vaan työhuone, joten lapset ei tuu tänne juuri koskaan). Siinäpä on sitten kiva, kun kaikki huoneet on samassa kerroksessa, niin saapa nähä kuinka monesti mulla on huoneessa vieraita. Ja Irishän tosiaan herää siinä puol kuuden aikoihin aamulla..kivvaa.

Mutta oishan se ihanaa, kun ois oikeesti vähän uudempi talo ja kaksinkertaset ikkunat, joten niistä ei vetäis niin kovasti. Myös lämmitys ois parempi ja kaikkea. Se on vähän niinku fifty-fifty että haluaisinko, että nää muuttais vaikko en. Yks päivä muuten kun täällä sato ihan tosi paljon, niin hokattiin, että vesi tulee kattoikkunasta läpi! Tuossa mun huoneen viereisessä telkkariaulassa on siis kattoikkuna ja koska tää talo on aika mäsä, niin sieltä puitteista tuli vesi läpi. Toissapäivänä täällä sitten kävi korjausmiehiä ja kun kysyin, että mikä niitten päätelmä, tästä ikkunasta oli, että siis mitä pitää tehä, niin vastaus oli, että koko katto on ihan laho. Ne sanoi myös, että ihmettelevät suuresti, jos tuo katto kestää vielä ens talven..että sellasta. On tämä siis erittäin hyvässäkunnossa oleva talo. Mun huonehan tosiaan on siinä ylimmässä kerroksessa..

Nyt oon vaan ihan poikki. En jaksa tehä tänään varmaan enää mitään. On kyllä ollukki sellanen juoksupäivä että huhhuh.

Eeva tulee ylihuomenna! Pyytäisin käsiä ristiin, että junat kulkis sillon perjantaina..Täällä on taas joku ihmelakko menossa ja ois kyllä niin inhottavaa, jos Eeva ei pääsiskään tulemaan, koska junat ei kulje..:/ Mutta jospas ne lakkoilijat viisastuis ja palaisivat töihin.

Mutta nyt jotain muuta kuin surffailua netittä. Mesekään kun ei ylläripylläri toimi. Voivoi.

Keskusteluja ja vaarallisia mummoja.

Aivan mahtava päivä!

Ensinnäkin nukuin pitkään ja päätin sitten päivällä lähteä kaupungille. Tarkotuksena oli ostaa joululahjoja mutta eipäs löytynytkään yhtään. Sensijaan rahaa kyllä meni. Mutta nyt on uudet housut ja lissää Chandleria ja Rachelia ja Rossia ja ja..kaikkia. Jippii.

Olin sitten Nicolen kans yhteydessä ja lopulta sovittiin, että mennään syömään yhdessä Anastasiian, Elenan ja Lauran kans. Siis Nicole, Laura ja Elena soittavat kaikki siinä mun orkesterissa. Ja kaiken huipuksi Elena tulee kans Ukrainasta, joten Anastasiialle se on tosi huippua, koska se pystyy sitten puhumaan myös ukrainaa :)

Nicolella oli soittotunti iltasella, jotenka me mentiin syömään vasta kaheksan jälkeen. Anastasiialla oli kerrankin koko ilta vapaa, joten se tuli jo kuuden jälkeen mun luo kaupunkiin ja käytiin sen kanssa kahvilassa pari tuntia istumassa. Oli kyllä niin uskomattoman mahtavat keskustelut että! Se on jännä, miten asioita oikeesti tajuaa vasta sitten, kun niistä tulee ikäänkuin todellisuutta. Uskonnontunneilla koulussa on puhuttu niin kristityistä kuin muslimeista, mutta koska en tunne ketään muslimia, on se ollut vaan joku uskonto, joka on sellanen ja tällänen. Kaikelle tuli ihan uusi näkökanta, kun Anastasiia kertoi kavereistaan jotka ovat muslimimiehen kanssa naimisissa. Oli kyllä puheenaiheita meillä laidasta laitaan. Puhuttiin niin kaikkea syvällistä kuin niin kaikkea ...kaikkea muuta. Oli niin siistiä kyllä! :)

Kaiken kruunas kyllä se, kun Anastasiia meni vessassa käymään ja yhtäkkiä yks tarjoilija mies tuli juttelemaan mulle. Oltiin siis kahvila Cortinassa, josta tykkään tosi paljon ja oon sitten monta kertaa siellä ollukki. Joskus Anastasiian kans, joskus kirkkokuorolaisten kans, joskus Nicolen kans ja kerran Annan ja Iriksen kans. Melkeen joka kerralla se mies on ollut siellä sillon töissä ja niinpä se muisti mut edellisiltä kerroilta. Se tiesi että oon täällä au pairina ja siitähän se juttu sitten alkokin ja sitä riitti. Oli jotenkin älyttömän kivaa vaan jutella sen kanssa. Jälkeenpäin Nastian kans vaan naurettiin, että kylläpäs mä sitten puhun kaikkien kanssa. Mutta minkäs sille voi..uusiin ihmisiin tutustuminen on kivvaa :DD

Koko loppuilta oli aivan tosi kiva! Mentiin siis viidestään paikalliseen kebab ravintolaan ja siellä istuttiin se pari tuntia. Tulin siihen tulokseen, että oon mää sittenkin oppinut täällä saksaa jonkinverran, vaikka välillä tuntuu, etten oo oppinu juuri mitään. Mutta sillon kun olin ollut täällä ehkä viikon tai kaks, olin niitten samojen tyttöjen kans syömässä. Sillon kun ne puhuivat keskenään saksaa, en ymmärtäny oikeestaan sanakaan mitä ne sano, koska ne puhu niin nopeaa. Mutta nyt ei ollu ongelmia ymmärtämisessä ja hokasin, ettei mun tarvinnut kokoajan keskittyä satasella, että ymmärtäisin. Pysty vaan oleen ja kuunteleen ja jutteleen. Mikä mahtava tunne se olikaan!

Eilen muuten yks mummo yritti taklata mut!! Olin tulossa kuorosta kymmenen aikaan illalla ja oli tosi pimeää. Ajatuksissani sitten pyöräilin jalkakäytävällä tällä meijän tiellä. Käännyin sille jalkakäytävälle pyörälläni vaan ihan tottumuksesta, koska yleensä oon kävellen. Mua vastaan tuli joku mummo sauvojen kanssa. Pyöräilin kyllä ihan eri reunassa kuin se ja aattelin vielä siinä pyöräillessä, että väistän sen mummon oikeen kunnolla. Ei siinäkään käyny mielen vieressäkään, että pyöräilin jalkakäytävällä. Sitten kun olin siinä melkeen sen mummon kohdalla, nostaa se mummo toisen keppinsä aidaksi mun eteen ja alkaa valittaa suuren ääneen, että mun pitää mennä tielle pyöräileen. Pikkasen säikähin ihan sikana. Onneksi sain just ja just käännettyä pyörän, etten ajanu siihen keppiin pahki, koska muuten oisin pää eellä ollu siellä tiellä. Hullu mummo! Tokihan mä tein "väärin" (siinä ei oo kyllä kieltomerkkiä, mutta kuitenkin) koska ajoin siinä jalkakäytävällä, mutta hyvänen aika, ei sen ois tarvinnu koittaa tappaa mua. Ois vaikka vähän aikasemmin jotain sanonu, eikä törkänny sitä sauvaansa mun eteen. Pikkasen hakkas sydän tuhatta ja sataa kun siitä selvisin. Pitää näköjään alkaa varomaan noita iltasella liikkuvia mummoja. Tiiä mitä ne saa mieleensä..

Mutta jeespoks. Nyt kohtapuoliin nukkumaan. Tiiän muuten mikä mun konetta vaivaa..pitäs päivittää Symantec, mutta se maksaa maltaita. Ei mulla oo ennenkään sellasta ollu ja kone on toimun hyvin ja en nyt tiiä, että pitääkö mun tosissaan se ostaa, jotta tää kone alkaa taas pelittään kunnolla..

Enää 3 yötä ja Eeva on täällä! Jee! Eeva muutes..mulla on sulle vähän asiaa lauantaista. Mä yritän sahaa mesen toimimaan tai pittää soitella tässä, jos se ei ala pelittään..

Mutta jeps. Nyt meen. Se on moro se

Edistystä.

Mun kone toimii taas! Nyt pitää kyllä äkkiä koputtaa puuta...ainaski siis hetken se on jo toiminu ja oon voinu mesessäkin olla. Sain neuvoja koneen suhteen, mutta lopulta sain tehtyä vaan Eevan neuvon, mutta sehän se juuri toimikin! Kyllä mörököllit kaikkos ja netti pelittää taas. Toivottavasti vielä vähänajanpäästäkin..

Oli kivaa tänään muskarissa. Oon saanut oikeen kivoja äitejä kaverikseni. :D Jotenkin huvittaa se muskari, kun oon siellä muitten äitien ja niitten lasten kanssa. Mutta pikkuhiljaa kaikki niistä alkaa tajuakaan sen, että mä en ole Iriksen äiti..Jotenkin huvittavaa.

Kuorossakin oli kivvaa ja meillä on sunnuntaina konsertti! Jännää!

Juttelin äsken Mirjamin kans mesessä ja sovittiin että nähään varmaan ens viikon tiistaina. Voi että. Ihanaa. Steffin isä on joku tietokone tyyppi, niin se voi varmaan kattoa mun konetta, jos tää vielä alkaa kovasti temppuileen..hyväkivabra!

Vähän on sellanen harminpoikanen, kun en päässy festareille. Ois ollu vaan niiiiin hienoa! Mutta eihän sitä kaikkea voi saada. Ens vuonna toivottavasti sitten! :)

Toivoton tapaus.

Mun kone on sökönä. Tai no ihan kasassa se on, mutta siltikään se ei toimi oikein. Se on oikeen onnenpotku, jos pääsee meseen ja jos yhteys pysyy ees muutamin sekunnin. Oon siis vastannu teille kun ootte keskusteluja alottanu, mutta ne mun viestit ei vaan tuu perille! :( Netin kanssa sama homma. Tää on ihme, että pääsin tälle blogi sivustolle. Saapa nähä saanko tätä tekstiä näkyviin..

En ymmärrä mikä tällä koneella on. Ja mese ei toimi, joten vaikea kysyä keneltäkään neuvoa. Sitäkin oon kyllä tehny jo niin monesti, että oikeen hävettää. :/ :D Mutta jos joku ihana ihminen, joka ymmärtäis tietokoneen päälle voisi neuvoa mua, niin oisin oikeen oikeen onnellinen! Viruksen torjuntaohjelma mikä mulla on ollu, on nyt loppunu. Tai siis se oli joku sellanen lisäapu ja se oli ilmainen kuukauden. Nyt on menny siis yli kuukausi, joten voisikohan johtua siitä? Mutta ei mulla oo halua maksaa siitä maltaita, kun on niitä ilmaisiakin ohjelmia. Ja kaippa tässäkin sellanen pitäis olla..joo..oon aika toivoton. Toinen on, että tää suosittelee mulla tän Acer koneen rekisteröintiä. Mitäkö siis tehdä? Jouni? Janne? Pasi? Jonne? Jyrki? ja kaikki muut? Oisin niiiiiin onnellinen jos joku voisi jotenkin auttaa. Kunhan saisin tuon mesen toimimaan niin ois vähän helpompaa..huoh.

Mutta hyvvää kuuluu! Eilen kävin Nicolen kanssa jätskillä. Oikeen ihmettelin, että miksihän me ei olla nähty sen kanssa useammin..Oli tosi kivaa! Siitä on oikeesti varmaan kaksi kuukautta, kun sen kanssa viimeksi nähtiin. Tokihan me orkesterissa nähään joka viikko, mutta se on kuitenkin vähän eri asia..Nyt kuitenkin sovittiin, että nähään varmaan tiistaina :) Siistiä.

Tänään sain siivottua pitkästä aikaa taas huoneen kunnolla..Nyt on Eeva siis siistiä! Että tervetuloa! :P

Mutta kohta Iriksen kanssa lauleskelemaan muskariin. Se on moro se!

Helmi ja Teeri seikkailee taas pian.

EEVA TULEEKIN JO ENS VIIKONLOPPUNA!!

sunnuntai
..................
maanantai
...................
tiistai
...................
keskiviikko
...................
torstai
...................
perjantai

JA EEVA ON TÄÄLLÄ!<3

Nukkua voi myöhemmin.

Jäipä yöunet taas tosi tosi lyhyiksi. Ei malta nukkua, koska on vapaa viikonloppu ja tekee niin mieli tehä kaikkea ja nähä kaikkia. Mutta aattelen asian niin, että huomenna kerkeän sitten nukkua..tai tiistaina sitten viimestään :D

Tavattiin taas uusia ihmisiä Nastian kanssa ja oli aivan huippua! Hymy ja ilmeet kertoo tosi paljon ihmisestä. Se on jännä. Niistä voi lukea niin paljon. Ja sen perusteella tutustuukin uusiin ihmisiin. Laulaminen ja tanssiminen yhtäaikaa. Oh.

Kuunneltiin myös The Rasmusta, kun jotain suomalaista musiikkia pyysin. Oli aika nostalgista!

Tänään olin sitten koko päivän Mirjamin ja sen kaverin Steffin kans! Oli tosi kivaa! Ne kummatki on niin huippuja. Käytiin syömässä, oltiin Mirjamilla ja katottiin leffaa Steffillä. Oli jotenkin niin rento ja ihana päivä. Ei ollu mitään sen erikoista, kun vaan sellasta olemista ja tehtiin sitä, mitä millonkin haluttiin. Just sellasta oon kaivannu. Että vois vaan olla ja viettää aikaa jonku kans. Ettei aina tarvi suunnitella kaikkea niin tarkasti..Valitettavasti Nastian kans ja monen muun kans täytyy aina suunnitella niin tarkkaan, että mitä tehään ja missä tehään ja millon tehään ja kenen kanssa tehään, koska niillä on niin paljon töitä ja Nastian perhe on joskus niin..ei-niin-kiva..

Oon siis tutustunu Mirjamiin Marjukan kautta ja kerran oon siis nähny Mirjamin aikasemmin. Mutta tuntuu nyt, että oisin tuntenu sen jo tosi kauan..se on jännä. Tänään tutustuin siihen sen kaveriin Steffiin. Se vaikutti tosi kivalta! Se asuu aika lähellä mua ja puhuttiin, että tehään sen kans joku päivä jottain! Niin huippua! Mirjam on töissä ja asuu tosi monesti aina viikot ja viikonloputkin poikaystävänsä luona, koska se sen työ on siellä. Niinpä sitä näkee niin harvoin..se on tosi harmi. Mutta varmaan alkuviikosta vielä nähään ja sitten kahen viikon päästä, kun Eevakin ehkäpäs tulee tänne!

Mulla tuli tänään kauhea ikävä lunta, kun siis taas yöllä satanut lumi suli pois.. Mirjam oli askarrellu joulukortteja eilen ja kun näin ne, tuli ihan joulufiilis. Ootan sitä, että pääsen laittaan kynttilät ikkunoihin ja jouluvaloja ja koristeita, seisomaan ulkona tähtitaivaan alla kun pakkanen kipristää nenänpäätä ja hengitys höyryää. Ootan myös sitä, että jokapuolella on lunta ja pääsen soittaan ja laulaan joululauluja hilipatiitun ja bulbun kanssa. Voi että.

Eeva tulee (ehkäehkäehkä) kahen viikon päästä! Ihanaa!

Mieletöntä.

Volker oli sekoittanut menonsa ja lopulta kävi niin, että mulle tuli huomiseksi ylimääräsiä töitä. Oikeesti mulla ois vaan kolmeen asti perjantaisin, mutta nyt mulla olisi töitä ilta yheksään asti. Ärsytti aluksi suunnattomasti, koska en pääsis orkesteriin ja muuta, mutta ei voi mitään. Sellaista sattuu joskus.

Tsemppasin sitten ittiäni ja lopulta se ei tuntunu enää yhtään niin huonolta jutulta. Ei tartteisi niin kiireellä tehä kaikkea perjantaina, koska ei ois orkesteria ja sais olla vaan rennosti koko päivän. Mä olisin myös yksin koko päivän lasten kanssa, joten se on aina kivaa, koska sillon kerkeää tehä jotain niitten kans kunnolla.
Olin siis erittäin sinut sen asian kanssa.

Äsken Hanna huuteli mua alakerrasta. Kun menin kuunteleen, että mitä asiaa sillä oli, niin se kertoi, että Volkerilla ei ookkaan huomenna sitä ylim.menoa. Jotenka se tulee kotiin jo ennen kolmea, jotenka mulla alkaa silloin vapaa ja pääsen orkesteriin.

Uskomatonta.

Saksa vs. Suomi

Kuinka rakastankaan Saksan talvea..

klo 8.00 Lumi peittää maan ja maahan jää niin suuret kuin pienetkin jalanjäljet, kun ollaan Iriksen kanssa aamukävelyllä joenvarrella. Pakkanen kipristelee nenänpäässä ja varpaissa.

klo 12.00 Laitan ruokaa keittiössä ja kun vilkaisen ulos, ei lumesta ole enää tietoakaan. Aurinko paistaa niin lämpimästi, että mittari antaa lukeman +10 astetta. Tuntui ihan kesältä.

klo 13.00 Syömme lounasta, kun ulkona alkaa yhtäkkiä satamaan räntää ja vettä. Kaikki kaunis on poissa ja ulkona näyttää erittäin harmaalta ja liejuiselta.

klo 17.00 Viedään Iriksen kanssa Anna kitaratunnille. Lumesta ei ole tietoakaan, auringosta ei ole tietoakaan. On kaunis syksyinen näkymä ja ilma ulkona, mutta vaatetta pitää olla kuin talvella.

klo 17.17 Ulkona on ihan pimeää, yritän katsella ulos millainen sää siellä nyt on, mutta mitään ei näy. Koska ei ole lunta, ei ole mitään valoa.

..tai sitten en.

Tänään kuoro! Jippii.

Lunta tulvillaan, on (toivottavasti) raikas talvisää..

Mulla on ihan sellanen kotiäiti olo. Sellanen kotiäiti, joka kestää sekä tuulet että turmellukset. Kun Anna ekan kerran sai varhaisen murkkuiän raivarinsa, olin ihan hätää kärsimässä ja tuli olo, että tätä en kyllä jaksa kauaa. Mutta nyt ne kuuluu jokapäiväiseen elämään. Tai siis joskus Anna on hyvällä tuulella, joskus huonolla. Tänäänkin siitä oikeen huomas, kuinka se yritti miettiä päänsä puhki, että keksis jonku asian mistä vois vähän kiukutella. Noo. Löysihän ne niitä asioita. Esim se, että se heitti juuri rakentamansa legoautonta lattialle ja alkoi sen jälkeen kiukuttelemaan, että auto on rikki ja nyt hänen täytyy rakentaa se uudestaan! Lapset on joskus aika yksinkertaisia. Mutta oon tajunnu täällä siis sen, että jokainen vaan joskus tarvii sitä, että saa purkaa paineensa. Niin pieni kuin isokin. Mua vaan huvittaa se tapa, millä Annakin sen asian hoitaa. Noo..siellä se vähän aikaa huusi omassa huoneessaan ja suoraansanottuna hyppi tasajalkaa kiljuen yhtäaikaa. Mulla ei vaan meinannut pitää pokka. Piti lähtä äkkiä pois. Onneksi pokkani kuitenkin melkeen piti ja "otin Annan tosissaan", niin Anna sai vähän kiukutella ja kohta oli taas niin hyvä mieli että.

Iris oli tänään päivällä yks energiapakkaus. Ja kaikki mitä ei saanu hajottaa ja levittää, niin sen Iris teki. Kun se sitten yhessä vaiheessa hajotti sen tuttipullojen tutit keskelle lattiaa, jouduin sanomaan sille tosi tiukasti, että ei, niin ei saa tehä. Eipä siinä kauaa pystyny olemaan tiukkana tätinä, kun Iris laittaa alahuulen mutrulleen, tulee halaan ja sanoo: Kultaaa! Voi että. Voiko olla sulosempaa. Eipä siinä enää voinu sen jälkeen kauheen "vihanen" olla. Vitsit kun se on vekkuli lapsi.

Nuortenpiiri jäi taas väliin. Pyysin Anastasiia sinne tänään mukaan, mutta se ei sitten päässykään, vaikka aluksi suunniteltiin menevämme. En lähteny sitten mäkään. Ihan hyvä kyllä sinänsä, oon aika poikki. Mutta niin..taas jäi se sitten väliin. Mennäkkö vai eikö mennä..oispa joku nyt kertomassa, että mikä on paras ratkasu. Mutta ens viikolla sitten taas uusi mietintähetki.

Nyt voisin lähtä käymään vielä vähän kävelyllä, toivoen, että siellä satais lunta vielä pikkaisen. Ois niin ihanaa.

"Soihdut sammuu, kaikki väki nukkuu..."

Joulu tulee sittenkin!

Tämä vuosi on ollu ihan kummallinen. Viime vuonna mua oikeen tympäs kun tuli lunta ja oli pimeää ja oli kylmä. Ei ollut yhtään kiva. Mutta nyt! Aamulla kun Anna lähti kouluun, kuului alakerrasta äkkiä ilonen huuto, sataa lunta! Koskaan en oo niin paljon varmaan ilostunut lumesta ku nyt. Piti heti sitten virittäytyä joulutunnelmaan ja kuunneltiin Iriksen kanssa joulumusiikkia, niin tonttujen jouluyötä kuin enkelilaulujakin. Tekis mieli ostaa kasoittain kynttilöitä, panna joulukoristeita ympäri taloa ja kääriytyä vaan viltin sisään kuuntelemaan suomalaisia joululauluja, hörppien samalla jotain kuumaa juotavaa. Ihanaa.
Tosin jos ulos maahan kattoo, niin ei siellä oo lumesta tietoakaan. Tässä välissä on kerennyt sataa taas niin paljon myös vettä ja muutenkin on vielä senverran kosteeta ja lämmintä, ettei se lumi maassa pysy. Mutta yritys hyvä kymppi! Ehkä se ens kerralla muutaman sekunnin jo pysyis! Peukut pystyyn!

Me muuten aijotaan varmaan muuttaa. Tai siis tämä perhe varmaan muuttaa toiseen taloon. Ensin järkytyin kauheena, kun tajusin, että nämä ettivät uutta asuntoa. Mitä jos se olisikin jossain 10 km päässä Bad Mergentheimista? Silloin menis mun suunnitelmat vapaa-ajan suhteen aikalailla mönkään. Tokihan sieltä aina pyörällä pääsis polkaseen, mutta siinä oiskin sitten se ainut tapa millä liikkua. Nyt me asutaan kuitenkin niin lähellä keskustaa, että monesti meen jopa ennemmin kävellen kuin pyörällä. ( Sitä taas kukaan muu ei ymmärrä, miten joku voi haluta kävellä??) Mutta siihen on tottunu ja kun ei enää pääse Sipolantiellä koputteleen talon ovea, jonka edessä on numero 8, on tehtävä nämä kävelylenkit täällä aina sillon, kun se on vaan mahdollista ja ei ole ihan liian pitkä matka.

Mutta niin. Pari päivää sitten selvisi, että nämä ovat löytäneet nyt erittäin hyvän talon, joka on todellakin kovassa harkinnassa, että muuttavatko vaiko eivät. Mutta mun ja muittenkin onneksi, se talo sijaitsee Bad Mergentheimissa ja jopa vielä lähempänä keskustaa, kuin missä me nyt asutaan. Sinänsä kyllä harmi jos me muutetaan, koska oon tutustunu täällä noihin naapureihin ja tykkään tosi paljon tän talon sijainnista. Tästä on niin lyhyt matka sekä keskustaan, että puistoihin ja metsään. Mutta siinä uudessa talossa olisi ikkunat, joista EI vedä. Siellä olisi lämmintä ja siellä ei ehkä olisi näin vanhat puitteet. Vaikka täällä talossa ihan asuukin ja sillälailla tykkään tästä, niin ite en koskaan tähän taloon kuitenkaan muuttais. Ja ymmärrän hyvin, miksi tämä perhe haluais muuttaa täältä pois. Kaiken lisäksi vuokranantajat on aika ääliöitä..mutta niistä joku toinen kerta sitten.

Jos muutto tulee eteen, niin se tapahtuu luultavasti pääsiäislomalla. Silloin ainakin Anna, jos en minäkin, niin ollaan Suomessa tai jossain reissussa. Saapas siis nähä, että mitä tässä eteen tulee.. Ihan jännää kyllä.

Eeva tulee joulukuussa ja saattaa tulla toisenkin kerran jo vähän aikasemmin täällä käymään kylässä! Aivan niin huippua. Suunnittelen vaan kokoajan mielessäni kaikkea, mitä me voitais sitten tehä. Oijoi..odotan niin paljon.

Mutta nyt mailaileen Mirjamille ja kyseleen yhestä asunnosta, jossa porukat on luultavasti yötä, kun ne helmikuussa tulee täällä käymään. Huippua! Jos joku muukin on innostunu tulemaan Saksaan kylään, niin saa ilmotella! Vieraita otetaan aina innolla vastaan! :D

PÄKS RÄKS- rikki, poikki, kaputt ?

Erittäin mukiinmenevä päivä tänään.

Muistelin, että Hanna lähtee maanantaisin yheksältä, joten laitoin kellon herättään kymmentävaille. Heräsin kun Volker koputti oveen ja pyysi nousemaan. Ens viikolla pitää muistaa herätä siis jo puolelta.

Kun Iris nukahti päikkäreille, menin mä suihkuun. Kun olin kuivaamassa hiuksia pyyhkellä, soi kotipuhelin, joka on keittiössä. Juoksin nopeaa kylppäristä keittiöön, jotta Iris ei vaan heräisi puhelimen soittoon. Kuivasin samalla vielä hiuksiani ja niinpä pidin kahella kädellä pyyhettä pääni päällä, aiheuttaen sen, että juoksin keittiöön "kyynärpäät eellä". Ja mitä sattuikaan. PAKS. Juoksin suoraa kohti keittiön oven karmia oikean käden kyynärpää edellä. Olihan siinä käden hermot tiukilla. Oli erittäin miellyttävää vastata puhelimeen ja olla ystävällinen ja rauhallinen, kun oikeasti ois tehny mieli itkeä ja huutaa ja parkua. Tuntu, että koko käsi räjähtää. Aattelin, että se vain sattui niin makiasti hermoon, että siksi se tuntuu niin kipiältä ja että kyllä se kohta menee ohi.
No, meni minuutti ja meni puoli tuntia. Käsi ei liikkunu suuntaan eikä toiseen. Siihen sattu ihan vietävästi ja kyynärpäähän alko muodostaan epämääränen patti, turvottaen koko kyynärpään. Alkoi pikkuhiljaa pelottaan. Hanna tuli onneksi kotiin ja antoi kylmäpussin siihen. Kylmä teki hyvää, mutta käsi ei liikkunu ja siihen sattu iha hirveesti.
Ei auttanu ku soittaa lääkäriin. Onneksi Hanna hoiti soiton ja mulle luvattiin, että jos oon kymmenessä minuutissa lääkärissä, pääsen vielä sisään. Ei siinä auttanu, ku nakata takki päälle ja hypätä pyörän selkään yhen käden varassa. Iris nukku päikkäreitä, joten Hanna ei voinut tulla mukaan tulkiksi, eikä muutenkaan tueksi ja turvaksi. Löysin onneksi perille, mutta taas sain todeta, että kyllä sitten rakastan suomalaisia lääkäreitä ja sairaaloita. Nämä yksityiset praktiikat ei oo oikeen herkkuja.

Vastaanottovirkailija nainen oli kiireinen ja tuntu, että ainut asia, mikä sillä oli mielessä, oli kotiinlähtö. Sairaanhoitaja oli kiva ja se oikeestan kaiken hoitikin. Lääkäri oli iso silmälasipäinen mies, joka tuli mun luo ja väänsi mun kättä niin, että jos oisin kehannu, oisin huutanu täyttä kurkkua(mies ei välittäny vaikka aika lujaa parahtelinkin) ja röntgenin jälkeen sanoi, ettei käsi oo murtunu. Mitä se mies tekee palkkansa eteen? Sairaanhoitaja käytti mua tosiaan röntgenissä, otti ne kuvat, laittoi mulle käteen geeliä ja siteen ja antoi ohjeet, miten kättä tuli hoitaa ja mitä piti apteekista käydä ostaan.

Lopputulos: Käsi ei oo murtunu, mutta side siinä on. Nyt pystyn jopa kirjottaan sillä, mutta jokasuuntaan käsi ei taivu ja mitään raskasta sillä ei voi kantaa. Saati sitten nostaa käsiä korkealla ilmaan..Onneksi huomenna on vapaapäivä, koska Iris ei ole lapsista sieltä kevyimmästä päästä..

Äsken laitoin käteen lisää geeliä ja siteen uudestaan. Mun sormet on ihan jääkylmät. Normaalia? Ei ole kiva olla vaivainen. Hanna jopa pilkko mulle tänään lihan paloiksi, kun syötiin lounasta. En pystynyt siihen itse. Onneksi tää perhe on niin kiva, muuten oisin ollu päivällä varmaan hetken mielijohteesta, itkukurkussa kyynärpäätä pidellen liftaamassa tuolla tien laidassa takaisin Suomeen. Onneksi, onneksi myös musta, au pairista, pidetään täällä huolta.

Ich möchte...Ketschup? Ketschap? Ketsuppia?

Paljon onnea iskä ja papat!<3

Meinas tulla pala kurkkuun, tai siis tuli ja tuli kovasti, kun Suomeen soittelin onnentoivotuksia. Se on jännä. Kun toisen äänen kuulee..se on jotenkin niin..sillon tajuaa, että täällä sitä on silleen yksin. Monet tärkeät ihmiset on kaukana. Tuli ikävä. Tai onhan se ikävä aina, mutta se helpottaa, kun sitä ei niin aattele ja on muuta tekemistä. Mutta edelleen, ikävä on vaan hyvä asia.

Tänään on ollu kyllä mukavata. Suorastaan ihanata. Olin tänään seurakuntatalolla auttamassa, kun siellä oli kirkkovaalit ja samalla koko päivän siellä oli kaikenlaista häppeninkiä. Meijän kuoro sitten organisoi sinne lounastarjoilun ja mä lupauduin sinne tarjoilemaan. Tykkään vaan niin valtavasti niistä meijän kuorolaisista! Kävin taas niin huippuja keskusteluja, voi että. "Hermanni", siis kuoronjohtaja kyseli, että voisinko joskus soittaa alttoviululla jonku kipaleen yhdessä pianon kanssa..hui. Lupauduin ainaski kattomaan niitä nuotteja, mitä se mulle tuo. Se on kyllä niin innostaja tyyppi ja se on aina niin täysillä mukana kaikessa mitä tekee ja innostuu aina kaikesta uudesta. Sellasten ihmisten kanssa on helppo tulla toimeen.

Se seurakuntatalo on tosi hieno, mutta en enää koskaan mee siellä vessaan. Kuvittele tilanne, että meet sisään sinne vessaan, jossa on siis monta koppia. Siellä on sellaset valot, että ne syttyy liikkeestä, kun joku astuu sisään. No, olet siellä yksin, muut kopit on tyhjiä. Meet koppiin. Kun olet ollut siellä kopissa hetken, sammuu yhtäkkiä valot. Ihan kaikki valot, ihan koko vessasta. Vaikka kuinka yrität heiluttaa käsiä, että valo syttyisi, ei se onnistu. Olet siis yksin pimeässä vessassa ja saat selvitä sieltä myös pois pimeässä. Jäi traumoja. En ymmärrä, miten joku VOI edes miettiä vessaan sellasia valoja, jotka sammuu melkeen heti sen jälkeen kun on syttynytkin. Voevoe. Tiesin, että tämän halusitte tietää. Olkaa hyvät siis tiedosta. Italiassa on reikävessoja, Saksassa liiketunnistin vessavaloja. Mihin tämä maailma on menossa..mm..

Loppupäivä meni lepposasti ja muuten..Hanna ja Maarit! Kävin kysymässä ketsuppia! ;) Okei. En ehkä ketsuppia, mutta kuitenkin. mm.

Juttelin tänään myös Hannan kans paljon. Oli niin hienoa. Voi että. Ja mikä parasta, Eeva tulee tänne kylään joulukuussa! AAAAAAAAAH! Kovasti on suunnitelmia, jepjep!

Huomenna töitä. Uusi viikko alkaa taas. Hurahtipa päivät taas nopeaa. Oho.

Sataa sataa ropisee.

Hei olen Reeta. Työskentelen Au pairina sateisessa Bad Mergentheimisissa ja eilen..

...juoksin vaan paikasta toiseen ja toisesta takaisin, luutusin melkeen koko talo, soitin alttoviuluskaa vahvuudella 1 vastaan 40, kastuin juostessani kotiin ja takaisin koululle lauleskelemaan, kastuin uudestaan kun piti joutua kotiin ja vielä kerran kun piti joutua mäkkäriin, pongattiin Nastian (=Anastasiia) kanssa jotain tosi kivvvvaa, kastuttiin taas kun jatkettiin matkaa pimeässä illassa, pongattiin tuttuja, tavattiin kylläkyllä-niin-toivottuja ihmisiä, kävin tosi tärkeän keskustelun, nauroin paljon, nauroin enemmän, puhuin suomea yksin, puhuin saksaa kaksin-kolmin-nelisin, osasin myös venäjää kaksi sanaa, oli ferraria ja porschea, kävelin pidennetyn kotimatkan, lauloin keskellä tietä, ei ajateltu ajankulkua, kastuin taas kun käveltiin, oli hienoja suunnitelmia ja olin siis ihan märkä kun vihdoin pääsin kotiin.

Nousin narisevia portaita ja kuulin kuinka Iris heräsi, laitoin kellon herättämään 7:15 ja nukuin kaksi tuntia, heräsin kun kello soi ja olin ihan poikki ja kurkkuun sattui, yritin koittaa saada ääntä mutta siinä onnistumatta, päätin siis unohtaa kuoroharkat Wertheimissa ja jäädä nukkumaan, yritin etsiä jonkun kuorolaisen puhelinnumeroa, mutta kellään ei ollut kännykän numeroa listassa. Kuulin kuinka muut heräsi alakerrassa, kello oli 8:00, minä menin nukkumaan.

Oli kivvaa, tosi kivvaa.

Kalenteri täynnä.

Aamulla väsytti, mutta olin jopa etujoissa alhaalla valmiina. Kaikki oikeen yhteenääneen ihmetteli, että mihin aikaan mää oikeen töihin tuun. Tulin siis ehkä 5 min aikasemmin, kun ois tarvinnu, tai kun aina ennen oon tullu. Mutta onhan sekin tieten jopa montamonta sekuntia. Hassuja.

Saatettiin Iriksen kanssa Anna kouluun ja meinasin nukahtaa sillä matkalla. Mutta sitten, yks hymy pelasti päivän. Kuka lie se ihminen ollu, en tiiä, mutta jos nään sen joskus uudestaan niin käyn kyllä kiittämässä siitä hymystä. Siitä alkoi piristyminen ja aurinkokin alkoi yhtäkkiä paistamaan ja kaikkialla oli niin nättiä, en ollukaan huomannu. Ja Iris oli hyvällätuulella ja meillä oli hauskaa. On se jännä, miten pieni asia voi muuttaa niin paljon.

Päiväki oli ihan hulvaton ja täällä oli vaan kaikki ihan sekasi, kun otettiin yhessä ilmapallojalkapallomatsia perheen isän ollessa ruokatunnilla. Anna ei kiukutellu ollenkaan ja sain käytyä Iriksen kanssa postissakin. Parasta.

Illalla meno vaan parani ja kuorossa oli luksusta. Sain uuden tuttavan ja oli oiiiiikeen kivvaa. Mentiinpäs kaikki yhdessä kahvilaankin iltaa istumaan ja sain kyydin kotiinkin. Nyt on ihan väsyväsy ja viikonlopuksi on ihan tosi paljon suunnitelmia. En osannu sanoa ei ja sunnuntaina meen kirkolle lounaan tarjoilijaksi, kun siellä on kirkkovaalit ja ruokatarjoilu. Huomenna on siis kuoroa ja illalla kavereita. Lauantaina Wertheimiin kuoron kans ja sieltä illalla vasta kotiin. Nooo...onhan sitä aikaa nukkua sitten ensi tiistaina..sitten on vapaapäivä.

Anna muuten lupautu tänään omatoimisesti alkaa mulle saksanopeksi, kun en oo kielikurssille päässy. 9-vuotias opettajana.. Mutta opin tänään lausumaan jo erinäisiä sanoja. Ehkä tää sen opetusidea ei ollutkaan ihan huono juttu. Ja mikäs siinä, onpahan kumpikin tyytyväisiä. Annasta on siistiä opettaa au pairia ja au pair on ihan innossaan oppimassa uusia asioita saksan monimutkikkaasta kielestä.

Mutta nyt tutilullaamaan.

Dii Doitsleererinkö?

Tänään sain nukkua kaks tuntia pitempään! Hanna vei Iriksen aamulla lääkäriin ja sovittiin, että se sitten herättää mut kun ne tulee takas. Tosin ne mun kaks viimestä tuntia aamulla, oli sellasta valveilla olo nukkumista, koska kokoajan oli sellanen tunne, että kohta ne varmaan tulee..Mutta olipa paljon pirteempi olo tänään, kun eilen ei meinannu uni tulla taas ei sitten millään.

Muuten päivä meni ihan lepposasti. Anna oli ihan kauhialla päällä kun tuli koulusta ja kaikki oli sen mielestä taas pielessä. Mutta mulla oli jotenkin niin rauhallinen mieli, että en ees korottanu sille kertaakaan ääntä. Sanoin vaan aina rauhallisesti kaiken sille, enkä välittäny sen huutamisesta. Eipä tuo jaksanu sitten kauaa meuskata ja illalla se anto mulle kirjeen ja sano, "mää löysin sen Reeta tuolta jostain, se taitaa olla sulle. " Sisällä oli kortti ja kaunis kivi. Kortissa luki "minä tykkään sinusta Reeta." Käskin viedä terveisiä takas, että niin minäkin kortin lähettäjästä, "vaikken sitä tiiäkään.." Kohta Anna tuli uudestaan ja halas. Osaa se Annakin olla sitten niin ihana. :)

Hannalla oli pitkä työpäivä, joten munkin työt loppui vasta ihan vähän aikaa sitten. Ei mulla mitään valittamista kyllä oo, en mää ois mihinkään jaksanu enää lähtäkään. Tosin..tänään ois ollu se nuortenpiiri, mutta en siis päässy sinne, koska piti olla töissä niin pitkään. Tää on aina jokaviikkoinen taistelu, että mennäkkö vaiko eikö. En tiiä, että onko tää merkki, että nyt se nuortenpiiri ei oo hyvä asia, vai onko tämä just merkki, että nyt on joku muu kuin yläkerran Herra asialla ja estämässä sitä menemistä sinne. Ahdistaa, kun haluaisin jotain nuortenjuttua, mutta mua myös ahdistais mennä tuonne nuortenpiiriin. En tiiä, mikä olisi parhain ratkaisu. Kädet ristiin. Kädet ristiin.

Hanna ja Ella<3. Ootte niiiiiiin ihania. KIIIIIIIIITOS! Oli päivän huipennos saaha sen paketti. Voi vitsiläinen teitä. :)
Myös Lampulle iso kiiitos! Postia on aina niiiiin ihana saaha! :)

Iris sai tänään apteekista vihon, jossa oli lasten "parhaita paloja"..Yks niistä kuului näin:

Die Deutschlehrerin will wissen.
-Julia, was ist die Steigerung von leer?
-Leer, Lehrer, Lehrerin...

Ehkä musta tulee sittenkin saksanope.

Välikädessä.

Tänään on ollut aika vaikea päivä. Tänään oli ja on siis vapaapäivä, eli siinäsuhteessa on ollut kivaa. Mutta..muuten on sattunut kaikkea paljon ei niin kivaa ja jotka ei edes tavallaan liity minuun, mutta jotka vaikuttaa kuitenkin muhunkin paljon.

On siis vaikeaa olla ihmisten välikädessä ja varsinkin vielä silloin, kun ne ihmiset ovat sotajalalla toisiaan kohtaan. Miten siinä sitten on välissä, kun välittää kummastakin ja haluais pitää kummankin puolta. Eikä nämä ihmiset tajua sitä, että mä en voi tehä asialle mitään, koska en liity siihen asiaan yhtikäs mitenkään. En voi tehdä yhtikäs mitään. On myös ihmisiä, jotka haluavat samaa asiaa, mutta vievät sitä eteenpäin eritavoin. Ja sitten he eivät voi ymmärtää sitä, että se toinen ihminen haluaa käsitellä sitä asiaa erilailla. Ja koska nämä ihmiset eivät ymmärrä toisiaan, saan olla taas välikädessä. Ja se on kaikkea muuta kuin helppoa.
Eikö asiat olisi helpompi käsitellä yhdessä,keskenään, ilman välikäsiä? Ja kunnolla. Asiat pitää käsitellä ja niistä pitää puhua, jotta ne selviää ja jokaisella on tieto, että missä mennään ja miten mennään.

On tänään onneksi sattunut iloisiakin asioita. Iris on ollu on ollut tänään aivan ihana. Ja sillä vilpittömyydellään sai mulle taas hymyn huulille. Se tuli mua vastaan kun tulin kotiin ja halas, niin lujaa ja niin suoraan sydämestä, kuin 2-vuotias tyttö ikinä voi halata.

Juttelin myös Annin kanssa varmaan 1,5 tuntia skypessä. Tuli niin hyvä mieli. Voi että se on niin tärkeä serkku ja niin niin tärkeä ystävä mulle.

Nyt on taas vähän lisää voimia, ainakin vähänaikaa.

Hymyilyttää.

Heräsin tänään ekan kerran seittemän aikaan ja nukuin katkonaisia tunteja puoleen päivään asti. Oli ihan kummallista. Väsytti, mutta ei väsyttäny.

Tänään on ollu jotenkin tosi kiva päivä. Hanna kävi lasten kanssa puistossa ja Volker ja mä jäätiin kotiin. Sain kerrankin harjoteltua kuorolauluja. Ollaan juteltu tänään Hannan kans tosi paljon ja muutenkin oon vaan ollu alakerrassa ja leikkiny muuten vaan Iriksen kanssa ja ollu siellä. On ollu jotenkin tosi kivaa.

Hanna anto mulle tänään 20 euroa kouraan ja sano, että siinä on sulle vähän rahaa, kun oltiin sillon Iriksen kanssa vähän aikaa, kun meijän Hanna oli täällä. Ja huomenna katon Iristä kaksi tuntia aamulla, eli toisinsanoen vien sen päikkäreille. Olin aika yllättänyt. Olin aika tosi mielissään. Mulle tulee siis palkka aina tilille kerran kuussa. En mä osannu oottaa mitään ylimäärästä rahaa, enkä mä todellakaan ois tarvinnu.

Hannalla saattaa olla tästälähin aina maanantaisin kaks tuntia lisää töitä ja jos ne tulee, niin mulla ois siis enemmän töitä. Mutta, mun palkka nousis aika kivasti. Olis aika tosi jees, jos ne tunnit tulis. Mun työurakka ei kauheena kasvais, mutta rahaa tulis enemmän. Kyllä sitä meinaa kuitenkin tarvita ihan kivasti, vaikken asumisesta, enkä ruoasta joudukaan maksaan. Mutta mitä ikinä lähteekään kavereitten kans tekeen, niin ainahan sitä rahaa meinaa melkeen mennä. Mutta ei se raha oo mulle koskaan se tärkein asia ollu, eikä oo nytkään.

On hyvä olla tässä ja nyt.

Love actually is all around.

Voi että. Piti vaan tulla tänne kirjottaan, että mää oon niin kiitollinen mun kavereista! Voi vitsit. Vähän ootte mahtavia.

Ei muuta tälläkertaa. Heippa!

:DD<3

Maailmassa monta, on ihmeellistä asiaa.

Nyt taas tää blogipäivitys kukoistaa, kun tulee monta tekstiä päivässä. No, ei onneksi oo ihan romaania aina kerralla tullu.

Eilen kun tulin yöllä kotiin, jätin pyörän alas ekakertaa sellaseen varastoon, joka on rakennettu sinne muutama viikko sitten. Mietin, että vähän siistiä, että kun nyt voin jättää sen sinne, kun se ovi oli jostain syystä auki siellä, ettei mun tarvi sitä enää tänne ylös noita portaita pitkin raahata. Tänään sain todeta, etten taija tehä sitä virhettä uudestaan. Oltiin sovittu, että nähään Anastasiian kans puol kasilta kaupungissa ja niinpä lähin kotoa joskus vartin yli seittemän. Kun olin menossa, Hanna sanoi, että Volkerilla on muuten se alakerran varaston avain ja se on jossakin..sen pitäis kuulemma tulla pian mutta..joops. En siis saanu pyörää, koska siihen Volkerin "pian tulemiseen" ei voi oikeen luottaa. No tulipaha päivän lenkki siinä tehtyä, kun sain melkeen juosta, jotta kerkesin. Ensikerralla tuon pyörän tänne ylös asti.

Käytiin pitsalla ja taas oli kivvaa. Ja ai että oli hyvvää pitsaa. Kyllä se Arin ossaa. Tänään muistettiin myös ottaa Anastasiian kans kuvia! Kerrankin.

Kävin sitten meijän pikkusuuressa supermarketissa vähän ostoksilla ja näyteikkuna ostoksilla siellä ja täällä. Osa joululahjoista on jo mielessä melkeen päätetty. Jes.

Tein myös löydön ja ostin kahden cd:n kokoelman saksalaisia Schlagereita! Nyt täällä ihan innossaan kuuntelen niitä, tosi monet niistä oon jo kuullu, niin osaa itekki niitä laulaa mukana.

Meijän Hanna tarkisti yhen mun jutun, minkä olin kirjottanut suomeksi ja se sai aika monesti lauseesta mulle sanoa. Oli kirjotusvirheitä ja oli ihmeellisiä sanajärjestyksiä. Jostakin syystä olin puskenut verbiä tiesminne ja useimmiten lauseen loppuun. Hanna miettikin, että ehkä saksan kielellä on siihen jotain vaikutusta tai että siksi mää ehkä tykkäänkin saksan kielestä niin paljon, kun itekin teen suomen kielessä aina niin tyhmiä lauseita, että pusken sen verbin sinne lauseen loppuun..niin. Voihan se tieten olla..

Hokasin muuten tällä viikolla, että tää meijän talo on 4 perheen talo. Oho. Mä oon aina luullu, että tässä talossa asuu kaksi muuta perhettä meijän lisäksi, tai siis että on kaksi muuta asuntoa..mutta mitä vielä. Yläkerrassa asuu siis joku mies, jota en oo nähny kertaakaan..Sitten asutaan me. Sitten tavallaan samassa kerroksessa kuin me, niin asuu myös toinen perhe, jolla on tyttö, joka on nyt 18 kk. Sitten tämä "uusi naapurimme" on joku nainen ja se siis asuu alimmassa kerroksessa. Kaikkiin näihin asuntoihin mennään siis pihan kautta, joten en oo nähny sitä naista ku muutaman kerran. Mutta vissiin se sittenkin asuu siinä alimmaisessa kerroksessa..Oon aina luullu, että se on tullu vaan jollekki kylään kun oon sen nähny. Hm, no, aina voi oppia jotain uutta.

Kaipailen sitä, että pääsis jonkun kans puhumaan syvällisiä kasvotusten. Tokihan oon puhunutkin täällä syvällisiä, mutta ois se silti eri asia puhua niitä suomeksi. Se on jännä muuten, miten täällä ihmisten persoonallisuus on tullu entistä tärkeemmäksi mulle. Kun ei kaikkea ymmärrä, niin sitten sitä tarkkailee sen ihmisen käyttäytymistä ja eleitä ja kaikkea ja sitäkautta oppii tuntemaan sitä ihmistä enemmän. Täälläkin oon valitettavasti kohdannut myös paljon "ulkonäköihmisiä", joille se ulkonäkö on tärkeintä ja kerran teki mieli vähän tintata yhtä, kun se sanoi, että "se ja se on niin rumia". Ei kukaan oo ruma, eikä kenestäkään voi sanoa niin, vaikkei se omaa silmää miellyttäiskään. Jokaisessa on jotain kaunista ja jokainen on omallatavallaan kaunis.

Oon kohdannu diskossa muutaman kerran yhen tytön, joka on vähän isompikokoisempi kuin muut. Mutta siellä se tanssii kaikkien keskellä ihan innoissaan ja on tyytyväinen siihen mitä on. En voi muuta kuin kadehtia sitä. Uskomaton persoonallisuus. Kumpa jokainen tajuais sen, että sieltä peilistä kurkkaa oikeesti tosi kaunis tai tosi komea ihminen. Jokainen on ihme.

Nyt on päivän syvälliset mietteet pulkassa, ainakin blogin osalta. Unia kauniita. Näkekää kauniita unia.

"Und dann die Hände zum Himmel
kommt laßt uns fröhlich sein.
Wir klatschen zusammen und keiner ist allein.
Und dann die Hände zum Himmel
kommt laßt uns fröhlich sein.
Wir klatschen zusammen und keiner ist allein."

Pitkälyhyt päivä.

Mulla oli tänään kello herättämässä, mutta en jaksanu nousta. Nukuin pitkään..pitkään. Mutta kuitenkin nukuin paljon vähemmän mitä yhessä yössä unta tarvisin. No, ens yönä ehkä sitten. Talo oli ihan hiljanen kun heräsin. Hanna ja Iris oli jättäny mulle lapun, että ovat hakemassa sitä lihaa ja että tulevat kohta kotiin.

Olipas siistiä kun oli koko talo taas ihan tyhjä. Söin rauhassa ja sain pestyä pyykkiäki. Kun ne tuli, kävin auttamassa siinä lihan tuonnissa tänne ylös. Muutapa tässä ei ookkaan oikeen kerenny kuin laittaa huonetta kuntoon, olla yhteydessä Suomeen ja käydä suihkussa.

Nähään kohta Anastasiian kans ja mennään Arinin pitseriaan syömään. Hanna sano, että se on ehkä Bad Mergentheimin paras pitseria. En kyllä ihmettele, oli se senverran hyvvää, kun meijän Hannan kans siellä käytiin.

Tää perhe on mulle aina välillä selittäny, että kuinka kesäisin täällä on kaikkia ihania tapahtumia ja kaikkia ja kuinka on harmi, kun en pääse näkemään niitä...Koska mun olis tarkotuksena tulla joskus kesäkuun alussa kotiin. Eilen Hanna sitten kysyi sitten vähän niinku suoraan, että enkö millään haluais olla vielä kesänkin täällä. Pyysi miettimään asiaa :) Tottahan toki mietin! Siis todellakin voisin olla, ei siinä mitään. Sillä tykkään olla täällä. Mutta ikävä Suomeen tulis kova..No, onneksi mun ei tarvi sitä vielä päättää. On hyvä mieli, siellä ne haluais että olisin pidempäänkin. Lämmitti tosissaan sydäntä.

Aber jetzt gehen wir Pizza essen. Naminami!

Hymyä ja ihmetystä.

Huh, olipas ilta/yö! Ei voi kyllä muuta sanoa. Oon miettiny, että onkohan Saksassa niitä oikeita saksalaisia minkään vertaa..venäläisiä, puolalaisia, turkkilaisia yms. kyllä löytyy, mutta missä ne ite saksalaiset on?

Ois muuten siistiä, jos osais puhua venäjää. Anastasiia puhuu venäjää, koska siis tulee Ukrainasta ja venäjän kielen osaajat pystyvät puhumaan myös puolalaisten kanssa, vaikka nämä puhuisivat puolaa. Ne on jotenkin niin samanlaiset kielet, hassua. Finlandska oon!..tai jottain sinnepäin.

Iris varmaan herää kohta, oho. Onneksi mulla on viikonloppu vapaata, voin nukkua. Tosin sovittiin Anastasiian kans, että nähään huomenna. Niin ja lupasin auttaa Hannaa 20 kilosen linnunlihan kannossa..saapa nähä, että mihin aikaan se tulee koputteleen ovelle, jos tulee, että nyt tarttettais kantoapua.. 96 porrasta..odotan innolla.

Nyt nukkumattia tervehtiin. Heipähei.

Pieniä hetkiä.

Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan, paljon onnea ELLA, paljon onnea vaan! <3 Meijän pikkunen on jo 8-vuotias!

On pikkasen töttöröö olo, kun nukuin viimeyönä vaan jotain 5 tuntia. Meni pikkasen myöhään, kun piti kaikenmaailman juttuja kirjottaa ja keskellä yötä piti alkaa vielä räpsimään kuviakin. Oli kyllä melkosta. Mutta nyt on homma onneksi hoidossa.

Koin eilen valaistuksen ja tajusin, että mulla on kaksi kännykkää, joten voin laittaa ne kummatkin aamulla herättään. Koska siis oon hommannut sen saksalaisen liittymän ja Hanna toi mulle sen vanhan kännykän tänne, niin voin pitää kumpaakin liittymää yhtäaikaa päällä.

Tänään olikin sitten kaksi kelloa herättämässä ja toisen sijoitin pöydän toiseen päähään, johon en varmasti yllä, kuin nousemalla sängystä. Onhan noita kyllä joskus ollu niitäkin kertoja, että vaikka oon hakenu kellon keskeltä huonetta, niin oon kävelly takas sänkyyn...mm...en ole ollenkaan aamu-uninen, en.

Leikittiin Iriksen kanssa tänään leikkipuistossa piilosta. Mä käänsin selän ja laskin viiteen, jotta Iris kerkeää piiloon. Kun sanoin, että "viisi" ja käännyin etsimään Iristä, niin Iris hyppäsi pois piilostaan ja huusi, että "pöö, täällä!". Voi että kun tykkään siitä pikkutytöstä.

Nyt pikkuneiti nukkuu ja mulla on ruhtinaallisesti taas vapaata, kun ei tarvi tehä ruokaa eikä siivota eikä mitään. Siistiä. Illalla nähään varmaan taas Anastasiian kans, se lähetti viikolla viestiä ja kysy, että nähtäskö tänään. Toivottavasti sille ei oo vaan tullu töitä, että se pääsee..Sen perheestä kun ei voi koskaan tietää..

Oijoi. Soitin äsken Ellalle kotiin. Voi että. Tulipa niin ikävä. Bulbu<3

Mutta nyt maha kurnii jo sitätahtiin, että vois alkaa pikkuhiljaan kaivaan kaapista syötävää. Kyllä, niin voisin nyt tehä.

"Halleluja kiitos Herran, suuren voiton ruhtinaan.."

Janne, oot huippu! KIITOS potkusta! :)

Tänään oli ihan normi päivä, mutta Iris nukkui kokonaista kaks tuntia päikkäreitä, joten mulla oli ruhtinaallisesti aikaa tehä omia hommia. Tosin Hanna joutu jäämään ylitöihin, mutta menihän tuo aika nopia,a kun suunnistettiin leikkipuistoon Iriksen kanssa. Hannan oli tarkotus tulla hakeen Iris sitten sieltä ja mun oli tarkotus mennä sieltä sitten suoraan kaupungille, joten laitoin ns. paremmat vaatteet päälle. Tuli niin saksalainen äiti olo, kun siellä märällä nurmikolla tepsuttelin Iriksen perässä ja mentiin kiikkumaan ja mentiin laskemaan mäkeä, kaikkea muuta kuin pihavaatteet päällä. Oikeen hävetti olla siellä niissä kamppeissa, kun ei voinut olla rennosti ja oikeesti leikkiä Iriksen kanssa. Ens kerralla en tee samaa virhettä, tai sitten otan vaihtovaatteet mukaan..

Kävinpä sitten kaupungilla ja rahaa meni. Mutta kaikkea tarpeellista lähti mukaan. Sain jopa ostettua saksalaiseen liittymään lisää puheaikaa ja sain jopa ite tilattua sen, vaikka Arin sanoi, että hän voi sen tehdä, kun se on kuulemma liian monimutkanen..Menihän se vähän summassa se tilaus, mutta tehty on. Ja kokeilin soittaa sillä, niin näyttihän tuo toimivan.

Pongasin kaupungilla muutaman orkesterilaisen, joita en siis silleen tunne, tiiän vaan ne. Tää oli tosi oleellinen tieto kyllä, mutta se on aina niin kiva tunne, kun tulee ees joku tuttu vastaan, kun jossain kävelee..ei oo kiva mennä, jos kaikki on aina vaan ihan outoja. Alkaa tää pikkukaupunki muuttua mullekki pikkukaupungiksi.

Kotona olin vaan laiskana ja tänään ois ollu monenlaista urheilua Lady Sportissa, mutta en jaksanu lähtä. Tänään ois ollu myös Jugendkreis, eli nuortenpiiri, mutta en oikeen tienny että mennäkö vaiko en ja niinpä jäin vaan koneen ääreen istumaan. Onneksi on kavereita, jotka pistää vähän liikettä muhun ja niinpä kovalla kannustuksella sain itteni irti tuolista ja lähin pyöräilemään kohti nuortenpiiriä. Taas oli edessä jotain uutta, jonne piti mennä ihan yksin. Vaikka se on kivvaa, niin on se rankkaa, kun jokaiseen uuteen paikkaan pitää mennä yksin. Ja yleensä kun ne uudet paikat on ihan uusia ja täysin outoja, joista en tiiä oikeestaan mitään. Mutta aina on kyllä kannattanut ne vaikeat ekat kerrat tehä.

Perillä selvisi, että tänään ei ookkaan nuortenpiiriä, vaan nuorten jumanlanpalvelus. Se yks nainen oli soittanu mulle siitä yks päivä, mutta olin niin unentöpperössä sillon, kun sen naisen kanssa puhuin, että enhän mää sitä enää nyt muistanu, liekkö sillon ymmärtänytkään kaikkea.
Mutta sinne siis tänään jäin ja olihan se kivvaa. Tätä oon niin kaivannu. Yhteyttä. Seurakuntayhteyttä. Tosin se on joku vapaasuunta ja en oikeen tiiä, että mitenpäin mun pitäis olla..Yritin yheltä tytöltä kysellä, että mitä eroavaisuuksi sillä on kirkon kanssa, mutta ei se oikeen osannu selittää. Ihmiset oli jotenkin äärettömän ihania ja tutustuin tosi moneen uuteen ihmiseen. Laulettiin veisuja, joista yksi oli Kiitos Jumalalle! Toki kaikki laulut oli ylläriylläri saksaksi, mutta ette uskokaan miten hyvä mieli tuli, kun tunsin jonkun laulun jo entuudestaan. Laulettiin paljon, bändi säesti ja yks mies saarnasi. Virallisen osuuden jälkeen siellä oli ruoka- ja juomatarjoilu ja kävin huippuja keskusteluja ja pelattiin ehkä satayks kertaa pöytäkierrostennistä. Uusi muoto pöytätenniksestä, johon voi tulla pelaajia kerralla niin monta ku haluaa.. Oli huippua! Tulin äsken kotiin, sinne jäi tosin vielä aika paljon ihmisiä, mutta alkoi jo sen verran väsyttää, että päätin tulla kottiin. Ens viikolla ehkäpäs sitten sinne nuortenpiiriin.

Nyt on kova säsysy ja pitää mennä pikipiki känsyyn...niinkuin Iris 2v. sen asian ilmaisisi. Sänkyyn siis kohta. Ehkä. Kunhan malttaa..

Sekasoppaa.

En voi muuta kyllä todeta, kuin että mulla on ihan uskomattoman fiksuja kavereita. Eilen meni vähän myöhään kun ei millään malttanu mennä nukkumaan..Tänään se sitten kostautu ja nukuin pommiin. Hupsis. Noo, heräsin siihen kun Hanna huuteli alakerrasta. Ei onneksi ollut maailman vakavin asia.

Nyt Iris on päikkäreillä ja oon ottanu rennosti ja häirinny vaan kavereita, jotka muka on reippaasti koulussa, eli siis mesettävät. Hienoa. On se hyvä, että ne on niin reippaita. Tein äsken äärettömiä oivalluksia, kiitos kavereitteni.

On tää kyllä yhenlaista elämää. Kivvaa ja erikoista ja vaikeaa ja ikävöintiä. Sekotusta.

"Probier´s mit Gemütlichkeit mit Ruhe und Gemütlichkeit,
jagst du den Alltag und die Sorgen weg,
und wenn du stets gemütlich bist und etwas appetitlich isst,
dann nimm es dir egal von welchem Fleck."

Lepposta.

Anna ja Volker on perjantaihin asti kvartettiyhtyeen kanssa matkalla, joten ollaan täällä siis kolmestaan Iriksen ja Hannan kanssa. On kerrassaan kummallista, kun on niin rauhallista ja jotenkin niin lepposta. On jotenkin tosi kivaa.

Sain eilen kirkolta kirkkohallituksen vaalien kutsukirjeen. Yllätyin, en tienny, että mäkin saisin osallistua siihen. Tuli tosi hyvä mieli. Vaikka en ehdokkaita tunnekaan, niin taidan silti äänestää, sillä yksi niistä ehdokkaista laulaa meijän kuorossa, niin se taitaapi saaha sen mun äänen.

Iso asia mitä Suomesta kaipaan, on se mahtava seurakuntayhteys mikä Pattijoella ja koko Raahen alueella on. Täällä ei sellasta oo ja ainut yhteys mikä mulla on kirkkoon, on se mun kirkkokuoro. Se onkin mulle sitten kultaakin kalliimpi täällä. Kirkkokuoro on siis evan.lut.kirkon kuoro. Eilen mulle tosin soitti sen nuortenpiirin vetäjä, että oonko tulossa sinne. En oikeen tiennyt, että mitä pitäisi sanoa. Se on evan.kirkon, mutta se on joku muu suunta, kuin luterilainen. Ei tunnu hyvältä tai en tiiä, että tuntuisko hyvältä mennä sinne, vaikka kaipaankin jotain yhteistä nuorten juttua.

Soitin ja lauloin tänään punasen laulukirjan veisuja. Tuli niin ikävä hetkiä seuriksella kun pojat on soittanu kitaraa ja ollan laulettu niitä lauluja. Puhumattakaan kanttorilan lauluiltoja ja monia monia muita hetkiä. Onneksi muistin ottaa sen laulukirjan tänne. Ollaan Joachimin kanssa onneksi sovittu, että lauletaan yhdessä jotain suomalaisia lauluja. Kunhan saan poksilta muutamat nuotit, päästään me laulamaan Maa on niin kaunis ja ehkäpäs myös punasen laulukirjan lauluja. Pitäis vaan muistella niihin ne toiset äänet tai alkaa kehittelemään..

Tänään mun ei tarvinnu tehä ruokaa eikä siivota. Joten mulla oli vaan omaa aikaa silläaikaa, kun Iris nukkui. Oli ihan kummallinen iltapäivä siis. Mutta ei mulla todellakaan mitään valittamista oo.

Sain kirjotettua tänään kortteja ja muutaman kirjeenkin. Nyt meinaa käsi krampata. Sain myös raahattua itteni ulos tuonne kosteeseen ilmaan ja kävin juoksemassa urheilukentällä. Pitäis kyllä harrastaa sitä useammin, heti on paljon parempi olo ja olo on pirteämpi. Lähtö aina vaan vaikeaa, vaikka lopussa se kiitos vasta seisookin.

Hanna teki lämpimiä voileipiä ja söin leipiä joissa oli tomaattia! Tää oli joku tosi riman ylitys multa! Jotakin ainaski oppinu tän kahen kuukauden aikana. Kateltiin myös Hannan kanssa Iriksen vauvakuvia. Jos jonkun mielestä Iris on nyt "niinkuin eskimo" pulloposkineen, niin oisittepa nähny sen vauvana. :D Yhdessä vaan repeiltiin täällä. Hanna on kyllä kiva. Onpa lepponen olo.

Tällä viikolla ei tullu meijän Hannan tekemästä kirjasta mitään, sillä kesällä vielä luultiin, että tuun syyslomaksi kotiin ja niinpä tämä viikko on tyhjä. Nyt oon aukassu Nooran,Maaritin,Ritun,Tintin,Anskun, Marin&Joonaksen, Iskän ja Papan&Vienon&Aatun sivut. En tiiä miten voisin kyllin niistä kiittää. Ne on ollu jotain ihan uskomattomia! Oon itkeny ja nauranu ja hihitelly ja repeilly täällä yhtäaikaa, kun oon niitä lukenu. Aivan parhaita! Kiitos<3 Seuraavia sivuja odotellessa.. :)

Väsynyt mutta onnellinen.

Mun blogin pitäminen on vähän kärsiny. Tulee ehkä myös vähän kärsimään. Kyllä mää yritän tätä hengissä pitää, mutta monia asioita ei tule tänne kirjotettua, koska tämä on kuitenkin kaikille avoinna. Niistä on kivempi jutella sitten kunnolla ja erikseen. Mutta onhan tämä hyvä itellekkin sitten keväällä, kun on ees jotain kirjottanu ylös. Pienistäkin merkinnöistä muistaa, että mitä on sinä päivänä tehny tai tapahtunu.

Mutta olipas kyllä aivan ihana viikko! Meillä oli niin kivvaa Hannan kans! Sinähetkenä ku Hanna nousi junasta ja näin sen, niin kaikki ikävä purkautu. Tajusin, että kuinka ikävä sitä Suomessa olevia tärkeitä ihmisiä onkaan. Mutta ikävä on hyvä asia. Sillon tietää, että välittää. Niin mää sen aattelen. Ja voi että sitä jälleennäkemisen riemua, sitten kun seuraavan kerran näkee. Niille, jotka ei oo sitä kokenu, niin voisin sanoa, että ne on jääny jostain uskomattomasta tunteesta paitsi. Aina erossaolo ei siis ole vaan huono juttu.

Oli muuten siinäkin mielessä mahtavaa kun Hanna oli täällä, kun onhan se rankkaa olla kaks kuukautta riitelemättä, kiukuttelematta yms. Heii..kyllä sitäkin jokainen joskus tarvii. Onneksi Hanna siis tuli tänne, niin sai sille aina välillä ihan rauhassa kiukutella<3 :P Hanna tais oppia aika kärsivälliseksikin näitten päivien aikana. Ainakin jos sovituskopissa olevasta Reetasta tai vaikka bändin uudesta Reeta-fanista puhutaan. Mutta olihan se hauskaa!

Hanna tapas viikonlopun aikana tosi monta mun uutta kaveria ja Stuttgartissa tavattiin jopa Meike ja sen kavereita ihan sattumalta! Oli melkoinen sattuma! Anastasiiaa ei kyllä nähty ja se harmittaa, kun sen ja Hannan oisin varsinkin halunnu toisilleen esitellä. No, ens kerralla sitten. Mutta muita nähtiin ja oli kyllä melkosta ja melkosia hetkiä.
Puhuttiin Hannan kanssa yhtenä päivänä myös tästä kokoajasta mitä täällä oon Saksassa..sillon iski sellanen tunne, että apua, mähän oon ollu täällä jo neljäsosan. Kolme tällästä ajanjaksoa ja sitten lähen täältä jo pois. Iski paniikki, että kohta on lähtö, vaikka onhan siihen vaikka ja kuinka aikaa. Se oli kyllä ihan omituinen tunne. Toisaalta heti perään tuli tunne, että hui, mä oon täällä vielä 7 kuukautta ja sitten vasta tuun takas kotiin. Sitten tajusin, että oikea koti mulla on Suomessa, mutta myös täällä mulla on koti. Tosin vähän erilainen, mutta mulla on hyvä olla myös täällä, vaikkei Saksa Suomea ihan voitakkaan.

Nukuttiin Hannan kanssa pe-la yönä jopa 3 tuntia, joten oikeen pirteänä shoppailtiin lauantaina Stuttgartissa ja illassa matkustettiin Frankfurtiin. Yövyttiin yhessä hostellissa, jossa ois voinu olla vaikka toisenkin yön. Ihmiset oli siellä tosi kivoja ja muutenkin hostelli oli kiva, eikä kauheen kalliskaan. Järkytyin vaan sydänjuuriani myöten kun tajusin siellä hostellissa yövyttäessä, etten osaa enkkua enää yhtään. En ihan yhtään. Meijän huoneessa nimittäin yöpy yks kanadalainen tyttö ja siinä illalla se sitten tuli sinne huoneeseen ja alko jutteleen..tottakai enkuksi. Mä vastasin sille saksaksi. Se vaan tuli niin automaattisesti. Sitten tajusin mitä sanoin ja toistin saman pienen mietinnän jälkeen enkuksi. Alettiin siinä poriseen, mutta eihän siitä meinannu mitään tulla. Mun jokatoinen sana oli vaan saksaa, vaikka kuinka yritin enkkua puhua. Välillä en huomannu itekään, että puhuin sille tytölle saksaa. Vasta sitten huomasin, kun Hanna huomautti mulle siitä tai kun tajusin, että se tyttö ei ymmärtäny sanakaan mun selityksistä. Hyvin sitä tytön puhetta kyllä ymmärsin, mutta paljoa mitään en osannu sille vaan enkuksi sanoa. Kaikki sanat tuli vaan saksaksi. Ehkä mun pitäis sittenkin vähän vaihtaa enkun puhumisvastaisuutta. Mutta voi sitä riemua, kun meijän dormissa nukkui myös kaksi saksalaista tyttöä. Voi sitä tunnetta, kun sai puhua saksaa, eikä tarvinnu olla hädissään joka sanan kohalla, että onko se oikeaa kieltä vai ei.. Olipa kyllä kummallinen hostelli kerta.

Lauantaina jouduttiin Hannan kanssa silminnäkijöiksi laukkuvarkaudesta. Tosin ei me sitä ite varkautta nähty, mutta nähtiin mies, joka juoksi laukun kanssa ja kuultiin naisen huuto ja itku ja naisen juoksuaskeleet. Mies oli repässy sen laukun naisen kädestä junassa, meijän viereisessä vaunussa, kun juna pysähty yhellä asemalla ja oli sitten lähteny juoksemaan asemalle. Juna myöhästy vähän aikaa, koska nainen lähti miehen perään ja ihmiset hälyytti poliisit varkaan perään. Nainen palasi itkevänä takasin. Ei tainnut laukkua löytyä.. Tähän asti oon ollu ihan tavallisesti laukkujeni kanssa joka paikassa ja nukkunut myös junassa, vaikka oon yksin ollut. Kotimatkalla, kun Frankfurtista yksin kotiinpäin matkustin, en paljoa uskaltanu silmiäni ummistaa, ennenkuin laukku ja reppu oli tiukasti käteeni sidottuna. Ei ollut kyllä mikään kiva kokemus se varkauksen todistaminen..

Tänään Frankfurtissa oli Frankfurt maraton. Koko Frankfurtin keskusta oli suljettu autoilta ja juoksijoita oli tuhansia. Keskusta oli täynnä bändejä ja orkestereita ja löysin monta uutta mahtavaa bändiä! Jokapuolella oli myös erilaisia pisteitä ja markkinapaikkoja. Oli mieletön päivä. Vaikka kaikki kaupat oli kiinni, eikä pilvenpiirtäjiinkään päästy, niin ei kyllä oo valittamista tästä sunnuntai päivästä, oikestaan asia on täysin toisinpäin. Kerrankin oikeesti ihan erilainen kaupunki päivä.

Mahtava viikko takana. Ihanat päivät takana. Huomenna vapaapäivä. Tiedossa nukkumista ja levähtämistä. Ens viikolla Anna ja Volker on poissa ja ollaan Hannan ja Iriksen kanssa kolmestaan kotona. Siistiä!

Kanssasi siskoni, laulaen, matkaa teen...

Hanna on turvallisesti ollu täällä perillä jo kolme kokonaista päivää. Ollu aivanaivanaivan huippua, ihanaa, mahtavaa! <3

Tehty vaikka ja mitä ja edessä on vielä vaikka ja mitä. Ollaan juteltu ja juteltu ja vielä kerran juteltu. Ollaan naurettu, syöty kaikkea ei niin terveellistä, oltu kaikkea muuta kuin hiljaa, kierrelty kaupungin nähtävyydet, shoppailtu, puhuttu suomea! ja saksaa (enkkua ei tueta vieläkään), sotkettu mun huone totaalisesti, oltu kahvilla huipun tyypin kaa, kuunneltu ja fiilistelty kun meille on esitetty kaksi biisiä autossa keskellä kaupunkia, ollaan oltu osallisina sirkus esityksessä, ollaan juostu pitkin puistoja, ollaan laulettu ja luettu, ollaan katottu huimia prison break jaksoja, ollaan oltu "Teeta ja Kisko". Ollaan nautittu. Ollaan ootettu innolla huomista. Huomenna luvassa yhtä-sun-toista. Kavereita ja esittelyjä. Pitsaa ja tanssimista. Viikonloppuna luvassa myös junalla matkustamista ja paljon shoppailua. Unohtamatta yöpaikan ettimistä suuressa kaupungissa ja uuden paikan valloittamista.

HUIPPIS VIIKKO! Mulla on kyllä niin rakas isosisko<3 !

Pikkusiskolle paljon rakkaita terkkuja! Oot rukouksissamme ja mielessämme. Oot tosi rakas Bulbu!<3 Pidä hauskaa äitin ja iskän kans ja pidä mun huone siistinä!! Joohan?! ;)