Hetki lyö, viime hetki lyö.

Jotenkin mun on vaikea kirjottaa tänne enää. Toisaalta olis tosi paljon kerrottavaa, mutta toisaalta se ois aina vaan samaa. Samaa asiaa siitä kuinka mun päivät täällä vähenee ja kuinka on pitäny taas sanoa jäähyväisiä. Jotenkin kaikki päivät on puukattu ihan täyteen, tai siis mää oon puukannu ne ihan täyteen ja aamuisin sitten aina odottelen ihmeherätystä, että ei olisikaan väsynyt. Sitä ei oo vieläkään kyllä tapahtunut, mutta silti en malta mennä ajoissa nukkumaan. Nukkua voin sitten Suomessa. En osaa kertoa tänne niitä asioita, joita haluaisin. Tänne tulee raamit, sisällöstä on kivempi puhua kasvoikkain, vaikka tiiän, että kukaan, joka ei oo käyny täällä ja tavannu näitä ihmisiä täällä, ei voi tätä kaikkea niin ymmärtää. Haluaisin niin jakaa sen kaiken, mitä oon täällä kokenu. Mutta tiiän että se on mahotonta. Mutta haluaisin vaan niin kovasti.

Viikonloppuna täällä oli koko kaupungin kesäjuhla kaupungin puistossa. Joka paikka oli koristeltu tosi kauniisti ja kun päivä vaihtui iltaan, sytyttivät lapset kynttilöitä ympäri puistoa ja se näkymä oli henkeäsalpaavan kaunis, kun jokainen kynttilärykelmä muodosti jonkinlaisen oikean kuvion. Koko puistossa oli tuhansia ihmisiä ja siellä oli niin ruoka- ja juomatelttoja kuin lavoja, joissa oli paljon erilaisia bändejä ja orkestereja esiintymässä. Juhla päättyi päätöskonserttiin, jossa meijän orkesteri soitti. Ilta oli kaikinpuolin niin onnistunut ja siinä kerkesi niin laulaa, tanssia kuin soittaakin.

Se oli myös viimeinen kokoontuminen orkesterin kanssa, joten taas oli monien jäähyväisten aika. Yllätyin kyllä tosi iloisesti meijän orkesterin tiukasta johtajasta, joka tuli niin kovasti halaamaan ja kiittelemään kuluneesta vuodesta. Sain myös todistuksen, jossa oli todistus ja kiitos siitä, että olin soittanut siinä orkesterissa tämän vuoden. Olin kyllä aika otettu sen sisällöstä. Mutta vaikka juhlat siellä loppui, ei ne meillä loppunu ja niinpä matka jatkui vielä P2:een. Tosin mä olin ihan poikki ja nukuin suunnilleen vaan pöydän ääressä, kun muut piti hauskaa. Mutta kun oli vapaapääsy, niin eihän sitä passannu olla käyttämättä.

Sunnuntaina järjestettiinkin poikien kanssa Nastian synttärijuhlia koko päivän. Sillä tulee ens lauantaina 22 täyteen ja pitäähän sitä juhlistaa. Tehään sille videoita kaikista asioista, mitä me ollaan yhdessä tehty, ja onhan siinä ollutkin tekemistä. Mutta kun tietää, että mitä se sille merkitsee ja kun meillä on ollut niin hauskaa niitä tehdessä, niitä tekee enemmänkin kuin vaan mielellään. Tosin siihen on sitten kuulunut piiloutumista Nastialta, jäätelöllä leikkimistä tuhoisin seurauksin, vedellä läträämistä illan hämärtyessä, puiston rentoutumistuoleilla leikkimistä pimeän turvin, karkuun juoksemista ja vaikka ja mitä. On ollut kyllä niin antoisaa!

Tänään illalla olin orkesterikavereitten kanssa jätskillä. Ei siis todellakaan niitten kaikkien kuudenkymmenen, vaan Elenan, Mirjamin, Lauran, Nicolen ja Alisan. Siitä on nyt pitempi aika kun ollaan kaikki oltu yhtäaikaa kerralla koossa, siis muuallakin kuin orkesterijutuissa. Oli kyllä mukavaa ja lähtö taas haikeaa..Mutta perjantaina saatetaan nähdä vielä, koska sillon alkaa kesäloma täällä ja kaupunki järjestää suuret juhlat koulun päättäneitten kunniaksi. Niinpä mennään mekin varmaan katsomaan meininkiä siellä, jonka jälkeen matku jatkuu Nastian synttärijuhlia viettelemään.

Huomenna siis Nastian yllärijuhlat ja viikonloppuna "yhdessä suunnitellut viralliset juhlat"!

Tahtosin niin vetää vähän kellon narusta ja säätää sitä kulkemaan vähän hitaammin. Enää 7 päivää jäljellä.