No niiin!
Nyt alkaa se oikea elämä täälläkin jälleen. Tai siis meni nämä ekat päivät sellasessa epäuskosessa tohinassa, kun ei millään meinannut tajuta, että on täällä taas. Nyt tuntuu, että on taas ollu täällä pitkänkin ajan, vaikka tää viikko vierähtikin aika nopeaa.
Ehkä sen teki tuo orkesteri, joka oli eilen. Maanantain kuoroon en vielä tällä viikolla menny, koska olin silloin ekana päivänä ihan poikki ja kirkkokuoron ekat harkat on vasta ens viikolla. Niinpä tuo perjantai on ollu ainoa sellanen "tavallinen päivä". Aamulla vaikee ylösnouseminen, aamupalalle, Iriksen kanssa pihalle, Iris nukkumaan, mä laitan ruokaa, Iris herää, syödään, Anna ja Volker käyvät syömässä ja lähtevät taas ja me jäähään Iriksen kanssa oottamaan Hannan tuloa. Hanna käy töitten jälkeen kaupassa ja soittaa mulle, että millon mun kantsii olla valmiina. Ja kun Hanna tulee talon ovesta sisään, meen mä ulos ja kipitän niin pian kuin mahdollista orkesteriin. Sitten ei muuta kuin soittamaan ja joskus myöhemmin sitten kotiin. Illalla sitten illanviettoa Nastian ja muiden kanssa. Kiireinen perjantai, mutta kiva, tosi kiva.
Eilen tuli taas sellanen olo, että täällähän tuntee jo kaikki paikat ja kaikki ihmiset. Eihän se tietenkään ihan paikkansa pidä, mutta oli taas vaan niin tuttua mennä orkesteriin ja nähä taas pitkästä aikaa ne kaikki ihmiset. Siistiä!
Harmi vaan, kun meijän orkesterinreissusta Raaheen ei nyt tule mitään..Siihen on monta syytä ja siihen liittyy myös paljon surullisia tapahtumiakin, että miksi se ei onnistu. Mutta rukous auttaa suruun ja niin varmasti myös niissä tapauksissa. On mullakin aikaa sitten reissata jonnekkin muuallekin.
Muutenkin eilen näin monia kavereita, joita en oo nähny yli kuukauteen. Oli kyllä ollu ikävä.. :)
On sellanen olo, että vois vaan hymyillä kokoajan. Hymyä siis huuleen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti