Tehtiin Iriksen kanssa tänään palapeliä yhdessä. Yhtäkkiä Iris otti mua kädestä kiinni ja sanoi " sää oot Eeta kiltti". Kohta se katto mua uudestaan silmiin ja totesi: " mää tykkään susta". Miten se voikin olla niin hellyyttävä ja niin rakastettava. Mitenhän mää tuun pärjäämään ilman sitä pikkupalleroa. On tässä vuoden aikana koettu ja tehty sen kanssa vaikka ja mitä ja vängälläkin siinä on aika tärkeä suhde muotoutunu, puolin ja toisin.
On se Iris kyllä melkoinen vitsiniekkakin ja rakastan sitä, kuinka joka päivä saa itekkin todeta jotain uutta. On ollut tosi opettavaista kattoa maailmaa välillä lapsen silmin. Siihen maailmaan ei oo kuulunu pahoja asioita, vaan siihen on kuulunu etanoita tien varressa, kypsiä kirsikoita puussa, juuri puhjenneita kukansilmuja, leppäkerttuja ikkunoissa, sadepisaroiden leikkiä ja kaikkea sitä, mitä vanhoilla ja viisailla aikuisilla jää monesti huomaamatta.
Kunpa sitä ite kukainenkin osais nauttia välillä myös niistä pienistäm, mutta sitäkin ihanemmista hetkistä ja asioista.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti