Lähdön vaikeutta ja tulevaisuuden odottelua.

Ollu aivan ihanaakin ihanampi loma Suomessa. Viikko on vaan liian lyhyt aika.

Nyt kaikki on sekaisin, ihan sekasin. En tiiä miten pääsen Tampereelle, en tiiä missä yövyn, en tiiä mistään mitään, eikä nyt kiinnostakaan oikeen mikään. Sais vaan jäähä tähän hetkeen, eikä ois kiire mihinkään. En tiiä tulevaisuudesta mitään, en tiiä mihin suuntaan se mun tie vie. Tasapainottelen huteralla sillalla, enkä osaa päättää mihin suuntaan lähen ja toivon vaan, että onnistun päätöksen teossa, ennenkuin se on liian myöhästä. Hyvä, että seuraava kerta kun tuun kotiin, on se viimenen kerta. Sitten ei oo enää näitä välivaiheita, jolloin saksan elämä pitää jättää vähäksi aikaa taakse ja tulla Suomeen ja toisinpäin. Miksi se lähteminen on aina niin vaikeaa. Kyllähän mää tiiän, että miksi se vaikeaa on, mutta silti..Heinäkuussa se on vaan entistä vaikeampaa, kun pitää jättää se toinen elämä, se saksan elämä kokonaan taakse. Sitten on yks aika elämästä ohi. Mutta sitten ei tarvi enää lähteä Suomen kotona pois sillon kuin ei haluais. Sitten ees toinen säilyy kokonaan, vaikka toinen loppuukin. Voi että nää mun ajatukset kyllä taas liitelee. Mutta vaikka tästä ei mitään ymmärtäiskään, niin on tää ainaski terapeuttista mulle. Joskus kyllä pitää saaha kaikki nää kirjotukset kansien väliin itelle. Kasvun paikka, kasvun vuosi, niin monessa asiassa.

Nytkin murehdin ihan turhista asioista, mutta tällä hetkellä ne vaan tuntuu musta tosi suurilta.

Odotan sitä, että ois jo viikonloppu. Pääsykokeet ois ohi, oisin Saksassa. Enää ei tarvis murehtia matkoja eikä lähtöjä, vaan sais nauttia siitä, että viimeset kaheksan viikkoa lähtee siellä käyntiin ja pääsee ottamaan siitä kaiken irti. Sitä odotellessa.