Kutkuttavaa.

On jännä, miten päivä pelastuu, kun asenne muuttuu. Aina ennen viikon ensimmäistä pitkää työpäivää, ajatukset on vaan kokoajan siinä seuraavassa päivässä ja siinä, että miten sen jaksaa. Että mitä sinä päivänä on tulossa. Itse se työpäivä ei yleesäkään niin vaikea ole, mutta aina se vapaapäivistä työpäiviin siirtyminen vaatii vähän sulattamista. Mutta huominen päivä on jotenkin erilainen. Liekkö se johtuu kivoista illan suunnitelmista vai mistä, mutta tässä mää vaan kuuntelen radiosta jääkiekkoa ja otan rennosti. Vielä ei tarvi huomisen työpäivää miettiä. Nyt on vielä loma.

Eilen oltiin uudestaan Rothenburgissa. Oli ihan mielettömän ihanaa. Ei ois voinu sattua kauniimpaa ilmaa ja kaikki oli jotenkin niin kivaa. Siellä oli sellaset kaupungin juhlat ja jokapuolella oli kostyymeihin pukeutuneita ihmisiä, hevosia, paraateja, musiikkiesityksiä, teatteriesityksiä ja kaikenlaista. Kunhan vain saan Nastialta kuvat ja videot, voin liittää ehkä jokusen myös tänne. Jos Suomessa puuttuu jotain, niin sellanen kulttuuriperinne, joka Saksassa on. Täällä on paljon perinteitä, joita vaalitaan suurin joukoin. Valmistautumiseen käytetään aikaa paljon ja sen näkeekin lopputuloksesta. Arvostan niin paljon ihmisiä, jotka uskaltaa panna ittensä likoon. Ittensä likoon niin ittensä kuin muittenkin puolesta. Jos Suomessa järjestettäis sellasta meininkiä kuin Rothenburgissa oli, saisivat ihmiset paljon ei-kivaa-naurua ja osottelua osakseen. Täällä se kaikki pukeutuminen on perinnettä ja sitä arvostetaan suunnattomasti. Jokaisen pitäis kyllä joskus päästä kokemaan se tunnelma, mikä Rothenburgissakin sunnuntaina oli. Sitä ei vaan yksinkertaisesta voi sanoin kuvailla.

Tutustuin myös eilen kaverin kaveriin. Toki oon tuntenut tämän kaverin kaverin jo aikasemmin, mutta syystä ja toisesta, eilen satuttiin ensimmäistä kertaa sitten istumaan kahestaan alas ja juttelemaan kunnolla. Se on jännä, miten vaikeissa tilanteissa vieraammatkin ihmiset tuntuvat läheisimmiltä. Se juttelutuokio lähensi kyllä meitä tosi paljon ja siitä oon tosi ilonen. Pääsin tajumaan, että kuinka mahtava ihminen se toinen oikeesti on. Ja siksi kaikki tekikin kipeämpää, kun jouduin kertomaan sille huonoja uutisia, joista tiedän, että ne musertaa sitä. Joskus on tosi vaikeaa olla välikädessä. On ihanaa olla avuksi, mutta joskus se on liian vaikeaa. Kädet voisi panna siis ristiin sen kaverinkaverin puolesta, josta varsinkin eilisen jälkeen tuli myös mulle tärkeä.

Jotenkin hassua kuvitella, että kohta tuun jo Suomeen. Jotenkin kutkuttavaa.