"On apu lähellä, siis älä pelkää.."

Jostakin on löytyny kauheeta intoa blogin päivitykseen. Toivottavasti sitä myös kestäis jonkin aikaa ees.

Eilen oli kamalin ja ihanin lenkki mitä oon tehny vähään aikaan. Eilen oli tosiaan aivan ihana päivä. Oli tosi lämmintä ja koska kelloakin oltiin siirretty tunnilla eteenpäin, oli valoisaa pitkälle iltaan. Niinpä päätin lähtä illalla käymään vielä kävelyllä. Täälä on ihan tosi paljon mäkiä ja tämä kaupunki on niissä mäkien välissä. Meijän talo on mäen rinteellä ja eilen päätin kiertää tätä mäkeä ja kattoa, että mihin pääsen noita pikkumetsäpolkuja pitkin menemään. Oli tosi kaunista ja rauhallista. Metsäpolkuja ja niittyjä. Tuli ihan kukkaistyttö-olo, vai miten sen asian nyt ilmaisisikaan. Olin kunnon metsäretkeilijä ja menin pitkin polkuja ja niittyjen laitoja, kiipeilin mäkiä pitkin, hyppelin vähän suontapaisen niityn poikki ja suunnistin metsässä. Just kun aattelin, että tuun kyllä aina sinne kävelylle, kokeilin taskuani, jossa mulla oli ollu kodin avaimet. Ja olikohan ne siellä enää? No ei todellakaan. Viimesin muistikuvani niistä oli jostain ensimmäiseltä polulta, mitä pitkin olin kävelly. Tuli melkoinen paniikki. Eihän siinä auttanu muu kuin juosta takaisin, tähyilemällä tarkasti jokaista paikkaa ja yrittää muistella, mistä oli tarkalleen kulkenu. Onneksi niittyjen ja mäkien jälkeen tulin sille suomaiselle niitylle, jossa olin joutunu hyppelemään märkien paikkojen ylitse ja onneksi satuin löytämään sen kohdan, mistä olin ekalla kerralla menny. Siellähän ne avaimet makas. Nätisti maassa. Oli kyllä niin suuri helpotus että. En tiiä, mitä oisin tehny, jos en ois niitä löytäny..mutta onneksi ne löyty, niin muuta ei tartte sitten miettiäkkään.

Tänään sitten alkoi työt. Nyt on menossa taas tämä tavallinen maanantaipäivä. Anna on koulussa ja Iris nukkuu. Hanna tulee käymään kotona ennen iltapäivää, joten mun ei tarvi ees ruokaa laittaa. Nyt ois hyvä sauma vähän opiskella...niin...ois.

Mua vähän häirittee, kun tuolla ulkona on menossa remonttihommat. Tämän talon katto korjataan ja ympäri talon on pystytetty tollasia hökkeleitä, mitä pitkin työmiehet kulkee. Tuntuu, että paikka kuhisee noita työmiehiä. Aamulla vielä sisälläkin oli niistä yks, koska se korjas lämmityksiä. Muutenkin tässä on vähän totuttelua, koska tämä mun huone on kolmannessa kerroksessa ja voin aina ihan huoletta pitää ikkunaverhoa auki, koska ei tänne kuitenkaan kukaan nää. Tai jos joku ei kiikarointia viereisistä taloista ja metsästä harrasta. Mutta nyt on rauha kaukana. Säikähdin äsken ehkä eniten, kun istahdin tähän koneelle omassa huoneessa, niin samassa yhen työmiehen pää kurkkaa ikkunasta. HUI. Remontti kestää vissiin noin kaksi viikkoa. Ehkä sitä loppuvaiheessa osaa jo varautua.

Tänään on sitten illalla kuoro, mutta kielikurssi ja toinen kuoro on tältä viikolta peruttu. Tulee pehmeä lasku taas elämään täällä, kun kaikki harrastukset ei ala kerralla. Onneksi nähään Nastian ja Fabricen kanssa ainaski tiistaina, niin ei tekemisen puute iltaisin vaivaa.

Nyt työmiehiä karkuun johonkin muuhun huoneeseen.