KOTONA!<3

Oi että rakastan olla kotona. Rakastan Pattijokea. Rakastan Suomea. Toisaalta on ikävä myös Saksaan, mutta tällähetkellä nautin vaan täysinsiemauksin siitä, että saan olla täällä.

Tosin Suomi ei vissiin niin innolla ottanu mua vastaan. Kurkku mulla oli vähän kipeä jo Saksassa ja nuhaa pukkas, mutta eilen päätti flussanketku lannistaa mut ja niinpä kurkku on nyt tosi kipeä, ääni on hemaisevan karhea ja matala, välillä sitä ei jopa lähe ollenkaan. Nuhaa on ja eilen päätti silmätki antaa pienen osansa tähän hyvään oloon ja niinpä piti käydä päivystyksessä, josta käteen jäi lappu, joka tylysti kertoo mulla olevan silmätulehus. Kivaa. Tänään aamulla silmät oli niin muurautuneet yhteen, että hyvä kun näki sängystä ylös nousta. Mutta lääkkeen silmiin saan vasta päivällä ja vaikka tänään en oo mitään lääkettä silmiin laittanu, on ne onneksi ollu ihan kunnossa. Jospa se kaikki johtu vaan väsymyksestä ja stressin purkautumisesta. Kenpä tietää. Mutta aika kurja olo kyllä meinaa fyysisesti olla ja se vaikuttaa niin ikävästi kaikkeen..

Muuten on aivan ihanaa. Kukaan muu kuin Hanna ja Antti ei tienny, että tuun eilen, joten oli siinä varsinkin porukoille ja Ellalle yllätys. Oi että kun on ollu niin ikävä. Kun illalla kävelin seurikselle, niin mun kädet vaan tärisi siitä onnellisuudesta mikä siinä hetkessä oli. Ihan uskomaton tunne, kun näki sielläkin niin monia tärkeitä ihmisiä. Kun näkee pitkän ajan päästä, niin sillon sitä vasta oikeesti tajuaa, että kuinka sitä onkaan ollut ikävä.

Oli kyllä tosi ihana ilta. Vaikka mun silmät ja "muut pienet ja sievät vaivat" yritti lannistaa mut kasaan. Mutta nyt oon Suomessa! Nyt ei passaa sairastella. Ei malta. Ei malttais. Ei sitten millään.

Lyhyttää ja ytimekästä.

Kuuluu hyvväähyvää, on kivvaa kivvaa!!

Ollaan parannettu Eevan kanssa maailmaa oikeen urakalla ja onhan nää ollu sellasia mahtipäiviä että! Ja lisää tulossa! :D

Sairastelut on jätetty taakse(nyt koputetaan äkkiä puuta) ja valoisaa huomista odotetaan. Tosin silmät on huomenna varmaan ihan muurautunu umpeen, koska yöt on jääny niin lyhyeksi, että on ihanihan poikkiväsynyt. Mutta kyllähän tuota kerkeää sitten taas nukkua. Jospas sitä huomenillalla malttais mennä ihan ajoissa nukkumaan! :D

Voi että kun on hyvä olla. Kivvaa.!

Parempi mieli.

Nyt on jo parempi olo ja parempi mieli. Nukuin melkeen koko eilisen päivän ja tänään pääsin jopa jo jalkeille. Epäillään Eevan kans, että olin syöny homeista leipää ja että kaikki johtu siitä. Voipi olla, että tänään ei vielä ruoka oikeen maistu, mutta olo on jo moninverroin parempi. Aika näyttää siis.

Nyt Iris nukkuu ja Hanna tulee tänään aikasemmin töistä, koska mä oon ollu sairaana. Ihan hassua aatella, että tällä viikolla oon jo kotona. Ihan tosi hassua. Jotenkin tosi ihanaa.

Paha olla.

Nyt on paha olla, tosi paha. Oksensin äsken melkoisen kiitettävästi suoraan olohuoneen lattialle. Musiikkiryhmä jäi välistä ja mun pitäis olla nyt Iriksen kanssa. Onneksi Eeva on täällä. Eeva lähti käymään Iriksen kanssa vähän pihalla leikkipuistossa.

On niin paha olla sen takia, koska on niin paha olo ja on niin paha olla sen takia, koska nyt au pair on tällänen taakka. Isälle kiitos ylös, että Eeva on täällä. En tiiä nyt, että mitä tekisin jos se ei täällä ois. Hävettää vaan niin paljon, kun Eeva joutu täällä töihin. Mun pitäis olla töissä ja Eevan pitäis saaha vaan nauttia, kun se on täällä kylässä.

Nyt tuuletan täällä huoneessa ja kohta kun alkaa olla liian kylmä, niin meen nukkumaan. Oisi ihana jos käsiä olisi ristissä, että tämä menis ohitse. Että oisin syöny vaan jotain sopimatonta, ettei tää ois mikään virus. Siinäpä sitä sitten oltais..voiei. Nyt ei kauheena positiivisia ajatuksia irtoa. Tai no irtoaa senverran, että Eeva on ihana ystävä ja kohta pääsen kotiin sairastaan. Vaikka todellakin toivon, että tää kaikki menis tässä päivässä jo ohitse..Aika näyttää.

Itkettää.

Koukeroisen unisia mietteitä.

Eeva jo melkeen koisii, pitäis itekki. Väsyttäis kovin. Viikonlopun nukkumissaldo ei ole kauheen suuri. Mutta mitenpäs sitä malttaiskaan nukkua, no ei mitenkään.

Kovasti on laulettu ja kovasti on otettu kuvia ja kovasti on otettu videoita ja kovasti on tanssittu ja kovasti on naurettu ja kovasti on tutustuttu uusiin ihmisiin ja paremmin jo vanhoihin tuttuihin ja kovasti on käyty mukavanihania keskusteluja. Töitäkin on tehty oikeen kovasti ja kun on nukuttu, niin sillon on nukuttu kyllä tositosi kovasti ja sikeästi.

Tänään oli kuoron konsertti ja nautin kyllä niin paljon. Laulut meni hyvin, mitä nyt nuotit meinas lennellä kädestä ja kanssalaulajat meinas puheen aikana naurattaa niin, ettei meinannut pystyä olemaan hiljaa. On ne niin hauskoja veikkoja ne meijän kuorolaiset<3!

Nyt Eeva taitaa koisia tosissaan. Mun pittää mennä käymään vielä alakerrassa, kun jäi hiustenkuivaaja tänne. Volker varmaan tarvitsee sitä taas huomenaamulla, joten ei muuta kuin uudestaan narisevat portaat alas ja nariseva kylppärin ovi auki, jotta hiustenkuivaaja löytää oman paikkansa ja että jokainen varmasti herää täällä talossa. Ei siis muuta kuin toimintaa!

On kivvaa. On kiva tulla käymään kotonakin. On haikea mieli lähtä täältä pois, vaikkakin vaan vähäksi aikaa. Mutta on myös haikea mieli, koska oon vaan niin vähän aikaa kotona. Ristiriitaista. Sellaista se elämä on.

Nyt alakertaan ja sitten nukkumaan ja suunnittelemaan tulevaisuuden koukeroisia, joista pitäisi päättää pikkuhiljaa. Mitä mää aijon tehä ens vuoden? Ja missä? Siinäpä vasta pulma.

Aina ei juttu luista.

Sain eilen ekan joululahjan. Tuli ihan sellanen olo, että onko joulu sittenkin oikeesti tulossa. Tavallaan mulla on tosi joulumieli ja silleen, mutta siltikään en usko, että joulu on oikeesti jo vähän reilun viikon päästä. Outoa.

Käytiin myös lasten kans eilen joulumarkkinoilla tuossa kaupungilla. Keskustassa on myös iso joulukalenteri, josta pienet tontut aukaisee jokaisena päivänä jouluun asti aina yhen luukun. Tämä tapahtuu siis joka päivä klo 16 ja sillon ei paljon kävelykadulla kävellä, kun namuja hinkuvat lapset hyppivät innoissaan kalenterin luona. Tontut siis aukasevat aina yhen luukun ja heittelevät karkkeja, palloja ja pehmoleluja lapsille aikamoisen annoksen. Se on siis monen lapsen päivän kohokohta. Kieltämättä siinä ois ideaa jollekin suomalaisellekin kaupungille tollanen järjestää ja tehä..raaheraaheraahe.

Eeva tulee tänään. JEI! Tosin sitä ennen edessä on vielä ruoanlaittoa, Iriksen kanssa olemista ja orkesteri ja sitten jos junat ovat aikataulussa, on Eeva täällä puol kasin aikoihin.

Mun blogin pitäminen on kärsinyt totaalisesti. Niin paljon on jääny kirjottamatta, mutta oon vähän kyllästynyt tähän touhuun :D Ehkä mää joulun jälkeen sitten taas ryhdistäydyn. Nyt kotiintulokin on niin lähellä, että sitten on kiva kertoa kaikki kasvoikkain. Ja kaikki mitä jaksan kirjottaa, on sellasta perusmeininkiä :D Muttamutta. Kerron kaiken sitten kun oon kotona. Sovitaan niin.

Käytiin Nastian kans keskiviikkona Frankiessa. Se on sellanen kahvilaravintolabaari täällä Bad Mergentheimissa. Oon kuullu siitä ennen, mutta ei oo koskaan vaan tullu mentyä sinne. Tutustuttiin sen paikan johtajaan(?) viime viikonloppuna ja se sitten kutsu meijät siellä käymään. Olihan se kiva paikka! Voipi olla, että siitä tulee yks kantapaikoista, kun illalla haluaa jonnekin istumaan ja olemaan. Tänään varmaan mennäänkin sinne uudestaan kun Eeva tulee. Ja puhuttiin myös Svenin kans, että tänään varmaan nähdään sitten siellä. Aiko tulla kans sitten sieltä jatkamaan iltaa diskoon. Tänään mennään siis diskoon ja tanssitaan ja kunnolla, kun Eevakin kerta tulee!

Joo. Ei nyt oikeen juttuluista. Lähen laittaan ruokaa. Vähän reilun viikon päästä nähään!

Tuloksia.

Tämän päivän tuloksena:

* Älyttömän hyvä mieli
* Vauvakuume (Lasten kanssa touhuaminen päivät pitkät ja moniin pieniin lapsiin ja odottaviin äiteihin tutustuminen alkaa tehä tehtävänsä...Okeiokei. En mää ihan vielä kuitenkaan...muttamutta...:D )
* Himo päästä ajaan autolla. (Näin siis melkeen ku meijän auton tänään koululla, missä mulla on kuoro ja jos ois ollu avaimet, niin ai että kun oisin lähteny ajeleen. Yli 3 kuukautta ilman autolla ajamista! Auts!)
* Puoliksitehty päätös, että oon ainaki vielä 8.kesäkuuta täällä. Silloin meillä on orkesterin konsertti, jota en vaan halua yksinkertasesti missata. Nyt on niin hienoja ja kivoja kappaleita myös kamarikuoron kanssa, että naminami.
*Auton näkemisen myötä ikävä meijän autoa ja perhettä ja kavereita ja kaikkia teitä.


Ja paljonpaljon muuta, jota en jaksa nyt kirjottaa. Nyt tästä poies. Alkaa taas liikaa asumaan tämä tyttö tässä blogin ääressä. Nyt vähän etäisyyttä. Än yy tee nyt.Heippa.

Hölle hölle hölle!

Oon rakastunut saksalaisiin schlagereihin ja kuuntelen niitä vaan kokoajan. Ah.

Tänään joku täti räyhäs mulle yhtäkkiä, kun pyöräilin kotiin. Mulla ei siis toimi valo mun pyörässä, jotenka se ei tietenkään ollu päällä. Se nainen tuli mua vastaan ja kun oltiin vielä kaukana, niin siinä "vekslattiin, että kumpi menee kumpaa reunaa." Musta se oli huvittava tilanne, just niinku Suomessa. Jo 10 m ennen vastaantulijaa, valitaan oma reuna. Kun siis oltiin valittu omat reunamme ja tultiin vastakkain, niin hymyilin sille tätille nätisti. Ja mitä siitä sai..tuli urputusta, ettei valo oo ees päällä. Hmhm. No, huikkasin sille, ettei se valo toimi ja jatkoin matkaa. Täti ja tätin paha päivä.

Mulla on ollu kyllä äärettömän hyvä päivä tänään. Työt alko aamulla yheksän aikoihin ja olin jopa hereillä, ennen ku ois ees tarvinnu. Hanna ja Iris oli vielä aamukävelyllä, joten mulla oli oikeen luppoaikaa aamulla. Oho. Muutenkin päivä meni vaan jotenkin tosi nopeaa. Hannalla oli aamusta töitä pari tuntia ja sitten tuli käymään äkkiä kotona ja sitten se lähti lääkäriin. Sen piti tulla sieltä jo puolen tunnin päästä takas, mutta tulikin vasta sitten, kun me oltiin Iriksen kanssa jo lähössä päivällä muskariin.Se oli joutunu jonottaan siis tosi kauan siellä..Mutta mua ei haitannu yhtään, vaikka olinkin kauemmin töissä. Kun ei sitä Iriksen kanssa olemista niin kauhean työksi voi sanoa. Tai siis toki se on mulle työtä, mutta se on myös kivaa.

Muskarissa lapset oli niin omatoimisia ja aika meni niin nopeaa, että hupsis vaan ja oltiin taas kotona ja mun työt loppu.

Kävin tänään myös hakemassa pyörän pois tuolta kaupungilta, koska se oli jääny sinne, koska pääsin lauantaina tulemaankin kotiin autonkyydissä. Oli siis hyvä sauma taas käydä jouluostoksilla, mutta en mää paljon mitään ostanu. Löyty sieltä jotain pientä joululahjoihin..Vielä pitää siis päästä shoppailemaan.

Nyt on siis taas vapaata. Tunnin päästä alkaa kuoro ja huomenna on vapaapäivä. Ja keskiviikkona vaan pari tuntia töitä ja sitten siivousta ja sitten loppupäivä vapaata. Torstaina varmaan koko päivä töitä ja sitten perjantaina tulee Eeva. Sitten onkin jo viikonloppu ja sitten viimenen viikko täällä ennen joulua ja sitten kotiin. Oho. Aika menee lujaa. Tosi lujaa.

Se on jännä. Mitä lähemmäs se aika tulee, että tuun kotona käymään, niin sitä enemmän on ikävä kotiin. Hassua.

Sinisilmistä eroon.

Mun usko ihmisiin vähän horjuu. Oonkohan liian sinisilmäinen? Tottakai tiiän, ettei kaikki ihmiset oikeesti oo niin ihania, mutta jokaisessa on myös niitä ihania puolia. Ja niitä ihania puolia ois vaan niin paljon kivempi huomata, kuin niitä huonompia..

Perjantaina nähtiinkin Anastasiian kans kahestaan, Hopesta ei oo vieläkään kuulunu mitään. Me luultiin Nastian kanssa, että oltiin sovittu, että myös Hope tulee. Joko se oli unohtanu, joko se ei ollu ollu niin tosissaan ajatuksesta tulla, kuin me, tai joko se ei tahtonut tulla. Jotenkin kaikkia niitä on niin vaikea uskoa, mutta eipähän oo kuulunu siitä silti mitään. Mulla ei oo niille kotiin puhelinnumeroa, johon olis siis helppo soittaa ja mulla on vaan sen kännykän numero, minkä pitäis ainaski olla oikea. Mutta ei voi tietää, kun ei mistään muustakaan voi olla enää varma. Nastia piti kyllä suurimpana mahdollisena totuutena sitä, että viimeksi kun me nähtiin, me laitettiin se väärään junaan, kun se lähti kotiin. Ja nyt se on jossain keskellä ei mitään, eikä tiiä miten pääsis kotiin...hmm...
Ei toki sais yleistää, mutta Hopea tulee Keniasta. Onkohan niillä Eeva joku oharijippo sielläpäin? Tokihan kaikelle voi löytyä selitys, mutta eipä tuota oo ainaskaan vielä kuulunu. Ja Hopella sentään on meijän kotinumerokin.

Muutenkin oon huomannu, että katson maailmaa välillä liian lempeästi. Ihmisissä on myös piirteitä, joita ei pitäis löytyä.

Tänään sitten oli tarkotus mennä Lauran kanssa Heilbroniin joulumarkkinoille, mutta Laura sairastu und ich hatte keine Lust alleine nach Heilbronn fahren. Lustia siis, eli siis lystiä. No äh. Ei tuolle löydy tarpeeksi kuvailemaa suomenkielistä sanaa.

Tästä viikonlopusta jäi siis käteen maailman isoimmat naurut Nastian kanssa ja muutama ihana uusi tuttavuus, mutta myös ajatuksia, että liian sinisilmäinen tai luottavainen ei tosiaan saa olla.

Huomenna alkaa toiseksi viimenen viikko, ennenku tuun sitten kotiin. Jännää. Voipi olla, että tänään meen tositosi aikasin nukkumaan. Pakko ois saaha taas vähän univelkoja nukuttua pois.

Rauhallinen hetki.

Mun, Iriksen ja Edelfinger Str. hostellin rakennustyömaan duunareitten tutustuminen on noussut uudelle, seuraavalle tasolle. Nykyään sieltä nousee jo käsi korkealle huiskuttamaan, kun me Iriksen kanssa ollaan aamukävelyllä. On se kiva, että on näitä uusia tuttavuuksia ja tervehditään oikein iloisesti, vaikka kuinka kaukana käveltäis. Duunareille pisteet kotiin!

Tänään perjantai. Viikko meni ja hurahti. Olokin on nyt jo vähän parempi. Toki on kovasti nuhaa, mutta nyt ei enää oo sellanen sairas olo. Sain ihan kivasti onneksi nukuttuakin.

Eilen oli tosiaan Nikolaus päivä täällä. Meillä ei tosin lahjoja annettu, koska täällä tulee joulupukki sitten aattona. Tosin Anna toimii näillä tonttuna vaan, mutta kuitenkin. Lahjat tulevat sitten. Anastasiia oli kertonu perhelleen, että mää olin ollu täällä yhissä pikkujouluissa joulupukkina. Olivat kuulemma kysyneet, että voisinko mää mennä niillekin joulupukiksi. Oijoijoi..pitäis saksaksi(!) sopertaa hyvän joulun toivotukset ja kaikki, tai opetella äkkiä venäjää.. Tästä voi tulla vielä mielenkiintosta, jos siihen hommaan ryhtyy.

Pitäis lähtä suihkuun ja sitten tekemään ruokaa..Kunhan vaan sais jostain vähän puhtia. Vaikka sainkin nukuttua ihan hyvin viimeyönä, niin tiiän, että jos menisin pitkälleen tuohon sängylle, niin muutaman minuutin päästä olisin täydessä unessa. Ei ehkä passaa siis kokeilla.. Iris nukkuu alakerrassa päikkäreitään, pitkästä aikaa tällänen hetki, että mitähän sitä tekis. Jännää.

Mutta nyt kyllä suihkuun.

Vähän aikaa, paljon tehtävää.

Alan olla aika tosi sairas..kuumetta ei oo, kai, mutta kaikki paikat on ihan tukossa. Saapa nähä tuleeko uni tänäkään yönä, kun ei pysty hengittämään. Painaa silmiä paljon, mutta uni ei vaan tuu, koska jotenkin on vaan niin tukkonen olo. Mutta tajusin kyllä tänään, että on mulla stressiäkin. Oon enää kaks viikkoa täällä ja sitten kotiin. Niin paljon ois vielä tehtävää, ennenku kotiin meen. On tulossa vielä kaks konserttiakin ja joululahjoja on ostamatta ja kaikkea. Mutta kaikki ajallaan. Se mikä jää, niin jää.

Oon huomannu, että löydän täältä ihmisille kaksoisolentoja. Monesti kun tapaan täällä uuden ihmisen, niin mietin kauan, että miten hitsissä se ihminen on niin tutunnäkönen. Ja kohta tajuan, että se näyttää ihan naapurilta tai kumminkaiman serkulta. Meijänkin kuorossa laulaa mun äitin tätin mies, sassalin arja, iskän isä nuorempana ja viiru&pesonen kertomuksesta tuttu Pesonen. Oon kyllä tavannut täällä paljon mun kavereitakin. Monesti on ollu vähällä, että meen moikkaan, kunnes tajuan, että hyvänen aika. Mähän oon Saksassa. Ei joku seuristyyppi voi oikeesti mua tulla täällä vaan vastaan. Joskus joku viisas sano, että niitä ihmisiä joita kaipaa, niin niitä näkee sitten jokapuolella..Mutta..Mistä ihmeestä se Pesonen sitten tulee?

Rakastan leikkiä Iriksen kanssa piilosta. Ensin vien sen yhteen leikkitelttataloon, joka meillä on täällä sisällä ja sitten lähen ettiin, että missähän se Iris on. Ja koko tämän ajan, Iris hihittelee siellä teltassa, kun Reeta ei löydä Iristä. Iris on oppinu myös laulamaan! Nyt ei tarvii enää yksinään Pienen pientä veturia hoilata. Jei!

Mun eka kirja alkaa lähetä loppuaan. Se on merkki siitä, että mun täällä oloaika on melkeen puolessavälissä. Jotenkin hassu ajatus.

Mutta nyt nukkumaan.

"Jäi Mombasaan vain päivä elämää..."

Älytön väsymys, mutta koska tää kone nyt oikeesti vähän toimii ja menee nettiin, niin pakko oli tulla tähän takas ja jotain kirjottaa. Taputuksia siis tekniikalle!

Iskä soitti tänään ja puhuin myös Ellan kans puhelimessa. Oli jotenkin niin outoa mutta niin ihanaa kuulla niitten äänet. Hui, siitä on tosi kauan kun oon niitten kans puhunu. Saati sitten paljoa yhteyttä pitäny. Netti on vaan niin kätevä yhteydenpitoväline..kunhan se vaan siis toimii.

Tavattiin tänään Anastasiian uusi au pair Hope. Se tulee Keniasta(asuu Mombasassa!!) ja se on ollut täällä nyt kuukauden. Käytiin Nastian ja Hopen kans kaupungilla tsiipailemassa ja sitten kahvilassa. On niin hienoa vaan, kun on kavereita eri maista. Oli meilläkin siinä kolmikko..yks täys blondi tosi vaalealla iholla, yks tummaihoinen mustine hiuksineen ja yks siltä väliltä. Ja kun kaikki puhuu saksaa niin nopeaa kuin osaa ja yrittää samalla kuunnella toista, niin johan on soppa kasassa. Oli kyllä niin koomista mutta niin siistiä! Tosi kiva se Hope. Nähään perjantaina taas, kunhan se saa sen juna-aikataulut selville ja pääsee tänne. Se siis asuu Igersheimissa, joka on 5min junamatkan päästä täältä..

Tänään "järkytyin" yhdestä "kulttuurierosta". Nastia on aina sanonu mulle, että se ei voi ajaa pyörällä. Mää oon sitten aatellu, että se ei vaan tykkää ajaa sillä, mutta tänään selvisi, että se ei oikeesti osaa ajaa pyörällä, niinkuin ei osaa Hopekaan. Se tuli jotenkin niin yllätyksenä..tai siis..Suomessa kolmivuotias viipottaa jo kovasti omalla kolmipyörällään. Keniassa ja Ukrainassa vaan jotkut ajaa pyörällä ja silloinkin ne ajajat on poikia tai miehiä. Naiset ajavat tosi tosi harvoin. Hope osaa ajaa suoralla tiellä pyörällä, koska niillä on kotona yksi pyörä, mutta täällä on niin paljon mäkiä, ettei se pysty siihen. Jotenkin kaikenlaiset eri maiden erot vaan tajuaa paremmin, kun ne kohtaa täällä. Kaikkialla ei tosissaankaan oo samanlaista kuin Suomessa. Tää vuosi tekee kyllä tosissaan hyvää.

Huomenna joulukalenterista aukeaa jo 6.päivä. Voi älytön kun aika juoksee nopeaa.

Kiireen jälkeen levähdetään.

Jälleen kerran tää kone ja nettiyhteys täällä on ollut kaikkea muuta kuin kunnossa, joten sen takia tämä bloginkin päivittäminen on ollut aika hiljaista. Mutta välillä on ollut valoisiakin hetkiä! Eilen pääsin jopa käymään yhen matkatoimiston sivuilla, jei! Sitä ei oo tapahtunu sitten pitkään aikaan. Joo, eli siis tosi surkeesti on nyt netti kunnossa. Saa nähä, että kuinka kauan tätä jatkuu. No, pari viikkoa ja sitten oo kotona ja voin kertoa kaiken tapahtuneen sitten kasvokkain.

Tuntuu jotenkin ihan hassulta aatella, että muutaman viikon päästä oon jo kotona. Ei sitä oikeen usko silleen. Ja vielä hassummalta tuntuu se, että oon tulossa "käymään vaan vierailulla" kotona ja sitten tuun tänne takas. Koko ajatus tuntuu ihan hullulta. Ei kotiin tulla käymään vierailulla, muualla käydään vierailulla ja sitten tullaan aina kotiin. Mutta nyt tuunkin takaisin mun Saksan kotiin. Hassu ajatus.

Viimesen päivityksen jälkeen on kerennyt tapahtua niin paljon, että muistankohan ees kaikkea. Työpäivät oli ja meni, mutta perjantaina olin ihan paniikissa. Mun piti nimittäin kertoa Axelille (orkesterin johtajalle) että meijän orkesterin reissu ei ehkä onnistukkaan Raaheen. Onneksi sillä oli tosi kiire ja sovittiin vaan nopeaa, että se soittaa poksille ja varmistaa asian. Huh, selvisin ehjin nahoin. Axel on siis tosi kiva, mutta se on tottunut saamaan kaiken mitä haluaa ja tosi nopeaa..se ei oo kauheen hyvä juttu..

Illalla Mirjam ja sen poikakaveri Alex hakivat mut kyytiin ja mentiin viettään iltaa Mirjamin luokse. Sinne tuli muutamia niitten kavereita ja Marjukka ja Sandrokin oli siellä. Oli tosi kivaa tavata Mirjamin kavereita ja pitää vaan hauskaa. Sieltä sitten jatkoille ja oli kyllä kiva ilta! Mutta se on jännä, vaikka ne kaikki oli tosi kivoja ja on tosi kivoja, niin jotenkin oli ulkopuolinen olo. Jokainen niistä tunsi toisensa ja nyt ei ollu esim. että oisin ollu vaan Mirjamin ja Marjukan kanssa, vaan siellä oli myös muita joiden kanssa ne oli. Ens viikonloppuna Anastasiia on onneksi taas täällä, jei! Se on kyllä niin samanhenkinen tyyppi kuin mää, jei!

Lauantaina lähettiin sitten suomalaisiin pikkujouluihin Heilbroniin. Kun oltiin sinne lähössä, Hanna kerto mulle ilouutisen, mä saisin kunnian olla joulupukkina. jei? Ööö. Olin ehkä eniten paniikissa mitä koskaan aikasemmin. Tokihan mä voisin sen tehä, koska olin luvannut ja oli se musta tosi siistiä..mutta. Joulupukkina olo ei oo vaan näyttelemistä. Voin mää olla joulupukki jossain näytelmässä, silloin lapsetkin tietää, että "tuo täti vaan esittää tässä joulupukkia". Mutta että ihan oikeesti, livenä. Silloin pitäis oikeesti olla niin uskottava, että lapset uskoo joulupukkiin vielä sen jälkeenkin kun joulupukki on lähtenyt. Täytyy myöntää, että kun perjantaina yöllä tulin kottiin, lauloin ennen sisääntuloa joulupukkia laulua ulkoportaissa. Ainut mahollisuus harjotella laulaan sitä "joulupukin äänellä" ettei kukaan kuulisi. Okei, tiiän. Aika säälittävää, mutta olin tosi paniikissa.

Pikkujouluissa oli kivvaa ja Iris ei onneksi oksentanu matkalla autossa, niinku yleensä tekee. Talo oli täynnä ja mitä enemmän väkeä tuli, sitä enemmän mä olin hermona. Lopulta talossa kävi älytön melske ja lapsia oli melkoisesti. Oli jotenkin niin hassua, kun ympärillä puhuttiin tosi paljon suomea. Se oli jotenkin tosi hämmentävää, onneksi joku puhu välillä saksaa, rentouttavaa. Oli jotenkin surullista kuunnella joidenkin suomalaisten suomea, koska se oli saanu niin saksalaisen korostuksen. Vaikka musta onkin hienoa, että suomalaisia asuu saksassa ja ne osaa saksaa sitten kuin äidinkieltään, niin musta on tosi surullista, kun ne "menettää otteen siitä oikeasta äidinkielestään". Ei niistä kaikista uskois, että ne on suomalaisia. Ja välillä kesken puheen kieli vaihtu saksaksi, koska ei osattu sanoa kaikkea enää suomeksi. Jotenkin surullista.

No, välillä laulettiin muutama suomalainen joululaulu, mutta oli tosi sääli kun vain muutamat otti osaa laulamiseen. Monet vakituiset kävijät ei tullu tälläkertaa ja siellä oli paljon uusia kasvoja. Paikalla olevat jääkiekkoilijat täytti aika paljon huonetilaa ja kun laulo alkoi, tyhjeni tila melkoisen nopeasti. Harmi. Just Hannan kans puhuttiin, että kuinka joululaulut vaan kuuluu siihen omaan kuvaan tollasista koko perheen pikkujouluista.

Eipä kulunu siis kauaakaan, kun paikan emäntä Leena tuli kertomaan mulle, että nyt ois pukin aika. Jotenkin siitä aisti sen, että se ei oikeen oo varma, että mää handlaisin homman oikeesti, koska olin nuori au pair- TYTTÖ. Mutta päätin, että näytän sille!
Oli ehkä kivoimmat pikkujoulut ikinä, koska rakastin pukkina olemista! :D Käytin iskän kikkoja, siis kaikkea niitä mitä se tekee kun se on pukkina ja ne toimi! Aikuisiin upposi vitsit ja lapsiin joulupukki meni täydestä. Tuli kysymyksiä pukin poroista ja Iris jopa etti koko loppuillan joulupukin lähdön jälkeen, että mihinhän se pukki oikeen meni! Kiitti iskä siis vinkeistä! :P

Tutustuin myös Leenan tyttöön Lauraan (ymmärtää suomea, mutta ei oikeen puhu sitä) ja se kutsu mut ens viikonlopuksi kylään Heilbroniin sen luo. Ois kyllä tosi hienoa! Illalla pikkujoulujen jälkeen käytiin tän perheen kanssa pikaisesti Heilbronin joulumarkkinoilla ja jestas, sinne pitäis kyllä jokaisen joskus päästä. Oli niin tunnelmallista ja ihanaa. Hannan kehotuksesta päätin pyytää muita au paireja ens viikonloppuna mun mukaan, että tehtäis matka sinne joulumarkkinoille! Ehkä vois samalla sitten käydä myös Lauran luona! Oi että, ois hienoa!

Tämä päivä on ollu sitten ihan laiskottelupäivä. Joskus vaan tarvii sitä, että on vaan kotona ja tekee..no..ei mitään niin erityistä. Tänään oon siis vaan kattonu frendejä, soittanu alttoviulua, soittanu pianoa ja ollu..no..ollu vaan. Virkeetä, mutta tosi virkistävää. Niin ja puhuin tänään meijän Hannan kans varmaan 40 min puhelimessa! Toivottavasti näille ei tuu ihan kauheet laskut..hupsis. Mutta en mää ookkaan soittanu pitkään aikaan kotiin ja nyt kun ei oo päässyt koneellekaan, niin ikävähän sitä yllättää. Pääsi taas vähän selittään kunnolla asioita Hannalle. jei!

Äsken tuli ihan jäärettömän hyvä mieli. Me ollaan siis Annan ja Iriksen kanssa harjoteltu niitä esityksiä ja tarkotuksena on ollu, että me esitetään Hannalle ja Volkerille yksi esitys jokaisena adventtina. No, tänään oli tarkotus esittää sirkusesitys, mutta yksi asia johti toiseen jne. ja lopulta ei keretty esittää sitä missään vaiheessa.
Kun mää siis tänään heräsin, me syötiin ja sitten Annan piti soittaa soittoläksyt ja siivota huone. Ja koska Anna on aina "niin nopea", ei meillä ollut yhtään aikaa, ennenkuin sen piti lähtä kuoronsa konserttiin. Noh, mulle se passas, sillä mulla oli sitten omaa aikaa ja sainkin olla yksinkin kotona. Mutta nyt illalla kun ne tuli, halus Anna esittää sen sirkusesityksen. Mutta. Iris oli tosi väsynyt ja Hanna lähti viemään sitä nukkumaan. Ja se siis tarkotti sitä, että me ei esitettäis sitä esitystä tänään. Anna suuttu Hannalle niin paljon. Se huusi, kirku, paisko ovia, mitä ikinä keksikään. Mää olin omassa huoneessa- ei halua mennä taistelukentälle. Kohta Anna kuitenkin tuli itkusena ja vihasena äitilleen tänne ylös mun luo. No, me juteltiin ja juteltiin ja lopulta lähettiin yhessä hyvällätuulella syömään iltapalaa. Myöhemmin Anna pyysi äitiltään anteeksi.

Tämä kaikki johti siis siihen, että äsken Hanna koputti tuohon oveen ja tuli kiittämään mua, kun "olin saanut" Annan niin hyvälletuulelle! En siis oikeesti tehny mitään muuta ku juttelin sen kans. Älytön kun tuli niin hyvä mieli! On vähän niinkun sellanen isosisko fiilis, jonka luokse Anna juoksee ja jota vanhemmat ei siis kato silleen kuin katotaan naapurin tätiä, joka tarkotuksella on lapsille kiltimpi, jotta lapset tykkäis siitä enemmän ja miettis kuinka ilkeitä omat vanhemmat on. Joskus oon nimittäin miettiny, että enhän tee väärin, kun oon jutellut Annan kans sen riidoista sen vanhempien kanssa. Mutta sitten tulin siihen tulokseen Hannan avustuksella, että se on vaan hyvä asia. Me nimenomaan nimittäin puhutaan Annan kanssa siitä, kuinka ne vanhemmat oikeesti rakastaa Annaa ja haluaa olla sen kanssa ( siitä siis yleensä niist'ä riidoista on kyse) ja kuinka Annankin pitää miettiä, että miten se käyttäytyy. Tuli kyllä hyvä mieli, kun Hanna kävi tuossa.

Huomenna on 3.joulukuuta. Ihan uskomatonta. 21 päivää jouluaattoon ja sillon oon jo kotona. Uskomatonta.

Mutta nyt takaisin jatkamaan mun virkeetä päivää. Monica ja Chandler taitaa olla pian yhdessä! (en silti ole koukuissa frendeihin, en en)