Tämä päivä.

Kuoron kanssa laulaminen ekumeenisessa jumalanpalveluksessa.

Yllättävä katsoja muiden joukossa.

Jätskihetki kaupungissa.

Pyörähetki pankin edessä.

Hymyä.

Pakkailua, siivoilua.

Hannan tulo kotiin, meno täälläkin rauhottu.

Juttelutuokiot Hannan kanssa.

Kokeisiin lukua.

Verrta, hikeä ja kyyyyyneliä matkustusasioiden kanssa.

Hymyä, iloa ja onnentunnetta matkustusasioiden kanssa. Perhe on nimittäin kultaa. Hetki vain ja he hoitivat mulle kaikki kuntoon. Mitä tekisinkään ilman niitä. Enää yksi päivä ja nään taas kaikki. Ihanaa.

Jännitystä. Huomenna Suomeen.

<3

Käytiin Volkerin kanssa toissapäivänä musiikkiliikkeessä, tehtiin löytö.

Nyt kun asiaa on tutkittu ja mietitty ja laskettu ja pohdittu ja testattu, on mulla tuossa vieressä nyt uusi, kohta ihan ikioma alttoviulu. <3

Haluan Afrikkaan!

Viikon päästä Suomeen.

Kävin äsken kävelemässä. Koko päivän olin ollut vaan sisällä ja lukenu ja ollu koneella ja tehny kaikkea ei-niin-tähellistä. Joten kaikinpuolin oli oikeen hömelö olo kun astelin pihalle, tukka sekasena ja tuulipuku päällä, vaikka ulkona oli aika lämmin.

Kävelin ja kuuntelin musiikkia. Jos joskus on tyhmä olo, niin nyt oli kyllä. Ihmisiä tuli vastaan niin autoineen ja pyörineen. Mä kuuntelin musiikkia ja olin ihan omissa ajatuksissani. Kohta havahduin kuitenkin tähän todellisuuteen ja tajusin, että olin kävelyt eteenpäin sellainen ääliömäinen virnistys naamalla. Olin muistellut viimeaikaisia tapahtumia ja itsekseni suorastaan hykerrellyt niille, jonka jälkeen kasvoille oli jäänyt ääliömäinen virnistys.

Miksi joskus ei voisi vain olla näkymätön.

On ihana olla.

"Tsö yn oto rusi."

Un, deux, trois, quattre, cinq, six, sept, huit, neuf, dix!

Eilinen oli tosi rentouttava päivä. Lähettiin aamulla aikasin ja suunnattiin kulkumme Würzburgiin. Shoppailtiin ja kierreltiin koko päivä. Ei ollut mitään kiirettä ja nautittiin vaan olostamme. Ajatukset lähti kerta heitolla niin pääsykokeista kuin työstäkin. Kaikki stressi oli poissa ja sai vaan nauttia jokaisesta hetkestä. Kotimatka oli unohtumaton ja kun nukkumaan kotiin pääsin, tuli uni heti. Nukuin kyllä niin sikeästi ja vasta siinä kahen aikaan päivällähän mulle hyvät huomenet hymyissäsuin toivotettiin.

Oon huomannut, että käytän saksan kielioppirakenteita joskus myös suomea kirjoittaessa. Nyt pitäis vissiin ottaa taas kertauskursseja Marjaniemeltä tai yläasteen ruova-karheaääniseltä.

Jos olisin pitäytynyt mun alkuperäisessä työsopimuksessa, olisin mä jo luultavasti ollu monta päivää jo Suomessa. Tuntuu hassulta ja se pelkkä ajatuskin kauhistuttaa. En ois ollu vielä ollenkaan valmis lähtemään Suomeen, en ollenkaan. Siis nythän tuun tosiaan käymään Suomessa viikonpäivät, mutta sitten tuun tänne takas ja oon täällä heinäkuun lopulle.

Ulkona sataa, mutta mun on varmaan pakko lähtä vähän uhmaamaan pelkoa kastumisesta ja lähtä vähän haukkaamaan raitista ilmaa.

Vaikka musta on ollut ihanaa ja oon oppinu niin paljon, kun on pitänyt täällä ite vaan pitää ittestä huolta, niin on se joskus ollu tosi raskastakin ja on niin ihanaa, kun mustakin pidetään huolta. Niin Suomen kuin Saksankin puolelta. Tuntuu tosi hyvälle. Tosi hyvälle.

Kutkuttavaa.

On jännä, miten päivä pelastuu, kun asenne muuttuu. Aina ennen viikon ensimmäistä pitkää työpäivää, ajatukset on vaan kokoajan siinä seuraavassa päivässä ja siinä, että miten sen jaksaa. Että mitä sinä päivänä on tulossa. Itse se työpäivä ei yleesäkään niin vaikea ole, mutta aina se vapaapäivistä työpäiviin siirtyminen vaatii vähän sulattamista. Mutta huominen päivä on jotenkin erilainen. Liekkö se johtuu kivoista illan suunnitelmista vai mistä, mutta tässä mää vaan kuuntelen radiosta jääkiekkoa ja otan rennosti. Vielä ei tarvi huomisen työpäivää miettiä. Nyt on vielä loma.

Eilen oltiin uudestaan Rothenburgissa. Oli ihan mielettömän ihanaa. Ei ois voinu sattua kauniimpaa ilmaa ja kaikki oli jotenkin niin kivaa. Siellä oli sellaset kaupungin juhlat ja jokapuolella oli kostyymeihin pukeutuneita ihmisiä, hevosia, paraateja, musiikkiesityksiä, teatteriesityksiä ja kaikenlaista. Kunhan vain saan Nastialta kuvat ja videot, voin liittää ehkä jokusen myös tänne. Jos Suomessa puuttuu jotain, niin sellanen kulttuuriperinne, joka Saksassa on. Täällä on paljon perinteitä, joita vaalitaan suurin joukoin. Valmistautumiseen käytetään aikaa paljon ja sen näkeekin lopputuloksesta. Arvostan niin paljon ihmisiä, jotka uskaltaa panna ittensä likoon. Ittensä likoon niin ittensä kuin muittenkin puolesta. Jos Suomessa järjestettäis sellasta meininkiä kuin Rothenburgissa oli, saisivat ihmiset paljon ei-kivaa-naurua ja osottelua osakseen. Täällä se kaikki pukeutuminen on perinnettä ja sitä arvostetaan suunnattomasti. Jokaisen pitäis kyllä joskus päästä kokemaan se tunnelma, mikä Rothenburgissakin sunnuntaina oli. Sitä ei vaan yksinkertaisesta voi sanoin kuvailla.

Tutustuin myös eilen kaverin kaveriin. Toki oon tuntenut tämän kaverin kaverin jo aikasemmin, mutta syystä ja toisesta, eilen satuttiin ensimmäistä kertaa sitten istumaan kahestaan alas ja juttelemaan kunnolla. Se on jännä, miten vaikeissa tilanteissa vieraammatkin ihmiset tuntuvat läheisimmiltä. Se juttelutuokio lähensi kyllä meitä tosi paljon ja siitä oon tosi ilonen. Pääsin tajumaan, että kuinka mahtava ihminen se toinen oikeesti on. Ja siksi kaikki tekikin kipeämpää, kun jouduin kertomaan sille huonoja uutisia, joista tiedän, että ne musertaa sitä. Joskus on tosi vaikeaa olla välikädessä. On ihanaa olla avuksi, mutta joskus se on liian vaikeaa. Kädet voisi panna siis ristiin sen kaverinkaverin puolesta, josta varsinkin eilisen jälkeen tuli myös mulle tärkeä.

Jotenkin hassua kuvitella, että kohta tuun jo Suomeen. Jotenkin kutkuttavaa.

Opettavainen vuosi.

Laskin juuri, että oon täällä tarkalleen vielä 11 viikkoa ja 3 päivää. En tiiä itkeäkkö vai nauraa. 11 viikkoa ei ole edes kolmea kuukautta. Ja siitäkin ajasta oon Suomessa yhen viikon. Jotkut luulee, että en halua palata Suomeen, niin aattelevat on täysin väärässä. Musta on ihana palata Suomeen, kotiin. Mutta. En haluais jättää tätä kaikkea taakse. Haluaisin jotenkin saaha yhistettyä nää kaikki, mutta tiiän, että eihän se mitenkään voi olla mahollista. Taas nähään, että aattelen ihan liikaa asioita. Ihan liian pitkälle. Carpe diem .

Puhuttiin eilen tulevaisuudesta ja mikä meitä siellä odottaa. Puhuttiin menneisyydessä tehdyistä valinnoista ja niiden seuraamuksista. Joskus on ihan fiksua katella myös vähän taaksepäin, jotta tajuaa, miksi mihinkin tilanteeseen on ajautunut. Kaikkiin ratkaisuihin ei myöskään voi olla tyytyväinen mitä on joskus tehnyt. Mutta ei niitä voi muuttakaan. Kaikesta oppii jotain uutta ja siinä mielessä huonotkin asiat tuovat aina jotain hyvää. Koska jos mitään huonoa ei tapahtuisi, ei osaisi myöskään iloista niitä hyvistä asioista.

Sain eilen kaksi hääkutsua. Tosin hääpäivät ei ole vielä selvillä, eikä häiden osapuolet ole varmistettu. Mutta kun kutsu käy, nappaan säästetyt rahat tililtä ja suuntaan kulkuni Ukrainaan, Kanadaan tai Australiaan. Muut häät ja hääpaikat on vielä salaisuus.

Täällä oli eilen Night Bummel Special ja suurinosa kaupungin kaupoista oli 24 asti auki. Niinpä myös me mentiin sinne yhdessä Nastian ja Fabricen kanssa. Kovasti osteltiin kaikkea, kun oltiin niin kovasti rahaa säästettykkin. Nyt sitten ei haittaa, vaikka nämä 25 asteen aurinkoiset päivät jatkuu edelleen. Benjamin äiti, sisko ja veli on täällä käymässä. Pääsin puhumaan ranskaakin, jota oon kovasti Fabricen kanssa harjoitellut. Tosin välillä iski rimakauhu ja hyvän illan soperruksen jälkeen, monet asioista oli pelkkää mutinaa. Mutta onneksi ne osas vähän myös saksaa, niin asiat oli vähän helpompia. Ranska on kyllä kaunis kieli, mutta ei mulle tehty. En osaa sitä kyllä yhtään, mutta ainahan sitä voi tieten oppia, kunhan vaan on kärsivällinen. Fabricen tyttökaveri tulee varmaan ens kuussa täällä käymään, joten sitten voi kokeilla ranskan taitoja uudestaan..hohoh.

Meillä on ollu suunnitelmissa, että mennään kesäkuussa mun synttäreitten aikaa Berliiniin. Nyt tuli pikkuinen pulma matkaan, koska Nastian täytyykin tehä töitä jo maanantaina, joten viikonloppu lyhynee huomattavasti..Mutta jospas se sais asiat järjestymään ja saatas siihen ratkasu, eikä sen tarttis ees miettiä poisjäämistä.

Vitsit, että tän vuoden aikana on maailmankuva laajentunu niin kovasti.

Iris pieni.

Iris rakastaa katella kuvia ja eihän mulla mitään valittamista oo, kun saan katottua aina mailit ja muuta, kun samalla näyttää Irikselle kuvia koneelta.
Ollaan katottu samoja kuvia jo niin monta kertaa, että Iris tuntee jo tosi monia mun kavereita. Ei tarvi kuin kuva näyttää, niin Iris tietää nimet auttamatta.

Äsken katottiin taas kuvia ja yhdessä vaiheessa tuli kuva, jossa mä oon Hannan kanssa. Iris osotti kuvaa ja sano "Hanna ja Eeta..Minä tykkään Hannasta."

Hanna, sulla on ihailija! Tämä oli selvä vihje, että uudestaankin saa kylään tulla! :P
Terrrrrrkkuja Irikseltä!

Aika hektistä.

Oon tajunnut, että mää stressaan ihan liikaa asioita ja mä mietin asioita ihan liian pitkälle. Toisaalta elän vain ja ainoastaan tässä hetkessä, toisaalta elän jo tulevassa ja mietin liikaa eteenpäin, että mitä saattaisi tapahtua ja miten voin kaikkeen vaikuttaa ja mikä on hyväksi tulevaisuudessa ja mikä ei. Toki miettinen on hyvästä, mutta liika on tieten aina liikaa. Pääsykoekirja oli aika hyvä silmien aukaisija. "Usein vedotaan ns. helppouden ja pienimmän ponnistuksen periaatteeseen, jonka mukaan ihminen yrittää selviytyä kaikista tehtävistään mahdollisimman helpolla". Jos en oo ihan satavarma, mitä päätökseni saa aikaan tulevaisuudessa, on se helpompi antaa olla ja vapauttaa itteni siitä.

Mulla on liikaa ajatuksia päässä, joista ei monetkaan ota nyt selvää.

Kuukauden päästä monet stressit vähenee niin opiskelun kuin muunkin suhteen, koska sitten asian hyväksi ei enää vain voi tehä mitään. Mutta toivottavasti sillon myös selviää muutakin ja ajatukset selvenee ja oma tahto selvenee. Vaikka en haluaiskaan, että joku tekis päätöksiä mun puolesta, niin joskus se tuntuis tosi kivalta. Koska nyt en tiiä, en todellakaan tiiä mitä haluan..monessakaan asiassa.

Viikonloppu oli aivan ihana, täynnä iloa ja menoa. Täynnä keskusteluja, täynnä hulluja päähänpistoja. Nastialla ei maltettu montaa tuntia nukkua ja koska päätettiin lauantaina vielä lähtä Rothenburgiin ja illalla olla vielä yhdessä yömyöhiin, niin eilen olin ihan hukassa, kun silmät eivät meinanneet pysyä pääsykirjan tekstissä, ei sitten millään.

Hetkittäin tiedän mitä tahdon, hetkittäin en taas yhtään.