Kolmas kerta se toden sanoo.

Tänään oli sellanen päivä, että ei millään ois huvittanu olla töissä..mutta hymy huuleen ja lasten kanssa touhuamaan. Joskus se on rankkaa.

Oltiin erittäin kiltisti Iriksen kanssa tänään ja juuri kun olin luutunnut melkeen koko talon, Iris päätti kaataa lasillisen vettä pienelle lautaselleen. Jokainen voi kuvitella, että kuinka paljon sitä vettä oli sen jälkeen siinä lautasella ja kuinka paljon lattialla. Luutumista, ihanaa. Siinä sitten mielessä aattelin, että on se rankkaa vahtia niin pientä, kun kokoajan saa olla siivoamassa sen sotkuja. Ja eipä aikaakaan kun Iris päätti piirtää vahaliidulla ruokapöydän liinaan. Kivaa. Henkäsin sitten jo isoon ääneen ja mietin jo mielessäni, että miten se Iris onkaan niin pieni vielä. Noo..eipä sitä miettimistä kerennyt kauaa tapahtua, kun laitoin Annan ruoan mikroon lämpenemään ja yhtäkkiä kuulin ja tunsin kuinka jotain valui lattialle. Ihanaa. Minä paraskin puhuja.. Mitä pienet edellä, sitä isot näköjään perässä. Siellä oli kaalikeiton neste lattialla. Ja taas luutuamaan. Kolmas kerta jo. Ehanata.

Hanna sanoi mulle aamulla, että koska luutuan tänään, että kun Volker tulee kotiin, niin voin sanoa sille, että se kattoo Iristä, että voin luututa loppuun. Noo..Volker tuli kotiin ja kysyin kuinka kauan se on kotona. Sillä oli vielä rutkasti yli tunti tai puoltoista aikaa, joten sanoin sille että mun täytyy luututa, että jos se kattoo Iristä. Volker mutisi jotain, että voi luututa illalla kun tulee kotiin, mutta eihän se nyt sellanen käynyt päinsä kun se oli mun homma ja muutenkin oli kivaa päästä vähän yksin vaan luutuamaan, pois siitä hälinästä.
No mutta..eihän sitä ihanaa siivoushetkeä kerenny olla kuin 15 min, kun Volker huutaakin alhaalta, että hänen täytyy mennä. Ja HOH, sanon minä. Laiska mikä laiska. Luisti tilanteesta kuin koira veräjästä. Kyllähän se sitten ois viettäny kotona varmaan tunnin jos toisenkin, jos sen ei ois tarvinnu mitään tehä. Nyt en pane enää taiteilijan piikkiin..nyt se oli laiskuutta. Eipä siinä auttanu ku kilttinä tyttönä mennä takas alakertaan ja Iriksen luo. Mutta onnistuihan se luutuaminen yhdessä Iriksenkin kanssa. Volkerkin vois opetella.

Annalla ei ollu tänään mitään harrastusta joten loppupäivä oltiin sitten kolmistaan kotona. Aika vaan kului moninverroin hitaammin, kun ei voinu lähtä Iriksen kanssa pihalle. No, huomenna sitten.. toivottavasti.

Tänään piti olla 19.00 se nuortenpiiri. Lähin sitten hyvissäajoin, että varmasti löydän perille. Kartta oli apuna ja tulin perille varttiatuntia ennen seittemää. Mietin hetken, että mitä teen, mutta rohkaisin mieleni ja soitin ovikelloa. Mitään ei kuulunu, mutta sisällä oli valot. Soitin toista ovikelloa..sisältä kuului viheltelyä mutta kukaan ei tullu avaamaan. Mietin jo, että oonko erehtyny päivästä tms. mutta sitten päättelin, että oon vaan liian ajoissa. Toivoin, että se eilen tapaamani poika ilmestyis sinne pian. Ketään ei kuitenkaan kuulunu ja kello lähenteli seittemää. Yhtäkkiä ovi aukeni ja sieltä astui yks toinen eilen näkemäni poika kitara selässä. Poika kattoi mua vähän ihmettelevästi ja siinä sitten kysyin siitä nuortenpiiristä. Poika meni sisälle ja kohta tuli uudestaan yhdessä sen eilen tapaamani pojan kanssa. Siinä ne sitten selitti mulle, että sitä piiriä ei ole tänään, koska kirkolla on se telttatapahtuma koko tämän viikon. Noo..ei siinä sitten auttanu muu, kuin että sovittiin, että ens viikolla sitten ja lähin kävelemään pois yhtäaikaa sen kitarapojan kanssa.

Kävin mutkan kotona ja pankissa ja päätin sitten mennä sinne teltalle. Tosin sain taas kävellä aika kivasti. Perillä sama nainen, jonka kanssa eilen siellä juttelin, tuli heti jutteleen ja hän kertoi mulle, että olikin jo kuullut, kuinka olin yrittäny jo tänään mennä sinne nuortenpiiriin. Siinä sitten yhessä naureskeltiin asialle ja nainen sanoi, että kyllä nyt se poika ilostuu, kun näkee että tulin sinne teltallekin. Päättelin, että se nainen oli niiden kahden pojan äiti ja että ne asuu siinä rakennuksessa, jossa nuortenpiiriä pidetään. Tulihan se poikakin sieltä sitten..en muista sen nimeä, vaikka oonkin sen montakertaa kuullut. Hmhm.

Poika lähti vielä pihalle ja mä päätin mennä istumaan jonnekin. Yhtäkkiä mun luo tuli joku tyttö, joka luuli mun olevan joku sen siskon kaveri tms. Heti tosin selvisi, että en ollu se, keneksi se mua luuli, mutta meillä alkoi juttu heti luistamaan ja lopulta mentiin sen ja kahen sen kaverin kanssa yhdessä yhteen pöytään istumaan. Ohjelma alkoi ja ohjelmassa oli laulua, puhetta, rukousta ja kuoron laulua.
Kuoro oli kyllä koominen..hymy pyrki väkisinkin esiin kun sitä katteli. Ihan hyvin ne laulo, ei siinä mitään. Mutta pelkäsin kokoajan, että kohta kuoronjohtaja kaatuu naamalleen maahan, kun tuntu, että se johti laulut pottuvarpaillaan seisten. Laulajat oli suurimmaksiosaksi sellasia keski-iän ylittäneitä, mutta paras niistä oli kyllä sellanen n.130 cm pitkä mummo, jolla oli oikeen kiharainen harmaa tukka ja hartiat ihan kyyryssä. Pää pilkotti vähän niitten hartioitten takaa ja kun se lauloi, lauloi se lujaa ja ulkoa, vaikka sanatkin sillä oli kädessä. Oli ihana kun yhdessä laulussa mummeli lauloi kaksi ekaa säkeistöä ulkoa ja kun kolmas säkeistö alkoi, tajusi mummeli vähän aikaan sitä laulettuaan, että laulaa ihan väärää säkeistöä ja että ei muistakaan enää sitä kolmatta säkeistöä ulkoa. Ei siinä sitten auttanu ku lopettaa laulaminen ja miettiä hetki, että miten ne sanat menikään. Vissiin ne sanat muistukin vähänajan päästä mieleen, kun kohta kajahti ilmoille hänenkin äänensä. Söpöä.
Myös kuoron säestäjänä oli ihan suhtkoht koominen näky. Jokainen voi kuvitella mielessään Mr. Beanin ja oikeen ääripään "Emo-pojan". Nyt miettikää teinipoikaa, maustettuna näillä kahdella mielikuvalla. Siinä oli tän kuoron säestäjä. Kylläpäs se piristi niitä puheita, se kuoronlaulu siis. Kun en mää niistä puheista koskaan ihan kaikkea ymmärtänyt.

Ohjelma loppui mutta jäätiin vielä Chrisin ja Tobiaksen ja sen yhen tytön kanssa, jonka nimeä en muista, juttelemaan sinne pöytään. Juteltiin kauan ja oli tosi kivaa. Taas sai oikeesti kunnolla puhua saksaa. Ja kyllähän mä puhuinkin. Kymmenen jälkeen oli vaan pakko lähtä kotiin, koska matkassakin kestäis vielä aikaa, kun olin kerta kävelemällä. Puhuttiin, että ehkäpä nähdään siellä teltalla huomenna tai ylihuomenna..saa nyt nähä,että miten pääsen lähtemään.

Mutta oli kiva päivä, tai ilta ainaski, mutta on kyllä kiva mennä nukkumaankin.