PÄKS RÄKS- rikki, poikki, kaputt ?

Erittäin mukiinmenevä päivä tänään.

Muistelin, että Hanna lähtee maanantaisin yheksältä, joten laitoin kellon herättään kymmentävaille. Heräsin kun Volker koputti oveen ja pyysi nousemaan. Ens viikolla pitää muistaa herätä siis jo puolelta.

Kun Iris nukahti päikkäreille, menin mä suihkuun. Kun olin kuivaamassa hiuksia pyyhkellä, soi kotipuhelin, joka on keittiössä. Juoksin nopeaa kylppäristä keittiöön, jotta Iris ei vaan heräisi puhelimen soittoon. Kuivasin samalla vielä hiuksiani ja niinpä pidin kahella kädellä pyyhettä pääni päällä, aiheuttaen sen, että juoksin keittiöön "kyynärpäät eellä". Ja mitä sattuikaan. PAKS. Juoksin suoraa kohti keittiön oven karmia oikean käden kyynärpää edellä. Olihan siinä käden hermot tiukilla. Oli erittäin miellyttävää vastata puhelimeen ja olla ystävällinen ja rauhallinen, kun oikeasti ois tehny mieli itkeä ja huutaa ja parkua. Tuntu, että koko käsi räjähtää. Aattelin, että se vain sattui niin makiasti hermoon, että siksi se tuntuu niin kipiältä ja että kyllä se kohta menee ohi.
No, meni minuutti ja meni puoli tuntia. Käsi ei liikkunu suuntaan eikä toiseen. Siihen sattu ihan vietävästi ja kyynärpäähän alko muodostaan epämääränen patti, turvottaen koko kyynärpään. Alkoi pikkuhiljaa pelottaan. Hanna tuli onneksi kotiin ja antoi kylmäpussin siihen. Kylmä teki hyvää, mutta käsi ei liikkunu ja siihen sattu iha hirveesti.
Ei auttanu ku soittaa lääkäriin. Onneksi Hanna hoiti soiton ja mulle luvattiin, että jos oon kymmenessä minuutissa lääkärissä, pääsen vielä sisään. Ei siinä auttanu, ku nakata takki päälle ja hypätä pyörän selkään yhen käden varassa. Iris nukku päikkäreitä, joten Hanna ei voinut tulla mukaan tulkiksi, eikä muutenkaan tueksi ja turvaksi. Löysin onneksi perille, mutta taas sain todeta, että kyllä sitten rakastan suomalaisia lääkäreitä ja sairaaloita. Nämä yksityiset praktiikat ei oo oikeen herkkuja.

Vastaanottovirkailija nainen oli kiireinen ja tuntu, että ainut asia, mikä sillä oli mielessä, oli kotiinlähtö. Sairaanhoitaja oli kiva ja se oikeestan kaiken hoitikin. Lääkäri oli iso silmälasipäinen mies, joka tuli mun luo ja väänsi mun kättä niin, että jos oisin kehannu, oisin huutanu täyttä kurkkua(mies ei välittäny vaikka aika lujaa parahtelinkin) ja röntgenin jälkeen sanoi, ettei käsi oo murtunu. Mitä se mies tekee palkkansa eteen? Sairaanhoitaja käytti mua tosiaan röntgenissä, otti ne kuvat, laittoi mulle käteen geeliä ja siteen ja antoi ohjeet, miten kättä tuli hoitaa ja mitä piti apteekista käydä ostaan.

Lopputulos: Käsi ei oo murtunu, mutta side siinä on. Nyt pystyn jopa kirjottaan sillä, mutta jokasuuntaan käsi ei taivu ja mitään raskasta sillä ei voi kantaa. Saati sitten nostaa käsiä korkealla ilmaan..Onneksi huomenna on vapaapäivä, koska Iris ei ole lapsista sieltä kevyimmästä päästä..

Äsken laitoin käteen lisää geeliä ja siteen uudestaan. Mun sormet on ihan jääkylmät. Normaalia? Ei ole kiva olla vaivainen. Hanna jopa pilkko mulle tänään lihan paloiksi, kun syötiin lounasta. En pystynyt siihen itse. Onneksi tää perhe on niin kiva, muuten oisin ollu päivällä varmaan hetken mielijohteesta, itkukurkussa kyynärpäätä pidellen liftaamassa tuolla tien laidassa takaisin Suomeen. Onneksi, onneksi myös musta, au pairista, pidetään täällä huolta.